Helsingin Sanomat puolustaa naisvihamielistä sukupuolen itsemääräämistä?

Anonyymi

Helsingin Sanomat julkaisi 9.4. nettisivullaan artikkelin ”Kun transtaustainen Helena Holopainen vaihtoi etunimensä, eivät kaikki sukulaiset hyväksyneet sitä – Tämän vuoksi ”deadnamen” käyttö voi satuttaa toista pahoin” Artikkelissa kerrottiin tunteisiin vetoavasti, kuinka Helena on joutunut kärsimään, kun häntä on kutsuttu entisellä miesnimellä.

Tämän lisäksi artikkelissa mainittiin ”ohimennen” transaktivistien ajama Oikeus olla –kansalaisaloite, joka toimittajan tulkinnan mukaan ”tavoittelee translakia, joka perustuu transihmisten itsemääräämisoikeuteen.”

Kyseisen lakialoitteen pääsisältö on vaatimus sukupuolen itsemäärittelystä. Kuka tahansa voi muuttaa sukupuolensa pelkällä ilmoituksella viranomaiselle. Tällaisia lakeja on jo voimassa mm. Skotlannissa ja Kanadassa.

Sukupuolen itsemäärittely on johtanut sen toteuttaneissa maissa todella vakaviin ongelmiin etenkin naisten (siis biologisten naisten) kannalta. Naiset joutuvat pelkäämään naisille varatuissa tiloissa, vessoissa, pukuhuoneissa, turvataloissa, ilmoituksen perusteella naisiksi muuttuneita miehiä ja mahdollista sukupuolista häirintää. Itsemääriteltyjä transnaisia on jouduttu päästämään myös naisvankiloihin. seurauksena on ollut raiskauksia.

Helsingin Sanomien jutun ilmiselvä tarkoitus on kerätä tukea kyseisen lain läpiviemiselle Suomessa. Tämä ei ole ensimmäinen kerta kun lehden toimitus on uuden transliikkeen ja sen naisvihamielisten kampanjoiden takana. Kun kirjailija J. K. Rowling joutui laajamittaisen vainon kohteeksi sen vuoksi, että puolusti sukupuolen biologista määritelmää (naiset ovat ihmisiä, joilla on kuukautiset) Helsingin Sanomat uutisoi asiasta laajasti ja piti täysin normaalina ja myönteisenä sitä, että ihmistä vainotaan näin pöyristyttävien väitteiden takia.

Helsingin Sanomilla on maan laajalevikkisimpänä lehtenä suuri poliittinen vastuu siitä mitä tässä maassa tapahtuu. Onko lehti todella valinnut linjakseen sukupuolen itsemäärittelyn mahdollistavan lain läpiajamisen.

0

72

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000

      Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.

      Luetuimmat keskustelut

      1. Persuja ei aluevaltuustoissa näy

        Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.
        Maailman menoa
        63
        3776
      2. Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni

        Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j
        Maailman menoa
        88
        3159
      3. Riikka vie Suomen kohta ykköseksi työttömyyskisassa

        Espanja: 10,5 % Suomi: 10,3 % Ruotsi: 9,3 % Kisa on tiukkaa, mutta Riikalla hyvä draivi päällä. Vasemmistolaisen päämin
        Maailman menoa
        89
        2401
      4. Mikä ihme teitä savolaisia tuossa

        p*rs*reiässä niin kiinnostelee? Että siitä pitää päntönnään huutaa.
        Tuusniemi
        14
        1630
      5. Laita tunniste josta kaivattusi tietää sun kirjoittavan täällä

        Joku yksilöity yhteinen juttu joka on sun ja kaivattusi välillä. Tuntomerkkinä esim. punainen pipopää, tonttu-ukko tai m
        Ikävä
        70
        1398
      6. Mikä tekee naisesta

        Seksikkään ja viehättävän? Entä miehestä?
        Ikävä
        98
        1270
      7. Varusmiehen kuolema

        Ei ollut vahinko, ei aiheuttanut vaaraa muille, eikä ollut rikos, mitä jää jäljelle? Oliko kyseessä oman käden kautta lä
        Kajaani
        40
        1182
      8. Mitä ajattelet rakkaastasi tällähetkellä?

        Itse haluaisin jo hänen viereen..
        Ikävä
        50
        1011
      9. Kumpaan rahat, mummojen vaippoihin vai Nalle WahIroosille?

        JOS siis sinä saisit päättää?
        Maailman menoa
        1
        1011
      10. Huippu, kaupunki ostaa hotellin

        Hyvä juttu meillä on oma hotelli iloitsi Pirtihirmukin. Nyt vaan rekryt päälle ja uusi henkilökunta. Tarvitaan tekijöitä
        Ähtäri
        56
        1010
      Aihe