Märkäruuista

Kaikki suosittelevat kissoille eläinkaupan kuivaruokia, mutta miten on märkäruokien laita? Onko markettien märkäruoat yhtälailla kissoille huonoja eläinkaupan vastaaviin verrattuna, kuten on kuivaruokien suhteen? Itse olen ajatellut syöttää tulevaa kisuani mahdollisimman monipuolisesti, johon kuuluu myös märkäruoat osana ruokavaliota.

Entäs annospussit? Meille on tulossa, mikäli kisun vanhempia on katsominen, aikuiseksi kasvettua suuri poikakissa. Ovatko annospussien annokset riittäviä? Näyttävät vain niin pieniltä, mutta saattaahan silmä valehdella. Itse en oikein mielelläni ruokkisi purkkiruoilla johtuen suuresta peltiroskamäärästä sekä siitä, että minua inhottaisi tarjota kerran kylmennyttä ruokaa. Tiedän, että ruoan pitää antaa lämmetä huoneenlämpöiseksi, mutta vanhempieni kissa ei oikein mielellään syö purkkiruokaa, joka ei ole enää "tuoretta" eli vasta avatusta purkista.

Kiitos asiallisista vastauksista!
2352
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Meillä annetaan kisulille kaupan märkäruokaa, vuoroteltuna raakaruoan kanssa. Sitä en käsitä miksi niihin tukitaan vihanneksia koska niillä ei kissa mitään tee- valkkaankin ruokaa, missä on pelkkää lihaa. Laadultaan ovat ok- kunhan eivät ole ainoa ruoka mitä kissa saa. Meidän poitsu syö raakaa jauhelihaa, lihasuikaleita, karjalanpaistilihaa ymym... raaka kananmuna on pari kertaa viikossa suurta herkkua, ja turkki kiiltää! lisäksi poika saa kuivaruokaa sekä purkista vihanneksetonta mössöä. Sheba on maistuvaa, sekä annospusseista Whiskasin ja kitkatin. Annospussin koko on hämäävä- siitä riittää kyllä. Meidän poika söi alkuun puolet ja puolet, ruokailuväli oli aika tiheä, nykyään menee kerralla tuo annospussi. Peltipurkit on jääneet meilläkin historiaan- itelläkin ällöttää avonaisessa purkissa makaava ruoka. Puhumattakaan jätepuolesta... Shebat ja annospussit menee roskiksessakin pieneen tilaan, ja ruoka on herkullista, ei ainakaan kuivannutta!

Äänestä
  • Tämä lemmikkisivu on todella hyvä! Ja olen oppinut muilta ja tarkkaillut itse. Lopetin kokonaan mark.ruuat. Lihaa purkissa 4% esim.turhaa rahantuhlausta. Kuivamuonat, viljaa,vihanneksia- turhaan. Menin netin Acana sivuille kuin neuvottiin ja löysinpä edullisen ravintorikkaan tuotteen ACANA. Postitse voi tilata.(Google-Acana). Riittää ja riittää!!! Yhden Shaded Silver persialaisen olen ruokkinut acanalla. Turkki on kunnossa ja ei paljoo lähde. Kisu on reippaasti kasvanut ja terve. (on nyt 8kk.) Älä osta turhia market ruokia, menee paljon rahaakin hukkaan, osta eläinkaupasta kuivamuona tai tilaa acanaa netistä. - Annan lisäksi kerran päivässä makupaloja, lihaa pakasteseitä molemmille tai nyt kokeilen katkarapuja kerran viikossa. Acanassa on KAIKKI kissan tarvitsemat ravintoaineet. Liha raakana, se on kissan luonnollinen ruoka lisäksi. JA KISULIINI VOI HYVIN!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anna kirjoitti:

Kaikki suosittelevat kissoille eläinkaupan kuivaruokia, mutta miten on märkäruokien laita? Onko markettien märkäruoat yhtälailla kissoille huonoja eläinkaupan vastaaviin verrattuna, kuten on kuivaruokien suhteen? Itse olen ajatellut syöttää tulevaa kisuani mahdollisimman monipuolisesti, johon kuuluu myös märkäruoat osana ruokavaliota.

Entäs annospussit? Meille on tulossa, mikäli kisun vanhempia on katsominen, aikuiseksi kasvettua suuri poikakissa. Ovatko annospussien annokset riittäviä? Näyttävät vain niin pieniltä, mutta saattaahan silmä valehdella. Itse en oikein mielelläni ruokkisi purkkiruoilla johtuen suuresta peltiroskamäärästä sekä siitä, että minua inhottaisi tarjota kerran kylmennyttä ruokaa. Tiedän, että ruoan pitää antaa lämmetä huoneenlämpöiseksi, mutta vanhempieni kissa ei oikein mielellään syö purkkiruokaa, joka ei ole enää "tuoretta" eli vasta avatusta purkista.

Kiitos asiallisista vastauksista!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu