Asiamiespostit

Kovasti niitä (posti?) kehuu, mutta kyllähän sen arvaa että jos jonkin perähikiän rautakauppa alkaa pitää kakkostoimenaan postia, niin ei siellä aina asiallista palvelua saa... vai?

Asuessani kaupungin T kylässä T jouduin aika ajoin seisoskelemaan tuon rautakaupan keskellä kun myyjä oli jossain takapihalla touhuamassa ties mitä. Olisin voinut mainiosti tunkea vaikka porakoneen liiveihini ja häipyä, sillä kukaan ei valvonut yhtään mitään. Kumppanini hakiessa minulle videopakettia hänelle vittuiltiin että pornovideoitakos siinä on. Toisinaan jouduin selvittelemään työpäivän aikana puhelimessa missä minulle tulossa oleva paketti on, kun sitä pidettiin mielivaltaisesti milloin postiautossa (jota en tietenkään ehtinyt yhyttää, töissä kun olin), milloin lukkojen takana niin etten saanut sitä edes sieltä asiamiespostista.

Muuttaessani vuosia myöhemmin pois kunnasta V laitoin useita ilmaisia osoitteenmuutoskortteja eri tahoille. Epäselväksi jäi, kuinka moni todella meni perille, sillä joihinkin paikkoihin jouduin myöhemmin laittamaan uuden kortin kun osoite ei alkanut muuttua niin millään. Kunnassa V asiamiesposti toimi hyvin ollessaan K-kaupan yhteydessä, mutta kun se siirrettiin paperikaupalle (joka muuten olisi mennyt konkkaan?) homma alkoi mennä päin honkia. Ainakin kuulin huhuja siitä miten paketit menivät minne sattuivat, elleivät kokonaan hukkuneet.
2217
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Jos itse saisit 2-3 % provision tästä kaikesta ruikuttamisesta niin olisitko itse asiamiespotin pitäjä? Ihmetyttää kun et tajua, ettei se rautakauppa siitä mitään saa käteen, koska posti perustelee asiaa asiakasmäärillä. Jos sitten myyt 0,50 euron merkin ja kuuntelet asiakasta 15 minuuttia niin tuntipalkaksi muodostuu 0,02 euroa. Mitä asiakaspalvelua sillä saa? Elätkö sillä? Annatko asiallista palautetta ns. "asiakkaalle"?

Ota asioista selvää ja ryhdy itse Oy Posti Ab:n ASIAMIESPOSTIKSI vaikkapa kotoasi käsin! Konkurssi alta aikayksikön on sinun kohtalosi, sori vain.

Äänestä
  • Siinä esitettiin kritiikkiä postille! Jos on alkanut asiamiespostin pitäjäksi, ei se oikeuta tekemään asiakkaiden paketeille ja kirjeille mitä haluaa!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Tellu kirjoitti:

Kovasti niitä (posti?) kehuu, mutta kyllähän sen arvaa että jos jonkin perähikiän rautakauppa alkaa pitää kakkostoimenaan postia, niin ei siellä aina asiallista palvelua saa... vai?

Asuessani kaupungin T kylässä T jouduin aika ajoin seisoskelemaan tuon rautakaupan keskellä kun myyjä oli jossain takapihalla touhuamassa ties mitä. Olisin voinut mainiosti tunkea vaikka porakoneen liiveihini ja häipyä, sillä kukaan ei valvonut yhtään mitään. Kumppanini hakiessa minulle videopakettia hänelle vittuiltiin että pornovideoitakos siinä on. Toisinaan jouduin selvittelemään työpäivän aikana puhelimessa missä minulle tulossa oleva paketti on, kun sitä pidettiin mielivaltaisesti milloin postiautossa (jota en tietenkään ehtinyt yhyttää, töissä kun olin), milloin lukkojen takana niin etten saanut sitä edes sieltä asiamiespostista.

Muuttaessani vuosia myöhemmin pois kunnasta V laitoin useita ilmaisia osoitteenmuutoskortteja eri tahoille. Epäselväksi jäi, kuinka moni todella meni perille, sillä joihinkin paikkoihin jouduin myöhemmin laittamaan uuden kortin kun osoite ei alkanut muuttua niin millään. Kunnassa V asiamiesposti toimi hyvin ollessaan K-kaupan yhteydessä, mutta kun se siirrettiin paperikaupalle (joka muuten olisi mennyt konkkaan?) homma alkoi mennä päin honkia. Ainakin kuulin huhuja siitä miten paketit menivät minne sattuivat, elleivät kokonaan hukkuneet.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu