Onko ihan "normaalia", että 8 kuukauden ikäinen russelipoika vieläkin puree käsiä? Kasvattaja kyllä sanoi, että voi jatkua vuoden vanhaksi saakka...Meillä on nyt oikein kunnon uhma tuolla koiralla, välillä se puree käsiä ihan leikillään, mutta välillä todella kokeilee meitä että mitä tapahtuu kun puree ja samalla oikein ärisee kovaa. Kummassakin tapauksessa haluan saada ton puremisen loppumaan, alkaa kädet olla jo täynnä vaaleanpunasia arpiviiruja. Onko neuvoja? Nyt olen käyttänyt ns. väsytystaktiikkaa: Aina kun koira tulee puremaan ja välillä nylkyttämäänkin otan kevyesti niskasta ja siirrän sivuun ja sanon tiukasti ei, toistaa joutuu parisen kymmentä kertaa ennenkun luovuttaa. Aina kun siirrän koiran sivuun käännän sille selän eli jätän sitten vielä huomiotta. Ja jos oikein uhoaa ja murisee niin olen kiepsauttanut koiran selälleen ja pitänyt hetken siinä, koira kyllä alistuu sillon. Kovin sitkeä kaveri tuntuu olevan ja tosiaan koettelee meitä!
Onko muiden russelit/parsonit olleet yhtä sisukkaita tässä iässä? Meidän russeli on tarkoitus kastroida viimeistään syksyllä, joten tod.näköisesti ainakin tuo nylkyttäminen/alistaminen jää pois.
Onko muiden russelit/parsonit olleet yhtä sisukkaita tässä iässä? Meidän russeli on tarkoitus kastroida viimeistään syksyllä, joten tod.näköisesti ainakin tuo nylkyttäminen/alistaminen jää pois.
Vastaukset 9
Vanhimmat
näköjään puree vielä siellä vuoden vanhanakin,meillä on vuoden ikänen sakemanni uros ja kyllä sekin kirputtaa sillon kun sillä on asiaa.
Älä selätä koiraa,vaan ota sitä tiukasti poskista kiinni ja katso suoraan silmiin ja sit sano ei.
Toi selättäminen ei kuulu ihmiselle,koska ihminen ei osaa matkia koiraa joka selättää toisen, sen takia ihmisen selätys menee koiralle ihan ohi koska se ei saa siitä mitään käsitystä mitä tarkoitetaan vähän sinne päin komennolla.
Ja sit kun se ottaa sua kädesta hampailla niin paina toisella kädellä ylähuulet hampaitten väliin,niin että koira tavallaan puree itseään.
Purminen on ihan normaalia,mutta jos koira samalla murisee niin sillon pitää miettiä missä on vika,koska koira joka luottaa omistajaan ja kunnioittaa sitä ei murise missään tilanteessa (paitsi leikissä).
meillä..13kk sakemanni pentu ja kyllä se vieläkin haluu välillä maistella sormia,mutta ei enää niin paljon eikä kovaa,ku vähän nuorempana:) meidän kadulla asuu 5-vuotias uros sakemanni(isoin saksanpaimenkoira,mitä IKINÄ oon nähny,luulin että omani olisi jo jättiläinen,vaikka kyllähän sekin vielä kasvaa) ja kyllä sekin tykkää omistajansa käsiä maistella,ei kuitenkaan purra.Jotenki sormia vaan on kiva pitää suussa:DD
Kastroinnilla ei ole mitään tekemistä dominoinnin kanssa, eli siitä ei ole hyötyä. Mutta minusta tuo kyllä kuullostaa ihan normaalilta uhmalta, jatka vain kieltämistä sitkeästi, menee yleensä ohi ajan kanssa.
Monet neuvot saatiin ja temput kokeiltiin mutta niin kauan pureksinta jatkui kunnes koira oppi mitä tarkoittaa EI joka myös tarkoittaa EI eikä niin, että välillä ei tarkoittaakin juu.
Ei auta kuin tiukasti komentaa EI niin että se jossain vaiheessa uppoaa perille ja kun lopettaa palkitse kehumalla.
Makupaloja ei kannata antaa koska ainakin meillä käsien jäystämistä tapahtui päivässä niin usein (4 perheenjäsentä) että pentukoiran ruokailut ja samalla ulostukset olisivat menneet ihan sekaisin. Herkut säästettiin harvempiin koulutustapahtumiin.
Jos näyttää siltä että koiralla "heittää yli" ja se ei tavallaan osaa lopettaa vaikka olet jo monta kertaa kieltänyt ja kääntänyt selkäsi kokeille viedä vaikka vessaan jäähylle max 10min. Meidän koiralla se tepsi aina hetkeksi.
Meillä pureskelua kesti noin 13kk ja vieläkin kun koira on pari vuotias se riehuessaan saattaa ohimennen näykkäistä sormista. Nyt vaan kun sanoo matallalla äänellä "ei" koira osoittaa välittömästi käytöksellään ymmärtäneensä tehneensä väärin.
Kärsivällisyyttä!
Aina kun se rupeaa puremaan suihkaise suihkepullolla ja sano samalla ei. Meillä toimi erittäin itsepäisen pennun kanssa, josta kasvoi ihana aikuinen koira :D Kerro auttoiko yhtään vai oliko jo kokeiltu juttu. Meillä parin suihkauksen jälkeen riitti että näytti suihkepulloa.
todella epämiellyttäväksi koiralle, eli seuraavan kerran kun koira puree kättäsi paina peukalolla kieltä alas voimakkaasti kunnes koira vinkaisee tai irrottaa otteen toista sama joka kerta kun se yrittää purra käsiä, samoin opetat muut ihmiset tekemään samoin jos taloudessanne on muita ihmisiä, näin sain omalta pennultani puremisen lopettettua heti!
On muuten tehokas keino, eikä koira siitä sen enempää kärsi, parempi opettaa pois tuo käsien järsiminen ennenkuin on ongelma koira käsissä, mikä puree aikuisena tosissaan!
Sietäisikö koirasi, jos alkaisit purra sen tassuja niin että kävisi kipeää? Miksi siis sallit sen? Miksi sallit nylkyttämisen ja itsesi alistamisen? Omat koirani ovat myös yrittäneet purra pentuna, mutta se loppuu aika äkkiä, jos niin päätät. Selättäminen on höpöhommaa, ei muuta kuin puistat kunnolla niskasta ja äriset tosi vihaisesti, kunnes koirasi luovuttaa. Tai jos kätesi on suussa, niin voit puristaa sitä leuasta, niin että tuntuu. Jo loppuu! Kirjoitit että otat kevyesti niskasta ja sanot ei. Koirasi ei siis tiedä mitä ei tarkoittaa. Mitä koiraemo tekee, jos pentu alkaa purra liikaa ja alistaa? Ei se jankuta eitä ja ota kevyesti niskasta, vaan pöläyttää kunnolla niskavilloista ja ärisee. Tarvittaessa hyvinkin kovasti.
Jos kielto ei tepsi, SE ON LIIAN HEIKKO. Yksinkertaista. Kovenna otettasi. Muistathan vielä että koirasi on terrierri! Meillä ihan eri rotu, mutta piti olla kovat otteet, kunnes luovutti näykkimisn ja puremisen. Suutu niin kovasti koirallesi, että "vihasi haisee sen nokkaan", sanoo kokenut. Ole mahtavaa, älä kevysti siirrä syrjään. Puraisepa vaikka kirsusta, selätä. älä huomioi jne.