Joko laskitte

oman ruokahävikkinne?
34<50
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 34

Vanhimmat

Joooo kaikki minkä syö on hävikkiä . Kompostiin ei ruokatarpeita mene yhtään.

Äänestä

On laskenut. Ennen oli suurempaa, nyt pienempää.

Äänestä

Ihmetellä sopii miten tällaiseenkin ketjuun on on joku saanut kirjoitetuksi poistetun viestin.
Ei tule ruokahävikkiä muuta kuin mitä muruina tippuu ja niistäkin isoimmat koukistun poimimaan pois ja suuhun. Jossakin oli kerran juttua että kasvikset kuten lanttu ja punajuuri voisi syödä kuorineen. Pari kertaa raastoin kuorineen, mutta se tuntui vastenmieliseltä ja lopetin. Sitä ennen perin juuresharjalla ja vielä karhunkielellä. Porkkanan ja perunan syön kuorineen.
Nikottelin Lidlin hapankaalen kanssa, jossa näkyi ilmeisesti sian ihraa ja rasva pyöri kielellä, mutta sekin meni muun ruoan lomassa.

Äänestä
  • Taitaa olla jokin automatiikka joka poistaa viestejä. Ihan asiallisia viestejä saattaa poistua jos ne sisältävät linkin. Näin on ainakin itselleni käynyt muutaman kerran.

    Äänestä

Mitäs laskemista siinä on? Ei tule hävikkiä muuta kuin kerran kuukaudessa juuresten kuoria, muutaman kananmunan kuoret viikossa ja kahvinporoja sekä teepusseja. Joskus muutaman hedelmän kuoria. Nytkään ei ole tarvinnut tuota irtokarkkirasiaa yli viikkoon tyhjentää, siihen kerään hävikin.

Äänestä

Nykyisin tulee melkein pyöreä nolla, jos ei kuoria lasketa. Varmaan ennen, kun lapset olivat kotona, tuli enemmänkin.

Kahviakin keitetään enemmän, kun juodaan ja loppu kaadetaan viemäriin.

Kalliiksi tulee heittää ruokaa roskiin!

Mitenkä käy sitten, jos ei enää itse pysty ruokahuoltoaan hoitamaan? Kokemuksesta tiedän, että paljon heitetään vanhuksilta ruokaa roskiin. Tuntuu pahalta nähdä, kuinka paljon.

Äänestä

Ostot+ratkaisee.Tuleehan+sitä+aina+jonkinverran.+Nykyisin+pakkauskokoja+on+pienennetty,+voi+ostaa+yhden+lihapiirakan,+eikä+kymmenen+kappaleen+pakettia,+mun+mielestä+toi+suurin+syy.+Mutta+toki+saattaa+jäädä+jokin+kuivanut+leivänkannikka,+tai+sitten+mädäntynyt+hedelmä.Kaupastahan+sen+biojätteen+ihan+itse+ostaa,+kuluttaja+voi+nykyisin+syyttää+asiasta+itseään,+aiemmin+ainakin+osa+hävikistä+johtui+kauppojen+suurista+"perhepakkauksista".+Toki+kaupatkin+hokanneet,+suomessa+lapsiperheitä+vain+reilut+20%+huusholleista,+mutta+sinkkutalouksia+40%+ja+määrä+kasvaa.+Lähinnä+biojätteen+isompi+määrä+uhkana,+jos+ite+kokkailee.+On+nimittain+aika+hankalaa+kokata+yksi+täsmäannos+ruokaa,+kyllä+sitä+väkisinkin+tahtoo+tulla+isompi+satsi.+Ja+sitten+jotain+soppaa+tahtoo+jäädä+jääkaappiin+happanemaan,+ennenkuin+ylimääräiset+kippaa+jäteastiaan.Pitääpi+muistaa,+jotkut+panaaninkuoret+ei+ole+hävikkiä,+ne+on+panaaninkuoria+ja+kahvinporot+ei+myöskään+ole+hävikkiä,+ne+on+kahvin+valmistuksesta+jäävää+biomassaa.+Tollasia+ei+ole+tarkoitettukaan+syötäviksi,+eli+en+laske+niitä+hävikiksi.+Net+on+toki+biojätettä.Joop,+vähän+menee+hävikkiin,+ei+paljoa+nykyään,+Ikinä+en+ole+rahassa+laskenut,+mutta+toki+se+on+poissa+pankkitililtä.+Kaikki+riippuu+ostoista+ja+net+helpompaa+täsmätä+tarpeisiin,+kuin+ennen.=DW=

