viljan hinnat nousussa

Anonyymi

Uudet raportit peittelevät edelleen Usan tulevaa maissipulaa, vaikka
maissin kulutuksen ja vienin muutokset tuovatkin sen lähemmäksi.
Teen asiasta myöhemmin uuden laskuharjoituksen.
Linkki aiempaan katsausletkaan:
https://keskustelu.suomi24.fi/t/16841042/viljan-hinnat-nousussa

https://www.usda.gov/oce/commodity/wasde/wasde0421.pdf
https://apps.fas.usda.gov/psdonline/circulars/grain.pdf
https://apps.fas.usda.gov/psdonline/circulars/production.pdf

Usan maissin taseita hieman muuteltiin, eli vientiä nostettiin 1,9 milj.
tonnia ja Usan kulutusta lisättiin saman verran.
Kun muut tekijät pysyivät ennallaan, niin Usan maissin loppuvarasto
pieneni 3,81 milj. tonnia ja päätyisi 34,3 milj. tonniin.
Loppuvarasto on kuitenkin huumoria, eli siihen päädytään vain kulutusta
ja vientiä vähentämällä, sekä kirjaamalla seuraavaakin maissisatoa
kuluvan kauden taseisiin.

Usan maissin kulutus onkin kasvanut etanolin tuotannon lisäyksen vuoksi, mutta arvelen että tuotanto hyytyy ennen kesää maissipulan alkaessa
vaikuttamaan.
Nythän vielä maissia irtoaa sekä vientiin että kulutukseen korkeiden
tuottajahintojen ansiosta.
Varsinkin etanolin tuotannossa on suurvoittojen mahdollisuus, eli nyt
tulisi tuottaa vaikka varastoihin, ja rahastaa loppukesällä etanolin
niukkuuden nostettua sen hinnat.

Vehnän osalta suurin muutos kirjattiin Kiinan vehnän kulutukseen jota
nostettiin 5 milj. t. ja tämä koska hallinto on jatkanut vehnävarastojen
purkamista kulutukseen.
Muut muutokset olivat enempi "heikkoja signaaleja", joista esimerkkinä
se että USDA tunnustaa vehnän tuonnin jäävän ennustettua pienemmäksi.
Kanadasta ei olla tuotu ennustettua määrää durumia ja kevätvehnää.
Ainakin yksi erä kevätvehnää liikkui väärään suuntaan, eli Usasta Kanadaan.
---
soija touko 14,03 heinä 13,98
maissi-----5,76------5,60
vehnäfutuurit
------Chicago Kansas Minneapolis
touko 6,39-----5,87----6,54
heinä 6,39-----5,95----6,61
syys 6,41------6,01----6,67
joulu 6,45-----6,11----6,75
Pariisi vehnä
touko 212,75 syys 199,50 joulu 200 maalis 201
rapsi
touko 510,50 elo 453,50 marras 450,50 helmi 446,50
maissi
kesä 217 elo 213 marras 190,50

25

1177

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Planeetan viljojen hintatasoa ei ole kaikkialla alistettu Usan pörssipelin
      vietäväksi, ja asian riitauttaneista valtioista Kiina ja Intia suurimpina.
      EU ja suomiriepu ovat väärällä puolella sotaa ja kilvoitusta, joten
      Usan maissitilanne vaikuttaa hintoihin täällä Suomessakin.
      Tämä kuitenkin maatalouden jatkumisesta piittaamattomalla tavalla, jossa
      täällä Suomessa parin kaupparyhmän johtoporras ja sen ohjeistamat
      sisäänostajat etsivät herkeämättä sitä tapporajaa jolla joku vielä saadaan
      huijatuksi jotain viljelemään.
      Tähän vielä sotkeutuu kilpailuvirasto, jonka toiminta on lähinnä isänmaan
      petturuutta.

      Kikkelis kokkelis, Usan maissitilanne aiheuttaa nyt kilpailuviraston
      harmiksi kilpailua väärään suuntaan, josta alempana uusi "miten riittää"
      laskelma uusien USDAn lukujen perusteella.

      195,6 varastoissa maalis 1.
      40,18 tässä vähennetään vientiarvion täyttämiseen vaadittava määrä.
      153,67 tässä vähennetään Usan loppukauden kulutus
      1,75 milj. t. maissia jäisi loppuvarastoon

      USDA taas väittää että kaikesta huolimatta loppuvarastosta löytyy
      34,34 milj. t. maissia.
      Eipä löydy jos otetaan todesta USDAn omat arviot kulutuksesta ja viennistä,
      jotka siis ovat tuon laskelman pohjana.

      Laskelman antama loppuvarasto on siksi pieni ettei noin alas päästä
      edes kirveellä ja sahalla.
      Nyt ollaan ajautumassa edellisen maissiranttalin niukkuuden tasolle, ja
      sieltä löytyy esimerkki siitä mihin nytkin päädytään.
      Erojakin on, joista suurimpana vientiin myyty, mutta ei vielä laivattu määrä.
      Se on tällä kertaa huomattavasti suurempi ja vaikeampi saada irti.
      Viime ajat viikottaiset laivaukset ovat olleet korkealla tasolla, ja sama
      jatkuu kunnes käy mahdottomaksi.
      Usan muu kulutus tapahtuu "tasaisen vauhdin taulukon" mukaan ja sille
      niukkuden ajat koittavat edellisen ranttalin aikataulua pikaisemmin, ja
      tämä koska viennin veto on nyt suurempi.
      Maissin ja muiden viljojen hintataso vähintäänkin säilyy, mutta arvelen
      että uusi hintapompsaus on todennäköisempi.
      ---
      soija touko 13,83 heinä 13,80
      maissi------5,67------5,54
      vehnäfutuurit
      ------Chicago Kansas Minneapolis
      touko 6,27-----5,79----6,42
      heinä 6,31-----5,86----6,50
      syys 6,31------5,93----6,56
      joulu 6,37-----6,02----6,65
      Pariisi vehnä
      touko 211,25 syys 198,75 joulu 199,75 maalis 200,75
      rapsi
      touko 502,50 elo 453,75 marras 451 helmi 446,75
      maissi
      heinä 216,25 elo 212,50 marras 190

    • Anonyymi

      Viikolla 41. oli EU:n tavallista vehnää viety 20.8 milj. t. , -vastaan
      27,5 milj. t. vuosi sitten.
      Viikon vientimäärä oli vain 142 931 tonnia, sen oltua viikko aiemmin
      210 183 tonnia, ja tätä edeltävällä 408 970 tonnia.

      Vienti on alkanut hyytyä, - neljän viikon jaksolla on viety 1,42 milj. t.,
      kun taas aiemman 4 viikon jaksolla vientiä oli 2,5 milj. t.

      Tavallisen vehnän tuonti on edelleen vähentynyt ja kauden tuonti näyttää
      jäävän alle 2 milj. tonnin.
      Vehnän tuontivauhti kasvoi viikolle 12. saakka, ja hyytyi viikolla 20.
      eli joulukuussa.
      Halpaa vehnää ei löydy maailmalta sillä hinnalla mitä siitä EU:n jusseille
      maksetaan , eikä juuri kallistakaan ennen uutta satoa.

      Ohraa oli viety jyvinä 6,09 milj. t. ja maltaina 2,36 milj. t. , eli
      ohran vienti yhteensä 8,45 milj. t.
      Ohran viennissä ei vielä näy selvää vauhdin hiipumista.
      ---
      Usan tuleva maissipula ei vielä näyttäydy vientihinnoissa vaikka ne
      normaalia korkeammat ovatkin.
      Viimeisin havainto hinnoista on Etelä- Koreaan myyty heinäkuun laivaus,
      jonka hinta rahteineen oli 293,79 doll. tonnilta.
      Usan maissinvienti on viljajättien hallussa, eikä niiden ei ole pakko
      sitä harjoittaa.
      Niiden intressi on hillitä seuraavan kauden sadon hintoja jotta osta halvalla, myy kalliilla peli onnistuu.
      Hintatasoa tuleekin nyt hillitä vientikauppojen tekoa vähentämällä, ja samalla
      vaikertaa että eipä käy maissi näillä hinnoilla kaupaksi.
      Toimii kuin junan vessa.
      ---
      soija touko 13,89 heinä 13,84
      maissi------5,80--------5,66
      vehnäfutuurit
      ------Chicago Kansas Minneapolis
      touko 6,30-----5,85-----6,49
      heinä 6,34-----5,93-----6,56
      syys 6,36------5,99-----6,61
      joulu 6,41-----6,08-----6,70
      Pariisi vehnä
      touko 217,50 syys 201,75 joulu 202 maalis 203,25
      rapsi
      touko 505,25 elo 460 marras 456,75 helmi 453
      maissi
      kesä 218,25 elo 214,25 marras 191,50

    • Anonyymi

      Brasiliassa on aloiteltu arvioida tulevaa safrinha maissisatoa.
      Mato Grosso maakunnan maissin satotasoa miinustettiin 3,56 % edelliseen
      satoon nähden, ja lisämiinus tähän tulee kylvöalojen kautta joita
      miinustettiin 1,3 %
      Cordonnier huomauttaa linkissä että kuiva kausi alkaa näkyä sademäärissä
      huhti- toukokuun aikana, ja että toukokuun sateet tulisi olla riittävät.
      Mato Grosson osuus Brasilian safrinha sadosta on 44 % , Paranan 16 %,
      Mato grosso do Sul maakunnan 13 % ja Goiasin 12 %
      http://www.soybeansandcorn.com/news/Apr14_21-IMEA-Lowers-Mato-Grosso-Safrinha-Corn-Yield

      Brasiliassa maissin käyttö etanolin valmistukseen kasvoi vuodessa 58 %,
      ja noin 25 % lisäkin on tulossa vuoden sisään.
      Sokeriruokoa jää nyt enemmän varsinaisen kidesokerin tuotantoon.
      ---
      Hintava maissi on lisännyt rehuvehnän kysyntää uudenkin sadon puolelle.
      Uusimpana esimerkinä Filippiinit joka hakee parhaillaan 166 000 tonnin
      erää kesän aikana laivattavaksi.
      Aiemmin Thaimaan asettama suurehko ostotarjous peruuntui hintasyistä,
      jossa saattoi olla syynä perusteeton usko hintojen laskusta.
      Etelä-Koreassa on luettu taivaanmerkit paremmin, ja sinne haetaan
      markkinoilta 70 000 tonnin erää elo-syyskuun laivauksiin.
      ...
      Kiinan hallinto nosti arvionsa maissin tuonnista kuluvan kalenterivuoden
      aikana 22 milj. tonniin, - kuukausi sitten arvio oli 10 milj. t.
      ---
      soija touko 14,09 heinä 14,01
      maissi------5,94-------5,79
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      touko 6,48----6,03----6,61
      heinä 6,50----6,11----6,69
      syys 6,51-----6,16----6,81
      joulu 6,57----6,26----6,81
      Pariisi vehnä
      touko 220,75 syys 204,75 joulu 204,50 maalis 204,75
      rapsi
      touko 507 elo 468 marras 462,25 helmi 458,75
      maissi
      kesä 221 elo 215,75 marras 193,25

    • Anonyymi

      Usan vehnäkauppa hyytyi viikolla miinukselle, mikä on sinänsä ennusteen
      mukainen tapahtuma, mutta huhtikuun alussa tapahtuvana poikkeuksellista.
      Ajankohtaa edeltävällä viikolla saatiin varastoraportti näkösälle, jota
      voi epällä paniikkijarrutuksen syyksi.
      ---
      Viikolla 2-8.4. Usan vehnänmyynti nettomääräisesti väheni 56 600 t.
      kuluvan kauden osalta, - viikolla laivattiin 467 100 t.
      Kesäkuun alusta alkavan kauden laivauksiin myytiin, taikka siirretiin
      edellisen kauden myyntejä 274 400 t.
      Kauden myynti väheni 25,12 milj. tonniin, josta laivaamatta 4,34 milj. t.
      Seuraavan kauden myynti kasvoi 1,98 milj. tonniin.
      --
      Maissia myytiin 327 700 t. ja laivattiin 1,816 milj. tonnia.
      Kauden myynti kasvoi 66,81 milj. tonniin, josta laivaamatta 29 milj. t.
      Seuraavan kauden myyntiä oli 52 600 t., ja sen myynti on karttunut 2,1 milj. tonniin
      ---
      Soijaa myytiin kuluvan kauden laivauksiin 90 400 t. ja 265 500 t. seuraavan,
      viikolla laivattiin 413 100 t.
      Kauden myynti kasvoi 60,76 milj. tonniin josta laivaamatta 5,26 milj. t.
      Seuraavan kauden myynti kasvoi 5,87 milj. tonniin.
      ---
      Äskettäisen rehuvehnän ostotarjouksen lisänä Filippiinit hakee
      kesän laivauksiin 380 000 t. myllyvehnää.
      --.
      Satelliittien avulla laadittu "vihreyskäyrä" näyttää että keski-Venäjän
      syysvehnä on putoamassa pankolta.
      Sizov kertoo lisäksi että tämän alueen vehnästä 20-55 % on huonokuntoista.
      Suurimpana syynä on lumipeitteen äkillisestä sulamisesta muodostunut
      jääkuori, joka on paikoin tappanut oraat kokonaan.
      Muualla vehnän kunto on hieman parantunut.
      https://twitter.com/sizov_andre/status/1382273013727510532
      --
      soija touko 14,17 heinä 14,09
      maissi------5,90-------5,77
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      touko 6,52----6,08----6,63
      heinä 6,52----6,15----6,71
      syys 6,55-----6,21----6,76
      joulu 6,60----6,28----6,83
      Pariisi vehnä
      touko 219,50 syys 206,50 joulu 205,75 maalis 206,25
      rapsi
      touko 508 elo 476,75 marras 471,50 helmi 466,50
      maissi
      kesä 221 elo 216 marras 193,75

    • Anonyymi

      Lokakuun alusta alkaneella kaudella Australian vehnän vientiä oli
      kertynyt helmikuun lopun tasolle mennessä 8,37 milj. tonnia.
      Vienti vauhdittui vasta joulukuussa, jolloin vietiin 2,48 milj. tonnia,
      - jatko on ollut samaa tasoa, eli tammikuun vienti oli 2,4 milj. t.
      ja helmikuussa vietiin 2,58 milj. t.
      Lisäksi on viety durumia, jonka vientiä on kertynyt hieman yli 0,1 milj. t.

      Laivaukset ovat nyt maksimitasoa eli satamien kapasiteetti täyskäytössä.
      USDAn kirjoissa ausseista vietäisiin 22 milj. t. vehnää, mikä vaatisi
      että laivaustahti säilyisi loppukauden 7 kuukauden aikanakin lähellä maksimia.
      Kysynnän puute ei aseta vientimäärän saavuttamiselle estettä, eikä laske
      hintojakaan.
      Viimeisin hintataso Australian APW vehnällä on rahteineen 300 doll t.
      jos on kyse Aasian maiden ostoista, - hintaan tuli viikossa noin 15 taalaa lisää.
      ---
      Pakistan joka joutui kuluvalla kaudella vehnän tuojaksi, joutuu jatkamaan
      samalla raiteella seuraavankin aikana.
      Sadosta odotetaan 26 milj. tonnin suuruista, mutta oma tarve on 29 milj. t.
      Suunnitelmissa on että jo elokuun laivauksiin ostetaan 1 milj. t. vehnää.
      ---
      soija touko 14,33 heinä 14,22
      maissi------5,86-------5,74
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      touko 6,53----6,09----6,64
      heinä 6,55----6,16----6,71
      syys 6,57-----6,22----6,76
      joulu 6,62----6,30----6,82
      Pariisi vehnä
      touko 217,75 syys 206,75 joulu 206 maalis 206,50
      rapsi
      touko 509,25 elo 479,50 marras 474,25 helmi 468,75
      maissi
      kesä 220,25 elo 215,50 marras 194

    • Anonyymi

      Reuters uutistoimiston välittämä markkinapuhe väittää että Ranskaan
      on tulossa 45 000 tonnin erä vehnää Romaniasta.
      Jätän vielä uskomatta, koska Romanian vehnät ovat loppumaisillaan ja
      myllyvehnää on jo Romaniaan tuotukin.
      Uutinen povaa tuonnin motiiviksi sen että vehnä toimitetaan Pariisin
      pörssin toukokuun futuuria kattamaan, eikä selvitystä tehdä sivistyneesti
      rahalla.
      Jos näin on, niin herää kysymys että joko Ranskan myllyvehnät on siksi
      lopussa että tuontivehnää tarvitaan pörssiranttalin hillintään.
      Ranttalista oli esimerkkikin maaliskuun futuuria selvitettäessä.
      Oli asiassa perää taikka ei, niin onnistuneesti on saatu lietsotuksi
      levottomuutta markkinoille.
      ---
      DimSums blogi kertoo kiinalaisen artikkelin perusteella että vain
      50 milj. t. ylimääräistä vehnää olisi myymättä hallinnon varastoista.
      Vehnän ulosmyynnin hintoja onkin hieman nostettu, ja seurauksena
      viimeisimmän huhti 14. myynnistä kaupat tehtiin vain 410 000 tonnin määrästä, - kun tarjolla oli 4 milj. tonnia.
      Hintaa vehnälle tuli 369 doll. tonnilta vastaava määrä.
      Kiinan hallinto purkaa myös vanhaa vuosikertaa olevia riisin varastojaan.
      http://dimsums.blogspot.com/

      soija touko 14,49 heinä 14,35
      maissi------5,92------5,80
      vehnäfutuurit
      ------Chicago Kansas Minneapolis
      touko 6,51-----6,11-----6,64
      heinä 6.53-----6,17-----6,71
      syys 6,55------6,24-----6,76
      joulu 6,60-----6,32-----6,82
      Pariisi vehnä
      touko 216,50 syys 207 joulu 206,75 maalis 207,50
      rapsi
      touko 530,50 elo 488,25 marras 482,25 helmi 476
      maissi
      kesä 222,50 elo 217,25 marras 196

    • Anonyymi

      Usassa on meneillään kylmän purkaus, joka aikaansai lumisateita Kansasin
      pohjoiskulmassa, mikä ainakin toistaiseksi pelasti liittymässä olevan
      vehnän.
      Linkin kuvissa hankeen tökätty lämpämittarin anturi näyttää 32 farenheit
      astetta, eli nollaa celsiusta, ja toinen mittaus antaa ilman lämpötilaksi
      19,6 F , eli 6,8 astetta pakkasta.
      Tänään lumet suli pois, joten ensi yöksi povatut pakkasset saattavat
      olla vehnälle liikaa.
      Pakkasta oli paikoin Kansasin eteläreunalle saakka, ja ne leviävät jatkossa Oklahomankin puolelle jossa vehnä on edennyt pitemmälle.
      https://twitter.com/AgronChris/status/1384511036045201413

      Maailman kirjat ovat erään uutisen mukaan peräti sekaisin.
      Kanadan kun kerrotaan joutuvan ostamaan rypsiä Ukrainasta elokuun
      laivauksiin.
      Tuontia ovat hankkimassa rypsin prosessoijat, jotka joutuisivat muutoin
      painamaan propello stoppo nappulaa.
      ---
      soija touko 14,72 heinä 14,58
      maissi------6,07------5,92
      vehnäfutuurit
      ----Chicago Kansas Minneapolis
      touko 6,59----6,21----6,69
      heinä 6,60----6,28----6,76
      syys 6,63-----6,34----6,81
      joulu 6,68----6,43----6,86
      Pariisi vehnä
      touko 223 syys 210,25 joulu 210 maalis 211,25
      rapsi
      touko 547,50 elo 496,25 marras 488,25 helmi 476,75
      maissi
      kesä 226 elo 220,75 marras 200 tammi 200,75 maalis 202,25

    • Anonyymi

      Weekly Weather and Crop Bulletin summaa yhteen Ranskan pakkasia, joita
      on kertynyt huhti 4. jälkeen 11 vuorokauden aikana, ja tämä huhti 17.
      päättyneellä jaksolla.
      Suurimmat vahingot on tullut länsi-Ranskassa jossa syysrapsi on alkanut
      kukkimisen, jolloin toteutunut miinus 6 astetta pakkasta on sille liikaa.
      Lisäksi alueen rapsia vaivaa kuvuus, eli maaliskuun sateet olivat 25- 50 %
      normaalista, eikä huhtikuu ole tuonut parannusta.
      Lisäksi tätä luokkaa olleita pakkasia on ollut 4 vuorokauden aikana.
      Vehnää ei vielä kovin runsaasti ole vaiheessa jossa se olisi saanut
      vioitusta.
      ----
      Usan HRW vehnästä on osa jo tähkällä, eli Teksasissa 41 %, Oklahomassa 17 %,
      mutta Kansasissa ja muualla ei vielä lainkaan.
      Vehnästä kuntoluokissa huono tai erittäin huono on Teksasissa 36 %,
      Oklahomassa 9 % , Kansasissa 16 %, Coloradossa 24 % ja Nebraskassa 17 %
      Kunto vähintäänkin huononee lisää pakkasten vuoksi.

      Pakkasta oli viime yönä paikoin tarpeeksi liittymässä olevan vehnän
      vioittamiseksi jossa kasvun vaiheessa vehnää on jo paljon.
      Tällöin miinus 4-5 astetta riittää vioitukseen ja tähkän aiheen löytyessä lehtitupesta riittää 2-3 miinusastetta.
      Oklahomassa jossa kasvu on Kansasia pitemmällä oli paikoin miinus 3 astetta.
      mutta enimmäkseen miinus 0 - 2,5 tuntumassa.
      Mitään yleistä tuhoa ei voi povata sääasemien tietojen perusteella, mutta
      ilman vahinkoja ei selvitty.
      ---
      soija touko 14,98 heinä 14,80
      maissi------6,24-------6,05
      vehnäfutuurit
      ------Chicago Kansas Minneapolis
      touko 6,73-----6,30----6,78
      heinä 6,75-----6,37----6,85
      syys 6,76------6,43----6,91
      joulu 6,80-----6,51----6,97
      Pariisi vehnä
      touko 231,50 syys 213,25 joulu 213 maalsi 213,75
      rapsi
      touko 561,75 elo 502,50 marras 494 helmi 487,75
      maissi
      kesä 229 elo 222,75 marrass 203 tammi 203,25

    • Anonyymi

      Meillä on Ukrainassa pieni viljely palsta. 24 ha. Pääasiassa maissia, vähän juolavehnää. Tukia tulee 45th euroa vuodessa vaikka ei pystytä viljelemään venäjän miehittäjien läheisyydestä johtuen. Täällä suomessa lomaillaan jo neljättä vuotta.

    • Anonyymi

      Viikolla 9-15.4. myytiin Usasta 240 800 t. kuluvan kauden laivauksiin ja
      373 800 t. kesäkuun alusta alkavan, - viikolla laivattiin 561 000 t.
      Kauden myynti kasvoi 25,36 milj. tonniin, josta laivaamatta 4,02 milj. t.
      Seuraavan kauden myynti kasvoi 2,32 milj. tonniin, josta 0,53 milj.t. on myyty ufomiehille.
      ---
      Maissia myytiin 387 500 t. kuluvan kauden laivauksiin ja 29 500 tonnia
      syyskuun slusta alkavan, - vikon laivauset olivat 1,605 milj. tonnia.
      Kauden myynti kasvoi 67,19 milj. tonniin, josta laivaamatta 27,8 milj. t.
      Seuraavan kauden myynti kasvoi 2,1 milj. tonniin.
      ---
      Soijaa myytiin 64 300 t. kuluvan, ja 315 300 t. syyskuun alusta alkavan kauden laivauksiin, - viikon laivaukset 226 400 t.
      Kauden myynti kasvoi 60,82 milj. tonniin, josta laivaamatta 5,1 milj. t.
      Seuraavan kauden myynti kasvoi 6,19 milj. tonniin.
      ---
      Kiina on sirtänyt osan kuluvan kauden laivauksiin myydystä vehnästä
      toimitettavaksi seuraavalla kaudella.
      Viikolla tämä osuus kasvoi 55 000 t. ja Kiinan osuus kasvoi 260 000 tonniin.
      Kiinan kerrotaan ostaneen Ranskan seuraavaa vehnäsatoa 500- 600 000 tonnia.
      ---
      Usassa tuottajat ovat kertoneet pakkasen vahvuudesta ja missä vaiheessa
      vehnän kasvu on ollut.
      Esimerkiksi Kansasissa vehnää on ollut "boot" vaiheessa, eli suomeksi
      saappaassa, mikä tarkoittaa että tähkän aihe löytyy lehtitupen sisältä.
      Tällöin riittää miinus 2 astetta kahden tunnin aikana tuhoihin jotka
      voivat olla kohtalaisista vakaviin tuhoihin.
      Linkin kuvassa on tällainen tapaus, ja vehnä on kasvanut Kansasin itäosassa.
      Pakkasta on ollut 2,77 astetta.
      https://twitter.com/lynncreekfarm/status/1385202959353516035

