Hakemuspakko

Kohta valmistuu hallituksen esitys ns. pohjoismaisen työnhaun malli. Työttömien työnhaun aktivoiminen. Aktiivimalli kakkosen paranneltu versio. Syksyllä pitäisi tulla eduskunnan käsittelyyn. Toivottavasti puolueet eivät pääse sopuun ja asia haudataan.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007923401.html
421391
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 42

Vanhimmat

Odotan edelleen että pääsen tämän kolmiolääkityksen kanssa joihinkin 9e/pv tms. hommiin niin että voin taas ihan vahingossa rikkoa kaikki niin vakuutusyhtiö ja TE-toimisto joutuvat taas maksamaan...

Äänestä

Hullunmaksi menee, työtön on ihmisroskaa.

Äänestä

Jos tuo esitys menee jonkunlaisena versiona eduskunnassa läpi, niin onneksi se ei tule voimaan ainakaan vielä tänä vuonna.

Äänestä

TEM:n sivujen mukaan tulee näillä näkymin voimaan 2022 alkupuolella, eli n. vuoden kuluttua, jos eduskunta hyväksyy lakimuutoksen tänä syksynä, ja vaikea kuvitella miksei hyväksyisi. Läpi tuo tulee menemään melkoisella varmuudella, vastaavan kaltainen käytäntöhän on jo muissa Pohjoismaissa.

Äänestä
  • Saattaa olla muissa pohjoismaissa, mutta säilyttävätkö hekään näitä käytäntöjä.

    Ruotsin puolella työvoimaviranomaiset pyrkii jopa ihan tahallisesti katkaisemaan työttömyyspäivärahan, tarkoituksenaan testata mihin asti laki joustaa.

    Aika huonoon suuntaan menee systeemi, jos toimitaan kuten Ruotsissa, eli kyse on puhtaasti kiusanteosta eikä mistään palvelusta. Työvoimapalvelut pitää olla olemassa, tilanne menee täysin järjettömäksi valehteluksi jos kyse on vain lopulta siitä että työvoimaviranomaisen asiantuntijuus on sitä että osaa etsiä syyn millä katkaista päivärahat.

    Äänestä

Ei hakemus per viikko ole mikään paha nakki sen verran ja enemmänkin tein hakemuksia kun olin työtön, mutta toi haastattelu kahden viikon välein on kyllä naurettavaa pelleilyä. Ihan niin kuin sillä löytyisi työpaikka nopeammin, jos ravaa koko ajan työkkärissä.

Äänestä
  • Niin varmaan helppo nakki. Mieti mikä yritys haluaa kahlata satoja tai tuhansia pakkohakemuksia läpi.

    Onko yrityksillä tuollaiseen resursseja. 😉
    Tässä käy siten että alussa voi olla haettavia paikkoja mutta onko kuukauden päästä aloituksesta kun yritykset tajuavat ongelman. 🙄

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin varmaan helppo nakki. Mieti mikä yritys haluaa kahlata satoja tai tuhansia pakkohakemuksia läpi.

    Onko yrityksillä tuollaiseen resursseja. 😉
    Tässä käy siten että alussa voi olla haettavia paikkoja mutta onko kuukauden päästä aloituksesta kun yritykset tajuavat ongelman. 🙄

    Jep, hakemustulvan vaarana on että avoimia työpaikkoja ei kohta enää ilmoiteta työkkäriin, vaan ne menevät entistä enemmän tiskin alle ja jaetaan puskaradion kautta niille keillä on suhteita.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Jep, hakemustulvan vaarana on että avoimia työpaikkoja ei kohta enää ilmoiteta työkkäriin, vaan ne menevät entistä enemmän tiskin alle ja jaetaan puskaradion kautta niille keillä on suhteita.

    NÄIN TULEE KÄYMÄÄN. Työpaikat siirtyvät ns. tiskin alle. Hallitus kusi tämänkin homman.

    Äänestä

Hakemuspakko on lopulta perustuslain ja sopimusvapauden vastaista toimintaa.

Työstä sovitaan aina, lisäksi perustuslain mukaan työtönkin valitsee oman työnsä tai elinkeinonsa, sitä ei viranomainen määrää eikä komentele.

Lisäksi sopiminen työstä ei voi perustua viranomaisen määräilemään aikajänteeseen, sopimiseen ei itse asiassa voi olla mitään aikamääräisiä rajoja, sopiminen tapahtuu silloin kun asiat on sovittavissa, eikä mikään laki voi määrätä milloin asiat on sovittavissa.

Äänestä
  • Siis, jos työttömän valitsemaa työtä ei ole tarjolla, on tosiaan melko vaikea hakea työtä jota ei ole.

    Jos viranomainen alkaa rankaisemaan siitä että ei ole haettu työtä jota ei ollut tarjolla, menee tilanne jo täysin pelleilyksi.

    Työttömät ei ole syyllisiä mm. hallinnon, elinkeinoelämän ja ay-liikkeen yhteisiin päätöksiin joiden seurauksena on ajettu Suomesta ulos työpaikkoja satoja tuhansia.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Siis, jos työttömän valitsemaa työtä ei ole tarjolla, on tosiaan melko vaikea hakea työtä jota ei ole.

    Jos viranomainen alkaa rankaisemaan siitä että ei ole haettu työtä jota ei ollut tarjolla, menee tilanne jo täysin pelleilyksi.

    Työttömät ei ole syyllisiä mm. hallinnon, elinkeinoelämän ja ay-liikkeen yhteisiin päätöksiin joiden seurauksena on ajettu Suomesta ulos työpaikkoja satoja tuhansia.

    Juuri näin!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

    Äänestä

Vain täys ääliö ei tajua sitä . Ja piste

Äänestä

Pakko se on uskoa että systeemi menee vielä sairaampaan suuntaan, loppuelämä menee setviessä junttien lakipykäliä. Hohhoijaa

Äänestä
  • Niin . Se viimekertaisesta aktiivimallista jäi kärsivän osaan moni ikääntyvä työihminen

    https://www.kansanuutiset.fi/artikkeli/3901937-aktiivimalli-kohtelee-erityisen-kurjasti-ikaantyvia-tyottomia

    Jottei vain käsvis nyt samoin

    https://www.suomenuutiset.fi/ikaantyvat-tyottomat-jatetaan-nyt-oman-onnensa-nojaan-lehto-marinin-hallitus-lisaa-toimillaan-rajusti-elakelaiskoyhyytta/

    Työllistämis toimien siirtyessä kunnille ,ikääntyvillä on oikeus työllistämistöihin ja tuo lienee se mitä heille tulisi tarjota, ansiomahdollisuus työllä ,se heiltä käytännössä puuttuu vaikka kokemusta olisi vaikka muille jakaa. Vaikkakin työn lisääntymisen suhteen toimen työpaikkojen lisääntymisestä voidaan olla sitäkin mieltä että toimi ei lisää työpaikkoja ei se poita sitä tosiseikkaa että työ mahdollisuuden kautta voidaan sijoittaa ihmisiä työelämään ,päivittäen kokemuspohjia ja mikä oleellisinta kuntasektorin tehtävissä teettää niitä töitä jotka kuitenkin olisi teetettävä, kustannustehokkaasti, jolloin hyöty toimita on monijakoinen. Toimeentulon turvaaminen ja mahdollisuuksien luominen avoimille työmarkkinoille, sekä plussana tuo kustannustehokkuus ja viimeisenä elämän tason nousu sosiaalisesti kun tekijä pääsee peruspäivärahalta ansiosidonnaiselle ,joka toimii jo sinänsä kannustimena uudelleen työmarkkinoille ponnistamiseen.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Niin . Se viimekertaisesta aktiivimallista jäi kärsivän osaan moni ikääntyvä työihminen

    "mikä oleellisinta kuntasektorin tehtävissä teettää niitä töitä jotka kuitenkin olisi teetettävä, kustannustehokkaasti"

    Tämä on väärä suunta ja vastoin lakia. Laissa (en tarkista pykälää) vaaditaan että työstä maksettavat palkat ja ehdot on sellaisia että ne ei syrji, ja jos kunta lähtee käytännössä tällä systeemillä halpuuttamaan palkanmaksua, silloin jo mennään palkkasyrjinnän puolelle.

    Tokihan on selvää että koko asia haudataan taas jonkin eriskummallisen lakipykälähässäkän taakse, jonka perusteella väitetään jälleen kerran että se tehtävä työ ei olisikaan mukamas työtä tai jotain muuta vastaavaa.

    Äänestä

Aktiivimalli on perustuslain vastainen toimenpide. Meidän työttömien on nostettava joukkokanne valtiota vastaan. Tässä ollaan nyt rikkomassa perustuslaillisia oikeuksia, kansainvälisiä sopimuksia ja osittain jopa rikoslain vastaista toimintaa.

Olemme EU:ssa ja niissä ei suvaittane tämänkaltaisia maan sisäistä valtion harjoittamaa fasismia ja yhteiskunnan osoittamaa vihaliikehdintää työttömiä kohtaan.

Äänestä
  • Euroopan Unioni on olennainen asia tuoda tähän keskusteluun mukaan, koska nimenomaan EU:n alkuhistoria perustuu tietääkseni siihen, kun maailmansota ja holokaustit oli ohi, ja niiden seurauksina tehtiin kansainvälisiä sopimuksia sekä kansallisia lakeja, joilla pyrittiin estämään tällaiset kansan vainot.

    Suomessa rakennetaan ahkerasti työttömien vastaista vainoa, jos asia jatkuu Sipilöiden ja muiden porvareiden ajatusmallilla.

    Sipilä ja jokainen porvariministeri ajattelee taloudesta siten, että se on hyvä, kun firmat saa paljon rahaa - ja sitten ne muka investoi. Ei ne investoi. Ne verosuunnitelee nekin rahat maasta ulos, ja odottelee että työvoima tekee työt aina vain halvemmalla, kuvioon kuuluu myös kaikki yhteiskunnan toimintojen mm. koulutus alasajaminen, jotta saadaan nekin rahat lopulta SIpilöiden vakuutuskuoriin.

    Äänestä

Eikös nuo asiat olisi tuollaisia keskusjärjestö asioita vai onko tuokin sellainen nimellinen yhdistys joka takaa vain joillekin tulot?:

https://tyottomat.fi/

Äänestä

Mitenkäs köyhä työtön voi hakea työtä ei ole tietokonetta ja nettiä käytössä. kulkuvälineet puuttuvat esim julkinen liikenne esim. linja-auto autoa ei ole ylläpitää polkupyörän hankintaa säästin pankkitilille rahaa vaan toimeentulotuessa piti realisoida ensin polkupyörä rahat sitten sai toimeentulotukea. säästöjä ei saa olla. minäkin kävelin 5 kilometriä suuntaansa palkkatukityöllä ja kuntouttavalla työtoiminalla. työttömän ei kannata nollasta aloittaa elämää jos ikä lähestyy 50 vuotta. parempi olla toimeentulotuella jos karenssia annetaa

Äänestä
  • Ei ole rangaistusvankia kummempi Suomalaisen työttömän asema. Tuomio on pahemmassa tapauksessa pidempi kuin elinkautinen. Silmukasta ei päätetä eläkkeelle vaikka selkeästi tiedetään että iäkäs pitkäaikaistyötön ei työllisty. Eväslinja on yhtäläinen kuin rangaistusvangilla ,vesi ja leipä linjalla ,täydennytä vapaaehtoisavusta leipäjonosta ,kun valtio ei pidä riittävää huolta omistaa, Karu on tuo kuva joka nyky Suomesta nousee ja niin kovin epäinhimillinen .Hypätä pitäisi mielihalujen perusteella eikä vastaan saisi panna tai lähtee sekin vähä mitä mitä yhteiskunta tarjoaa, perustoimeentulon perusosa. Kaikkeen tulisi suotua omasta tahdosta riippumatta ja kun sanotaan hyppää tulisi kysyä kuinka korkealle? Mihin hävisi ihmisoikeudet ja itsemääräämisoikeus?

    Äänestä

Hakemus viikossa ei ole paha juttu, iso osa työttömistä tekee enemmän hakemuksia jo nyt. Jos ei kykene hakemukseen viikossa, niin sitten oma paikka on kyllä jossain ihan muualla kuin työmarkkinoilla ja työttömyysturvalla.

Sen sijaan te-toimiston haastattelu 2 viikon välein ei hyödytä ketään. Työkkärissä juoksemiseen käytetty aika ja energia on pois omatoimisesta työnhausta, ja työkkärin kautta ainakaan minä en ole koskaan saanut ensimmäistäkään työpaikkaa..

Äänestä
  • Hyödyttää se työkkärin tanttoja. Ensin palvelut laitettiin verkkoon ja iso osa tantoista sai kenkää. Pääsevät takaisin töihin.

    Äänestä

  • Minä en kykene edes vuodessa hakemukseen. Ammattitutkinto ja työkokemusta on mutta ei minkäänlaisia työhaluja. Ei ole tarvetta lisätienesteille. Työhaluttomuuseläke tai tt-tuki työmarkkinatuen sijaan olisi oikein.

    tulonsiirtomies

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Minä en kykene edes vuodessa hakemukseen. Ammattitutkinto ja työkokemusta on mutta ei minkäänlaisia työhaluja. Ei ole tarvetta lisätienesteille. Työhaluttomuuseläke tai tt-tuki työmarkkinatuen sijaan olisi oikein.

    tulonsiirtomies

    Sinun kaltaistesi paikka ei ole tulevaisuudessa työttömyysturvalla, ja hyvä niin. Jotain sentään huulipunahallitus tekee oikein, kun työttömyysturva on tulevaisuudessa vain niille, joille sen on tarkoitettukin: ihmisille, jotka hakevat aktiivisesti töitä. Ellei työnhaku kiinnosta, hankkikoon toimeentulonsa muulla tavalla kuin työttömyysturvalla.

    Olen samaa mieltä. Pitäisi saada vapautus te-toimistosta ja kuntakokeilusta & toimeentulotukena 501€ tilille laskut vuokra toki. Ja pitkät päätökset mieluummin vuodeksi eteenpäin kerrallaan säästyisi vaivaa kelan tantoilta hakemusten käsittelyssä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinun kaltaistesi paikka ei ole tulevaisuudessa työttömyysturvalla, ja hyvä niin. Jotain sentään huulipunahallitus tekee oikein, kun työttömyysturva on tulevaisuudessa vain niille, joille sen on tarkoitettukin: ihmisille, jotka hakevat aktiivisesti töitä. Ellei työnhaku kiinnosta, hankkikoon toimeentulonsa muulla tavalla kuin työttömyysturvalla.

    Sinun kaltaisesi paikka on sanonko missä. Ensin esiinnyt itse työhaluttomana työttömänä, teet työttömiä mustamaalaavan kommentin ja sitten vastaat siihen itse.

    "jotka hakevat aktiivisesti töitä"

    Oireellista on että työhausta on tehty itsetarkoituksellista puuhaa työttömille. Sillä ei ole enää mitään päämäärää eikä vakavasti otettavaa tavoitetta. Pääasia että hakee aktiivisesti töitä. Pääasia ei ole että pääsee vakavasti otettavaan palkkatyöhön. Hyödyttömän työn hakemisen katsotaan jo itsessään olevan työttömän työtä, ja työttömyyskorvauksen siitä maksettava rahallinen korvaus. Työttömyyskorvaus ei ole palkka. Se on korvaus sille ajalle kun ei ole palkkatyötä.

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    Sinun kaltaistesi paikka ei ole tulevaisuudessa työttömyysturvalla, ja hyvä niin. Jotain sentään huulipunahallitus tekee oikein, kun työttömyysturva on tulevaisuudessa vain niille, joille sen on tarkoitettukin: ihmisille, jotka hakevat aktiivisesti töitä. Ellei työnhaku kiinnosta, hankkikoon toimeentulonsa muulla tavalla kuin työttömyysturvalla.

    Työtönhän säkin oot , turha sinne muitakaan on yrittää.

    Äänestä

  • Minne sinne? Keitä muita?

    Äänestä

Jos aletaan haastattelemaan kahden viikon välein, taitaa resurssit työkkäriltä loppua kesken. Taisin kyllä lukea jostain, että valtio osoittaa TE-palveluille lisää rahaa virkailijoiden palkkaamiseen. No, ainakin joku saa töitä.

Äänestä
  • Eihän noita kolmen kuukauden välein tarkoitettuja haastatteluitakaan ole tehty ajallaan. Joka kerta ainakin mulla on haastatteluväli on ollu enemmän kuin kolme kk, pisimmillään n vuosi, eikä ollu koronaa vielä silloin.

    Äänestä

Jokaisen hallituksen ongelma tuntuu olevan se, että eivät ymmärrä sitä miten markkina toimii.

Markkinoilla on SEKÄ kysyntää ETTÄ tarjontaa. Molemmat perustuu täysin markkinatoimijan omaan harkintaan.

Jokainen porvarihallitus on systemaattisesti huutelemassa vain työn tarjontaa, eli kaikki se, mikä liittyy esim. investointien lisäämiseen ja palkkatyöpaikkojen määrien lisäämiseen, jätetään yksinkertaisesti kokonaan hoitamatta.

Äänestä

Tuomitseminen kaiketi kuuluu käräjöintien järjestäjille vielä. Kumma ettei rahanahneet saa edes raha-asioitaan järjestykseen.

Äänestä
  • Ethän sinäkään saa. Tosin ei taida olla rahoja mitä järjestellä.

    167-176

    Äänestä

Kohta ei ole edes tuloja heheehhee

Äänestä
  • Menoja ei ole. MINÄ en maksa mistään mitään. Jos en saa pummattua niin VARASTAN!

    167-176

    Äänestä

Nostoa:

"Oireellista on että työhausta on tehty itsetarkoituksellista puuhaa työttömille. Sillä ei ole enää mitään päämäärää eikä vakavasti otettavaa tavoitetta. Pääasia että hakee aktiivisesti töitä. Pääasia ei ole että pääsee vakavasti otettavaan palkkatyöhön. Hyödyttömän työn hakemisen katsotaan jo itsessään olevan työttömän työtä, ja työttömyyskorvauksen siitä maksettava rahallinen korvaus."

Rakenteellisesta työttömyydestä:

https://guides.stat.fi/tyoelama-tilastoina/tyottomyyden-tilastointi#s-lg-box-15990910

Äänestä
  • Juu, tarjastelujakson alussa laitan menemään 4 mitäänsanomatonta, mutta asiallista starndardihakemusta. Jos ei näy tarpeeksi sopivia avoimia paikkoja joihin voisi edes periaatteessa hakea mun kokemuksella ja koulutuksella, laitan avoimia hakemuksia. Siihen kuluu aikaa yhteensä ehkä puoli tuntia, kun on valmiit hakemuspohjat ym. Kukaan ei ole koskaan ottanut muhun yhteyttä noiden pakkohakujen kautta.

    Sitten katson erikseen ne työpaikat, joista olen aidosti kiinnostunut ja teen kunnolliset hakemukset.

    Hakupakosta on lähinnä riesaa työnantajille.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 7 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta

Anonyymi kirjoitti:

Kohta valmistuu hallituksen esitys ns. pohjoismaisen työnhaun malli. Työttömien työnhaun aktivoiminen. Aktiivimalli kakkosen paranneltu versio. Syksyllä pitäisi tulla eduskunnan käsittelyyn. Toivottavasti puolueet eivät pääse sopuun ja asia haudataan.
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007923401.html

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu