Tekohetkellä 15-vuotias poika tuomittiin 2 vuoden ja 7 kuukauden ehdottomaan vankeusrangaistukseen, mikä on tekijän nuoren iän huomioon ottaen äärimmäisen epätavallista. Tuomiolauselmassa tekijän syyksi on luettu tapon yritys nuorena henkilönä, viisi pahoinpitelyä nuorena henkilönä sekä törkeä pahoinpitely nuorena henkilönä.
Alle 18-vuotiaana tehdystä rikoksesta ei saa lain mukaan tuomita ehdottomaan vankeusrangaistukseen, elleivät painavat syyt sitä vaadi.
Käräjäoikeus katsoi ratkaisussaan, että asiassa on painavia syitä määrätä tekijä ehdottomaan vankeusrangaistukseen. Hänet on tuomittu hirttämällä tehdyn henkirikoksen yrityksestä, hän on useiden muidenkin nyt tuomittujen tekojen osalta pyrkinyt kuristamaan tai muutoin estämään asianomistajan hengityksen ja hänet on tuomittu yli kahden vuoden pituiseen vankeusrangaistukseen.
https://yle.fi/uutiset/3-11879666?origin=rss
Istuu tuomiostaan ensikertalaisena noin puolet 1.4 vuotta ja palaat takaisin Sysmän sosiaalipalvelujen asiakkaaksi.
Sysmän koulun opettajilla ja oppilaiden vanhemmilla on peiliin katsomisen paikka. Miten kyseisen pahoinpitelijän annettiin harrastaa väkivaltaan koulussa täysin vapaasti. Miksi pahoinpidellyt ei avannut suutaan aikaisemmin?
Hirttäjälle 2.7 vuotta ehdotonta vankeutta
28
2755
Vastaukset
- Anonyymi
No nuorimies on ammattinsa ja elämänsuuntansa valinnut täysin väärään suuntaan !
- Anonyymi
Alaikäinen ensikertalainen istuu 1/3. Noin 10 kk kakku on tulossa, ellei hovissa alene tai muutu kokonaan ehdolliseksi.
- Anonyymi
Rikos edelleen nuorena tehty tapon yritys, voiko hovioikeus ajatella sen olevan yksittäinen pienimuotoinen kiusaamistapaus.
- Anonyymi
2,6 vuotta.
- Anonyymi
2,58333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333.... wuff
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
2,58333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333333.... wuff
Homot ei pyöristä.
- Anonyymi
Opettajien valtaoikeuksia on pinennetty vuosi vuodelta. Opettajat eivät uskalla puuttua järjestsyshäiriöihin. Lakipykälät pelottvat ja oppilaiden herkkähipiäiset vanhemmat, jotka haukkuvat heti opettajan, jos opettaja puuttuu heidän jälkikasvunsa tekemisiin.
Kertokaa nyt vähän enemmän hirttäjästä. Onko hänellä rikostaustaa jne. Kaveri ei vaikuta aivan terveeltä. Onko hän ollut aikaisemmin mielenterveytensä vuoksi hoidossa? - Anonyymi
Sysmän hirttäjä pitäisi sulkea loppuelämäkseen mielisaairaalaan. Nyt hänelle on tulossa vähän päälle vuoden vankeus, ja sen jälkeen hän voi tehdä taas mitä tahansa.
- Anonyymi
Opettajat alkoivat valvoa tekopaikkoja vasta, kun ne tulivat muuta kautta henkilökunnan tietoon. Ainakin yhdessä tapauksessa opettaja oli väitetysti silminnäkijänä: tuomittu tukehdutti uhriaan seinää vasten niin, että otti samalla toisella kädellä tolpasta lisää vääntömomenttia. Irti päästessään uhri huojui ja tarvitsi tukea kavereiltaan.
– Siitä mä en tiedä yhtään, että puuttuiko joku oppilas [tekoihin], mutta opettajat ei ainakaan. Ne vaan katteli vierestä, yksi uhreista sanoi poliisille.
Kuristamistapauksessa opettaja oli yhden oppilaan mukaan näköyhteyden päässä. Teko kesti joitakin kymmeniä sekunteja, ja aikuinen antoi sen jatkua, kun oppilaat eivät uskaltaneet viestiä hädästä.
– En muista opettajaa, joka siinä oli, mutta se oli siinä varmaan 10 metrin päässä eikä tehnyt mitään, todistaja kertoi.
Opettaja tuli oppilaan mukaan paikalle vasta, kun pahoinpitely oli ohi.
Että näin sitä valvotaan.....- Anonyymi
"– En muista opettajaa, joka siinä oli, mutta se oli siinä varmaan 10 metrin päässä eikä tehnyt mitään, todistaja kertoi."
Niin paskapuhetta kuin olla voi. Oikeastihan tuo menee näin, kun otetaan vanhempien suuhun laittamat sanat pois: ""– Ei siellä opettajaa näkynyt, se oli muualla" - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
"– En muista opettajaa, joka siinä oli, mutta se oli siinä varmaan 10 metrin päässä eikä tehnyt mitään, todistaja kertoi."
Niin paskapuhetta kuin olla voi. Oikeastihan tuo menee näin, kun otetaan vanhempien suuhun laittamat sanat pois: ""– Ei siellä opettajaa näkynyt, se oli muualla"Joo, en muista opettajaa... näitä on. Muisti saattaa pätkiä siinäkin, oliko se nainen vai mies. Kannattaa veikata nainen, koska niitä on enemmän. Joo se sellanen vaaleatukkanen naisopettaja, sanoi niin ja niin.
- Anonyymi
Koulutoimen tietoisuus väkivaltaisuuksista jää esitutkintapöytäkirjojen perusteella ainakin osin selvittämättä. Oikeudessa tuli näytetyksi, että tuomittu sai osan lapsista vaikenemaan pelon takia. Toisaalta ainakin yksi todistajina kuulluista pojista sanoi, että oli kertonut tilanteesta peräti kahdelle opettajalleen.
– Syyslukukauden alkupäässä mainitsin, että tuo on vähän enemmän kuin jotakin kiusaamista, että kannattaisi varmaan puuttua, poika kertoi.
15-vuotias poika syyllistyi törkeään pahoinpitelyyn ja pahoinpitelyyn vielä joulukuun puolessavälissä.
HYVÄ SYSMÄ JA SYSMÄN HYS HYS POLITIIKKA. - Anonyymi
Moni kuuluisa sarjamurhaaja on aloittanut tappajan uransa juuri samalla tavalla kuin Sysmän hirttäjä. Hirttäjä ei tuosta muuksi muutu, joten hänet täytyy eristää tavalla tai toisrlla muusta yhteiskunnasta. Muuten voi tulla ruumiita kasapäin.
- Anonyymi
Taitaa olla näitä apukoulun ylioppilaita !
- Anonyymi
SEMMOISTA KOULUA EI SYSMÄSSÄ OLE , EIKÄ VARMAAN MUUALLAKAAN. KUIN APUKOULU.
. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
SEMMOISTA KOULUA EI SYSMÄSSÄ OLE , EIKÄ VARMAAN MUUALLAKAAN. KUIN APUKOULU.
.Jaa ainakin ennen oli taitaa nykyään olla erityis luokka missä nää pölhöt " opiskelee " ja istuuvat siellä kunnes täyttävät 16 vuotta ja jatkaavat sen jälkeen Otamon yliopistossa !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa ainakin ennen oli taitaa nykyään olla erityis luokka missä nää pölhöt " opiskelee " ja istuuvat siellä kunnes täyttävät 16 vuotta ja jatkaavat sen jälkeen Otamon yliopistossa !
Nämä erityisluokkalaiset viettävät välituntinsa yleisopetuksessa olevien kanssa. Oppilas kysyi (ei Sysmässä) miks mua komennat, mikset sano e-luokkalaisille . Valvova opettaja: sinä saatat ymmärtää puhetta. Usein erityisluokkalaiset integroidaan esim. liikuntaan ja teknisiin töihin häiriköimään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jaa ainakin ennen oli taitaa nykyään olla erityis luokka missä nää pölhöt " opiskelee " ja istuuvat siellä kunnes täyttävät 16 vuotta ja jatkaavat sen jälkeen Otamon yliopistossa !
EI TAIDA OLLA SYSMÄSSÄ OTAMON YLIOPISTOAKAAN....
- Anonyymi
Mies on kasvanut liian nopeasti järki ei kerinnyt perässä !
- Anonyymi
Kuvittelin naivina, että syytetty siirretään johonkin laitokseen tms. oikeudenkäynnin jälkeen. Näyttää liikkuvan vapaana kavereineen kotikylillä, Tohtorila näyttäis olevan kokoontumismesta. Olkaapa vahemmat, opet ja kylänväki tarkkoina. Käyttäytyminen aiemmin, mitä olemme lukeneet ja nyt voi olla mielessä kostomeininki kiusaamiaan kohtaan.
- Anonyymi
Eli tästä voidaan jo päätellä, että ei ole tulossa ehdotonta vankeustuomiota hovioikeudesta.
- Anonyymi
Tätä minäkin ihmettelen. Miten noiden ihmistaimien vanhemmat voivat hyväksyä toimintaa antamalla lapsiensa edelleen kokoontua tuon tuomitun seuraan? Ymmärtävätköhän he, että seuraava uhri voi olla heidän oma kullanuppunsa? No... ei siinä mitään, odotellaan vaan kaikessa rauhassa seuraavaa keissiä.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Tätä minäkin ihmettelen. Miten noiden ihmistaimien vanhemmat voivat hyväksyä toimintaa antamalla lapsiensa edelleen kokoontua tuon tuomitun seuraan? Ymmärtävätköhän he, että seuraava uhri voi olla heidän oma kullanuppunsa? No... ei siinä mitään, odotellaan vaan kaikessa rauhassa seuraavaa keissiä.
Alaikäiset puukottivat taas Helsingissä 24 v. hengiltä . Kyllä nykynuorilla taitaa olla elämässä väärä suunta !
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Alaikäiset puukottivat taas Helsingissä 24 v. hengiltä . Kyllä nykynuorilla taitaa olla elämässä väärä suunta !
Matut asialla?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Matut asialla?
Iellhän ne rautatieaseman lähistöllä tönivät ohikulkijoita, jos sanot jotain niin skeglusta tulee.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Iellhän ne rautatieaseman lähistöllä tönivät ohikulkijoita, jos sanot jotain niin skeglusta tulee.
Huvinsa kullakin !
- Anonyymi
Otetaan koulu aineeksi hirttosilmukan teko.
Ketjusta on poistettu 8 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Mitä tapahtunut
Poliiseja monta autoa+panssariauto Porista kpäähän päin tänään klo n.20 kuka hurjistunut ?485938Lakea konkurssiin. Asukkaat menettävät asuntonsa
Kuntarahoitus on tänään jättänyt konkurssihakemuksen lakean kaikista kiinteistö osakeyhtiöistä. Kassa on tyhjä, kaikki603545- 1862759
Nikkalassa vauhdilla nokka kohti taivasta
Mitähän Darwin sanoisi näistä 4 suomalaisesta, jotka kävivät Haparandan puolella näyttämässä, kuinka Suomi auto kulkee t152705mahdollista, että olet ollut iltavuorossa
Ja kotiin päästyäsi tulit palstalle etsimään merkkiä minusta, jos kaipaat yhtään minua niin kuin minä sinua Ei mennyt k132319- 322245
törniöläiset kaaharit haaparannassa
isäpapan autolla kaahatta 270 km/h metsään https://www.lapinkansa.fi/nsd-kaksi-suomalaista-kuoli-kolarissa-haaparannall/182047- 181885
- 1481399
Sitä saa mitä tilaa Perussuomalaiset!
https://yle.fi/a/74-20160212 SDP:n kannatus se vain nousee ja Keskusta on kolmantena. Kokoomus saanut pienen osan persu2811332