Lämmin syystuuli puhalsi kasvojani lempeästi. Vaikka tuuli oli erityisen lämmin minua palelsi. Kiedoin kaulahuivin tiukemmin kaulani lämmitteeksi. Vilkaisin rannekelloani joka näytti kuusi minuuttia yli kahtatoista. Isän olisi pitänyt tulla hakemaan minut ja aikoja sitten. Tutisin kylmästä kun voimakas tuuleenpuuska kosketti kasvojani. Istuin lähimmän kannon päälle ja vilkaisin koulun pihaan, missä iloiset ensiluokkalaiset hyppivät narua. Toivon että olisin itse vielä tuo pieni iloinen ensiluokkailainen. Nyt kun olin kuudennella, elämäni ei ollut rauhallista, iloista tai mukavaa.. En voinut tehdä muiden kanssa samoja asioita kun he, koska olen erilainen. En ymmärrä miksi minun elämästäni pitää tehdä näin vaikeaa. Joskus vertaan elämääni Hennan elämään. Hänellä on ihana perhe, ystäviä,lemmikki ja poikaystävä. Mitä muuta voi elämältä toivoa? Mielleni muistui eräs asia jonka isoäitini minulle kertoi: Älä etsi onnea, anna sen löytää sinut. En vieläkään oikein ymmärtänyt mitä mummi tuolla tarkoitti, pidän sitä viisautta silti omana aarteenani. Pienenä yritin olla etsimättä haluamaani, siinä toivossa että se löytäisi minut. Niin ei kuitenkaan käynyt joten suutuin mummilleni. Ei kauaakaan kun mummini kuoli. Syytin itseäni siitä, mutta nyt olen päässyt sen yli. Heräsin ajatuksistani pieneen kolkutukseen. Vilkaisin ympärilleni: Ketään ei näkynyt. Luulin kuvitelleeni koputuksen. Olin taas vaipumassa ajatuksiini kunnes kuulin sen uudestaan. Nyt ääni kuului selvästi suuresta tammesta. Nousin varovasti seisomaan ja kävelin tammen luo. Koputin tammeen ja sain vastaukseksi koputuksen. Tarkkailin tammen jonkin aikaa ja kiersin sen sitten ympäri. Tammessa oli pieni halkeama. Työnsin käteni vaistomaisesti koloon. Se osui johonkin hauraaseen ja pieneen. Puristin sen tiukasti nyrkkiini ja vedin käteni pois. Tarkkailin esinettä, jonkan totesin vihdoin medljongeksi. Avasin sen varovasti. Sisällä oli kultainen sormus jossa luki hopein kirjaimin. Sinulle Anna, mummiltasi. Nyt tajusin mitä mummi oli viisaudellaan tarkoittanut.
NOVELLI
Sisius
5309
0Äänestä
Muut lukivat myös
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 5
Vanhimmat
Taivas oli täynnä tummia pilviä, joiden seasta roiskui jääkylmää vettä.
-Minä en ymmärrä tätä karttaa, Melanie sanoi, vieressään seisovalle Annalle.
-Ehkä et, koska luet sitä väärinpäin, Anna huokaisi. Melanie tuhati ja käänsi kartan oikein päin.
-Katso nyt tuossa on silverjärvi, Anna osoitti kartalla olevaa sinistä kohtaa.
-Ihanko totta?, Melanie irvisti.
-Melanie, yritä edes keskittyä, Anna sanoi tiukasti.
-En minä voi sille mitään etten pidä suunnistamisesta, Melanie vastasi tylysti. Anna pyöräytti silmiään ja vilkaisi ylös taivaalle.
-Katso nyt, sade alkaa laantua,hmm..pitäisiköhän meidän mennä kohti silverjärveä vaiko ehkä tuonne harjulle päin.. -Harjulle, Melanie vastasi oitis. Anna kohotti kulmiaan.
-Uskotko sinä vieläkin siihen legendaan, silverjärvestä?, Anna tappitti Melanieta katseellaan. Melanie punastui.
-Et voi olla niin varma onko se legenda, Melanie sanoi.
-Jos Silverjärvellä olisi kadonnut joku Fiomia, niin eikö se olisi isompi juttu?, Anna sanoi järkevästi. Melanie ei ottanut kuuleviin korviinsa.
-Hänen nimensä oli Fiona ei Fiomia, Melanie sanoi.
-Sama se, Anna tuhati. -Me menemme joka tapauksessa Silverjärvelle, Anna sanoi päättäväisesti.