      Pakkasta on ollut Oklahoman etelärajalle saakka ja vähän Teksasinkin
      puolelle.
      Siellä vehnä oli jo tähkällä, jolloin miinus 1. astetta riittää tuhoihin.
      Pakkasta oli erään tuottajan pellolla 1,66 astetta.
      ---
      soija touko 15,33 heinä 15,14
      maissi-----6,50-------6,31 syys 5,77 joulu 5,53
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      touko 7,10----6,66----7,08
      heinä 7,10----6,72----7,14
      syys 7,09-----6,78----7,20
      joulu 7,11----6,85----7,24
      Pariisi vehnä
      touko 238,50 syys 220,75 joulu 220 maalis 221,25
      rapsi
      touko 595,25 elo 509 marras 500,75 helmi 494,75
      maissi
      kesä 233,75 elo 228,75 marras 208,25

    • Anonyymi

      Viikolla 42. vietiin EU:sta 215 023 t. tavallista vehnää, mikä nosti
      kauden viennin 21,34 milj. tonniin, - vastaan vuodentakainen 28,35 milj.t.
      Edellisen viikon vienti oli 359 474 t. ja edellisemmällä 281 329 t.
      Jos vauhti jatkaisi ennallaan, niin vienti jäisi 23-24 milj. tonnin
      hujakkaan.
      Maissin tuonti näyttää lopahtavan, eli viikolla tuotiin 93 292 t. , mikä
      nosti kauden tuonnin 12,07 milj. tonniin.
      ---
      Brasiliassa on päädytty maissin tuontiin Argentiinasta ja Paraguaysta.
      Maissia tarvitaan etelä-Brasilian rehupulan vuoksi, mikä johtuu kuivuuden
      vuoksi huonoksi jääneen pitkän kasvukauden maissisadosta, ja siitä
      että safrinha satoa ei alueen ilmastossa kannata yrittää.
      Brasiliassa korjataan jo ensimmäisten safrinha kylvöjen satoa, mutta
      kun lähtöhinta on jo ennätyksessä, niin noin 1500 kilometrin rekkakuljetus
      pulan hujakalle nostaa hinnan liian ylös.
      Niimpä tuodaan Argentiinasta, mikä sekään ei halpaa ole.
      Sehän on loppumassa ennustettua pikaisemmin Brasilian tarpeiden vuoksi,
      ja nyt huhutaan että Usakin on jo ostanut Argentiinan maissia.

      Safrinha sadon kylvöjen myöhästyminen on lisännyt sille kuivuuden riskiä,
      mikä onkin jo alustavasti ja osittain etuajassa toteutunut.
      Mitään näköpiirissä olevaa helpotusta kuivuuteen ei ole näkyvissä, ja
      tämä koska Brasiliassa säännöllisesti kuiva kausi on alkamassa.
      Eli Brasiliasta ei ole juurikaan apua Usan, eikä sen asiakkaiden pulaa
      lievittämään.
      Tilanne vaikuttaa yli planeetan, eli ruokahuollon koeponnistus on
      meneillään.
      Tässä pitää vielä huomauttaa että lisääkin miinusta on jo toteutumista
      vaille näkyvissä.
      ---
      soija touko 15,40 heinä 15,16
      maissi------6,58------6,35
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      touko 7,12----6,74-----7,18
      heinä 7,14----6,81-----7,25
      syys 7,15-----6,87-----7,31
      joulu 7,18----6,95-----7,34
      Pariisi vehnä
      touko 236,25 syys 219,25 joulu 218,25 maalis 219,50
      rapsi
      touko 591,50 elo 501,25 marras496,25 helmi 490,25
      maissi
      kesä 230,25 elo 225,50 marras 205,50

    • Anonyymi

      MARS bulletin arvioi että EU:n pakkaskeleistä on seurannut kokonaisuuteen katsoen vain vähän vahinkoja viljoille.
      Rapsi, durum vehnä, sokerijuurikkaat ja kevätohra on kuitenkin saanut
      paikoin vahinkoa.
      Suurempaa huolta aiheuttaa kuitenkin kuivuus Ranskan ja varsinkin Espanjan
      puolella.
      Siellä pohjoisen vilja-alueen kosteusolot ovat lähellä tasoa josta
      seuraa korjaamatonta vahinkoa.
      ---
      Eräs taivaanmerkki on se että Egypti on ilmeisesti hylännyt toivottomana
      yrityksen ostaa vehnää kuluvan kauden laivauksiin, eikä usko että
      kauden alussakaan vehnää heltiää vientiin.
      Tämähän on ollut jo selvää pitemmän aikaa Venäjän ja Ukrainan yrittäessä
      selvitä laivausvastuistaan, ja muidenkin toimituskyky on kuralla.
      Nyt on vetämässä ostotarjous elokuun laivauksiin joiden ajankohtaa ei
      kuitenkaan määritellä.
      Maksuehtokin on pokkeuksellinen, eli maksetaan kun nähdään.
      ---
      Brasilian rehunvalmistajat ovat etsimässä maissia korvaavaa viljaa, joista
      vehnä ja ohra on mainittu.
      Pula on mahtikokoinen ja kestää vahintäänkin kesäkuun puolelle, ja
      ylikin jos maissin safrinha sato jää heikoksi.
      Mistäpä arvelee saavansa ?
      Heinä- elokuun laivaukset ovat liian kaukana eli vanhan sadon vehnä tai
      ohra tulisi kyseeseen.
      Tässä ihmettelen että suostuuko Usan viljajätit luopumaan "kallisarvoisista
      kruununjalokivistään" eli monivuotisista HRW vehnän jäämäntähteistä
      joita loytyy varsinkin Kansasista.
      Niitähän on käytetty markkinapuheissa hyväksi valittamalla "burdensome"
      kokoisista loppuvarastoista, joiden runsauden hirmuisuudella perustellaan
      jusseille maksettavia alehintoja.
      Tuskimpa kelpaaavat edes Brasilialle, kun eräskin tuottaja jonka reitti
      asiolle menee kolme vuotta vanhan kasan ohi, - kertoo että kasa haisee jo
      pahasti.
      ---
      Pörssipompsaus saapui eikä ollut yllätys kyseessä katsausten lukijoille.
      Muille näkyy olleen, eli markkinapuheet ovat olleet ällistyksen sekaisia.
      Hieman aiemmin saapui kuin mitä tammikuussa ajattelin, mutta syyt ovat
      niitä mitkä olivat tuolloin näkyvissä.
      Lisäksi seuraavan sadon runsaudesta kehumisen esteeksi tuli Kansasin
      hujakan pakkastapahtuma sekä Etelä-Amerikan kuivuuden alkaminen hieman
      etuajassa.

      Soija touko 15,71 heinä 15,41
      maissi-----6,80------6,57
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      touko 7,37----7,01----7,41
      heinä 7,37----7,08----7,49
      syys 7,36-----7,12----7,54
      joulu 7,38----7,18----7,57
      Pariisi vehnä
      touko 246,75 syys 226,25 joulu 225,50 maalis 227
      rapsi
      touko 585,75 elo 500,50 marras 495,50 helmi 489,25
      maissi
      kesä 233,50 elo 229,25 marras 208,75

    • Anonyymi

      Ukrainian Grain Association, eli hallinnon vastapuoli viljakysymyksissä,
      ei näe mahdolliseksi saavuttaa hallinnon kanssa sovittua 17,5 milj.
      tonnin vientikattoa vehnänviennin osalta.
      Sensijaan arvioidaan että vain 16 milj. t. vietäisiin.
      Kun noin 15 milj. t. on jo viety, niin kyseessä on tunnustus vehnän
      loppumisesta, - ainakin myllyvehnän osalta.

      Maissin vientikin jäisi 2 milj. t. alle vientikaton, eli vain 22 milj. t.
      vietäisiin.
      Tänään kerrottiin että Etelä-Korealainen pulju onnistui ostamaan Ukrainasta
      60 000 t. maissia heinäkuun laivauksiin.
      Hinnaksi kerrotaan 339,8 doll. tonnilta rahteineen.
      ---
      Egyptille tarjottiin siksi hinnakasta vehnää että ostotarjous peruttiin.
      Venäjältä tarjottiin FOB hintaan 277 doll. t. ja Romanista 268 - 281 doll.
      tonnilta.
      Muita tarjouksia ei tullut tähän elokuulla laivattavaan kauppaan.
      ---
      Usassa pulaa on jo soijastakin, eli eräs soijaa tarvitseva pulju osti
      sitä Brasiliasta 31 400 tonnia.
      ---
      Usan myymästä maissista on mahtikokoinen määrä vielä laivaamatta, ja tämä
      on alkanut nostaa maissin hintoja Meksikonlahden laivauksiin toimitettuna.
      Tällä erää hinta ylittää lähimmän futuurihinnan 0,77 doll. bushelilta.
      Aiempi ennätys on vuodelta 2013, jolloin ylitystä oli 1,82 dollaria.
      ---
      soija touko 15,48 heinä 15,18
      maissi------6,99------6,56
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      touko 7,34----7,02-----7,39
      heinä 7,33----7,11-----7,47
      syys 7,32-----7,13-----7,53
      joulu 7,34----7,18-----7,57
      Pariisi vehnä
      touko 247,25 syys 227,50 joulu 226 maalis 227,75
      rapsi
      touko 592 elo 494,75 marras 491 helmi 485,75
      maissi
      kesä 236,25 elo 230 marras 209,25

    • Anonyymi

      Huhti 21. tasolla Argentiinan maissista oli korjattu 17,9 % ja talteen
      oli saatu 8,86 milj. tonnia.
      Sateet ovat viivästyttäneet korjuun suorittamista.
      Maissista korjuukypsää on vasta 50 % , - vastaan 68 % vuosi sitten.
      Sateisuus on parantanut myöhään kylvetyn maissin satonäkymiä, mutta
      riskinä on hallat joita alkaa esiintyä tähän aikaan vuodesta.
      Tähänastinen satotaso on ollut keskimäärin 8,3 tonnia hehtaarilta, mutta
      kaikkialta ei olla vielä saatu kattavia tuloksia.
      Buenos- Airesin pörssin sivustolla maissisadoksi povataan 46 milj. tonnia.
      ---
      Lähi-Idän viljojen näkymät ovat huonontuneet kuivuuden ja korkeiden
      lämpötilojen vuoksi.
      Turkin vehnäsato on edistynyt jo tähkälle ja muualla ollaan jo pidemmällä.
      Turkin osalta sato voi päätyä normaaliksi jos sataa, mutta Iranissa,
      Syyriassa ja Irakissa on ollut lian kuumaa ja kuivaa.
      Eli Venäjän seuraavalle vehnäsadolle tulee riittämään kysyntää.
      ---
      soija touko 15,47 heinä 15,07
      maissi------6,81-------6,40
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      touko 7,21----6,88----7,24
      heinä 7,19----6,95----7,32
      syys 7,17-----6,98----7,38
      joulu 7,17----7,03----7,44
      Pariisi vehnä
      touko 251,25 syys 226,75 joulu 225,50 maalis 226,25
      rapsi
      touko 597,25 elo 493,25 marras 487,75 helmi 483,50
      maissi
      kesä 236,50 elo 229 marras 207,75

    • Anonyymi

      Viikolla 16-22.4. myytiin Usasta 223 600 t. vehnää kuluvan kauden
      laivauksiin ja 237 400 t. seuraavan, viikolla laivattiin 548 700 t.
      Kauden myynti kasvoi 25,59 milj. tonniin, josta laivaamatta 3,96 milj. t.
      Myynti alittaa jo hieman vuodentakaisen tason, mutta laivaukset ovat
      samalla tasolla kuin vuosi sitten 21,8 milj. tonnissa.
      Kesäkuun alusta alkavan kauden laivauksiin on myyty 2,59 milj. tonnia.
      ---
      Maissia myytiin 521 300 t. kuluvan, ja 553 400 t. seuraavan kauden
      laivauksiin, - viikolla laivattiin 1,91 milj. tonnia.
      Kauden myynti kasvoi 67,71 milj. tonniin, josta laivaamatta 26,41 milj. t.
      Myynti ylittää 31,milj. tonnilla vuodentakaisen tason, - laivaamaton
      osuus myynnistä ylittää sen 12,36 tonnilla.
      Että myyty määrä myös laivattaisiin, vaaditaan tähän 1,46 milj. tonnin
      viikottaiset laivaukset.
      Seuraavan kauden myynti on karttunut 2,68 milj. tonniin.
      ---
      Soijaa myytiin 292 500 t. kuluvan, ja 439 000 t. seuraavan kauden
      laivauksiin, viikolla laivattiin 340 400 t.
      Kauden myynti kasvoi 61,1 milj. tonniin, josta laivaamatta 5,05 milj. t.
      Myynti ylittää 22,2 milj. tonnilla vuodentakaisen tason.
      Seuraavan kauden myynti on tasossa 6,63 milj. tonnia.
      ---

      Usan pörssipelissä on alettu ostaa futuureja pois pelistä, jolloin
      velvoite toimittaa viljaa futuuria vastaan poistuu.
      Pelkästään eilen häipyi 26 820 maissifutuuria, mikä toimi entisestään nosti
      maissin toukokuun futuuria.
      Enimmät futuurit on asetettu viljajättien toimesta, mikä tuotti nyt
      niille tappiota.
      Miksipä asetettiin ? - kyse on pörssin tulvittamisesta, eli kun kaikille
      halukkaille irtoaa futuuri alehintaan , niin jussit päästään ryöstämään
      halpamaisiin futuurihintoihin vetoamalla.

      Eipä koskenut köyhään, eli viljajätit ovat rahastaneet kaksin käsin niiden
      omistuksessa olleen viljan hintojen noustua, ja ovat kertoneetkin
      viimeisimmän neljänneksen mahtivoitoista.
      ---
      Pariisin pörssissä noteerattava ranskalainen rapsi pompsahti toukokuun
      futuurin osalta peräti melkein euron päivänousun verran.
      Joku taho on ajautunut ansaan, ritaan taikka peräti karhunrautoihin ja
      yrittää ostaa itsensä irti.
      Rapsin loppuminenhan tässä on takana.
      ---
      soija touko 15,42 heinä 15,00
      maissi------7,02------6,47 syys 5,69
      vehnäfutuurit
      ------Chicago Kansas Minneapolis
      touko 7,34-----6,88----7,35
      heinä 7,29-----6,05----7,44
      syys 7,27------6,99----7,50
      joulu 7,27-----7,04----7,54
      Pariisi vehnä
      touko 251,25 syys 218,75 joulu 218,25 maalis 219
      rapsi
      touko 681,25 elo 498,50 marras 492 helmi 487,75
      maissi
      heinä 236,75 elo 227,50 marras 204

    • Anonyymi

      Viikolla 43 vietiin EU:sta 164 902 vehnää, mikä nostaa kauden laivaukset
      21,67 milj. tonniin, - vastaan 29,49 milj. t. vuosi sitten.
      Vienti osoittaa hyytymisen merkkejä, ja kun nykyinen vauhti on vallinnut
      jo monta viikkoa, niin näyttää että vienti päätyy 23 milj. tonnin hujakalle.
      Toukokuun futuurin käytös kertoo että kireää on, eli saattaa olla että
      vienti päätyy tuotakin pienemmäksi.
      USDA taas povaa että 27,5 milj. tonnia viedään.
      Tavallisen vehnän tuontia on kertynyt 1,72 milj. t, ja durumin osalta
      2,25 milj. t.

      Maissin tuontia on karttunut 12,15 milj. tonniin, vastaan 17,29 vuosi sitten.
      Kaudella 2018/19 ajankohdan tuonti oli 20,35 milj. tonnia.
      Tuonti on hyytynyt maissin hinnan ja saatavuuden vuoksi, ja on ollut
      vaatimatonta luokkaa jo jonkun aikaa.
      Maissin tuonti näyttää jäävän alle 14 milj. tonnin, - vastaan 19,65
      vuosi sitten ja 24,05 milj. t. kaudella 1018/19 .

      EU:n taseet ovat kireät vehnän osalta, mikä näkyy vientimäärässäkin, ja
      lisänä ennestään kireää rehuviljojen tasetta ei saada tuonnillakaan
      lievitetyksi.
      Tähän vielä päälle meneillään oleva planeetan ruokahuollon koeponnistus.
      ---

      soija touko 15,73 heinä 15,35
      maissi-----7,39-------6,73 syys 5,93 joulu 5,62
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      touko 7,43----6,98----7,63
      heinä 7,34----7,03----7,63
      syys 7,32-----7,07----7,68
      joulu 7,33----7,13----7,71
      Pariisi vehnä
      touko 257,75 syys 218,25 joulu 218,75 maalis 219,75

      Toukokuun rapsifutuuri häipyi ennenaikaisesti jo huhtikuussa.
      Eipä ole normaalia touhua.

      rapsi
      elo 504 marras 498,25 helmi 493,25 touko 492
      maissi
      kesä 241,25 elo 231 marras 204,50 tammi 205,75

    • Anonyymi

      Viikolla 38. vietiin Kanadasta 469 800 t. tavallista vehnää ja 108 000 t.
      durumia.
      Kauden vientiä on karttunut tavallisen osalta 14,54 milj. t. ja durumin
      4,59 milj. t. , - yhteensä 19,1 milj. tonnia.

