Tulipa tässä mieleeni, että onko työkkäri kiusannut teitä työ ja kurssitarjouksilla, tai typ ja mopa palveluilla näin korona aikana. Siitä kun korona alkoi, en ole kuullut työkkäristä yhtään mitään. Työnhaku näyttää olevan voimassa aina vaan, automaattisesti. Minun onneni on tietysti se, että meidän kaupunki ei päättänyt lähteä mukaan kuntakokeiluun.
Työttömyysturva
30
851
Vastaukset
- Anonyymi
On sain karenssin 1,5kk sitten. Olen 60v
- Anonyymi
Helpolla olen päässyt, ei ole työkkäri ahdistellut. Tasan kerran on työkkärin virkailija soittanut, reilut 3 kk siitä, kun työt loppuivat. Jäin työttömäksi elokuussa 2020 ja anssipäivätkin alkoivat kulua vasta tämän vuoden alusta.
- Anonyymi
Ahdistelu alkaa sitten, jos olet työtön niin kauan että tiput työmarkkinatuelle. Edessä kuntakokeilu tai jos et asu kuntakokeilukunnassa niin typ kyykytystä siinä vaiheessa kun kunnalle alkaa tulla sakkomaksuja. Ansiosidonnaisella saat olla aika rauhassa, kannattaa yrittää löytää edes jotain töitä ennen anssin loppumista.
- Anonyymi
Eipä ole kuulunut mitään koko puljusta yli vuoteen. Ei soittoja, viestejä, ei mitään. Kaipa se tästä koronasta johtuu.
- Anonyymi
Jep. Korona-aikana mm. määräaikaishaastatteluja jätetään tekemättä. Kun te-toimiston tantta soitti viimeksi helmikuussa, laittoi suoraan seuraavan yhteydenottopäivän puolen vuoden päähän aiemman kolmen kuukauden sijasta. Kuntakokeilukunnissa saattaa olla toinen meininki.
- Anonyymi
Luulenpa niin, että työkkärillä ja hallinnolla alkaa olemaan pian kädet täynnä valitusten kanssa, koska jo ennen kuntakokeiluakin on systeemi viety pakkotyön suuntaan, ja kun on riittävästi tarkkasilmäisiä työttömiä, löytyy laista helposti puutteetkin mitä väärin tulkitaan - ja käytännössä siis valheellisilla perusteilla työttömiä simputetaan tässä.
Valituksien kanssa harjoitellaan, sitten seuraavaksi kirjelmöintiä Euroopan Unionin suuntaan, ja jos ei ala hallinnossa silmät aukeamaan niin sitten on vain todettava että on varmaan pää syvällä siellä mihin ei aurinko paista jos ei tajua olevansa tekemässä maasta totalitarismiin perustuvaa valtiota jossa kansanvaltaa ei ole. - Anonyymi
Ennen koronaa virkailija uhkasi siirtää minut typpiin, mutta nyt ei ole kuulunut mitään yli vuoteen. Oma asioinnissa on lukenut koko ajan "Ei avoimia asioita ja tehtäviä". Eli koko korona ajan ollut hiljaista työkkärin suunnasta.
- Anonyymi
Melkein sama mulla, tosin ei uhkailtu millään ennen koronaa. Työkkärin tantta soitti viimeksi elokuussa, sen jälkeen on pidellyt hiljaista. Seuraava asiointipäivä siirtyi automaattisesti eteenpäin, viimeksi 3 kk:n sijasta puoli vuotta. Tiedoissa lukee, että : TE-toimisto/kunta ottaa yhteyttä. No eipä ole ottanut. Etusivulla tuo sama "Ei avoimia asioita tai tehtäviä".
- Anonyymi
Ei.
- Anonyymi
On se p.rkele kun toisissa kunnissa simputetaan entistä enemmän, johtuuko siitä että olen valkoihoinen.
- Anonyymi
Eihän sieltä kuulu mitään hki,ssäkään
- Anonyymi
Ei ole kuulunut yhtään mitään sen jälkeen kun korona tuli. Saa nähdä kuinka kauan hiljaisuus kestää. Varmaankin vielä jokusen kuukauden.
Itse jäin syyskuussa työttömäksi. nyt tuli 3 kirje tänä aikana jossa osoitetaan et hae tuota työtä ja jos et hae niin tuki katkeaa! Olen paperiliiton rahoilla siis nyt.
Aktiivisesti olen hakenut töitä ja laittanut hakemuksia mutta kun ei osu niin ei osu vaikka siis tosissani haen ja ottaisin. Nyt käskettiin hakemaan paikkaan x, laitoin hakemuksen ja kävin haastattelussakin jossa selvisi kun työ on 3 vuorotyötä niin vaatii oman auton jota minulla ei siis ole ja työkkäri tämän tietää! koska julkisilla sinne ei pääse niin soitinkin siitä jo työkkäriin niin vastaus oli että käyt vastaamassa omasivuilla saitko työn vai et ja karenssi kuulemma saattaa tulla jos syy ei ole hyvä! Nyt mietinkin et eihän he tuon vuoksi karensseja voi lyödä, milläs auton tuilla ostat eivätkä sellaista voi vaatia!- Anonyymi
Teit yhden aloittelevan työttömän pahimmista mokista: Ei olisi kannattanut soitella työkkäriin.
Olisit vain mennyt haastatteluun, ja kertonut työnantajalle ettei sinulla ole autoa ja ilmoittanut sitten työkkäriin, ettei sinua valittu kyseiseen tehtävään. Eivät ne mitään syitä siihen kysele miksei valittu, jos et ensin ole mennyt itse soittelemaan ja selittelemään ummet ja lammet, miskei kyseinen työ käy sinulle.
- Anonyymi
Kaksi työtarjousta on tullut työkkäristä korona-aikana. Molemmat olivat sellaisiin työpaikkoihin, joihin minulla ei ollut mitään mahdollisuuksia tulla valituksi. No, lähetin hakemukset ja kuittasin Oma asioinnissa, etten saanut paikkaa. Siinä kaikki, soittoja ei ole kuulunut moneen kuukauteen.
- Anonyymi
En tule KOSKAAN luottamaan kyseiseen laitokseen, niin kieroa porukkaa simputtamassa meitä entisiä työnsankareita. Laitos pitäisi lopettaa ja työntekijät lähettää Siperiaan.
- Anonyymi
Eipä ole kuulunut yhtään mitään koko puulaakista korona aikana, eli yli vuoteen. Ei pitäisi sanoa, kohta tietysti kuuluu.
- Anonyymi
Tänään soittivat ehdotuksia.
- Anonyymi
Oho, sehän ihme, että soittivat. Minua eivät ole kiusanneet vuoteen.
- Anonyymi
Suomi on siitä ihmeellinen te,typ,mop,kela asioissa että kohtelu on ihan paikkakohtaista ja tuurista kiinni siis samasta asiasta eri tuomio.
- Anonyymi
Perjantaina oli kuntouttavan tuputusta puhelimitse.
- Anonyymi
Soon herrassa.
- Anonyymi
Toivottavasti ovat unohtaneet meikän kokonaan.
- Anonyymi
Nuoria aikuisia ja alle 50 vuotiaita kannattaa patistaa ja innostaa töihin, etenkin nuoret ja perheet tarvii töitä. 60v ja siitä ylöspäin jo työnsä tehneet.
- Anonyymi
Joo innosta kun et sinäkään mitään edes tajua
- Anonyymi
Eipä ole kuulunut vuoteen yhtään mitään. Tänään oli tullut puhelu johon en vastannut. Katsoin työkkärin sivuilta, niin siellähän luki, että on yritetty soittaa suunnitelman päivitystä varten. Eli nyt hiljaisuuden jälkeen taitaa alkaa ehdottelu johonkin viisaaseen palveluun.
- Anonyymi
Yksi koko ajan lähetteli, soitteli työtarjouksia ja ehdotteli työpaja ym huonoa, jopa kunnan toimistoon sossutädin kanssa siinä suu vaahdossa että pakko jotain ottaa. Ilmoitin että mahdollinen työpaikka olisi, hyvä etteivät nauruun kuolleet(oliski) sisua nosti ämmien suorastaan halveksivat katseet ja pääsin kuin pääsinkin töihin pakoon. Jäin siitäkin työttömäksi vuoden oltuani ja onneksi seuraava oli ainoastaan puhelimitse yhteydessä, kuulumisia vaihdeltiin.
- Anonyymi
Ihan rauhassa olen saanut olla, onneksi.
- Anonyymi
Eivät uskalla enää soitella.
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kaksi vuotta
Sitten mä ihastuin suhun päätä pahkaa, kun meillä klikkasi heti ekasta päivästä lähtien. Et varmasti tunne samoin ja tek184351Raamatun kiroukset ja uhkaukset osoittavat sen ihmisperäisyyden
"Se sanotaan galatalaiskirjeessä, että jos joku levittää väärää evankeliumia: "...jos joku julistaa teille evankeliumia5032380Onko kenellekään muulle käynyt niin
Että menetti tilaisuutensa? Kaivattu oli kuin tarjottimella, osoitti kiinnostusta vahvasti, silmät ja olemus täynnä rakk1421931- 771525
Alahan tulla paikkaamaan tekojas
Ja lopeta se piilossa oleminen. Olet vastuussa mun haavoista. Vien asian eteenpäin jos ei ala kuulumaan.161490- 1591483
- 10881
Olisitko maailmani?
Ajattelen sinua ja pelkään välillä, että olenko antanut sinulle liikaa kannettavaksi. Olenko vaatinut sinulta aivan liik34798- 106767
- 64753