Mistä tietää onko vainajalla omaisuutta ulkomailla, vaikka Virossa?

Anonyymi

Hei!

Anoppini on menehtynyt Suomessa, mutta jossain vaiheessa asui myös Virossa. Mistä selvitämme oliko hänellä omaisuutta Virossa? Suomessa hän oli varaton.

8

154

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Kai sitä olette olleet tekemisissä hänen kanssa ja sitä kautta parhaiten. Muuten teille jää vaihtoehdoksi kysely kyseisen maan rekistereistä, jos sellaisia on tai kyseisen maan verottajalta, sikäli mikäli kertovat teille toisen asioita.

      • Anonyymi

        Eikös kuolinpesän osakas saa oikeudenomistajana,tiedon aina esimerkiksi verottajalta ja pankeista,kiinteistörekusteristä yms? Eikun sukuselvitystä kyselyn mukaan. Ei tietenkään vävylle tai minulle niitä tietoja anneta.
        Ja mitä puolison suvun asiat edes vävylle tai minulle kuuluvat?
        Kopistelee korkeintaan puolisoa ottamaan selvää,ja ottamaan osaa kuolinpesän hallintoon.

      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Suomess, kyllä. Mutta kun astutaan rajan yli on hyvä muistaa että kaikki voi olla samoin tai aivan toisin. Siinä missä Suomessa Joni-Petterin laatimat paperit, jotka hänen kaksi kaveria uskottuina miehinä allekirjoittaa myös kelpaavat kaikkeen, voi toisessa maassa olla vessapaperia.

        Täällä valitetaan usein Suomalaisesta juristikunnasta mutta meillä saa jopa maalikot tehdä papereita. Eikä mitkään Suomenkieliset paperit kelpaa muualla, vaan ensin käännätät ne jollain hyväksytyllä ammattilaisella. Yleensä tarvitset vielä leiman tai kaksi, että ovat oikein käännettyjä. Tämän jälkeen pääset törmäämään siihen tosiaaiaan, että Suomessa viranomaisen on vastattava lain mukaan, kaikkialla tämä ei ole selvää.

        Kannattaa säilyttää tiedot omistuksista ja kertoa jollekin perillisille niistä, sillä säästyy jo monelta vaivalta.

        Tämähän on suoraan lw. lakikirjasta. Laitapas sama "SAVONKIELELLÄ".

    • Anonyymi

      Haittaako hirveästi, jos anoppisi on varaton myös Suomessa
      15.04.2021 22:45

      Niin anoppisi on menehtynyt Suomessa, kas kun ei menehtyneen tytärtä kiinnosta... Noh, niin aloita vaikka paikallisesta pankista sen jälkeen kun selvität

      No voi voi, ainakin vaimosi luulisi olevan tietoinen äitinsä liikkeistä, joten kysy häneltä tai Lawd... hän tietää kuviot psremmin kuin kukaan muu

    • Anonyymi

      Ei ole kovin todennäköistä, että varattomalla henkilöllä olisi omaisuutta jossakin toisessa maassa.

    • Anonyymi

      Voihan se olla, että on laittanut ulkomaiselle pankkitilille vaikk 100000e, kun saa pikkasen paremman koron . Esim Bank Norwegian korko on 0.75%. Mistä kukaan tietää, jos ei löydy paperia vainajan jäämistöstä tai tallelokerosta.

    • Anonyymi

      Jaa,a senkun tietäisi.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Poliisi tutkii murhaa Paltamossa

      Poliisi tutkii Kainuussa sijaitsevassa Paltamon kunnassa epäiltyä henkirikosta, joka on tapahtunut viime viikon perjanta
      Paltamo
      44
      5239
    2. Jos me voitais puhua

      Jos me voitais puhua tästä, mä sanoisin, että se on vaan tunne ja se menee ohi. Sun ei tarvitse jännittää mua. Mä kyllä
      Ihastuminen
      24
      3440
    3. Jenna meni seksilakkoon

      "Olen oppinut ja elän itse siinä uskossa, että feministiset arvot omaava mies on tosi marginaali. Todennäköisyys, että t
      Maailman menoa
      299
      2830
    4. Jere, 23, ja Aliisa, 20, aloittavat aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla: "Vaikka mä käytän..."

      Jere, 23, ja Aliisa, 20, ovat pariskunta, joka aloittaa aamunsa Subutexilla tai rauhoittavilla. Jere on ollut koko aikui
      Maailman menoa
      56
      2643
    5. Mikä sinua ja

      kaivattuasi yhdistää ?
      Ikävä
      170
      2312
    6. On ikävä sua

      Koko ajan
      Ikävä
      24
      2119
    7. Aku Hirviniemi tekee paluun televisioon Aiemmin hyllytetty ohjelma nähdään nyt tv:ssä.

      Hmmm.....Miksi? Onko asiaton käytös nyt yht´äkkiä painettu villaisella ja unohdettu? Kaiken sitä nykyään saakin anteeksi
      Kotimaiset julkkisjuorut
      126
      1881
    8. Vielä kerran.

      Muista että olet ihan itse aloittanut tämän. En ei silti sinua syyllistä tai muutenkaan koskaan tule mainitsemaan tästä
      Ikävä
      366
      1845
    9. Vain yksi elämä

      Jonka haluaisin jakaa sinun kanssasi. Universumi heitti noppaa ja teki huonon pilan, antoi minun tavata sinut ja rakastu
      Ikävä
      88
      1761
    10. M nainen tiedätkö mitä

      Rovaniemellä sataa nyt lunta, just nyt kun lähden pohjoiseen. Älä ota mitään paineita tästä mun ihastumisesta sinuun, ti
      Ikävä
      16
      1391
    Aihe