      Tavallisen vehnän vienti ylittää 2,95 milj. tonnilla vuodentakaisen
      tason, ja durumin osalta ylitystä on 0,95 milj. tonnia.
      Kevätvehnän myllylaatujen osuus viennistä on tasolla 11,52 milj. t.
      Lisäksi enimmäkseen vajaalaatuisesta kevätvehnästä koostuvaa "other"
      laatua on viety 2,04 milj. tonnia.

      Kanadan omaa kulutusta on karttunut tavallisen osalta 2,95 milj. t. ja
      durumin 0,42 milj. t.
      Tilastoinnin kattama poistumaa on kertynyt tavallisen osalta 17,49 milj.
      tonnia ja durumin osalta 5,01 milj. tonnia.
      Eli tilastoinnin kattama hornan kuilu on nielaissut yhteensä 22.5 milj.
      tonnia vehnää, - lisänä farmien kulutus jota ei tilastoista löydy.

      Toukokuun alkupäivinä tavallisesti julkaistava maalis 31. tason kertova
      varastoraportti tarvitaan ennenkuin Kanadan vehnän riittävyydestä voi
      esittää arvion.
      USDAn kirjoissa Kanadan vienti päätyy 27 milj. tonniin jossa mukana durum.
      Kun 19,1 milj. t. on jo viety, tulisi jäljellä olevien 14 viikon aikana
      viedä 8 milj. t. lisää.
      ---
      Ukrainan seuraavan rapsidon hinnoittelu on noussut reippaasti, ja siitä
      tarjotaan heinä-elokuun laivauksiin 620 - 640 doll. t. hintaa, - tämä
      maksetaan tuottajalle, eli ostaja maksaa kuljetuksen satamaan.
      ---
      Romaniasta ostettu 33 000 tonnin vehnälasti saapui Ranskan Dunkirkiin, ja
      se käytetään toukokuun futuurien katteeksi.
      Eräs futuuripeliin osallisista tahoista nimenomaan haluaa että futuuri
      katetaan oikealla vehnällä, jonka futuurin omistaja saa haltuunsa ja
      voi hujauttaa sen vaikka vientiin.
      Tänään innostuttiin välillä tekemään futuurikauppoja 260 euron hintaan.
      ---
      soija touko 15,60 heinä 15,26
      maissi------ 7,34-------6,80
      vehnäfutuurit
      ------ Chicago Kansas Minneapolis
      touko 7,28-----6,82-----7,55
      heinä 7,20-----6,91-----7,58
      syys 7,20------6,96-----7,62
      joulu 7,21-----7,03-----7,64
      Pariisi vehnä
      touko 243,50 syys 215,75 joulu 215,25 maalis 216,50
      rapsi
      elo 511,25 marras 504 helmi 500 touko 497
      maissi
      kesä 243,25 elo 231,25 marras 206,50

    • Anonyymi

      On jumalattomuutta tuhota ruokaa tuolla tavalla. Etsikää Jumalaa niin hän antaa ruokaa. Taivaasta on tullut jopa mannaa jos on ollut pakko :)

      Pitäkää lauantai lepopäivänä ja rukoilkaa Jumalalta hengellistä herätystä tähän maahan!

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Joskus muinoin metsäveli rähisi että ranttali saapuu varmimmin silloin
      kun viljapula iskee maksukykyisten pariin.
      Nykyinen hintanousu johtuu pääosin tästä syystä, ja varsinkin maksukykyisen
      Kiinan ansiosta.

      Tällainen tilanne pääsi ranttalikaudella 2007/08 Usassakin siksi pahaksi että vehnäjauhojen myyntiä leipomoille jouduttiin eräässä osassa maata
      rajoittamaan.
      Pienempiä häiriöitä on senkin jälkeen ollut vehnän osalta muutamia , mutta
      suurempia maissin kohdalla.

      Kuluvalla kaudella Usan myllyvehnä käy vähiin, mutta pula kyetään ulkoistamaan köyhien pariin siirtämällä laivaukset seuraavasta sadosta
      täytettäväksi.
      Vanha sato on muuallakin joko lopussa taikka vientirajoitusten piirissä.
      EU , Venäjä, Ukraina sekä Kazakhstan ovat tässä joukossa, eli koettavat
      selvitä myyty vaan ei laivattu osuuden laivauksista.
      Uuden kauden alkuun patoutuu oman kysynnän piikki, mikä esimerkiksi
      Venäjällä rajoitti kuluvalla kaudella alkupään vientiä.
      Niimpä parempina aikoina tavanomaista sadonkorjuun alun hintakuoppaa
      ei saada yleisön ja viljajättien pyynnöstä huolimatta aikaan.
      Tästä on jo näyttöäkin, eli seuraavan sadon kaupat on tehty hintavina.

      Usan maissin loppuminen toimii kuitenkin tämän kauden hintojen nostajana.
      Usassa etanolin tarve ja kulutus on maksukykyisten murheita, ja hoituu
      "rahalla saa" menetelmällä.
      Samoin rehukäyttö on lihantuotannon jatkumisen kannalta välttämätöntä,
      taikka lihatuotteet häviävät viiveellä kaupoista.
      Maisisato valmistuu vasta syksyllä, eikä kesän pulaa voida nyt hoitaa
      tuonnillakaan Brasilian kuivuuden vuoksi.
      Niimpä merkittävää hintojen laskua ei voi povata vaikka Usan maissisato
      saataisiinkin kookkaana.
      Seuraavat sadot ovat säistä kiinni, ja niistä tehdyt arviot tyhjän päällä.
      Tähän mennessä on nähty kaksi perättäistä hintapompsausta, eikä kolmattakaan
      voi sulkea pois.
      Pitäisin tuota jo varsin todennäköisenä, - mutta pelkästään olettamalla
      normaalit vastoinkäymiset planeetan viljantuotantoon.
      ---
      soija touko 15,77 heinä 15,40
      maissi------7,45------6,97
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      touko 7,37----6,91-----7,65
      heinä 7,25----6,99-----7,68
      syys 7,25-----7,03-----7,72
      joulu 7,27----7,11-----7,73
      Pariisi vehnä
      touko 252,25 syys 220,50 joulu 219,50 maalis 220,75
      rapsi
      elo 517,25 marras 510,25 helmi 504,75 touko 502
      maissi
      kesä 248 elo 237 marras 210,50 tammi 211,75

    • Anonyymi

      Ranskan viimekesän huono vehnäsato näkyy tietenkin vientimäärässä, mikä
      on ajankohdan tasona ja EU:n ulkopuolelle vietynä pienin 9 vuoteen.
      Kun vielä maaliskuussa löytyi vientiin 908 400 tonnia, niin huhtikuun
      vienti jäi 665 600 tonniin.
      Linkin artikkeli kirjaa tietenkin markkinapuheita, joissa kuitenkin jo
      tunnustetaan niukentunut saatavuus.

      Sama tietenkin on taustalla Romaniasta tuodun vehnälastin hankinnassa,
      josta on ujosti jätetty kertomatta että kuka osti, ja kenen vastuita
      katettiin toukokuun futuurin selvityksessä.
      Aiemmin asia näkyi Algerian ostoissa joita siirtyi täytettäväksi muualta
      EU:n aluetta.
      https://www.agriculture.com/markets/newswire/french-wheat-shipments-outside-eu-at-nine-year-low-in-april

      Marokon vehnäsadosta odotetaan sateiden ansiosta keskimääräistä parempaa.
      Marokkoon laivattiin maalis- huhtikuun aikana Ranskasta noin 0,5 milj. t.
      vehnää.
      Marokon edellinen viljasato oli erittäin heikko, mutta Marokko aloitti
      katovuoteen varautumisen jo ennen sadon saamista, joten se selvisi muita
      paremmin tuontihintojen noususta.
      Jos kasvitaudit ja muut murheet jäävät vähiin, niin Marokon viljojen
      tuontitarve jää melkoisen vähäiseksi.
      ---
      Lähi-Idän tuontitarve taas kasvaa varsinkin Iranin osalta, jossa kuuma
      ja kuiva sää on viime viikkoina vaivannut.
      Jopa 40 asteen lämmöt ovat liikaa vehnän ollessa vaiheessa jossa hellesää
      miinustaaa satotasoa ilman nyt vallitsevaa kuivuuttakin.
      Irak ja osittain Syyria on samassa liemessä, eikä Turkinkaan sato
      ennätystä tee vaikka sataisikin.
      ---
      soija touko 15,82 heinä 15,42
      maissi------7,54-------7,07 syys 6,29 joulu 6,02
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      touko 7,55----7,09----7,79
      heinä 7,44----7,17----7,82
      syys 7,43-----7,22----7,87
      joulu 7,45----7,28----7,88
      Pariisi vehnä
      touko 248,50 syys 226,25 joulu 225,25 maalis 226
      rapsi
      elo 522,25 marras 514,75 helmi 508,75 touko 504,50
      maissi
      kesä 251 elo 240,75 marras 214,25

    • Anonyymi

      Jälleen uusi miinusmerkkinen kauppatilasto Usan vehnän osalla.

      Viikolla 23-29.4. väheni Usasta kuluvan kauden laivauksiin myyty vehnämäärä
      95 600 tonnia, ja kasvoi seuraavan kauden laivausten osalta 399 600 tonnia.
      Viikolla laivattiin585 600 tonnia.
      Kauden myynti väheni 25,49 milj. tonniin, josta laivaamatta 3,01 milj. t.
      Kesäkuun alusta alkavan kauden myynti kasvoi 2,99 milj. tonniin.
      ---
      Maissia myytiin 137 400 t. kuluvan, ja 106 200 t. seuraavan kauden
      laivauksiin, - viikolla laivattiin 2,195 milj. tonnia.
      Kauden myynti kasvoi 67,85 milj. tonniin, josta laivaamatta 24,35 milj. t.
      Myynti ylittää 30 milj. tonnilla vuodentakaisen tason.
      Seuraavan kauden myynti kasvoi 2,79 milj. tonniin.
      ---
      Soijaa myytiin 165 300 t. kuluvan, ja 192 900 t. seuraavan kauden
      laivauksiin, - viikolla laivattiin 264 100 tonnia.
      Kauden myynti kasvoi 61,28 milj. tonniin, josta laivaamatta 4,95 milj. t.
      Seuraavan kauden myynti kasvoi 6,82 milj. tonniin.
      ---
      Viikon nettomääräinen vehnäkauppa päätyi miinukselle pääasiassa siksi
      että ufomiesten aiemmin ostamia eriä siirtyi laivattavaksi seuraavalla
      kaudella, - ufomiesten pottiin jäi vielä 0,3 milj. t. vehnää.
      Kaikkiaan nämä muutokset ylsivät 131 500 tonniin, josta 127 400 t.
      laivataan seuraavan kauden aikana.
      Ufomiehet varmaan nettosivat mukavasti taaloja siiron yhteydessä.
      Viikon vehnälaivauksista suurin erä päätyi Kiinaan 198 900 t. kokoisena.

      Kiina onnistui vielä ostamaan kuluvan kauden laivauksiin 83 100 t. maissia,
      ja sinne sitä laivattiin 698 100 tonnia.
      Maissin osalta ufomiehet tekivät mahtitiliä myymällä uusiin osoitteisiin
      peräti 559 100 tonnia.
      Ufomiesten pottiin jäi vielä 2,29 milj. t. maissia, joten rahantuloa
      ei voi estää.
      ---
      Linkissä Andrey Sizov epäilee että Brasilian maissisato saattaa päätyä
      90 milj. tonnin hujakalle, - vastaan USDAn povaus 109 milj. t.
      Yleisempi povailu on 100 milj. tonnin hujakalla, mutta ennustettu
      sateettomuus kyllä nämä muuttaa.
      Linkin ennustekartta näyttää koko Brasilian maissialalle kuivaa keliä
      touko 21. saakka.
      Cordonnierin mukaan toukokuun sateet ratkaisevat.
      https://twitter.com/sizov_andre/status/1390273033248681984
      ---
      Katsastelin usan farmareiden keskustelupalstoja, - että millä mielellä
      ollaan maissin hintojen noustua.
      Melkoisen myrtyneet ovat mielialat, eli moni tunnustaa että tuli tehneeksi
      toimitussopimuksia liian aikaisin.
      Eipä ihmekään jos farmari rahtaa maissia toimitussopimuksen mukaiseen
      4,2 taalan bushelihintaan, ja sama tislaamo tarjoaa lähelle 8 taalan käteishintaa.
      Moni myi paljon jo syksyllä hintaan 3,44 doll. busheli, mikä monella on
      pakkokin varastotilan puutteessa.
      Harvalla Usan farmareista on ollut hajuakaan nykyisestä kehityksestä,
      mikä kuitenkin oli jo tammikuussa laskettavissa.
      Nyt ihmetellään että muutama etanolilaitos on laskenut liikkeelle arvion
      että elokuussa vanhan sadon maissi on sen hankinta-alueelta tyystin lopussa.
      ---
      soija touko 16,03 heinä 15,69
      maissi------7,61------7,19
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      touko 7,64----7,17----7,84
      heinä 7,55----7,29----7,90
      syys 7,56-----7,33----7,95
      joulu 7,59----7,39----7,96

      Pariisi vehnä
      touko 253,50 syys 230,25 joulu 228,50 maalis 229,50
      rapsi
      elo 540,50 marras 532,75 helmi 524,50 touko 519,25
      maissi
      kesä 258,25 elo 247,25 marras 220,25

    • Anonyymi

      Kanadassa julkaistiin viljojen varastotiedot maalis 31. tasolta.
      Vuodentakaiseen ajankohtaan verraten vehnää löytyi 13,6 % vähemmän,
      Ohraa löytyi 20,5 % vähemmän ja rypsillä oli miinusta 37,7 %

      Kaikkiaan vehnää oli 16,23 milj. t. josta durumia 2,75 milj. t.
      Tavallisen vehnän osuus oli 13,47 milj. t. mutta tämä sisältää koko
      jouon eri laatuja, joista kevätvehnän ohella merkittävin syysvehnä.
      Kevätvehnän osuudeksi voi arvata 10-11 milj. tonnin hujakkaa.

      Vienti teki ajankohdan ennätyksen ja nousi vuodentakaisesta 28,9 %,
      ja oli tasolla 17,8 milj. tonnia, - edellinen ennätys vuodelta 2019
      ylittyi 2,3 milj. tonnilla.

      Ohran vienti Kiinaan kattoi 90 % sen koko viennistä, mitä oli kertynyt
      2,9 milj. tonnia, ja ohraa oli jäljellä vain 2,8 milj. tonnia.

      Rypsin varastomäärä oli 6,6 milj. t. , mikä oli pienin sitten 2013.
      rypsiä oli ehditty viedä 8 milj. tonnia.

      Teen myöhemmin laskelman miten viljat riittää Kanadassa ja joudutaanko
      pulaan ja ranttaliin.
      https://www150.statcan.gc.ca/n1/daily-quotidien/210507/dq210507b-eng.htm
      Taulukkomuodossa:
      https://www150.statcan.gc.ca/n1/daily-quotidien/210507/t001b-eng.htm

      Kiina aloitti Usan seuraavan maissisadon ostamisen 1,365 milj. tonnin
      määrällä.
      ---
      soija touko 16,21 heinä 15,89
      maissi-----7,72------7,31
      vehnäfutuurit
      ------Chicago Kansas Minneapolis
      touko 7,73-----7,27-----7,89
      heinä 7,63-----7,37-----7,97
      syys 7,63------7,41-----8,02
      joulu 7,66-----7,47-----8,04
      Pariisi vehnä
      touko 243,75 syys 232 joulu 229,75 maalis 230,50
      rapsi
      elo 540,75 marras 533,50 helmi 527 touko 522
      maissi
      kesä 263 elo 254 marras 225

    • Anonyymi

      Kanadan vehnätilanteen kehityksen kannalta olennaista on se että
      tavallista vehnää oli maalis 31. tasolla varastoissa 2 milj. t.
      vuodentakaista vähemmän.
      Durum mukaanlukien miinusta oli 2,55 milj. tonnia.
      Toinen yhtä merkittävä on se että vienti on jatkunut huippuvauhtia, ja
      jatkunee vielä siihen saakka kunnes pula sen estää.
      Tässä pitää ensin kysyä että minkä verran viimeksi saadusta sadosta oli
      maaliskuun lopussa jäljellä, - minkä saa selville kun laskee kauden
      poistuman.
      Mistä määrästä poistuma on kotoisin selviää Kanadan satotilastosta joka
      löytyy linkistä:
      https://www150.statcan.gc.ca/n1/daily-quotidien/201203/t001b-eng.htm

      Tehdään ensin laskuharjoitus pelkästään kevätvehnästä, jota Kanadan
      vienti enimmiltän on.
      Laskelma sisältää virhettä Kanadan kulutuksen osalta josta ei ilmoiteta
      eri laatujen kulutusta, toisaalta mukana ei ole farmien omaa kevätvehnän
      kulutusta lainkaan.
      Viennissä on mukana myös "other" laatu, mikä on enimmiltään vajaalaatuista
      kevätvehnää.

      25,84 kevätvehnän satomäärä
      12,35 tässä vähennetään kevätvehnän vienti, josta myllylaatuja 10,49 milj. t.
      2,69 tässä vähennetään tilasatoinnin kattama kulutus
      10,8 milj. t. olisi ollut kevätvehnää jäljellä maalis 31. tasolla.

      Varastoraportti kertoo että tavallista vehnää oli 13,47 milj. t. joten
      muita vehnälajejaa olisi ollut vain 2,67 milj. t. jäljelllä.
      Kannattaa huomata että varastomäärässä on mukana myös rehulaatunen osa.

      Kanadan kauppatilastoista selviää että huhti 4. tasolla oli kaupallisissa
      varastoissa 2,6 milj. t. tavallista vehnää, joissa on noin 20 % osuus
      muuta kuin kevätvehnää.
      Tästä päästään laskemaan paljonko oli farmien osuus maalis 31. tason
      varastoista, eli 10,8 miinus kaupallisten 2,6 ja saadaan farmien varastojen
      määräksi 8,2 milj. t. tavallista vehnää.
      Kevätvehnän osuus pitää arvata, - olkoompa vaikka 6,8 milj. tonnia.
      Tähän lisätään kaupalliste osuus kevätvehnästä ja saaadaan 9 milj. tonnin
      osuus kevätvehnää.
      Lisäksi pitää kysyä että paljonko farmien osuudesta on myllyvehnää taikka
      edes kauppakuntoista rehua, - tällä tosin on tällä kertaa vähemmän
      merkitystä koska vienti vetää myös rehulaatua.

      Yllä oleva laskuharjoitus perustuu viikon 35. lukuihin, ja vienti
      on vetänyt täysillä jatkossakin.
      Kevätvehnän osuus viennistä oli viikon 39. tasolla karttunut 14,98 milj.
      tonniin, eli viennin lisäystä 2,63 milj. tonnia.
      Kanadan kulutustakin oli karttunut 0,4 milj. t. lisää.
      Missäs mennään nyt ? , - erilaatuista kevätvehnää löytyisi noin 6 milj. t.
      vientiin ja Kanadan omaan käyttöön.

      Kanadan tilanne on viittä vaille ranttali, ja tämä koska uutta satoa
      joudutaan odottamaan elo- syyskuulle saakka.
      ---
      Usan viljajättien omistamat rahastot oli komennettu kurinpalautus toimiin
      joissa Cargill viljajätin pomottaman Minneapoliksen pörssin kevätvehnä
      joutui junttajyrän alle.
      Kun Kanadankin vehnät on lopuillaan, niin isot patut ovat määränneet
      että tyhjän omistuksesta ei kyllä jatkossa kilpailla.
      Tässä voi kyllä olla mukana "tilan tekeminen nousulle" , eli jokos
      USDAn pelätään viimein selvittävän Kiinan taseet ja vähän muitakin.
      ---
      soija touko 16,22 heinä 15,87
      maissi------7,48-------7,13
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      touko 7,42----6,95-----7,45
      heinä 7,28----7,01-----7,53
      syys 7,29-----7,05-----7,58
      joulu 7,33----7,12-----7,61

      Pariisin huumoripörssin toukokuun vehnäfutuuri selvitettiin lopulta
      243,75 euron hinnalla.
      Pariisi vehnä
      syys 223,50 joulu 222 maalis 222,50 touko 222,50
      rapsi
      elo 532 marras 524 helmi 518 touko 513,75
      maissi
      kesä 256,75 elo 248,25 marras 219,25

    • Anonyymi

      Venäjän vehnävarastot olivat huhti 1. tasolla yhteensä 13,8 milj. tonnia,
      josta 8,5 milj. t. tuottajilla ja loput 5,3 milj. t. kaupallisella
      puolella.
      Vuosi sitten yhteismäärä oli vain hieman pienempi 13,4 milj. tonnia.

      Merkityksellinen piirre asiassa on se että farmien ulkopuolisten varastojen
      koko on ajankohdan tasona ennätystä hipovan pieni, eli vuosi sitten niissä
      oli noin 7 milj. t. ja seitsemän vuoden keskiarvona noin 8 milj. t.
      Kaudella 2017/18 niissä oli noin 13 milj. tonnia.

      Seuraavassa katsastetaan miten näin pieneen määrään on päädytty.
      Vientimäärä selviää kun aloitetaan joulukuun loppuun mennessä viedystä
      määrästä, mikä oli 25,65 milj. tonnia, ja tämä oli kasvanut maalis 1.
      tasoon mennessä 34,5 milj. tonniin, - eli tammikuun alun jälkeen oli
      viety 8,85 milj. t. lisää.

      22,6 tämä oli varastoissa tammi 1. tasolla.
      8,85 tässä vähennetään vienti välillä tammi 1. - maalis 1.
      13,45 milj. t. - hupsista.

      Ompa kummallista, - kun maalis 1. varastoissa oli 13,8 milj. t., niin
      Venäjän oma kulutus olisi ollut vain 0,35 milj. t. vehnää.
      Normaali kulutusmäärä olisi ollut noin 10 milj. tonnia.
      Jos on ollut pulaa vehnästä, niin eipä sitä kulutetakaan, - mutta epäilen
      että farmien varastomäärä on ilmoitettu liian suureksi ja niissä
      on todellisuudessa hyvin vähän jäljellä.

      Paljonko on nyt jäljellä ?
      Maalis 1. jälkeen on viety noin 2 milj. t. lisää, ja viimeisin tieto
      kertoo että 36,3 milj. t. olisi viety.
      Jos vienti olisi kuluttanut pääosin kaupalisen puolen varastoja, niin
      niissä olisi enää noin 3,5 milj. t. vehnää.
      Kaikki nämä tarvitaan oman kulutuksen hoitamiseksi, - eikä riitäkään.
      Tuottajia tullaan kovistelemaan vehnäpulan aiheuttamisesta, mutta
      syylliset löytyy kyllä muualta.
      Viimeisin markkinapuhe kertoo että Venäjällä vehnän hinnat ovat
      olleet kovassa nousussa.
      Eipä tämä yllätys ole, - linkin katsausletkan loppupuolella asiaa
      ennustellaan.
      https://keskustelu.suomi24.fi/t/16798610/viljan-hinnat-nousussa

      Kiina jatkaa Usan seuraavan maissisadon ostoja hinnoista piittaamatta,
      - nyt ostettiin 680 000 tonnia.
      Indonesia asetti 180 000 tonnin ostotarjouksen rehuvehnästä.

      Huomenna julkaistaan uudet raportit ja aloitan uuden katsausletkan.

      soija touko 16,37 heinä 16,16
      maissi-----7,61-------7,27
      vehnäfutuurit
      -----Chicago Kansas Minneapolis
      touko 7,59----7,02----7,45
      heinä 7,44----7,12----7,70
      syys 7,41-----7,16----7,74
      joulu 7,44----7,22----7,76
      Pariisi vehnä
      syys 226,75 joulu 225 maalis 225,50 touko 225,25
      rapsi
      elo 543,25 marras 532,25 helmi 523,50 touko 519
      maissi
      kesä 258,50 elo 251,75 marras 222

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Millä voin

      Hyvittää kaiken?
      Ikävä
      99
      2860
    2. Jotain puuttuu

      Kun en sinua näe. Et ehkä arvaisi, mutta olen arka kuin alaston koivu lehtiä vailla, talven jäljiltä, kun ajattelen sinu
      Ikävä
      104
      2420
    3. Haluan sut

      Haluatko sinä vielä mut?
      Ikävä
      91
      2200
    4. Ampuminen Iisalmessa

      Älytöntä on tämä maailman meno.
      Iisalmi
      17
      2002
    5. 171
      1842
    6. Pohjola kadulla paukuteltu

      Iltasanomissa juttua.
      Iisalmi
      42
      1836
    7. Hei A, osaatko

      sanoa, miksi olet ihan yhtäkkiä ilmestynyt kaveriehdotuksiini Facebookissa? Mitähän kaikkea Facebook tietää mitä minä en
      Ikävä
      45
      1787
    8. Haluaisin aidosti jo luovuttaa ja unohtaa

      Ei tästä mitään tule koskaan.
      Ikävä
      78
      1736
    9. Synnittömänä syntyminen

      Helluntailaisperäisillä lahkoilla on Raamatunvastainen harhausko että ihminen syntyy synnittömänä.
      Helluntailaisuus
      133
      1529
    10. Mitä tämä tarkoittaa,

      että näkyy vain viimevuotisia? Kirjoitin muutama tunti sitten viestin, onko se häipynyt avaruuteen?
      Ikävä
      41
      1314
    Aihe