Äänestä
  • Minä taas olen saanut sen hävikin kuriin juurikin ostamalla isompia pakkauksia raaka-aineita ja laittamalla valmiiksi ruuaksi ja annoksina pakkaseen. Tälläkin hetkellä valmista ruokaa kuukaudeksi ettei tarvii joka päivä erikseen yhtä annosta kokkailla eikä syödä samaa ruokaa monta päivää peräkkäin, ei edes kahta kertaa samalla viikolla. Säästää paljon , niin kauppalaskussa kuin sähkölaskussa.
    Tämä systeemi on toiminut mulla jo vuosia. Valmisruokaa en syö muuta kuin joskus harvoin pizzaa Kotipizzasta ja ravintoloissakaan en käy syömässä kuin korkeintaan 4 kertaa vuodessa tai reissuilla, nyt korona-aikaan en sitäkään.

    vn

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä taas olen saanut sen hävikin kuriin juurikin ostamalla isompia pakkauksia raaka-aineita ja laittamalla valmiiksi ruuaksi ja annoksina pakkaseen. Tälläkin hetkellä valmista ruokaa kuukaudeksi ettei tarvii joka päivä erikseen yhtä annosta kokkailla eikä syödä samaa ruokaa monta päivää peräkkäin, ei edes kahta kertaa samalla viikolla. Säästää paljon , niin kauppalaskussa kuin sähkölaskussa.
    Tämä systeemi on toiminut mulla jo vuosia. Valmisruokaa en syö muuta kuin joskus harvoin pizzaa Kotipizzasta ja ravintoloissakaan en käy syömässä kuin korkeintaan 4 kertaa vuodessa tai reissuilla, nyt korona-aikaan en sitäkään.

    vn

    Pakastat biojätettä?

    Mun mielestä pakasteita typerää tehdä itse, niitähän myydään valmiina kaupoissa.

    OK. on mullakin pakaste, jäätelöä, pitsoja, kalapuikkoja jne. Mutta itsetehtyjen ruuanjämien pakastaminen osoittautunut typeräksi, ei niitä viitsi kaivella, rakenne ja makukin muuttunut jne. Ja vuosikerrat, niitä ei huvita edes katsoa. Jos pakastaa jonkin hiton keiton jämän, onhan se näppärämpi sitten laittaa biojätteeseen, mutta muuta älyä en ole asiassa havainnut.

    =DW=

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Pakastat biojätettä?

    Mun mielestä pakasteita typerää tehdä itse, niitähän myydään valmiina kaupoissa.

    OK. on mullakin pakaste, jäätelöä, pitsoja, kalapuikkoja jne. Mutta itsetehtyjen ruuanjämien pakastaminen osoittautunut typeräksi, ei niitä viitsi kaivella, rakenne ja makukin muuttunut jne. Ja vuosikerrat, niitä ei huvita edes katsoa. Jos pakastaa jonkin hiton keiton jämän, onhan se näppärämpi sitten laittaa biojätteeseen, mutta muuta älyä en ole asiassa havainnut.

    =DW=

    No minä en jämiä pakasta vaan tuoretta juuri laitettua ruokaa. Valmisruokia en voi mausteallergian takia ostella kun pitäisi olla suurennuslasi mukana että sais tuoteselosteesta selvän ja siltikään niihin ei voi luottaa kun kaikkia mausteita ei aina ole luetteloitu. Pakko siis tehdä ruokansa itse enkä todellakaan ala yhtä annosta soosia tekemään tai kahta perunaa keittämään.

    vn

    ps. kuukauden sähkölasku siirtoineen n. 15 - 17 euroa riippuen uunin käytöstä .

    Äänestä

Yritän välttää ruokahävikkiä. Jos ostan varsisellerinipun, en kertakaikkiaan saa sitä salaatissa tai keitoissa syödä koko viikkoa. Olenkin tehdyt pari ruokaa ja puolet paketista silpunnut porkkanoiden ja sipuleiden kanssa ja keittänyt soseeksi, jotka laitan pakkeseen ja käytän esim. pastakastikkeessa. Ja kalalientä lohen päästä ja ruodoista ja pakkaseen. Vajaasta maitopurkillisesta pinaattilettuja.
Lihapullia teenkerralla uunipellillisen ja niitä on kanssa pakkasessa annospusseissa. Ei niitäkään joka päivä viitsi syödä.

Aina saa olla kollaamassa kaappeja, että mikä on menossa vanhaks seuraavana.

Äänestä

Ei tule hävikkiä, vihannesten ja hedelmien kuoret ja kalojen ruodot kompostoin. Munankuoret ja kahvinporot menee puutarhan maanparannukseen.

Äänestä

Turha laskeskella enää sillä kansaneläkelaitokselle Jumala on kuollut.

Äänestä

Banaaninkuoretkin lasketaan hävikiksi, sillä ne myydään kuorineen, ja kompostiin mennyt lasketaan hävikkiin. Eivät osaa ottaa kuoria hävikistä pois, vaikka se ei oikeasti ole mitään hävikkiä.

Äänestä

Mielestäni kompostoimani kuoret ja naatit eivät ole mitään hävikkiä, sillä kompostista saan ravinteikasta multaa kasvimaalleni missä kasvata suurimman osan vuoden kasvis tarpeestani.

Äänestä

Miksi se laskemalla muuttuu. Kai hävikkiä tulee useammalle, jos e omista sikaa tai isokokoista koiraa.
Omalle ruokahävikille tulee lentävä lähtö. Vien ne tuonne sivummalle, niin harakat pistävät poskeensa, ja kohta tulevat kurjet. Menis varmaan enemmänkin.
Enemmän olen ajatellut näitä pakkauksia, niissä muovia kuluu, painoa usein enemmän kun itse tuotteessa. Suurinosa menee sekajätteeseen. Kumma,ettei siitä ole mökää noussut.
Kaupoissa tulee ruokahävikkiä suuria määriä vanhentuvien päiväysten myötä.

Äänestä
  • Niin tarkotietaanko tässä laskemalla nyt sitten vähentämistä vai laskemista (esim. ynnäämistä)?

    Äänestä

  • Ostan pääasiassa irtomyynnistä tiskiltä tai hallista. Saa just sen verran, kun tarvitsee tai haluaa. Yritän välttää kaikenlaista muoviin pakattua, jota täytyy himaan kuskata ja taas jätteisiin. Kalliimpaan on, mutta parempaa. Eikä riitä jätteeksi asti.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Ostan pääasiassa irtomyynnistä tiskiltä tai hallista. Saa just sen verran, kun tarvitsee tai haluaa. Yritän välttää kaikenlaista muoviin pakattua, jota täytyy himaan kuskata ja taas jätteisiin. Kalliimpaan on, mutta parempaa. Eikä riitä jätteeksi asti.

    Lihatiskit hakusessa.

    Nykyisin palvelutiskejä harvassa, lähinnä isoissa marketeissa, Kustannuskysymys. sitoo henkilökuntaakin. Aika tehokkaasti itsepalvelu korvannut tiskit vähän kaikessa kaupanteossa. Se totta, joskus tulee tiskiltä ostettua, nimenomaan määrän takia, mutta samaa kamaa ne tahtoo lappaa pakattuna hyllyihinkin. Mä muuten pidän kaalikääryleistä paljon. Normipakkauksessa vaikka kuinka monta, mutta tiskiltä joskus ostan irtona samoja kääryleitä 2 kpl. Noh, jossain stokkan herkussa oli tiskillä kamaa, mitä ei muualla myyty.

    Mutta näistä halleista olen valittanut useinkin. Oishan niissä kaikenlaisia lihakauppiaita jne, mutta kun hallit auki silloin, kun normaali-ihminen on töissä. Lisäks hallit tietenkin jossain hiton kaukana torien laidoilla, missä nyt muutenkaan ei tule juuri koskaan käytyä. Just samasta syystä. Noh, nykyisin ois mahiksia käydä toreillakin, mutta net just niin kaukana, ei viiti vartavasten puoltapäivää uhrata pikkuostoksen takia.

    Onneksi nykyisin saapi pakattua ruokaa sopivan pienissäkin satseissa ja toisaalta, ainakin mä en oikein välitä asioida kenenkään myyjän kanssa, paljon kivempi ite valkata hyllystä, kuin alkaa neuvottelemaan ja jaarittelemaan kenenkään kans.

    Käytän siis joskus palvelutiskejä, ilmankin pärjää.

    =DW=

    Äänestä

Viime vuonna laskin kun siirsivät sähköt pois. Nykyään ei enää uskalla jääkaappia täyttää ja kaupassakäynnistä sakotetaan. Itsekkyydellä on liian kallis hinta.

Äänestä

Tänään tuli harmi kyllä väkisinkin hävikkiä. Tein aamulla töihin lounaaksi pyttipannua ja pakasteessa oli muutama pala joulukinkkua lisäksi.
Pakko oli hävittää ne kinkunpalat, ne maistui niin öklalle ettei niitä voinut syödä. Sitten nyt kun laitoin jauhelihakastiketta löysin valkosipulia, vaan molemmat olivat niin kuivuneet ja tummuneet ettei sieltä löytynyt kuin muutama kynnen palanen kastikkeeseen. Sinne meni kaksi valkosipulia hävikkiin.
Pyhän aikana oli yksi sitruuna mennyt huonoksi ja sinne meni sekin hävikkiin.
Hytinäx1

Äänestä

hommaan ruokaa vain syömistä varten, ei kannata hukattavaksi hankkia. hävikkiä ei tule, ellei sitten hävikkiin lasketa kananmunien, hedelmien ja juuresten kuoria, ne menee biojätteeseen.

