Uskokaapa jo, että Suntti on helmeilevän puhdas kaupunkijoki.
Sunttiin nousee jopa merilohi, mutta eipä nouse Lestijokeen, jota on sanottu Keskipohjanmaan helmeksi ja puhtaimmaksi joeksi.
Kyllä kala tietää paremmin, kuin ihminen onko joki puhdas.
Keparissa ihmeteltiin, että miksi merilohi ei Lestijokeen nouse.
Veden värillä ei ole merkitystä veden laatuu.
Kirkas vesikin voi olla pilaantunutta, mutta samea vesi ei.
Nuorempana nevamarjassa nevoilla kuumana kesäpäivänä oli tapana, jos juomavesipullo oli jäänyt autolle ja jano yllätti, niin saappaalla polkastiin nevatupeeseen ja juotiin vevavettä, joka oli hieman ruskehtavaa ja maistui nevalle, mutta ei siihen kuollut, eikä vatsa tullut kipeäksi eli ihan juomakelpoista vettä oli.
Jos lähde löydettiin, niin silloin oli juhlahetki, kylmää ja kirkasta juomavettä.
Sunttiin nousee jopa merilohi, mutta eipä nouse Lestijokeen, jota on sanottu Keskipohjanmaan helmeksi ja puhtaimmaksi joeksi.
Kyllä kala tietää paremmin, kuin ihminen onko joki puhdas.
Keparissa ihmeteltiin, että miksi merilohi ei Lestijokeen nouse.
Veden värillä ei ole merkitystä veden laatuu.
Kirkas vesikin voi olla pilaantunutta, mutta samea vesi ei.
Nuorempana nevamarjassa nevoilla kuumana kesäpäivänä oli tapana, jos juomavesipullo oli jäänyt autolle ja jano yllätti, niin saappaalla polkastiin nevatupeeseen ja juotiin vevavettä, joka oli hieman ruskehtavaa ja maistui nevalle, mutta ei siihen kuollut, eikä vatsa tullut kipeäksi eli ihan juomakelpoista vettä oli.
Jos lähde löydettiin, niin silloin oli juhlahetki, kylmää ja kirkasta juomavettä.
Vastaukset 44
Vanhimmat
Paskan merilohi. Meritaimen on ihan eri kala. Lestijokeen nousee näitä samoja taimenia, kuin Sunttiin. Jos ei erota kahta eri lohilajia toisistaan, kannattaisi ehkä keskittyä Särkiin ja Kiiskeihin,
Eipäs viisastella, ei sillä ole merkitystä mikä kalalaji on, kun kala nousee merestä, niin ei ole merkistä onko se lohi vai taimen, lohikaloha ovat kumpikin.
Rakas anoppini oli vuosia syöttinä kun pyydystin nahkiaisia Kokkojoella. Tummu vain kontalleen pariksi tunniksi veteen ja vanhaan ihmiseen nahkiaiset tarrautuivat mistä ne vain irroteltiin. Olen kohta saman ikäinen ja voin käyttää itseäni syöttinä, hah hah haaa!!!...
Ensi kesänä Realisti voisi kloorata Suntissa, niin nähtäisiin millaisia ja kuinka paljon kaloja Realistiin tarttuu kiinni.
Varmana useampia meriankeriaita, karppeja, kampeloita, merilohia, järvilohia, järvitaimenia, meritaimenia, simppuja, jokitaimenia, jokilohia, silakoita, sillejä, siikoja, säynäviä, nahkiaisia...
Kaloja tarttuisi niin paljon, ettei Realistia saisi, kuin satama nosturilla nostettua ylös Suntista.
Hyvin sanottu. Kaupunkijoki. Kyllä vain. Kokkojoki virtaa halki Kokkolan keskustan. Vähitellen kansalaiset alkavat uskoa totuuden, jonka olen todistanut oikeaksi.
Suntti on vähitellen unohtumassa, saati, että puhuisimme vielä kaupunginsalmesta.
Kun lehtikirjoituksessani kehotin googlettamaan sanan SALMI, niin johan totuus tajuttiin. Keparin toimittaja Jouni Nikula kirjoitti hyvän vastineen, ja vahvisti sen mitä esitin: Kokkolassa ei ole kaupunginsalmea, vaan enemmän tai vähemmin virtaava joki.
Ensi kesänä kalastellaan Tervalammesta, ja kalaa saamme jo nyt melko "mukavasti".
Tosin, emotaimenet pitää laskea takaisin kutemaan ja kasvamaan, hah hah haaa!!!...
Tervalampeen on istutettu myös eksoottisia kaloja, jotka Realisti on hankkinut ja kasvattanut kotipihansa kalahautomossa.
Tämä kala on suurta herkkua Japanissa ja vain Realisti osaa käsitellä tämän kalan oikein ja kala on Pallokala.
Sitä ei kannata alkaa itse perkkaamaan, eikä varsinkaan tehdä siitä ruokaa, koska väärin perkattu ja valmistettu kala-ateria on viimeinen ateria.
Kaveri taas vastannut itselleen.
Aikaisemmin Kokkolan kaupungin juomavesi otettiin Suntista, se oli puhtainta vettä koko alueella.
Ja varmasti on edelleen kaikkein puhtainta juomavettä Kokkolassa...!
Kalastaja oli viimeviikolla liikkeellä veneellä suntissa .
Ensi kesänä on suntissa uimakilpailu .Kaupungin joukkue harjoittelee jo .
Lopettakaa jo suntista jauhaminen. Tulee aina yrjö, kun kuulee sanan suntti. Nyt voimme vihdoin alkaa puhua Kokkojoesta, eikö, hah hah haaa!!!...
Kaupunginsalmi eli Suntti lukee tietosanakirjassa ja internetissä.
Virheellinen tieto, joka on korjattavissa.
Internetissä ja kaupungin kartoissa lukee SUNTI:
Kokkolan kaupungin kartan ja googlen mukaan se on kyllä Sunti (etymlologia) sund-sunt-sunti
Älkää inttäkö, ajatelkaa järjellä; ei tunteella eikä kateudella. Kaikki on korjattavissa - vaikka rakkaudella ja purukumilla...
Eikö teitä okseta nimi Suntti. Sanan kuullessa tai sanoessa tuntuu kuin lentäisi piitkä sylki.
Uskokaa jo kaukaa viisasta tässäkin asiassa: Kokkola saisi valtavan suosion ja turismin kasvun, jos kaupunkia halkova Suntti saisi nimen Kokkojoki. Etenkin nyt, kun esittämäni saostusallas - Tervalampi on viimeistä silausta vaille valmis. Ja odottakaa, kun tekojärvi - Kokkojärvi on valmis. Ja kaiken "loppuhuipentumana" Kahakkasilta, hah hah haaa!!!...
Esim. Aurajoki ja Tarmmerkoski vetää silloin turisteja sekä yleisöä kun järjestetään tapahtumia. Muutoin siellä hilluu vain satunnaisia ulkoilijoita pääsääntöisesti. Nimenmuutoksella ei ole asiaan mitään vaikutusta.
Suntti kuulostaa juuri sopivalta nimeltä meidän Suntille. Ei mitenkään imelän juhlava tai ylikorskea.
No juuri siksi. Ajattele, jos Aurajoki olisi "Truntti, Tröntti tai Skunkki", tai Tammerkoski olisi "Tammersonta, Tamplörö, tai Tamspaska"... (Suntti, vai Kokkojoki, kysyn vain)...
Ettekö jo tajua, mitä tarkoitan. Kokkolaa pitää mainostaa kehittyvänä, ja kasvavana kaupunkina ilman ruotsinmurteista pakkoa ja mennyttä muka "kylttyrellia".
Kokkolan onneksi ideoitani on ryhdytty toteuttamaan, osa on vireillä, ja lisää on tulossa, hah hah haaa!!!...
Satoja vuosia kaupunginsalmi on tunnettu Sunttina eikä se vaihtamalla parane. Vähitellen Suntti pienennee ja häviää maankohoamisen johdosta mutta ruoppaamisella tätä voidaan hidastaa. Metsäjärviin tottunut perholainen ei näitä kaupunkilaisten asioista käsitä niin ennustele vain säätä ja jätä nämä isommat asiat viisaammille.
Se on kaupungin matkailuesitteessä ja kartoissa sekä Googlessa Sunti. Satoja vuosia sitten se olikin ruotsiksi Sund, ruotsi oli täällä pääkieli nääs. Ei ole mistään vaihtamisesta kyse, koska nimi on suomeksi aina ollut virallisesti Sunti.
Nuoruudessa kaikkea piti kokeilla ja elämä on niin kuin sen itse järjestää, hah hah haaa!!!...
Kokkojärvi, Viksrömin kanava, Tervalampi, Kokkojoki, Kahakkasilta ja Tervalahti. Siinä on Kokkolan tuleva "sydänvirta - aortta", ilman ainuttakaan ruotsinmurteista sanaa.
Sukunimet eivät tätä koske, sillä pitäähän edes jossain näkyä pieni "vivahdus" historiallista ruotsinmurteisuutta (Vikström), hah hah haaa!!!...
Kirkkaana virtaa Suntti kuin Tonava parhaina päivinä .Kalaakin tulee mukavasti .
Kirkkolehdon kosteikko on keidas keskellä kaupunkia.
Kirkkolehdon kosteikko on Kirkkolehdon kosteikko ja piste! Myös Kirkkolehdon kosteikon suunnittelijoiden nimet ovat täysin julkista tietoa ja siitä joukosta ei tahvoa löydy. Usko jo!
Kirkkolehdon suunnitelturaportista löytyy suunnittelijat. Löydät sen esim. googlettamalla jos osaat sitä käyttää? "Keksit" kosteikon vasta kun siitä alettiin kirjoitella lehdissä.
Älä selitä, paskaa. Voihan noita nimiä kerätä vaikka kaikki kaupungin palkkalistoilla olevat... Vain useiden aloitteiden ansiosta alkoi tapahtua. Ensimmäinen jo vuodelta 1988 mm Kahakkasilta, kaupungin puutarhavarikon siirto, Halkokarin Esson valo-ohjaus, joka toteutui kiertoliittymänä vasta nyt, Kukkulan (ent roskaruka) kehittäminen, kaupunkipuiston jatkokehitysideat ym ym, hah hah haaa!!!...
Tofferin tekoallas sopisi hyvin. Tofferi sitä tekojärveä ehdotti jo neljäkymmentä vuotta sitten. Kirkkolehdon kosteikko on kuitenkin virallinen nimi ja sitä tuskin vaihdetaan.
Miksi sitten mitään ei tapahtunut. Vasta kun tein useita esityksiä, aloitteita, ideoita, niin alkoi tapahtua. Turha höpistä jostain "Aataminaikaisista" suunnitelmista, jotka eivät johtaneet mihinkään. Koskaan ei ole puhuttu tekojärvestä, saostusaltaasta, Kokkojoesta ym. Vain kaupunginsalmesta, jota ei edes ole olemassa, hah hah haaa!!!...
Penttilä ja Tofferi suunnittelivat Suntin veden laadun parantamiseksi ja lisäämiseksi tekojärven Kaustariin jo vuonna 1978 tästä oli monen sivun artikkeli keparissa pari vuotta sitten. Suntin sillan on suunnitellut Halkokarin asukasyhdistys ja Kirkkolehdon kosteikon suunnittelijat ja toteuttajat löytyvät Kokkolan kaupungin sivuilta. Suomi24 sivustolla jokainen voi väittää tehneensä vaikka mitä keksintöjä mutta totuus on aina armoton. Nyt vain R.K. ensi joulun lumettomuutta arvaamaan.
Nyt se on nähty. Aloitteitani on alettu toteuttaa, mm saostusallas Tervalampi on viimeistelyä vaille valmis. Esittämäni Kahakkasilta on päätetty rakentaa, ja Kokkojärvi lienee seuraavana vuorossa. Tekojärveä ei ole kukaan muu suunnitellut Kaustarin rämeikköön, ei Vikströmin kanavaa, ei Kåla-Hongapuron ohjaamista Kokkojärveen, ei veden ottamista Kåla- montusta, ei säädettävän sulun rakentamista Kokkojärven ja Vikströmin kanavan väliin, ei Kukkulan jatkokehittämistä, ei kaupunkipuiston jatkokehitysideoita, ei krematoriota, ei risusavottoja, ei ruoppausmassojen hyödyntämistä, ei maan valtaamista Morsiussaaresta uusrakentamiselle, ei Morsiuslammen rakentamista, ei Ykspihlajan Potin muuttamista sisälammeksi - Sahalammeksi, ei Ykspihlajan koulun nimeämistä POTKURI:ksi, ei tien (Vaahtotie) rakentamista Potkurin edestä siirrettävän sähkölinjan kohdalle, alittaen Rantatien, yhtyen Nuolipuron Laulurastaantiehen, Suntin nimeämistä Kokkojoeksi, eikä eikä eikä jne, hah hah haaa!!!...
Eihän tuon nimisistä asioista ole totetumassa mikään, eikä edes suunnitelmissakaan.
Tervalammesta aloit höpöttää sen jälkeen kun Kirkkolehdon saostusaltaan rakentamisesta alkoi tulla juttua lehtiin.
Väärin, tein ensimmäiset esitykseni lähes 20 vuotta sitten, koskien Suntin kunnostamista.
Mm kuntalaisaloite: tekojärvi, saostusallas, Suntinsuun silta ja Suntin perusteellinen ruoppaus, ja kymmenet kirjoitukseni aiheesta, ettekö muka muista...
Sitä vanhemmat esitykseni ovat jo toteutuneet, kuten puutarhavarikon siirto... Tervalammesta kirjoitettiin vasta pari vuotta sitten - "työt alkavat" ym, ja nekin vasta kun olin kirjoittanut pari juttua aiheesta Kepariin ja/tai Kokkola-lehteen. On se nyt saatanaa, että intetään vastaan, vaikka kaikki kirjoitukseni ovat tallessa, ja ovat luettavissa lehtipainossa, sekä kaupungin arkistossa. Pienimmätkin kommentit huomioiden, olen kirjoittanut satoja mielipiteitä/kommentteja paikallislehtiin. Tosin "alkuvuosina" kirjoitin myös nimimerkilläni, mutta en enää, sillä "nimimerkki-ideoitani" alettiin varastaa jopa eduskuntaa, hallitusta ja ministeriöitä myöten (mm esittämäni turvavyölukko pakolliseksi autoihin, no sen kirjoitin nimelläni, mutta silti - Vehviläinen ja Kyllönen)... Hah hah haaa!!!...
Aika näyttää, aika näyttää, ja sitten taas kateelliset väittävät, ettet sinä ole mitään esittänyt ja keksinyt, "Nuo jutut keksittiin jo 40 vuotta sitten", hah hah haaa!!!...
Turha hakata päätä seinään, tämä saitti on täysin väärä osoite penätä kunniaa kuvitelmistaan. Eikö järki sen vertaa päätä pakota!
Tarkennus, ettei jää epäselväksi. Esittämäni Vaahtotie Ykspihlajan koulun - POTKURIn editse, siirrettävän sähkölinjan kohdalle päättyisi katuna Rantatien kevyen liikenteen väylään, ja jatkuisi siitä jalka- pyörätienä alitustunnelin kautta Nuolipuron Laulurastaantiehen. Näin Nuolipuron lapsilla olisi turvallinen koulutie POTKURIin.
Vaahtotien pohjoispuolelle mahtuisi 8 -10 omakotitaloa, ja jopa 1-2 rivitaloa. Olisihan lapsilla lyhyt koulumatka, ja nyt ei naureta!!!...
Olen hetero ja en tykkää vanhoista homotaustaisista ukoista.
Homoilla ei ole taustaa, sillä homoudesta ei parane; ei edes vanha ukko. Siksi kaikki homot ripustautukoon hirteen, ja muut hörhöt pitää viedä hourulaan, hah hah haaa!!!...
Suntissa viihtyy myös helmi simpukka .Ja ruuttana sekä simppu .
Nöyrä kiitos, hyvä kun edes joku antaa myönteistä palautetta. Voi sitä vittuilun määrää, mikä alkoi mielipidekirjoitukseni johdosta tämän päivän Keparissa koskien Hyötykäyttöaseman uutta sijoituspaikkaa. Joku avasi keskustelun ..."EKO-SOTA"..., lukekaa juttu, joka varmasti saa vielä jatkoa. Eihän kyseessä ole mikään "sota". Herra isä, kaikkea muuta. Kirjoitin siihen itsekin vastineen hetki sitten.
Voi voi voi, kyllä kateus on kamala sairaus, hah hah haaa!!!...
Olisiko ideaa onkia suntista kaloja ja valmistaa niitä torilla turisteille syötäviksi .
Ei Suntti ole puhdas, mutta Kokkojoki tulee olemaan kunhan keksimäni Tervalammin lisäksi kaivetaan tekojärvi - Kokkojärvi Kaustarin rämeikköön, hah hah haaa!!!...