Nyt mainostetaan kovasti Jämsä tehdas etätyöpistettä. Ota kone kainaloon tule meille. Avokonttori ja korona aika. Eikö se iso ketju lähtenyt juuri liikkeelle avokonttorista puhelinmyynti, kun eivät malttanet pysyä kotona.
Toki hyvä idea mutta nyt näinä aikoina huono.
Toki hyvä idea mutta nyt näinä aikoina huono.
Vastaukset 26
Vanhimmat
Kauaa ei korona ole kiusana. Mutta miksi tehdä etätöitä Jämsästä, kun voi tehdä vaikka Tampereelta? Tarvitaan siihen muutakin kuin toimisto, että väkeä muuttamaan saadaan.
Vaikka vähän asennetta?
Kuka hullu lähtee Tamperelle etätöihin..?
Ei ole varmaankaan tarkoitus, että Jyväskylästäkään ajellaan etähommiin Jämsään..?
Olisikohan Jämsän asukkaissa jokunenkin henkilö joiden "vakituiset" työpisteet ovat joko Tre, Jkl tai koti?
Epäilen heidän olevan tässä kohderyhmänä.
Paleltunut idea.
Tuo "tehdas" sannana, on kuin jonkinlaista ilkkumista paperitehtaiden ja työttömäksi jääneiden kustannuksella. Suuntaus on avokonttoreista poispäin. No, kukin tyylillään.
Tehdas on tuotantolaitos, jossa valmistetaan koneellisesti tuotteita, kertoo Wikipedia.
Eppu Normaalin, Akun tehdas, on taas ihan toinen juttu.
Väkisin tekastu tehas.
Miksi niitä teams palavereita ei voi pitää kotona? Ihan sairasta lähteä kylille läppärin kanssa leikkimään.
Nimi on kyllä harvinaisen huono ja kökkö. Loukkaava kaikille tehdastyöntekijöille vieläpä.
Tarvitaanhan tuollainen, jotta saadaan taas palkattua lisää väkeä Jämsään. Siis Jämsän tai Jämsekin kirjoille....
Vetäjä näyttää ansainneen palkkansa Jämsekin hommissa viime vuodet, eli paikka haluttu täyttää "jämsekiläiselle"....
Kaipolaan Naton trollitehdas?
Tärkeää ei mielestäni ole se onko nimi hyvä vai huono, tärkeää on että se vaihdetaan nopeasti sellaiseen joka ei vähättele irtisanottuja tehdastyöläisiä.
No , epäonnistunein konsepti ylipäätään ikinä!
Nimeä myöten outo jämpsäläinen idea ja toteutus!
Mihin tuota Tehdasta enää tarvitaan kun uudessa kirjastossa on ihan hyvät etätyötilat?..
Ai se tyhjä kolkko huone jossa pitäisi olla asiakastietokoneita mutta on vain pelkät sermit ja rumia tauluja seinillä.
Koko tehdas alue, tulisi purkaa välittömin toimin ja ennallistaa maisemoiduksi alueeksi.
täällä ei upm muistomerkkejä kaivata
oletko vammainen,kun et osaa kirjoittaa.
Harvinaisen huono ja outo nimi etätyötilalle.
Aijalla on tehdas.
Saatu kaverille töitä.
Näköjään vakiokaveri kaupungilla ja Jämsekissä, tuttua Jämsää..
Totta puhut.
tuo nimen valinta on irvikuva kaipolan tehtaan lopettamiselle.
En ymmärrä koko jämsä tehdas ideaa?? Samahan tuo nyt oletko kotona sen läppäris kanssa ja teet työasioita vai roudaatko itsesi ja laitteesi johonkin jämsä tehtaaseen. Varmaan joku vuokra pitää maksaa.
Voisiko joku selittää mikä idea tällä on.
Lempäälässä on Akun tehdas eli eppu normaalin studio ja äänentoisto palveluineen, mutta jämsä tehdas.