Tee ammattikoulu ja sen ohella käy iltalukiota.
Nyt sulla on paperit AMK/Yliopistoo ja edellytykset lukio aineilla pärjätä hyvin kokeessa.
Lisäksi löytyy amiksen osalta ammatti, jos et saa amk paikkaa esim.
Ja mitä parasta, et tarvitse tehdä koko lukiota mukaanlukien Ruotsi. Korkeessa tulee kyllä Ruotsi, mutta se on pienempi urakka ku lukion pakolliset 5.
Tapa, jolla voit välttää Ruotsin kielen
11
369
Vastaukset
- Anonyymi
Toisen kotimaisen kiertäminen ei mitenkään helpota korkeakouluun pääsyä eikä varsinkaan anna parempaa taustaa korkeakouluopintoihin. Sellainen on itsensä huijaamista.
Ammattikoulupohjalta yliopistoon tai ammattikorkeaan on hankala tie. Ruotsi tulee vastaan kuitenkin ja siitä selviytyminen huonolla peruskoulutason osaamisella pitkittää opintoja tai jopa estää valmistumisen, vaikka vaatimukset on matalat.
Ne voimavarat, jotka joku käyttää ruotsin välttelemiseen, voisi käyttää ruotsin oppimiseen ja opintie olisi kaiken kaikkiaan helpompi, varmempi ja nopeampi.- Anonyymi
Kuusi lukion kurssia on syvällistä. Ruotsin amk ei niin erikoinen.
Parempi ensin keskittyä pisteytyksiin, eli sen että pääset edes amk/yliopistoo. Eli keskity matikkaa reaaleihi. Sitten voi hifistellä jollain ruotsilla, jota maassa puhuu vain 8000 ihmistä. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kuusi lukion kurssia on syvällistä. Ruotsin amk ei niin erikoinen.
Parempi ensin keskittyä pisteytyksiin, eli sen että pääset edes amk/yliopistoo. Eli keskity matikkaa reaaleihi. Sitten voi hifistellä jollain ruotsilla, jota maassa puhuu vain 8000 ihmistä.Wikipedia tietää, että vuonna 2019 Suomen väestöstä oli vuoden 2019 ruotsinkielisiä oli 287954 henkeä
- Anonyymi
Amispohjalta pääsee hyvin helposti yliopistoon/amk.
Itsekin hain amiksesta papereilla kokeella:
Insinörttipuolella parhaat pisteet sija 2.
Yliopiston puolella sisään helposti kahdelle alalle (tietojenkäsittely ympäristötiede), vaikken valmiatautunut juuri yhtään
Koulutus ei merkkaa niin paljoa kuin älykkyys muu pohjatieto. Itsellä on testatusti ÄO jossain "parempi kuin 95-98% väestöstä" tasolla.
Eli lahjakkaat pääsee helpolla moneen paikkaan, eikä amk/yliopisto ole oikeasti mikään meriitti päästä sisään.
Jos sisäänpääsy on ylivoimainen työ = ei riitä lahjat todennäköisesti muutenkaan, jos tosissaan yrittää - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Amispohjalta pääsee hyvin helposti yliopistoon/amk.
Itsekin hain amiksesta papereilla kokeella:
Insinörttipuolella parhaat pisteet sija 2.
Yliopiston puolella sisään helposti kahdelle alalle (tietojenkäsittely ympäristötiede), vaikken valmiatautunut juuri yhtään
Koulutus ei merkkaa niin paljoa kuin älykkyys muu pohjatieto. Itsellä on testatusti ÄO jossain "parempi kuin 95-98% väestöstä" tasolla.
Eli lahjakkaat pääsee helpolla moneen paikkaan, eikä amk/yliopisto ole oikeasti mikään meriitti päästä sisään.
Jos sisäänpääsy on ylivoimainen työ = ei riitä lahjat todennäköisesti muutenkaan, jos tosissaan yrittääTuolla älykkyydellä selviydyt varmasti riotsistakin helposti, vaikka et kielestä yhtään pitäisikään. Vai kuinka?
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Wikipedia tietää, että vuonna 2019 Suomen väestöstä oli vuoden 2019 ruotsinkielisiä oli 287954 henkeä
Ruotsinkielinen ja ruotsalainen on 2 eri asiaa. Otit tuon "Suomenruotsalaiset" wikipedia sivustosta. Kyseessä siis suomeakin puhuvat.
Tässä on ulkomaan kansalaiset suomessa: https://www.stat.fi/tup/maahanmuutto/maahanmuuttajat-vaestossa/ulkomaan-kansalaiset.html
Josta vain 7000 ruotsista. Kokeile etsiä lisää tekosyitä ruotsin opiskeluun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Amispohjalta pääsee hyvin helposti yliopistoon/amk.
Itsekin hain amiksesta papereilla kokeella:
Insinörttipuolella parhaat pisteet sija 2.
Yliopiston puolella sisään helposti kahdelle alalle (tietojenkäsittely ympäristötiede), vaikken valmiatautunut juuri yhtään
Koulutus ei merkkaa niin paljoa kuin älykkyys muu pohjatieto. Itsellä on testatusti ÄO jossain "parempi kuin 95-98% väestöstä" tasolla.
Eli lahjakkaat pääsee helpolla moneen paikkaan, eikä amk/yliopisto ole oikeasti mikään meriitti päästä sisään.
Jos sisäänpääsy on ylivoimainen työ = ei riitä lahjat todennäköisesti muutenkaan, jos tosissaan yrittääRuotsinkielinen ja ruotsalainen on 2 eri asiaa. Otit tuon "Suomenruotsalaiset" wikipedia sivustosta. Kyseessä siis suomeakin puhuvat.
Tässä on ulkomaan kansalaiset suomessa: https://www.stat.fi/tup/maahanmuutto/maahanmuuttajat-vaestossa/ulkomaan-kansalaiset.html
Josta vain 7000 ruotsista. Kokeile etsiä lisää tekosyitä ruotsin opiskeluun. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ruotsinkielinen ja ruotsalainen on 2 eri asiaa. Otit tuon "Suomenruotsalaiset" wikipedia sivustosta. Kyseessä siis suomeakin puhuvat.
Tässä on ulkomaan kansalaiset suomessa: https://www.stat.fi/tup/maahanmuutto/maahanmuuttajat-vaestossa/ulkomaan-kansalaiset.html
Josta vain 7000 ruotsista. Kokeile etsiä lisää tekosyitä ruotsin opiskeluun.Kun sinä siinä piikittelet, niin sanotaan sekin, että koulussa opitaan toista kotimaista. Luultavasti Suomen ruotsinkielisten vuoksi, ei niinkään naapurimaan kansalaisten vuoksi.
Suomenkielisille se toinen kotimainen on ruotsi, ruotsinkielisille suomi. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kun sinä siinä piikittelet, niin sanotaan sekin, että koulussa opitaan toista kotimaista. Luultavasti Suomen ruotsinkielisten vuoksi, ei niinkään naapurimaan kansalaisten vuoksi.
Suomenkielisille se toinen kotimainen on ruotsi, ruotsinkielisille suomi.Hei hyrrä me asutaan SUOMESSA. Me ei opiskella teidän roskakieltä.
Tuolla aikasemmalla tekstillä jo todistin, että harva ruotsalainen ei osaa suomea tässä maasa. Ja ne muutama tuhat osaa myös englantia.
Jos suomen kieli ei maita, nii mee takas hyrrä maahasi ja viihdy siellä. Top10 korona maa, sielä on kyllä tilaa junteille.
- Anonyymi
mieluummin kannatta pohtia keinoja joilla ruotsin kielen oppii parissa vuodessa.
- Anonyymi
Mutta miks turhaan? Et tule ikinä tarvitsemaan Hurri kieltä.
Tuon ajan voit pistää vaikka viihteeseen tai pitkään matikkaan, jotta saat hyvät arvosanat jatkokoulua varten.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti25645552Kristillisistä Siionisteista asiallista tietoa Hesarissa.
KD ja Persut ovat kaiken takana avoimesti!4111329Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy22110951Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump389765Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla878592Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2766640Jos mä joisin
Itteni känniin nyt, voi olla että mä tunnustaisin sulle kuinka ihastunut oon ollu suhun viimeiset 2 vuotta. Eikä mua pys432344Perussuomalaisiin minä luotan
Bensaa raaskii taas tankata ja ensi vuonna laskee ruoan verotus. Nämä muutokset parantavat pienituloisten asemaa.122244- 442084
Persut on SYYLLISIÄ KAIKKEEN NEGATIIVISEEN SUOMESSA
, ne haluaa neuvostoliiton putinin kanssa takaisin, shit voi valvoa kaikkea ja kaikkia, no tietty makeeta mannaa itselle01741