Olen tämän tarinan lukenut jostain kirjasta. Jonkun suomalaisen kustantajan Pietarista kertovasta teoksesta. Koskettelee matkailua. Olen kertonut tämän jutun venäläisille tuttaville iltaa istuttaessa. Omien tuttavieni seurassa tämä on vieras.
Jutun huipennus on tietysti lopussa.
Jokainen saa kertoa sen illan ratoksi! Varsinkin venäläisille.
Tapakulttuuria. Ja tarinoita.
Elettiin Pietari I:n aikoja. Tsaari hallitsi armollisesti suurta Venäjän maata. Tosin suuremmat ajat olivat vasta edessä. Tai toisaalta, kuka näistä tietää.
Petrosavodskin tykkitehdas oli jo perustettu. Kaikesta huolimatta elettiin suuria, historiallisia aikoja. Tai ainakin niiden aikojen alkua. Valitettavasti valtakunnan talous oli kuralla. Varsinkin uusien kaupunkien perustaminen ja rakentaminen oli syönyt valtion kirstun kuiville.
Maa oli surkeassa tilassa. Valtio ja kirkko olivat köyhiä kuin kirkon rotat.
Ja tarina alkaa:
Pietari I käveli puistossaan, tietysti Pietarissa. Murehti ja huokaili valtakunnan tilaa. Kaikki repsotti. Kurkisti ylös katedraalin huipulle. Huomasi miten kulmissa olevat enkelit roikkuivat jalustaltaan. Roikkuivat, jalusta oli pettänyt. Mikä häpeä! Enkelit roikkuvat!
Siinäpä tsaari mutisi portin vieressä, jopa manasi! ”Kun ei ole varaa laittaa näitä asioita kuntoon,. Kukahan nämä tekisi?”
Kuka käveli portin ohi? Tottakai eräs laitapuolen kulkija.
Pohmelo. Rahat loppu, pitäisi saada jotain työtä seuraavalle viikolle. Vähän ruokaa ja varsinkin juomaa.
Ohikulkija kuuli Pietari I:n murheet.
Ravisti porttia.
Tsaari kysyy: ”Mikä, mikä? Mitä alamainen haluaa?”
Mies: ”Kuulin juuri, olette enkelinkorjaajaa vaille. Olen oikein ammattitaitoinen enkelinkorjaaja. Voisin tehdä tuon työn”.
Tsaari: Ne enkelit pitäisi kyllä korjata, mutta ei hirveästi ole varaa maksaa siitä. Mitä haluaisit palkaksi?
Ammattimainen enkelinkorjaaja: ”No eipä tässä, tiedä nyt siitä. Mutta kyllä olisi hyvä jos saisi syödä ja juoda joka päivä mielensä mukaan. Ei tarvitsisi maksaa mitään nautinnoista vaikkapa alanmestassa”.
Tsaari: ”Eipä ole paha pyyntö. Minähän voin velvoittaa paikallisen ravintoloitsijan huolehtimaan hommasta. Teetkö tämän työn”?
Ammattimainen Enkelinkorjaaja: ”Tottakai! Tarvitsen vaan vähän välineitä. Paksuja naruja ja muutaman apumiehen. Lisäksi puutavaraa tornia varten. Ja vähän tarvikkeita enkelten kiinnitykseen”.
Remontti valmistui, enkelit seisoivat jälleen suorassa. Kaikki meni hyvin.
Tuli palkanmaksu.
Tsaari: ”Kirjoitan Sinulle hyvä alamainen, arvostettu Ammattimainen Enkelinkorjaaja tällaisen propuskan, jossa määrään, jotta siinä ravintolassa, Alan Mestassa Sinulle arvostettu alamainen pitää tarjota ruokaa ja juomaa tahtosi mukaan. Sinun ei pidä siitä mitään maksaman”.
No, mitä tekee enkelinkorjaaja? Tottakai rientää raskaan viikon lopuksi ravintolaan. Tilaa mitä tahtoo. Olutta vodkaa, sikaa, paistettuja perunoita. Heiluttaa Tsaarin paperista propuskaa. Kaikki tulee ilmaiseksi.
Aamulla on taas pohmelo. Ja mikä murheellisinta, propuska on viety. Joku on varastanut sen. Voi piru!
Pitää saada uusi!
Ammattimainen Enkelinkorjaaja notkuu taas Tsaarin portilla. Puistossa.
Tsaari kysyy, mikä miestä vaivaa? Toinen kertoo, että varastettiin se paperi.
Pietari I:stä vähän suututtaa se, että mies on hoitanut asiansa niin huonosti. Mutta leppyy kuitenkin.
Tsaari kirjoittaa uuden paperin.
Hyvä! Taas Alan Mestaan ja taas syömään porsasta ja juomaan viiniä ja vodkaa. Hienoa!
Seuraavana aamuna propuska on jälleen hävinnyt. Joku lurjus on sen vienyt.
Perketti! Ammattimaisen Enkelinkorjaajan pitää jo vähän potkiskella kiviä ja jupista.. ”Uskaltaakohan sinne Tsaarin luo enää mennä?”
Menee kuitenkin. Köyhyys opettaa.
Tsaari: ”Mikä nyt taas”?
Ammattimainen Enkelinkorjaaja: ”No se sama. Nyyh”!
Tsaari: ”Etkö ikinä opi? Ei sinne Alan Mestaan pidä aina tunkea! Saat tästä vielä yhden. Mutta muista, tämä on sitten viimeinen”.
Ammattimainen Enkelinkorjaaja: ”Joo, kiitos ”eka”. Minä lupaan”.
Ja sitten. Alan Mestan ovet avautuvat jälleen seikkailijallemme. Ammattimainen Enkelinkorjaaja syö ja juo tahtonsa mukaan. Possua, viiniä, vodkaa. Hyvässä seurassa. Ehkä jopa naisia. Ilta on huippuhyvä!
Ja aamulla. Taas propuska poissa!
Voi pahkinen! Voi linnun munat! Voi Kainuun Pulkkiset ja Savon Heikkiset!
Pirunko näille!
Potkii kiviä, syö hiekkaa.
Menee viikko, vatsa kurnii. Ei palaakaan leipää, eikä varsinkaan viintä. Sokerit sekoaa.
Pakko mennä jututtamaan ”ekaa”.
Portilla:
Pietari I: Kysyy kuin jänikseltä, ”Mikä nyt mies?”
Ammattimainen Enkelinkorjaaja: Kyyristelee. ”No se.”
Pietarin I: ”Sinä sitä et kovin helpolla opi.”
Ammattimainen Enkelinkorjaaja: Nöyränä. ”En niin.”
Pietari I: ”Ratkaistaan nyt tämä juttu. Paperi on kallista, ei minun kannata laittaa näitä lupia paperille joka viikko.
Tehdään nyt näin, mutta tämä on viimeinen sana, ja sitä paitsi sano sille Kilpeläiselle terveiset.”
Tsaari ottaa käteensä leimasimen (ehkä kirjeen sinettileimasin), leimaa miehen kaulaan Tsaarin leiman. Saattaa olla jopa poltettu leima (toim.huom).
Ammattimainen Enkelinkorjaaja nautti eduistaan Alan Mestassa elämänsä loppuun saakka. Ei tarvinnut muuta kuin luunapilla napsauttaa kaulaansa tilauksen yhteydessä. Napsauttaa sitä leimaa. Ei tarvinnut maksaa. Leimaa ei voitu varastaa.
Mistä johtuu venäläisten tapa napsutella kaulaa juopotellessa, tai jos haluaa vielä yhden?
PS. Oletteko nähneet Alan Mestassa Ammattimaista Enkelinkorjaajaa?
Jutun huipennus on tietysti lopussa.
Jokainen saa kertoa sen illan ratoksi! Varsinkin venäläisille.
Tapakulttuuria. Ja tarinoita.
Elettiin Pietari I:n aikoja. Tsaari hallitsi armollisesti suurta Venäjän maata. Tosin suuremmat ajat olivat vasta edessä. Tai toisaalta, kuka näistä tietää.
Petrosavodskin tykkitehdas oli jo perustettu. Kaikesta huolimatta elettiin suuria, historiallisia aikoja. Tai ainakin niiden aikojen alkua. Valitettavasti valtakunnan talous oli kuralla. Varsinkin uusien kaupunkien perustaminen ja rakentaminen oli syönyt valtion kirstun kuiville.
Maa oli surkeassa tilassa. Valtio ja kirkko olivat köyhiä kuin kirkon rotat.
Ja tarina alkaa:
Pietari I käveli puistossaan, tietysti Pietarissa. Murehti ja huokaili valtakunnan tilaa. Kaikki repsotti. Kurkisti ylös katedraalin huipulle. Huomasi miten kulmissa olevat enkelit roikkuivat jalustaltaan. Roikkuivat, jalusta oli pettänyt. Mikä häpeä! Enkelit roikkuvat!
Siinäpä tsaari mutisi portin vieressä, jopa manasi! ”Kun ei ole varaa laittaa näitä asioita kuntoon,. Kukahan nämä tekisi?”
Kuka käveli portin ohi? Tottakai eräs laitapuolen kulkija.
Pohmelo. Rahat loppu, pitäisi saada jotain työtä seuraavalle viikolle. Vähän ruokaa ja varsinkin juomaa.
Ohikulkija kuuli Pietari I:n murheet.
Ravisti porttia.
Tsaari kysyy: ”Mikä, mikä? Mitä alamainen haluaa?”
Mies: ”Kuulin juuri, olette enkelinkorjaajaa vaille. Olen oikein ammattitaitoinen enkelinkorjaaja. Voisin tehdä tuon työn”.
Tsaari: Ne enkelit pitäisi kyllä korjata, mutta ei hirveästi ole varaa maksaa siitä. Mitä haluaisit palkaksi?
Ammattimainen enkelinkorjaaja: ”No eipä tässä, tiedä nyt siitä. Mutta kyllä olisi hyvä jos saisi syödä ja juoda joka päivä mielensä mukaan. Ei tarvitsisi maksaa mitään nautinnoista vaikkapa alanmestassa”.
Tsaari: ”Eipä ole paha pyyntö. Minähän voin velvoittaa paikallisen ravintoloitsijan huolehtimaan hommasta. Teetkö tämän työn”?
Ammattimainen Enkelinkorjaaja: ”Tottakai! Tarvitsen vaan vähän välineitä. Paksuja naruja ja muutaman apumiehen. Lisäksi puutavaraa tornia varten. Ja vähän tarvikkeita enkelten kiinnitykseen”.
Remontti valmistui, enkelit seisoivat jälleen suorassa. Kaikki meni hyvin.
Tuli palkanmaksu.
Tsaari: ”Kirjoitan Sinulle hyvä alamainen, arvostettu Ammattimainen Enkelinkorjaaja tällaisen propuskan, jossa määrään, jotta siinä ravintolassa, Alan Mestassa Sinulle arvostettu alamainen pitää tarjota ruokaa ja juomaa tahtosi mukaan. Sinun ei pidä siitä mitään maksaman”.
No, mitä tekee enkelinkorjaaja? Tottakai rientää raskaan viikon lopuksi ravintolaan. Tilaa mitä tahtoo. Olutta vodkaa, sikaa, paistettuja perunoita. Heiluttaa Tsaarin paperista propuskaa. Kaikki tulee ilmaiseksi.
Aamulla on taas pohmelo. Ja mikä murheellisinta, propuska on viety. Joku on varastanut sen. Voi piru!
Pitää saada uusi!
Ammattimainen Enkelinkorjaaja notkuu taas Tsaarin portilla. Puistossa.
Tsaari kysyy, mikä miestä vaivaa? Toinen kertoo, että varastettiin se paperi.
Pietari I:stä vähän suututtaa se, että mies on hoitanut asiansa niin huonosti. Mutta leppyy kuitenkin.
Tsaari kirjoittaa uuden paperin.
Hyvä! Taas Alan Mestaan ja taas syömään porsasta ja juomaan viiniä ja vodkaa. Hienoa!
Seuraavana aamuna propuska on jälleen hävinnyt. Joku lurjus on sen vienyt.
Perketti! Ammattimaisen Enkelinkorjaajan pitää jo vähän potkiskella kiviä ja jupista.. ”Uskaltaakohan sinne Tsaarin luo enää mennä?”
Menee kuitenkin. Köyhyys opettaa.
Tsaari: ”Mikä nyt taas”?
Ammattimainen Enkelinkorjaaja: ”No se sama. Nyyh”!
Tsaari: ”Etkö ikinä opi? Ei sinne Alan Mestaan pidä aina tunkea! Saat tästä vielä yhden. Mutta muista, tämä on sitten viimeinen”.
Ammattimainen Enkelinkorjaaja: ”Joo, kiitos ”eka”. Minä lupaan”.
Ja sitten. Alan Mestan ovet avautuvat jälleen seikkailijallemme. Ammattimainen Enkelinkorjaaja syö ja juo tahtonsa mukaan. Possua, viiniä, vodkaa. Hyvässä seurassa. Ehkä jopa naisia. Ilta on huippuhyvä!
Ja aamulla. Taas propuska poissa!
Voi pahkinen! Voi linnun munat! Voi Kainuun Pulkkiset ja Savon Heikkiset!
Pirunko näille!
Potkii kiviä, syö hiekkaa.
Menee viikko, vatsa kurnii. Ei palaakaan leipää, eikä varsinkaan viintä. Sokerit sekoaa.
Pakko mennä jututtamaan ”ekaa”.
Portilla:
Pietari I: Kysyy kuin jänikseltä, ”Mikä nyt mies?”
Ammattimainen Enkelinkorjaaja: Kyyristelee. ”No se.”
Pietarin I: ”Sinä sitä et kovin helpolla opi.”
Ammattimainen Enkelinkorjaaja: Nöyränä. ”En niin.”
Pietari I: ”Ratkaistaan nyt tämä juttu. Paperi on kallista, ei minun kannata laittaa näitä lupia paperille joka viikko.
Tehdään nyt näin, mutta tämä on viimeinen sana, ja sitä paitsi sano sille Kilpeläiselle terveiset.”
Tsaari ottaa käteensä leimasimen (ehkä kirjeen sinettileimasin), leimaa miehen kaulaan Tsaarin leiman. Saattaa olla jopa poltettu leima (toim.huom).
Ammattimainen Enkelinkorjaaja nautti eduistaan Alan Mestassa elämänsä loppuun saakka. Ei tarvinnut muuta kuin luunapilla napsauttaa kaulaansa tilauksen yhteydessä. Napsauttaa sitä leimaa. Ei tarvinnut maksaa. Leimaa ei voitu varastaa.
Mistä johtuu venäläisten tapa napsutella kaulaa juopotellessa, tai jos haluaa vielä yhden?
PS. Oletteko nähneet Alan Mestassa Ammattimaista Enkelinkorjaajaa?
Vastaukset 5
Vanhimmat
ei kyllä ole enkelin korjaajaa tullut vastaan, kaikki muut ammattiluokat kuitenkin siellä onkin tavattu.
Realieleintaso on heikintynyt sitten Peter 1, eipä alanmestassa possua näy enää kuin asikkaiden puolella...
Tuntui olevan hyvin tiedossa niin venäläisillä kuin ukrainalaisillakin, kun kerroin myös lukeneeni tämän jostain. Kätevä tapa, mutta toimiskohan tuo vielä Pietarissa kun menisi kaulaansa napsutteleen "paikallisiin"...
toimii
Mainio juttu josta olen kuullut sellaisen version että kyseinen enkeli on se joka seisoo Pietarin-Paavalin linnoituksen kirkon nokassa. Ja se enkeli kuulemman oikeastikin tipahtelee sieltä kovan ukkosen tai myrskyn jälkeen epäsäännöllisen säännöllisesti.
olen kuulut pelkän tornin kultaus keikasta.
Mut, ressun tarina oli hyvin kerottu, joten onks sillä väliä onks juttu ees totta, kunhan juttu on hyvin kerrottu:)