Muutto omilleni

Olen 18-vuotias lukiolainen ja haluaisin muuttaa omilleni. Minulla ei ole vielä töitä, mutta etsin aktiivisesti. Minulle on kertynyt säästöjä vähän vajaa 10 000 euroa. Asumiskulut (vuokra, vesi...) arviolta noin 500 euroa. Mietinkin, että onko minun järkevää muuttaa omilleni ennen kuin saan töitä. Muuttamisen haluun on omat syynsä. Mietin vain, että kannattaako minun käyttää säästöjäni vielä. Suunnitelma oli käyttää niitä korkeakoulu opiskelu aikaan, mutta pidän välivuoden, joten asun kotipaikkakunnallani vielä reilun vuoden. Enkä haluaisi enää asua vanhempieni luona. Onko antaa mitään vinkkejä? Kiitos jo etukäteen!
3157
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Koska seuraavaksi joku muuttamassa omilleen?

Äänestä

Mielestäni sinun ei kannattaisi alkaa tuhlata säästöjäsi vuokraan. Ensin työ, sitten asunto. Riippuen siitä, missä asut, asumisoikeusasunto voisi olla kelpo ratkaisu. Saisit säästöilläsi vanhemman pikku yksiön ja niin säästösi olisi tallessa, vieläpä kasvaisi pientä korkoa. Vuokra olisi vähän huokeampi kuin vuokra-asunnoissa.

Äänestä

Tuskin se rahallisesti järkevää on, jos haluat ruveta maksamaan itse omia laskujasi, jos ne nyt maksaa joku muu. Mutta yleensä sitä kyllä omilleen jossain vaiheessa muutetaan ja aletaan itse maksaa.

Säästösi ovat hyvä turva, kun muuttaa omilleen ja niiden todellakin luulisi kannustavan muuttamaan omilleen. Tuollaista summaa ei monellakaan ole omilleen muutettaessa. Tai myöhemminkään. Useimmilla ei ole mitään säästöjä tai edes töitä, vaan tukiasumisella (asumistuella, opintotuella, työttömyystuella, toimeentulotuella) alkaa monen oman asumisen taival. Ja vanhempien tuella.

Sinun tapauksessasi et olisi edes pelkkien tukien varassa, koska omaat säästöjäkin, vaikka töitä ei heti olisikaan. Kysymys on vain siitä, että haluatko itse muuttaa omillesi ja ruveta maksamaan omia kulujasi.

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen 18-vuotias lukiolainen ja haluaisin muuttaa omilleni. Minulla ei ole vielä töitä, mutta etsin aktiivisesti. Minulle on kertynyt säästöjä vähän vajaa 10 000 euroa. Asumiskulut (vuokra, vesi...) arviolta noin 500 euroa. Mietinkin, että onko minun järkevää muuttaa omilleni ennen kuin saan töitä. Muuttamisen haluun on omat syynsä. Mietin vain, että kannattaako minun käyttää säästöjäni vielä. Suunnitelma oli käyttää niitä korkeakoulu opiskelu aikaan, mutta pidän välivuoden, joten asun kotipaikkakunnallani vielä reilun vuoden. Enkä haluaisi enää asua vanhempieni luona. Onko antaa mitään vinkkejä? Kiitos jo etukäteen!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu