Hei!
Tässä kissan tarina lyhykäisyydessään. Persialainen kissa hankittiin maatilalle perheeseen. Perhe hajosi, kissa jäi tilalle isännän kanssa ja joutui ulos. Kolme vuotta kärsi ulkona alipainoisena, takkuisena ja täynnä loisia. Ja ilman kunnon seuraa, kun koirakin kuoli. Nyt, kuukausi sitten vietiin eläinlääkäriin ja hoidettiin muuten kuntoon, mutta häntä joka vain killuu perässä on vielä amputoimatta. Kissa otettiin lääkäristä tultua takaisin sisälle, mutta oksensi matolle. ja niin lensi ulos. Kokeiltiin myös viedä emännän luokse rivitaloon, mutta kissa mourusi koko yön kaivaten takaisin kotiin. Nyt kissa asustaa taas ulkona maatilalla. Ruokaa on tarjolla ja seuraa, mutta vain vk-loppuisin. (Ruokaa myös viikolla mutta vähemmän!) Rakensin hänelle pahvilaatikkoon pesän jossa on vilttejä ja siellä hän viihtyy. Pahvilaatikko on navetan "eteisessä" josta puuttuu ovi.
Minua niin surettaa meidän kissa, isän ei todellakaan suostu sitä ottamaan sisään. Ja huusi minulle jopa siitä kun olin ottanut sisältä kissalle puhtaan viltin. Ja kun kysyin onko parempaa ruokakuppia mahdollista saada. Tilanne on onneton. Pitäisikö vielä yrittää saada kissa tottumaan rivitaloon?
Luonne on kissalla kohdallaan, ettei siten vaikuta niin kärsineeltä. Mutta en tiedä mitä tehdä. Olisi myös mukava saada jotain vinkkejä miten saada kissalle rakennettua ulos lämmin paikka? Kun ei kissa osaa itsekään peiton alle kaivautua.
Kiitos!

Vastaukset 5
Vanhimmat
Ilmoitus eläinsuojeluvalvojalle ja kissan kasvattajalle. Niin helppoa se on =) Jos kissa kerran on persialainen, sen kasvattaja on tiedossa ja näin ollen hänelle on helppo ilmoittaa asiasta. Kasvattajaakin varmaan kiinnostaa, mitä kissalle kuuluu.
Kannattaisi kyllä yrittää sitä rivitaloon totuttamista vielä, eihän kissalla tällä hetkellä kuulosta olevan elämää ollenkaan =(
Minunkin tarvitsee tulla sitä varten kerran viikossa tulla sitä katsomaan, kun muuten olen vain vkloppuisin hänen kanssaan. Tyytyväiseltä muuten vaikuttaa, kehrää pahvilaatikossaan :) Mut kyllä sen nyt tietää ettei kaikki hyvin ole. Ja varsinkin kun tulee talvi. Mutta siihen mennessä äidillä on ehkä jo omakotitalo, jos kissa sitten sinne sopeutuisi paremmin.
Jos pystytte rivitaloon ottamaan, ottakaa ihmeessä. Totutus vie viikkoja ei yhden yön.
Katsoin oikein tuosta kissan psykologiaa käsittelevästä kirjasta uudelleen tämän asian kun niin moni oli sitä mieltä että kissan totuttaminen uuteen kotiin on vaikeaa.
Kissathan eivät ole samalla tavalla omistajauskollisia kuin koirat. Kaupungissa rivitaloalueilla kissat saattavat vaihtaa kotia sen mukaan missä saa parhainta ruokaa. Eli, kissa tottuu nopeasti uuteen kotiin, kunhan saa lämpimän nukkumapaikan, hyvää ruokaa ja rapsutuksia.
Se mikä saattaa tuottaa ongelmia on sitten se että kisunne on tottunut ulkoilemaan ja vaatii sitä nytkin. Pari ensimmäistä viikkoa kannattaa kisua pitää sisällä, jotta kisu omii paikasta itseensä hajut, äänet ja sitä kautta sijaintinsa. (Muuten kisu voi yksinkertaisesti eksyä)Jos kisu suostuu ulkoilemaan valjaissa niin ulkoilun voi aloittaa jo aikaisemmin.
Jos äitisi millään suostuu, niin kissalle olisi parempi asustaa teillä. Tottuminen vie päiviä, viikkoja, kuukausia. Onhan teillä elämänrytmikin erilainen johon kisu on nyt tottunut ulkoilusta puhumattakaan. Ei kissa kaipaa kotiinsa tässä tapauksessa olen siitä varma, kissa on vain tottunut liikkumaan ulkona ja onhan muutto aina iso asia ja kissa siitä äimistynyt. Kunhan kissalle on virikkeitä sisällä ja huomaa teillä olevan hyvä olla: aina lämmintä, ruokaa, seuraa, jne se kyllä viihtyy. :)
Ei perski sovi ulos. Takkuunhan se menee uudestaan. Sisälle oman perheen luo kuulu pikkuinen kissa, ei navettaan pahvilaatikkoon yksin oleskelemaan. Ihan surku tuli, kun aloin kuvittelemaan meidän perskejä tuollaisiin oloihin. Perski on hyvin ihmisrakas kissa, ei sillä ole nyt hyvä olla vaikka toki arvostaakin kun sinä käyt häntä hoitamassa ja seurustelmassa. Ei ihme, että kehrää ja hurisee. :) Hyvin varmasti tottuu rivitaloon, kun meilläkin ovat tottuneet kerrostaloon.
Jos ette kykene kissaa ottamaan toivoisin, että kykenisit olemaan kissalle hänen paras ystävänsä ja ottamaan yhteyttä johonkin hyvään eläinsuojaan jossa kissa hoidettaisiin kuntoon ja kissalle etsittäisiin uusi koti. Olen varma siitä, että kyseinen kissa vielä voi elää pitkän ja antoisan elämän jossain perheessä perheenjäsenenä. Tällä elämäntyylillä kissa tuskin tulee enää kauaa elämään, ikävä kyllä. :'(
Jos kasvattajan tiedot ovat tallessa kasvattajakin mielellään varmasti haluaisi kasvattinsa oloja parantaa. Tuskin kukaan kasvattaja haluaa kasvatilleen tuollaista kohtaloa.
Hienoa, että sinä nyt yrität pitää kissankin puolia. Se on tilanteeseen täysin syytön. Raukka pieni. :(