Ihmiset, yrittäkää sitten ymmärtää, että olen hieman väsynyt ja halukas vain kokeilemaan miten te reagoitte...
~¨*¨~¨*¨~¨*¨~
Tummat silmät, jotka muuttuvat hitaasti kyyneleisiksi ja hän pyytää, että sanon valehtelevani. Mutta en minä valehtele.
"Emme näe enää koskaan..." hän kuiskaa särkyneellä äänellä. Siirrän pitkä, mustat hiussuortuvat hänen kasvojensa tieltä. En halua unohtaa koskaan noita kasvoja.
"Näemme me. Lupaan sen," vastaan pehmeällä äänellä. Hän näyttää niin suloiselta kyyneleet silmissään, mutten voi tuudittaa häntä katteettomiin lupauksiin enempää. Hän puristaa voimakkaalla kädellään takkinsa helmaa ja painaa päänsä rintaansa vasteen. Muutama niiskaus ja hän on jälleen vakava ja rauhallinen. Hän on todellinen mies.
"Koska lähdet?"
"Ylihuomenna."
"Entä, tuletko takaisin?"
"En ehkä koskaan, mutta en koskaan ole uskoton sinulle."
"Älä viitsi. Kyllä sinä jonkun vaalean komistuksen löydät sieltä sitten ja... unohdat... Tai sitähän sinä haluat. Että joku komea, vaalea ja puhdas jätkä nostaa sinut käsivarsilleen ja kantaa uuteen, parempaan rakkauteen."
Hän on katkeroitunut. Suuttumus virtaa sisääni. Hän ei selvästikään aio hyvästellä minua hyvillä mielin vaan tekee tästä dramaattisen lopun kaikkien aikojen rakkaustarinalle.
"Niinko todella kuvittelet?" ärähdän ja nousen seisomaan. "Minä en tule rakastamaan ketään muuta niin kuin sinua!"
Hän nousee myös seisomaan uhmakkuutta täynnä. Väreet kulkevat pitkin selkääni, kun hän seisoo vain kahden millin päässä minusta. Miten hän kuvittelee, että koskaan kukaan veisi hänen paikkaansa.
"Todista se sitten..." hän vaatii kuivasti. Siristän silmiäni haastavasti ja hyökkään suutelemaan häntä nopeasti. Hän ei ehdi reagoimaan suudelmaani lainkaan ja hänen vihainen ilmeensä muuttuu suudelmani jälkeen haaveksivaksi.
"No?"
"Olihan se aika..." hän mutisee virnuillen. "No okei, okei. Minäkin rakastan sinua tapahtui mitä tahansa, sovittu?"
Hän ojentaa kätensä minulle sovinnon merkiksi. Virnistän ja kättelen häntä.
"Ja nyt..." hän kuiskaa hymyillen. "Tules vähän tänne!"
Hän kietoo kätensä ympärilleni, taivuttaa päätäni hieman taakse ja suutelee minua taidolla, jonka vain hän osaa. Kukaan muu ei suutele niin kuin hän.
"Ajattelet häntä siis yhä?" Maria kysyi minulta lopetettuani tarinani Akirasta, ensimmäisestä ja ainoasta poikaystävästäni.
"Minähän lupasin rakastaa häntä ikuisesti," vastasin ja Maria päästi tuhahduksen. Maria oli kevytkenkäinen ja miehiin menevä nuori nainen ja hänestä oli hullua, että tuhlasin rakkauteni vain Akiraan, joka eli toisella puolella maapalloa.
"Teille tuo uskollisuus käsite on niin pinnallinen..." mutisin ja pyöräytin kahvikuppia käsissäni. "Uskollisuudesta puhumattakaan..."
"Hänellä on varmasti jo toinen," Maria tokaisi tylsästi. "Sinä se vain jaksat roikkua."
"Ehkä, mutta hän lupasi yhtälailla uskollisuutta."
"Uskotko todella tuohon?" Maria naurahti. "Pelkkää sanahelinää."
"Katteettomia lupauksia on turha syytää, koska niistä ei aiheudu kuin harmia. Jos minä lupaan jotain tarkoitan sitä todella," perustelin uskollisuuttani, mutta Maria pyöräytti vain silmiään ja nousi kahvilan halvalta muovituolilta.
"Usko sitten mitä haluat, mutta minä lähden tapaamaan Markoa. Hän pyysi sinutkin viikonloppu bileisiinsä, koska haluaisi esitellä jonkun kaverinsa sinulle."
"Jätän väliin..." murahdin hampaideni välistä.
"Miksi? Siksikö, kun olisit uskoton?"
"Ei!" puuskahdin. "Vaan koska minulla on tänä viikonloppuna taekwon-don SM-kisat ja niistä minä en jäisi pois EDES Akiran takia."
Maria mulkaisi minua kerran ja lähti kahvilasta nostelemaan. Hän oli taatusti ärsyttävin ja teinimäisin täysi-ikäinen nainen, jonka tunsin.
~¨*¨~¨*¨~¨*¨~
Tummat silmät, jotka muuttuvat hitaasti kyyneleisiksi ja hän pyytää, että sanon valehtelevani. Mutta en minä valehtele.
"Emme näe enää koskaan..." hän kuiskaa särkyneellä äänellä. Siirrän pitkä, mustat hiussuortuvat hänen kasvojensa tieltä. En halua unohtaa koskaan noita kasvoja.
"Näemme me. Lupaan sen," vastaan pehmeällä äänellä. Hän näyttää niin suloiselta kyyneleet silmissään, mutten voi tuudittaa häntä katteettomiin lupauksiin enempää. Hän puristaa voimakkaalla kädellään takkinsa helmaa ja painaa päänsä rintaansa vasteen. Muutama niiskaus ja hän on jälleen vakava ja rauhallinen. Hän on todellinen mies.
"Koska lähdet?"
"Ylihuomenna."
"Entä, tuletko takaisin?"
"En ehkä koskaan, mutta en koskaan ole uskoton sinulle."
"Älä viitsi. Kyllä sinä jonkun vaalean komistuksen löydät sieltä sitten ja... unohdat... Tai sitähän sinä haluat. Että joku komea, vaalea ja puhdas jätkä nostaa sinut käsivarsilleen ja kantaa uuteen, parempaan rakkauteen."
Hän on katkeroitunut. Suuttumus virtaa sisääni. Hän ei selvästikään aio hyvästellä minua hyvillä mielin vaan tekee tästä dramaattisen lopun kaikkien aikojen rakkaustarinalle.
"Niinko todella kuvittelet?" ärähdän ja nousen seisomaan. "Minä en tule rakastamaan ketään muuta niin kuin sinua!"
Hän nousee myös seisomaan uhmakkuutta täynnä. Väreet kulkevat pitkin selkääni, kun hän seisoo vain kahden millin päässä minusta. Miten hän kuvittelee, että koskaan kukaan veisi hänen paikkaansa.
"Todista se sitten..." hän vaatii kuivasti. Siristän silmiäni haastavasti ja hyökkään suutelemaan häntä nopeasti. Hän ei ehdi reagoimaan suudelmaani lainkaan ja hänen vihainen ilmeensä muuttuu suudelmani jälkeen haaveksivaksi.
"No?"
"Olihan se aika..." hän mutisee virnuillen. "No okei, okei. Minäkin rakastan sinua tapahtui mitä tahansa, sovittu?"
Hän ojentaa kätensä minulle sovinnon merkiksi. Virnistän ja kättelen häntä.
"Ja nyt..." hän kuiskaa hymyillen. "Tules vähän tänne!"
Hän kietoo kätensä ympärilleni, taivuttaa päätäni hieman taakse ja suutelee minua taidolla, jonka vain hän osaa. Kukaan muu ei suutele niin kuin hän.
"Ajattelet häntä siis yhä?" Maria kysyi minulta lopetettuani tarinani Akirasta, ensimmäisestä ja ainoasta poikaystävästäni.
"Minähän lupasin rakastaa häntä ikuisesti," vastasin ja Maria päästi tuhahduksen. Maria oli kevytkenkäinen ja miehiin menevä nuori nainen ja hänestä oli hullua, että tuhlasin rakkauteni vain Akiraan, joka eli toisella puolella maapalloa.
"Teille tuo uskollisuus käsite on niin pinnallinen..." mutisin ja pyöräytin kahvikuppia käsissäni. "Uskollisuudesta puhumattakaan..."
"Hänellä on varmasti jo toinen," Maria tokaisi tylsästi. "Sinä se vain jaksat roikkua."
"Ehkä, mutta hän lupasi yhtälailla uskollisuutta."
"Uskotko todella tuohon?" Maria naurahti. "Pelkkää sanahelinää."
"Katteettomia lupauksia on turha syytää, koska niistä ei aiheudu kuin harmia. Jos minä lupaan jotain tarkoitan sitä todella," perustelin uskollisuuttani, mutta Maria pyöräytti vain silmiään ja nousi kahvilan halvalta muovituolilta.
"Usko sitten mitä haluat, mutta minä lähden tapaamaan Markoa. Hän pyysi sinutkin viikonloppu bileisiinsä, koska haluaisi esitellä jonkun kaverinsa sinulle."
"Jätän väliin..." murahdin hampaideni välistä.
"Miksi? Siksikö, kun olisit uskoton?"
"Ei!" puuskahdin. "Vaan koska minulla on tänä viikonloppuna taekwon-don SM-kisat ja niistä minä en jäisi pois EDES Akiran takia."
Maria mulkaisi minua kerran ja lähti kahvilasta nostelemaan. Hän oli taatusti ärsyttävin ja teinimäisin täysi-ikäinen nainen, jonka tunsin.
Vastaukset 3
Vanhimmat
Ihan mukava tarina ja periaatteista kiinni pitäminen miellyttää minua.
Arvoasteikolla 1-10
Tästä laveat 7
Aika mitään sanomaton tarina.
Teksti ei tarinana ihan tällaisenaan toimi, vaan tarvitsisi jotain lisää, jotta siinä olisi kunnon juoni tai muu koukku. Kerronnan tasolla tavoitat mielestäni paikoin jotain oikein tunnelmallista. Toivon todella, että päähenkilö ei kadota itseään ja omia näkemyksiään länsimaiseen hömppään.