Eläinsuojelulaki ulkokoirille

Anonyymi

4 luku

Koirat

9 §

Yleiset vaatimukset

Täysikasvuista koiraa on ulkoilutettava päivittäin riittävän usein, ja erityistä huomiota on kiinnitettävä koiran liikunnantarpeen tyydyttämiseen.

Ulkona saa ympärivuotisesti pitää vain sellaisia koirarotuja, jotka soveltuvat jatkuvaan ulkona olemiseen.

Koiran pitoon tarkoitettujen tilojen on oltava sellaisia, että koiralla on kuulo- ja näköyhteys pitopaikassa tai sen ympäristössä tapahtuvaan toimintaan sekä mahdollisuus sosiaaliseen kanssakäymiseen.

10 §

Koiran kytkeminen

Koiraa saa muuten kuin tilapäisesti pitää ulkona yhteen paikkaan kytkettynä vain asuttuna olevan rakennuksen välittömässä läheisyydessä. Alle vuoden ikäistä koiraa saa vain tilapäisesti pitää ulkona yhteen paikkaan kytkettynä.

Ulkona muutoin kuin tilapäisesti pidettävällä koiralla sekä koiratarhassa pidettävällä koiralla on oltava mahdollisuus päästä asianmukaiseen koppiin tai muuhun tarkoituksenmukaiseen lepopaikkaan, jossa sillä on riittävä suoja sääoloja vastaan. Koiratarhan koossa on otettava huomioon koiran tai koirien rotu, koko ja lukumäärä.

Muutoin kuin tilapäisesti ulkona yhteen paikkaan kytkettynä pidettävällä koiralla on oltava liikkumatilaa vähintään 40 neliömetriä. Koiran kytkin ei saa päästä kiertymään puun, tolpan eikä muun vastaavan esteen ympärille.

Muutoin kuin tilapäisesti ulkona yhteen paikkaan kytkettynä pidettävän koiran kaulapannan on oltava riittävän leveä ja ympärysmitaltaan säädettävissä. Kaulapanta ei saa olla metallinen eikä kuristava.

Sisällä koiraa ei saa pitää kytkettynä muutoin kuin hyväksyttävästä syystä tilapäisesti ja lyhytaikaisesti.

11 §

Koiran ulkotarha

Koiran ulkotarhan vähimmäiskoko on liitteen 1 kohdassa.

12 §

Koirankoppi tai muu sitä vastaava säänsuoja

Koirankopin tai muun sitä vastaavan säänsuojan on oltava kooltaan, rakenteiltaan ja varustukseltaan koiralle sopiva. Seinien, katon ja lattian on oltava tiiviitä ja tarvittaessa lämpöeristettyjä. Pohjan on oltava irti maanpinnasta. Lämpötilan ja ilmanlaadun on oltava koiralle sopivia.

Kulkuaukon on oltava sellainen, että koiralle ei aiheudu vahingoittumisen vaaraa. Kulkuaukko on tarvittaessa varustettava sopivalla läpällä. Lattia on pidettävä puhtaana ja kuivana. Koiralla on oltava käytössään makuualusta.

13 §

Häkki tai muu vastaava tila

Häkin tai muun vastaavan tilan korkeuden on oltava vähintään koiran pituus rintalastasta hännän juureen kerrottuna kahdella. Lattian on oltava kiinteäpohjainen. Jos samassa häkissä tai muussa vastaavassa tilassa pidetään useampaa kuin yhtä koiraa, korkeus määräytyy suurimman koiran pituuden mukaan.

Häkin tai muun vastaavan tilan, joka ei ole eläinsuojeluasetuksen 22 §:ssä tarkoitettu tila, vähimmäiskoko on liitteen 2 kohdassa. Eläinsuojelulain (247/1996) 15 §:n 1 momentissa tarkoitetussa löytöeläinten talteenottopaikassa sekä mainitun lain 24 §:ssä tarkoitetussa eläinten säilytettäväksi tai hoidettavaksi ottamisessa voidaan käyttää enintään 50 prosenttia edellä säädettyä pienempiä häkkejä ja vastaavia muita tiloja, jos säilytettäväksi tai hoidettavaksi ottaminen on lyhytaikaista.

4

<50

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Täällähän on tainnu herätä uusi KOERAPOLLIIIISI Ruikolle!

      • Anonyymi

        Hyvä vaan!


    • Anonyymi

      Ei kannata koko kylän koiranomistajia haukkua. Ja onko aloittaja varma että koirat ei pääse lenkille? Melkonen homma vahdata kaikki kylän koirien lenkit.

      • Anonyymi

        Meitä on monta vahtaajaa,eläinrakkaita nimittäin.


    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      66
      6462
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      27
      4183
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      270
      2577
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      26
      2010
    5. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1528
    6. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      97
      1387
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      304
      1107
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      54
      1090
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      77
      1036
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      39
      1021
    Aihe