Äänestä

En ala nusaamaan pilkkuja enkä elää ohjeiden ja käskyjen mukaan.
Tulee mitä tulee, ylijäämä menee biioon tai vessaan.
Eipä nyt yksinäisen taloudessa liikoja kerry muutenkaan.
On paljon safkaa, jos jää lautaselle tai kattilaan, voi kippaa veskin pyttyyn.

Äänestä
  • Putkimiehet kalliita.

    Pyttyyn ei kannata ruokaa laittaa. Tahtoo aiheuttaa tukoksia ja nimenomaan rasva erittäin huono asia, koska se tarttuu putkiin ja siihen sitten kaikki muu ylimääräinen. Lisäks jyrsijät helpolla intoutuu tunkemaan putkiin ruuanjämien houkuttamana. Kippaa jämät muualle.

    =DW=

    Äänestä

Tämä yksin elämisen vaikeus on siinä, että jos tarvitsee jotain vähän, joutuu kuitenkin ostamaan paljon. Eilen laitoin homehtuneen valkosipulin roskiin. Käytin pari kynttä.
Pitäis taas käydä ruokakaapit läpi.

Äänestä
  • Valkosipulin kynnet kannattaa kuoria ja laittaa pieneen lasipurkkiin ruokaöljyyn, kansi kiinni ja jääkaappiin. Säilyy kuukausia ja öljystä saa kätevästi sipaistua valkosipulin makua vaikka leivän tai pihvin päälle. Minä olen käyttänyt näin jo vuosikymmenet eikä ole koskaan tarvinnut roskiin heittää ainuttakaan kynttä.

    vn

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valkosipulin kynnet kannattaa kuoria ja laittaa pieneen lasipurkkiin ruokaöljyyn, kansi kiinni ja jääkaappiin. Säilyy kuukausia ja öljystä saa kätevästi sipaistua valkosipulin makua vaikka leivän tai pihvin päälle. Minä olen käyttänyt näin jo vuosikymmenet eikä ole koskaan tarvinnut roskiin heittää ainuttakaan kynttä.

    vn

    En osta, ei siis mene roskiinkaan, ellei sitten kaupasta.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valkosipulin kynnet kannattaa kuoria ja laittaa pieneen lasipurkkiin ruokaöljyyn, kansi kiinni ja jääkaappiin. Säilyy kuukausia ja öljystä saa kätevästi sipaistua valkosipulin makua vaikka leivän tai pihvin päälle. Minä olen käyttänyt näin jo vuosikymmenet eikä ole koskaan tarvinnut roskiin heittää ainuttakaan kynttä.

    vn

    Kiitos. Tuon teen heti

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Valkosipulin kynnet kannattaa kuoria ja laittaa pieneen lasipurkkiin ruokaöljyyn, kansi kiinni ja jääkaappiin. Säilyy kuukausia ja öljystä saa kätevästi sipaistua valkosipulin makua vaikka leivän tai pihvin päälle. Minä olen käyttänyt näin jo vuosikymmenet eikä ole koskaan tarvinnut roskiin heittää ainuttakaan kynttä.

    vn

    Kiitos hyvästä vinkistä,teen noin kun seuraavan kerran ostan valkosipulia.
    Hytinäx1

    Äänestä

Ei meillä tule mitään ruokahävikkiä. Miksi tulisi? 3 vk välein tulee ruokakassit kaupasta kotiin. ( loistava palvelu, josta en koskaan luovu) .Hiukan vaan järjestelmällisyyttä ja ajatusta kehiin. Syömme todella terveellisesti . Meitä on kaksi ja kaikkiin ruokiin ja puhd . Ym kotitaloustarvikkeisiin menee vain 250e/kk.

Äänestä
  • Syöttekö kaikki kuoretkin ja kahvinporot yms. Hävikkiä ne on nekin :D

    Äänestä

Ahua, nyh huli huokaävikkiä.Khiehi eni hutkalle. aketin äällä hyllä huki ehhä o ejihhäin voimakahta, muhha ku o huomalainen nii ei uhko enne ku koheilee.
Hotaki haamajin tuhkkilaihta pihhaa Lihlin kaupahta. Halapaa ku oli nii tietenni piti langeta hiuhaukheen.
Hytinäx1

Äänestä

En ole laskenut mutta viime aikoina olen enemmän kiinnittänyt huomiota siihen, että pyrin käyttämään kaikki ruoat jota huushollista löytyy ettei niitä mene hävikkiin. Ja se itse asiassa on hauskaakin suunnitella ruokai niiden ruoka-aineiden mukaan mitä olemassa jo on eikä hake aina vaan uusia kaupasta. Olemassaolvevien ympärille voi rakentaa usean päivän ajaksi ruokia, se tuo myös säästöjä.

Äänestä

Karvalan tilitoimisto laskee iloiten puolesta ja pöhinällä. Sinne.

Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

oman ruokahävikkinne?

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu