Haaveena vauva

Anonyymi

Moikka,
Olemme 28v työssäkäyvä naispari pohjois-suomesta ja meillä on yhteistä matkaa takana jo 9vuotta, kesällä olisi tarkoitus ”tanssia” meidän häitä❤️
Olemme puhuneet perheenlisäyksestä jo jonkin aikaa, mutta valitettavasti se ei ole meille mahdollista aivan ”perinteisin” meneteilmin, mutta nyt meidän elämäntilanne on sellainen, että lapsi olisi enemmän kuin toivottu<3
Asumme omassa paritalon puolikkaassa, koiran ja parin kissan kanssa ja nyt tänne kaivattaisiin pieniä jalkoja lisäksi<3
Meidän läheisistä löytyy parikin sateenkaariperhettä, joten lapella olisi myös sukulaisia sateenkaaren väreissä.
Toivomme luovuttajalta ”terveen paperit”, eli sukupuolitauti testeistä tulisi pystyä esittämään todistus, suvussa ei olisi periytyviä sairauksia ja että hän olisi vain luovuttaja eikä vaatisi mitään meiltä, kuten emme mekään häneltä.
Lapsen täyttäessä(ja luovuttajan kanssa niin sovittaessa) 18, hänelle kerrotaan luovuttajasta ja silloin hän saa itse päättää miten haluaa toimia asian suhteen.
Haluaisimme käyttää koti-inseminaatio, eli ”muumimuki” menetelmää kahden kesken kotonamme.
Mikäli sinä koet, että haluaisit auttaa meitä täyttämään meidän haaveemme olethan yhteydessä<3

4

1378

    Vastaukset 4

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Hei olen vapaa pasi 50/183 ja Olen luotettava, avoin, hellä, romattinen, huumoritajuinen, lemppeä ja fiksu. Pusaa, puhun ja otan naisen syliin ja kainaloon. Olen tunteellinen, lemppeä, avoin, otan naisen aina. 0458889795 maili [email protected] mä autta vauva useman olla monta päivää

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Koska ette pysty luonnollisin keinoin keskenänne lasta tekemään, niin ei teidän pidä lapsia myöskään saada.

      Lapsi tarvitsee isän elämäänsä ja teidän kasvattamana lapsesta tulisi sairas.

    • Hei, olen alle nelikymppinen mies uudeltamaalta. Minulla on 7 perustervettä lasta. Siittiömääräni on todella korkea, painoindeksini on normaali, en tupakoi ja en juo alkoholia.

      Ota yhteyttä ja voimme keskustella hedelmöitysvaihtoehdoista, esim ihan muumimuki menetelmät käyvät.

      Email: [email protected]

    Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi yritti murhata mopopojan

      Nyt menee kissalan poikien touhu liian pitkälle! https://www.is.fi/kotimaa/art-2000012193221.html Karu video mopomiiti
      Maailman menoa
      709
      1733
    2. Mopomiitti!

      Menikös öoliisilta yli tuo mppedinkans kisaaminen tais olla melkoinen riski vahigoittaa tarpeettomasti jopa kuolla tuoss
      Tuusula
      272
      898
    3. Ei se nainen edes oo

      mitenkään nätti 🤣🤣🤣🤣🤣
      Ikävä
      67
      857
    4. Poliisi kiilasi mopoilijan

      Ylellä leviää video jossa poliisi pysäyttää rajusti kiilamalla mopo pojan. Toivottavasti poliisi ottaa tuosta mallia myö
      Kiuruvesi
      108
      661
    5. Vetovoima

      Onko välillänne suuri vetovoima ja miten se ilmenee? Onko siitä haittaa?
      Ikävä
      32
      581
    6. Niin kauan tätä

      Onko vuotesi menneet hukkaan
      Ikävä
      88
      557
    7. Aina vaan mietin sua

      Miksen saa sinua mielestäni pois
      Ikävä
      32
      540
    8. Käviskö tällainen suhde

      Tutustutaan, fyysistä kontaktia, mutta ensijaisesti tarkoituksena ei ole aloittaa mitään virallista tai rikkoa mitään? E
      Ikävä
      61
      539
    9. Onko täällä ketään

      Joka kaipaa M alkuista? Millä kirjaimella nimesi alkaa?
      Ikävä
      42
      522
    10. Nainen. Onko meissä

      Sinusta jotain samaa? Näköä tai luonteenpiirteitä? Utelias
      Ikävä
      37
      520
    Aihe