-Korjaan, sinä menet emme me, Melanie mulkaisi Annaa vihaisesti.
-Hyvä on, Hyvä on palataan sitten takaisin koululle. Melanie hymyili Annalle ja kumartui sitomaan kengännauhojaan. -Oletko muuten kuullut Silverjärven legendaa, niin sanotulta silmin näkijältä?, Anna naurahti. Melanie nousi äkisti seisomaan ja tuijotti Annaa silmät pyöreinä.
-Miten niin "silminnäkijältä"?,Melanie kysyi. Anna näytti hämmästyneeltä.
-Siis tarkoitan tietysti Heleniä, Anna sanoi.
-Siis ketä?,Melanie kysyi. -Heleniä, Anna toisti.
-Sita vanhaa höperöä naista, lähikylästä. Melanie ei osannut kuin tuijottaa Annaa.
-Mitä siitä?,Anna kysyi.
-Minun pitää mennä, Melanie mutisisi. Hän kääntyi ja lähti juoksemaan pois metsästä.
-Melanie!, Melanie!,Anna kiljui. -Mihin sinä menet? Et voi lähteä kesken koulupäivän, Anna huusi Melanien perään. Melanie suuntasi koululle päin..
Hän ei ollut ikinä edes luullut, että joku olisi ollut paikalla silverjärvellä sinä iltana. Hän halusi kuumeisesti kuulla tarinan oikean version. Melanie juoksi ja juoksi, hän ei piitannut Annan hämmentyneistä huudoista. Hän kääntyi koulun mutkasta kohti ”lähikylää”. Melanie ei tiennyt kylän oikeaa nimeä. Kaikki vain kutsuivat sitä lähikyläksi. Melanie huohotti ja pysähtyi hetkeksi. Hänen päähänsä päkähti kaksi ajatusta: Miten hän löytäisi Helenin ja mitä hän sanoisi koulussa opettajalle? Melanie jäi epätoivoisesti miettimään asiaa. Hän huomasi olevansa kauhean väsynyt.
-Pakko jatkaa matkaa, hän mutisi. Melanie ehti nousta polviseisontaan kunnes kylmä käsi kosketti hänen hartioitaan. Melanie kiljaisi ja kavahti taaksepäin.
-Ei minua tarvitse pelätä, sanoi ystävällinen ääni joka kuului vanhan näköiselle naiselle. -Anteeksi, mi-minä p-pelästyin. Nainen hymyili ystävällisesti.
-Tunnetko s-sattumoisin Helenin?, Melanie kysyi varovasti. Naisen kasvoilta kavahti hymy.
-Mitä sinä hänestä haluat?,Nainen kysyi.
-H-haluaisi k-kuulla sen -le-legandan, Melanie änkytti. Nainen hymyili taas.
-Minä olen Helen, hän sanoi.
-Sinäkö?,Melanie kysyi arasti.
-Kuvittelit minut hieman erilaiseksi, vai?, Nainen naurahti. Melanie punastui, muttei sanonut mitään.
-Tule, Helen viittasi vieressä jököttävään taloon. Melanie vilkaisi Heleniä epävarmasti, mutta seurasi silti häntä sisälle. Talossa oli tunkkainen haju joka täytti Melanien sieraimet. Huonekalut olivat vanhoja ja pölyisiä. Helen kehotti häntä istuutumaan. Melanie vilkaisi takaanaan olevaa tuolia ja istuutui sitten sen reunalle varovasti. Sillä aikaa kun Helen laittoi teeveden kiehumaan Melanie katseli tarkemmin ympärilleen. Talossa oli vain yksi huone. Seinät oli tapetoitu erilaisilla tauluilla ja maalauksilla. Keskellä taloa nökötti varmasti antiikkia oleva puinen pöytä.
-Saisiko olla teetä?,Helen kysyi. Melanie säpsähti ajatuksistaan.
-Öm..Kyllä kiitos,hän vastasi. Helen ojensi Melanielle kupin ja kattoi siihen vettä. Melanie otti pöydältä teepussin ja tiputti sen kuppiin.
-Haluat siis tietää mitä tapahatui, sinä iltana?, Helen kysyi ja siemaisi teetä kupistaan.
-Niin haluan, Melanie vastasi ja vilkaisi teekuppiinsa. Hänen ei tehnyt ollenkaan mieli juoda vihretävää litkua.
-Ennenkuin kerron tarinani,sanon vain että kaikki jotka ovat halunneet kuulla tarinan, ovat lähteneet luotani kiljuen pois, Helen huokaisi. Pakokauhu valtasi Melanien. Hän ei ollut enää niin varma halusiko kuulla tarinan.
-Noin kaksitoista vuotta sitten, kaivosjärvellä-,Helen aloitti kertomuksensa.
-Kaivosjärvellä?,Melanie kohotti kulmiiaan.
-Silverjärvi oli ennen Kaivosjärvi, äläkä ikinä keskeytä minua, Helen sanoi.
-Lähdin siis kaivosjärvelle hakemaan pesuvettä pyykeilleni, Helen kertoi.
-Eikö sinulla ollut pesukonetta?, Melanie virnisti.
-Enkö minä sanonut älä keskeytä minua.
Melanie kohautti harteitaan. -Niin lähdin siis hakemaan pesuvettä. Kun pääsin rannalle näin hahmon uimassa, Helen jatkoi.
-Kuka se oli?,Melanie kysyi. Helenin suu vääntyi kammottavaan virneeseen. -Minä varoitin sinua, sinä keskeytit minut. Olet nyt tarinani vanki, Helen nauroi kolkkoa, ilotonta naurua. Melanieen iski taas pakokauhu.
-Minä lähden nyt, nähdään, Melanie sanoi ja juoksi ovelle. Hän tarttui kahvaan ja riuhtaisi: ovi oli lukossa.
-Et pääse karkuun, olet tarinani vanki.
-EEEI!,Melanie kiljui ja riuhtoi oven kahvaa. Helen nauroi kolkkoa nauruaan.
-Melanie, Melanie?, herää, kuului Annan tuttu ääni.
-Missä minä minä olen?, mitä tapahtui?, Melanie kysyi heti kun heräsi.
-Missä Helen on?, Olenko minä tarinan vanki?.
-Tarinan vanki?, Anna ihmetteli -Hän on vain sekaisin opettaja sanoi. -
Sinä nukahdin kun pidimme taukoa suunnistamisessa, Anna selitti.
-Nyt jatkamme matkaa, minulla on teille yllätys, opetta virnisti. Oppilaat lähtivät opettajan perässä koulusta kääntyvään mutkaan. He kävilivät parijonossa viitisen minuuttia kunnes opettaja ilmoitti:.
-Perillä ollaan!
-Hei minä olen Helen, sanoi tuttu ääni Melanien takana. Melanie käänsäi katseensa ja näki Helenin rypistyneet kasvot. Melnie perääntyi askeeleen.
-Me tunnemmekin jo, Helen sanoi ja nauirahti kolkosti.
"Kirjoita kirja-arvosteluja lukemistasi kirjoista."
Etkö tajua, väärä palsta. Noille säälittäville pöytälaatikko roskille on oma palstansa !!!!!!
sentään... Ei kyllä kovin kohteliaasti ilmaistu! Kuvittelepa omalle kohalles, miltä susta tuntuus? Ei oo tolle kirjottejalle kiva tommonen kommentti. Ajattele vähän ennenku kirjotat tommosta. Jos ei kiinnosta, niin ei tarvi kommentoida. Sillähän siitä selvitään...
Epäilen että voiko tätä edes kutsua "novelliksi".
Liian lyhyt, ja muka-runollinen.
Todella tavallista: kuka vain kykenisi kirjoittamaan tällaista "kuraa".
Suosittelen EHDOTTOMASTI luettavaksi Stephen Kingin kirjaa "Kirjoittamisesta".
Hän sanoo sen parhaiten.
Novelli (it. novella = uutinen)on pienimuotoinen kertomus, joka kuvaa jotain yksityistä, jännittävää ja keskitettyä tapahtumaa, erikoista mielentilaa tai tiettyä luonteenpiirrettä. Kirjallisuuden määritelmien muuttuessa ja tyylilajien eläessä uudenaikainen novelli ei enää laita yhtä suurta painoarvoa itse tapahtumaan vaan novellin pääpaino on siirtynyt luonteen kuvaukseen ja sisäisiin arvoihin.
Tuon kuvauksen mukaan mitä tahansa lyhyttä tekstiä voidaan pitää novellina. Vaikka jokainen voi olla niiden "laadusta" mitä mieltä tahansa on niillä kaikilla oma merkityksensä. Ainakin kirjoittajalle. Ja mikä ettei, jostain niiden suurien kirjallisten nerojenkin on aloitettava.
Jokaisen on helppo leikkiä kriitikkoa, oman tekstin luomiseen ei kaikki kykene.