...kävimme mieheni kanssa pride-koulutuksen, toiveena saada sijaislapsi.
No, kotikäynnin jälkeen huomasin olevani raskaana, joten sijaislapsen tulo siirtyi myöhemmäksi. (Meidän kunnassa on huutava pula sijaisperheistä)
Nuorimmaisemme on nyt muutaman vuoden, ja sosiaalitäti on kysynyt jo monta kertaa, josko olisimme nyt valmiita ottamaan sijaislapsen.
Varmaan muuten, mutta mitä olen nyt muutaman kuukauden käynyt lukemassa tätä palstaa, niin loppuu kyllä heti halut ruveta sijaisvanhemmaksi!
Meillä on muutama omakin lapsi, ja suurin pelkoni olisikin, että bio-lapset saisivat jotain traumoja, olisivatko he kokoajan toisella sijalla, jos sijaislapsi veisi niin paljon meiltä aikaa ja huomiota. Ja sitten ne kaikki riidat muiden osapuolten kanssa.
Kysynkin nyt rehellisesti, alkaisitteko vielä sijaisvanhemmaksi, jos voisitte palata taaksepäin, vai onko kaikki ollut vaivan arvoista?
No, kotikäynnin jälkeen huomasin olevani raskaana, joten sijaislapsen tulo siirtyi myöhemmäksi. (Meidän kunnassa on huutava pula sijaisperheistä)
Nuorimmaisemme on nyt muutaman vuoden, ja sosiaalitäti on kysynyt jo monta kertaa, josko olisimme nyt valmiita ottamaan sijaislapsen.
Varmaan muuten, mutta mitä olen nyt muutaman kuukauden käynyt lukemassa tätä palstaa, niin loppuu kyllä heti halut ruveta sijaisvanhemmaksi!
Meillä on muutama omakin lapsi, ja suurin pelkoni olisikin, että bio-lapset saisivat jotain traumoja, olisivatko he kokoajan toisella sijalla, jos sijaislapsi veisi niin paljon meiltä aikaa ja huomiota. Ja sitten ne kaikki riidat muiden osapuolten kanssa.
Kysynkin nyt rehellisesti, alkaisitteko vielä sijaisvanhemmaksi, jos voisitte palata taaksepäin, vai onko kaikki ollut vaivan arvoista?
Vastaukset 23
Vanhimmat
Minulla oli omat lapset isoja, kun aloin sijaisvanhemmaksi. Minun kohdallani näin on parempi. En olisi jaksanut jos olisin kaikkien kanssa yrittänyt tasapainoilla. Nyt olemme voineet keskittyä tähän lapseen täysillä ilman ajatuksia mitä omat menettävät tai kuinka tilanne heihin vaikuttaa.
Lyhyesti sanottuna - en alkaisi !
Sijaislapsia on monen tasoisia, tarkoitan oireiltaan. Sijaislapsi, joka meillä on ollut, en alkaisi missään nimessä.
Jos saisin sijaislapsen, joka on terve, eikä tarvitsisi osastohoitoa eikä terapiaa ja pystyisi elämää normaalia perhe-elämää, ehkä alkaisin, mutta tällaiset lapset ovat vain mielikuvituksen tuotetta nykyisin.
Meillä ei biolapsia ole ja ilman muuta alkaisin sijaisvanhemmaksi. Lapset tulleet meille vastasyntyneinä ja elämä on aloitettu heidän kanssaan täysin alusta. Olisin valmis vieläkin ottamaan kotiimme vastasyntyneen, mutta ikä alkaa olla esteenä.
Aika moni, joilla on omia ala-ikäisiä lapsia ei aloittaisi sijaisvanhemmuutta uudestaan, mutta lapsettomat alkaisivat. Selvä asiahan se on. Omat lapset kärsivät usein sijoitetuista lapsista, se on totuus, oli myös meillä. Eli en alkaisi enää uudestaan sijaisvanhemmaksi, meillä on elämä paljon helpompaa ja normaalimpaa tällä hetkellä.
en usko että alkaisin.Meillä 3 biolasta ja yksi sijaislapsi.Kyllä niin monesti huomaan että biolapset tulevat siinä sivussa,sijaislapsen viedessä voimat.
Meille sijoitettuna faslapsi,tilanne voisi olla toinen jos lapsi olisi terve.
Fassista ei ollut tietoa sijoitusvaiheessa vaan lapsen piti olla terve,kaipasi vain turvallisia aikuisia ja normaalia perhe-elämää.Mutta kuinkas kävikään....
niin kävi meillekin. lapsen piti olla "terve", vaan ojasta allikkoon mentiin. Olo oli kyllä aika huijattu, sossu sai todella sairaan lapsen hyvään ja halpaan hoitoon, ei haitannut, vaikka sossu hyvin tiesi, että lapsi ei pärjännyt edellisessäkään sijaisperheessä, meille ei siitä kertonut. Todella kurjaa lapsenkin kannalta, että näin käy, eihän sitä lapselle toivoisi kuin parasta.
Meillä ei ole omia lapsia, sijoitettuja 4, joista viimeinen on vielä kotona. En missään tapauksessa alkaisi enää tähän rankkaan hommaan. Odotamme viimeisen "lentämistä pesästä" ja sitten voimme vihdoinkin aloittaa ns. normaalin elämän! En voi kiistää, etteikö olisi ollut myös erittäin antoisia hetkiä, mutta valitettavasti niin rankkaa......
Minä aloittaisin sijaisvanhemmuuden uudelleen jos saisin samat lapset jotka nytkin meillä ovat - tulivat vauvoina ja toinen on lievästi kehitysvammainen FAE-lapsi toisella FAE-epäily.
Minkä tekisin toisin : odottaisin, että nuorinkin biologisista lapsistamme olisi jo koululainen ennen sijoitettujen tuloa. Meillä nuorin täytti kohta 4v., kun ensimmäinen sijoitettu tuli ja näin jälkeenpäin katsottuna tuntuu, että hän on joutunut liikaa luopumaan aikaavievien nuorempien hyväksi.
Meillä on ollut koko minun elämäni ajan(26v) sijaislapsia, enkä ole koskaan kokenut jääväni paitsi vanhempieni huomiosta tms. Osa lapsista ollut hyvinkin moniongelmaisia, heidän biovanhempansa ovat aiheuttaneet monenlaista ongelmaa, mutta kaikesta on selvitty.
Kaikki meille sijoitetut lapset ovat olleet minulle veljiä ja siskoja, koskaan en ole heitä muuna ajatellut. Sijaisvanhemmuus on töistä arvokkainta, enkä voi kun hattua nostaa heille, jotka siihen ryhtyvät.
olivat biot jo isoja kun ensimmäinen sijaislapsi tuli.
En olisi uskaltanut alkaa tähän aiemmin. Pelkonani, etten kuitenkaan olisi osannut varmasti olla tasapuolinen.
Nyt useamman sijoitetun kanssa eläessä, on ollut todella vaikeaakin mutta silti alkaisin uudestaan, jos olisin saman edessä.
Nyt olen kuitenkin hyvilläni siitä, ettemme alkaneet aiemmin, vaan juuri silloin kun biot alkoivat olla isoja ja niin ei kumpikaan osapuoli ole kärsinyt ja nyt saa sitten antaa kaiken huomion ja energian näille lapsille.
Olisin jopa valmis ottamaan jonkun lisää.
Jos vähänkin tuntuu, ettei pitäisi ottaa sijaislapsia, ei kannata ottaa , aika selkeyttää kyllä asiat mutta varma tunne pitää lähteä itsestä, ei muiden painostuksesta.
Vaikka oli asioihin hyvin valmistautunut ja tiesi, ettei helpolle tielle lähde, ei silti näitä vaiheita osannut kuvitellakkaan. Eikä meidän lapsilla ole edes mitään fyysisiä sairauksia.
.....en osaa ajatellakaan muuta, kuin tämä sijaisvanhemmuus, olen todella YLPEÄ jokaisesta meille annetusta lapsesta, vaikka lapsella onkin myös toiset vanhemmat, missään työssä en saisi tälläistä arvostusta jota olen tässä saanut. Tosin ajat ovat muuttuneet ja nykyään se arvonanto ei ole enää itsestäänselvyys, mutta koen tekeväni jotain arvokasta.
Tosin on niitäkin päiviä, kun kaikki kaatuu niskaan ja ajattelen, että tulenko hulluksi tässä, mutta se kai tämän tekeekin mielenkiintoiseksi, enkä kiellä etteikö hermot mene monesti, koska lapset ovat vaikeita, mutta mitä vaikeampi lapsi, sen isompi haaste, tuskin edes haluaisin täysin tervettä lasta, minusta on hienoa nähdä, kun lapsi menee eteenpäin, on monta todella ihmeellistä tarinaa näiden lasten mukana tullut meille.
Minä vertaan niin sijais- kuin muuta vanhemmuutta
omenapuuhun. Työtä riittää jos jonkin näköistä. On päiviä jolloin kaikki näyttää hyvältä ja helpolta. On päiviä jolloin kaikki on todella vaikeaa ja raskasta.
Juuri kun luulee saavuttaneensa hyvän sadon tulee halla ja palelluttaa osan kukkasista. Kuitenkin osa selviää. Niistä tulee hedelmiä. Mikä hauskinta sen sadon korjaa joku muu.
Minun biologiset lapseni ovat saaneet todellakin jakaa kaiken monen lapsen kanssa ja kokemukset eivät ole olleet helppoja puolin eikä toisin. Kuitenkin he ovat ulkopuolisten silmin todella sosiaalisia ja avarakatseisia. Omalla tavallaan he pitävät sitä elämänsä rikkautena ainakin omien sanojensa mukaan.
Meidän perheemme on aloittanut sijaisvanhemmuuden useita kertoja. En voi sanoa että se on helppoa. En voi sanoa ettenkö välillä miettisi onko minulla kaiiki kotona korvien välissä. En voi sanoa, ettenkö pääsisi helpommalla menemällä muualle töihin.
En voi sanoa, ettenkö tuntisi suurta rakkautta jokaista lastani kohtaan vaikeuksista huolimatta. En voi sanoa, että en ole onnellinen jokaisesta tasapainon ja rauhan hetkestä.
Vastaan Aloittaisin uudestaan, mutta tekisin monia asioita toisin. Jokainen perheeseen sijoitettu lapsi saa jotain enemmän kuin laitoslapsi. Perheessä on aina "pysyvät ihmissuhteet".
Kukaan ei voi etukäteen tietää, mitä vastaan tulee.
Koska meillä ei ole biologisia lapsia, olemme onnellisia voidessamme hoitaa sijaislapsia. Jaettu vanhemmuus on tuonut elämäämme paljon hyvää ja syvyyttä.
Jos biologisia lapsia olisi, emme olisi ryhtyneet tähän. Sijoitetut lapset ovat niin voimia kuluttavia, etten pystyisi jakamaan huomiota kaikille tasapuolisesti.
Alkaisin, jos ei olisi biolasta.
Olen katunut tätä, koska biolapseni on joutunut
kärsimään ja joutunut vähemmälle huomiolla.
Nämä lapset ovat niin paljoa tarvitsijoita, että
miettisin kyllä uudelleen monta kertaa.
Kai se joskus selviää, onko ollut vaivan arvoista.
Lapsi on meille tosi tärkeä, mutta enpä tiedä enää olisinko ryhtynyt tähän, jos olisin tiennyt kaiken mitä vastaan tulee. Hyvinä hetkinä tietysti tuntuu, että ilman muuta olisin ryhtynyt. Välillä taas on tosi rankkaa.
Olen sitä mieltä, että jos omat lapset ovat pieniä, ei tähän pitäisi missään tapauksessa ryhtyä. Meillä nuorin lapsi oli alle kouluikäinen, kun sijaislapsi tuli. Valitettavasti tässä omakin lapsi on joutunut näkemään ja kuulemaan yhtä ja toista, mitä ei olisi vielä tarvinnut tietää.
Paras olisi, jos omat lapset olisivat jo maailmalla, tai omia ei olisi ollenkaan. Lisää sijaislapsia meille ei tule. Omiakaan ei voida tähän tilanteeseen enää hankkia, vaikka sekin oli joskus haaveena.
Että alkaisinko sijaisvanhemmaksi jos tiet,sen minkä tänäpäivänä tiedän?
Kyllä...haluan uskoa että olen auttanut näitä lapsia,ja vaikka se on joskus rankkaa niin...elämä on!!!(he-he-hee!)
Minä koen kaikesta huolimatta että olen saanut kuitenkin enemmän kuin mitä olen "antanut",puhumattakaan mistä olisin luopunut.Uskon että se että meillä on sij.lapsia on myös vaikuttanut siihen että "omat"lapseni ovat niin rohkeita,ennakkoluulottomia ja sosiaalisia.Uskon että he voisivat olla paljon itsekkäämpiä ja "lellityjä"muuten.
Eli vaikka tällä palstalla naristaan paljon,niin se on hyvä purkautumis keino,saa ja voi nimettömänä kertoa mikä jurppii...Kun kaikki hyvin,ei paljoa kirjoitella.
Tässä tulee se hirmuinen rölli joka on ominut itselleen lapsen eli adoptoinut omakseen yhden sijaislapsistaan. Tie on ollut pitkä, kuoppainen ja kivinen, mutta kaiken sen arvoinen. Sijaisäidiksi en enää uudestaan alkaisi, tai minulla olisi nyt esittää sille niin kovat ehdot, ettei minua enää huolittaisikaan sijaiseksi.
Voisitko kertoa, millaisin ehdoin suostuisit tänä päivänä? Olisi kiva kuulla, kun omien rajojen tunnistaminen on vielä kesken, eikä oikein tiedä, mitä haluaisi ja mitä ylipäätään voisi sanoa, että sen lapsen sitten kuitenkin saisi. Millaisilla ehdoilla et uskoisi siis lasta enää saavasi?
olet joutunut odottamaan. En toimi enää sijaisäitinä ja vierailen tällä palstalla enää harvakseltaan, puutarhahommat vievät aikaa näin keväisin.
Tänä päivänä asettaisin ehdoikseni, nimeenomaan pakkohuostaanotetuille sijoitettaville, näin:
Enää en ottaisi lasta vastaan kahden tunnin varoitusajalla. Vaatisin saada tietää tarkasti taustat sekä lapsen terveydentilan. Palkkioksi haluan kaikkein korkeimman kunnan vahvistaman hoitopalkkion ja toimeksiantosopimukseen maininnan, että sijoittaja korvaa kaikki "tavanomaisen" hoidon yli menevät kulut kuitteja vastaan. Kuin myös lapsen harrastuksista ja "tihutöistä" aiheutuvat kustannukset. Enää en myöskään antaisi kotiani käyttää sosiaalitoimiston sivutoimipisteenä eli mitään biotapaamisia ei kotonani pidettäisi. (eihän sosiaalityöntekijätkään ota asiakkaitaan vastaan kotonaan) Tapaamisissa edellytän myös, että sosiaalityöntekijä on läsnä. Eiköhän nämä jo riitä siihen, että minut todetaan ahneeksi, joustamattomaksi ja yhteistyökyvyttömäksi eli täysin sopimattomaksi sijaisäidiksi. Korostan, että ehtoni koskisi pakkohuostaanotettuja, ei huostaanannettuja,joiden biot usein ovat hyvinkin yhteistyökykyisiä ja -haluisia, mutta se onkin lähinnä tukiperhetoimintaa.
Nuo ehdot kuulostavat sellaisilta, että lähes jokaisen niistä tulisi toteutua jokaisen sijoituksen kohdalla, jos siis biovanhemmat eivät ole yhteistyöhaluisia. Itse toivoisin kyllä varauduttavan siihenkin, että biovanhempien yhteistyöhalu joskus päättyy, vaikka tietenkin toivoisin, että näin ei käy.
En haluaisi toimia vanhemman terapeuttina tai tukihenkilönä, koska toivon, että he saisivat apua jostain muualta. Me voimme keskittyä lapsen auttamiseen.
Kiitos oikein paljon noista ajatuksia herättävistä kommenteistasi, Kotiemo! Toivon sinulle oikein iloisia kevätpäiviä puutarhahommiisi.
ovat myös niitä ehtoja joita me asetimme sijoitukselle, kun lapsi oli meille sijoitettu. eipä ole enää.Totta on leimaaminen kuten myös mustat listat, joita sijaisvanhemmista tehdään, eli kenelle kannattaa sijoittaa ja kenelle ei. Näitä listoja on ainakin Helsingissä. (sossu itse sanoi!!)Vaativat sijaisvanhemmat joutuvat auttamattomasti ulos järjestelmästä vaikka lasta hyvin hoitaisivatkin.