"Ongelmista yleisin on lajinomaisen tekemisen puute.
– Vielä nykyäänkin lukemattomat koirat ulvovat yksinäisyyttään pihan perällä. Aivan liian moni koira on unohdettu ketjun päähän tai tarhaan viettämään yksinäistä ja virikkeetöntä elämää. On aivan yleistä, että koiria pidetään tarhoissa ilman lajitoverin seuraa eikä niiden liikunnantarpeesta huolehdita. Eräs paha epäkohta nykylainsäädännössä on se, että ulkotarhassa pidettävä koira saa asua yksinään esimerkiksi teollisuushallin tai autiotalon pihassa, eikä lähellä tarvitse olla asutusta. Tästä on tiedossamme useita surullisia esimerkkejä, kertoo Ylisirniö.
– Koira on laumaeläin ja se tarvitsee lajitoverien ja ihmisten seuraa sekä sopivia virikkeitä: pureskeltavaa, kaivettavaa ja nuuskittavaa. Koiran turvallisuudesta on huolehdittava, eikä sitä saa jättää narun nokkaan petojen saaliiksi. Uudistettavassa eläinsuojelulaissa on koirien tarpeet otettava paremmin huomioon ja turvattava koirillekin parempi oikeus lajinomaiseen käyttäytymiseen, vaatii Ylisirniö."
https://sey.fi/tiedote-ulkokoirien-pidossa-on-paljon-puutteita-suurin-ongelma-on-koirien-virikkeeton-elama/

Vastaukset 11
Vanhimmat
Poimittua:
"Mitä tehdä kun naapurin koira haukkuu tai muuten meluaa häiritsevästi?
Kerrostalossa, rivi- tai paritalossa tulee ensijaisesti ottaa yhteyttätalon isännöitsijään tai muuhun taloyhtiön edustajaan, koska häiritsevähaukku rikkoo yleensä taloyhtiöiden järjestyssääntöä japuuttumisvelvollisuus on taloyhtiöllä. Eläinsuojelulliselta kannaltahaukkuminen, ulvominen yms. katsotaan koiran normaalin käytökseenkuuluvaksi silloin kun yksinoloajat ovat kohtuulliset.
Mikäli koira kuitenkin jätetään toistuvasti yksin ylipitkiksi ajoiksi(yli 12 tuntia kerrallaan)on tilanteesta hyvä soittaa myöseläinsuojelueläinlääkärille.
Omakotitalon pihalla oleilevan koiran olosuhteet määritellääneläinsuojelulaissa. Kytkettynä pihassaan muuten kuin lyhytaikaisestipidettävällä koiralla tulee olla käytettävissään 40 m2 liikkumatilaa jasillä tulee olla käytössään asianmukainen suoja sadetta ja kylmäävastaan. Myös aidatun ulkotarhan tulee olla eläinsuojelulaissamäärättyjen mittojen mukainen. Näiden säädösten mukaan pihallapidettävän koiran haukkumiseen on vaikea puuttua, mutta jos koiranhaukkuminen kuuluu voimakkaana naapureille iltaisin tai öisin,kannattaa pyytää apua esim. oman alueen aluepoliisilta meluhäiriönperusteella. Mikäli koiran olosuhteet pihalla eivät ole asianmukaiset,tulisi tilanteesta soittaa myös eläinsuojelueläinlääkärille."
Oho, tulipa asiaa. Kyllä nyt riittää häkkitalkoita 40 neliötä / aitaus.
Mitä sanoo laki taajaman ulkokoirista.
Onko siitä olemassa suositusta tai lakia tiheään asutulla alueella montako niitä saa pitää tonttia kohti . Kun yksikin on jo liikaa kun ajatellaan naapuria.
Mikä eläinaktivisti se on tänne muuttanut?
En minäkään ymmärrä miksi otetaan koira taikka kani jos se unohdetaan pihan perälle eikä käytetä edes lenkillä.
Samaa kyselen että miksi pitää ottaa eläin kärsimään koska sitä ei oikeasti haluta. Otetaan koira siksi että muut näkee että olen minäkin metsämies ja tää maksoi niin ja niin paljon.
Tosimies pitää huolen koirista kuten itsestään.
Jos sulla on koira, niin mieti sitä että onko sillä nyt tällä hetkellä hyvä olla?
Käytitkö lenkillä ja saiko liikuntaa, onko sillä lämmin olla ja eihän kävele häkissä omassa paskassa?
Tätä olen nähnyt tosi paljon näillä jotka ottaneet koiran sen takia kun muillakin on, kun ollaan jossain metsästysporukassa ja kun kyvyt ei muuten riitä itsellä niin hommataampa sitten vaikka se kallis koira.
Ruotsin eläinsuojelulain mukaan koiraa ei saa jättää yksin kuutta tuntia pidemmäksi ajaksi. Toivottavasti sama laki tulee pian meillekin :) Toivon myös, että sama pätee myös ulkokoiriin.
Nam, nam, herkullista: https://yle.fi/uutiset/3-5371635
Koiran liha on ihan ok jos se on oikein valmistettu. Sitä syödään idässä niinkuin meillä ruisleipää ei siinä ole mitään ihmeellistä. Päivittäin koiran lihaa syöviä on maailmassa enemmän kuin euroopassa asukkaita.
Onhan noita kiinalaisia ja muita elukoita, jotka syövät kaikkea mikä vähänkin liikkuu. Sitten saa sivistyneemmät ihmiset kärsiä koronasta ja muusta paskasta mitä nuo ali-ihmiset maailmaan tuottaa.
Saara oli menossa leikkimään ystävänsä Heinin luokse. Tyttö otti koiransa Rekun mukaan. Heini oli jo pihalla vastassa. ”Voit jättää Rekun pihalle”, tyttö sanoi, ”Miirukin on aina täällä. Tässä on aita ympärillä ja jätin molemmille vettä ja ruokaa.” Saara katsoi ympärilleen. Kyllä Rekun voisi tänne jättää joksikin aikaa. ”Pysy pihalla, äläkä kiusaa kissaa”, Saara sanoi koiralleen, rapsutti sitä ja hävisi ystävänsä kanssa sisälle taloon.