Miten lukea ruutupiirrosta?

Olen neulomassa Teemu Muurimäen villapaitaa, enkä onnistu olkapäissä, vaikka olen tehnyt ne jo kolme kertaa. Vika on varmasti siinä, etten osaa lukea ruutupiirrosta. Kysymykseni onkin: jos ohjeessa on silmukan lisäys (joka on ruutupiirroksessa U-kuvio), pitääkö seuraavassa kerroksessa tehdä ohjeen mukainen silmukka sekä juuri lisättyyn uuteen silmukkaan että vanhaan? Koska ruutupiirroksessa jokainen ruutu vastaa yhtä silmukkaa, tehdäänkö U-kuvioisen ruudun yläpuolella olevan ruudun silmukka kahteen silmukkaan siis?
Toivottavasti joku ymmärtää mitä tarkoitan. Kiitos!
2490
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 2

Vanhimmat

Kurkkasin mainitsemaasi ohjetta. Ruutupiirroksessa silmukoiden lisäys näkyy siten, että kuvio siirtyy aina pykälän verran sivulle. Esim krs 15: neulo palmikon 6 oikeaa silmukkaa, lisää kahden nurjan silmukan väliin yksi silmukka; nosta etukautta edellisen kerroksen silmukoiden välinen lanka puikolle ja neulo se takareunastaan oikein. Nyt sinulla on palmikoiden välissä 3 silmukkaa jotka neulot seuraavalla kerroksella ohjeen mukaisesti (keskimmäinen takareunastaan pystyviiva-ohjeen mukaan) palmikoiden silmukoiden pysyessä paikallaan. Ja kerroksella 17 lisäät taas samalla tavoin. Näin palmikoiden välinen kaistale levenee koko ajan.

Äänestä
  • Kiitos paljon avusta!

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Olen neulomassa Teemu Muurimäen villapaitaa, enkä onnistu olkapäissä, vaikka olen tehnyt ne jo kolme kertaa. Vika on varmasti siinä, etten osaa lukea ruutupiirrosta. Kysymykseni onkin: jos ohjeessa on silmukan lisäys (joka on ruutupiirroksessa U-kuvio), pitääkö seuraavassa kerroksessa tehdä ohjeen mukainen silmukka sekä juuri lisättyyn uuteen silmukkaan että vanhaan? Koska ruutupiirroksessa jokainen ruutu vastaa yhtä silmukkaa, tehdäänkö U-kuvioisen ruudun yläpuolella olevan ruudun silmukka kahteen silmukkaan siis?
Toivottavasti joku ymmärtää mitä tarkoitan. Kiitos!

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu