Tässä todella lyhyt novelli arvosteltavaksi:
Lämmin syystuuli puhalsi kasvojani lempeästi. Vaikka tuuli oli erityisen lämmin minua palelsi. Kiedoin kaulahuivin tiukemmin kaulani lämmitteeksi. Vilkaisin rannekelloani joka näytti kuusi minuuttia yli kahtatoista. Isän olisi pitänyt tulla hakemaan minut ja aikoja sitten. Tutisin kylmästä kun voimakas tuuleenpuuska kosketti kasvojani. Istuin lähimmän kannon päälle ja vilkaisin koulun pihaan, missä iloiset ensiluokkalaiset hyppivät narua. Toivon että olisin itse vielä tuo pieni iloinen ensiluokkailainen. Nyt kun olin kuudennella, elämäni ei ollut rauhallista, iloista tai mukavaa.. En voinut tehdä muiden kanssa samoja asioita kun he, koska olen erilainen. En ymmärrä miksi minun elämästäni pitää tehdä näin vaikeaa. Joskus vertaan elämääni Hennan elämään. Hänellä on ihana perhe, ystäviä,lemmikki ja poikaystävä. Mitä muuta voi elämältä toivoa? Mielleni muistui eräs asia jonka isoäitini minulle kertoi: Älä etsi onnea, anna sen löytää sinut. En vieläkään oikein ymmärtänyt mitä mummi tuolla tarkoitti, pidän sitä viisautta silti omana aarteenani. Pienenä yritin olla etsimättä haluamaani, siinä toivossa että se löytäisi minut. Niin ei kuitenkaan käynyt joten suutuin mummilleni. Ei kauaakaan kun mummini kuoli. Syytin itseäni siitä, mutta nyt olen päässyt sen yli. Heräsin ajatuksistani pieneen kolkutukseen. Vilkaisin ympärilleni: Ketään ei näkynyt. Luulin kuvitelleeni koputuksen. Olin taas vaipumassa ajatuksiini kunnes kuulin sen uudestaan. Nyt ääni kuului selvästi suuresta tammesta. Nousin varovasti seisomaan ja kävelin tammen luo. Koputin tammeen ja sain vastaukseksi koputuksen. Tarkkailin tammen jonkin aikaa ja kiersin sen sitten ympäri. Tammessa oli pieni halkeama. Työnsin käteni vaistomaisesti koloon. Se osui johonkin hauraaseen ja pieneen. Puristin sen tiukasti nyrkkiini ja vedin käteni pois. Tarkkailin esinettä, jonkan totesin vihdoin medljongeksi. Avasin sen varovasti. Sisällä oli kultainen sormus jossa luki hopein kirjaimin. Sinulle Anna, mummiltasi. Nyt tajusin mitä mummi oli viisaudellaan tarkoittanut.

Vastaukset 1
Vanhimmat
Paljon kysymyksiä jätit lukijalle, Toi tammijuttu piristi kyllä hieman.
Arvoasteikolla 1-10
Tästä talviset 6
T. Sherlokki