Puhutaan ihmisistä.
Teetkö mielipiteesi ulkoisen olemuksen perusteella.
Sen, miten joku ennestään tuttu hänestä puhuu.
Elä, ja anna elää, eli jokaisella saa olla omat tavat ja tottumukset.
Viimeksi mainuttu on oma ajatus, tietenkin niin kauan, kun ei ole itselle haitaksi tai häiriöksi, ja miksi ei vaikka uudeksi tuttavuudeksi.
Teetkö mielipiteesi ulkoisen olemuksen perusteella.
Sen, miten joku ennestään tuttu hänestä puhuu.
Elä, ja anna elää, eli jokaisella saa olla omat tavat ja tottumukset.
Viimeksi mainuttu on oma ajatus, tietenkin niin kauan, kun ei ole itselle haitaksi tai häiriöksi, ja miksi ei vaikka uudeksi tuttavuudeksi.
Vastaukset 29
Vanhimmat
Otan mielelläni itse selvää koska muiden käytös vaikuttaa monesti arvoisteltuun kohdehenkilöön ja useinkin olen yllättynyt positiivisesti kun olen oman käsitykseni muodostanut.
Ja minä olen ”yllättynyt” negatiivisesti ja ottaa aivoon, kun petyn.
Etkö saanut lapsena harjoitella kotona pettymyksien sietokykyä ;)?
”Lapsena harjoitella!” Oli kuule sellaista kauhua, että hyvä kun selvis!
Itseeni petyn, kun ihmissuhteita en osaa!
Mikä niiss on menny pieleen. Olet soveltanut oppeja karmeasta lapsuudesta kuten moni ja toistat sitä tiedostamattasi?
" Mikä niissä on mennyt pieleen". Sinä pumpulissa kasvanut et tiedä mitään siitä, miltä tuntuu elää alkoholistiperheessä ja saada koulupäivän jälkeen lähes päivittäin turpaan.
Siinä ei lapsena harjoiteltu muuta kuin pakoonjuoksua.
En haluais vastata noin tympeään kirjoitukseen, mutta menköön tämän kerran.
No sinähän et voi tietää minkälaisessa "pumpuliperheessä" minä olen kasvanut joten eläpä viiti. Minä uskon että lapsuuden kokemukset vaikuttavat paljonkin tuleviin ihmissuhteisiin.
Yhden asian selvitin tulevalle puolisolleni : Tippaakaan alkoholia ei käytettä lasten kotonaollessa. Silloin voidaan saunaoluet juoda , kun lapset ovat esim urheiluleirillä, partiossa tai muualla.
Tässä onnistuttiin ja annoimme muutenkin lapsille turvallisen kodin, josta lähtivät kohti opintopolkuja hyvillä mielin.
Eli en laittanut vahinkoa kiertämään.
Joo mutta oletko sitä mieltä et et sieluusi mitää traumoja lapsuudesta saanut? Vaikka näennäisesti kaikki menee ehkä kohtuullisenkin hyvin.
Olen yrittänyt käsitellä, mutta vielä on yksi asia joka on jäänyt kummittelemaan.
Hylätyksi tuleminen, sitä pelkään vielä aikuisenakin.
Ok. Toisilla se menee ehkä niin päin että uskottelee itselleen et pärjää yksinkin kävi miten kävi. Ei ole olevinaan riippuvainen kenestäkään.
Juu, eli suhtautuminen alkoholiin oli juuri sellaista hyssyttelyä ja sitä, että saunaolutkin on pahasta.
Meillä on aina ollut suhde alkoholin käyttöön normaali eli ollaan otettu viiniä esim. joulupäivällisellä; ihan niinkuin joku toinen ottaa kotikaljaa. Lapsista ei ole tullut alkoholisteja, yksi on kokonaan ottamatta eli absolutisti, toinen ehkä sen saunakaljan ottaa, kolmas on viiihdekäyttäjä - kenelläkään ei mitään ongelmaa kuten ei meillä vanhemmillakaan
Jos on kyse seurustelukumppanista, pitää olla jonkinlainen ihastumien. Siihen vaikuttaa kokonaisuus. Oma mielipide perustuu kohdatessa. Yleensä olen suurpiirteinen, mutta partasuuta puistattaa suudella. Tietenkin ottaisin huomioon jos joku kertoisi että on naistenhakkaaja, varas tai omaa tarttuvan taudin, muuten mielipiteet eivät vaikuta. Kun yhdessä asumiseen ei enää ala, niin se aika kun vietetään yhdessä, on tärkeä, muuten saa kotonaan olla miten lystää.
Jos on kyseessä kaveri yhdessäoloon, vain tarkoituksella on merkitystä. Jos matkalle, että on jonkin verran matkustamiseen totunut ja ymmärtää yhteiset säännöt. Jos liikuntakaveri, että on jonkin verran kuntoa. Jos sienikaveri, että osaa ja jaksaa vähän liikkua metsässä ja että on kärsivällisyyttä etsimiseen. Muulla ei ole merkitystä, vaikka joku kertoisi mitä.
Nyt on tulossa ammattinsa puolesta epäselvässä asiassani auttava ihminen, tai madollisesti saan avun. Emme tapaile muuten, vain tämä asia on tärkeä. Korvaan jotenkin, jos hän haluaa. Näitä ihmisiä on muutama. Millään muulla ei ole väliä, eikä hänen luonteensa kiinnosta. Ei myöskään ihmisten puheet.
Ei olemus tai toisen ihmisen puheet vaikuta.
Mielikuva voi muuttua, kun ihmiseen tutustuu.
Jostain ystävästä voi tajuta ikäviäkin piirteitä vasta vuosien myötä.
Ehkä niitä on huomannut aiemminkin, mutta nyt kun ei tarvitse sietää ketään energiasyöppöä voi vetäytyä.
Luonne vaikuttaa hyvin paljon.
Olen ollut utelias myös työpaikan syrjityistä. Usein panetellun ihmisen kuoren alta paljastuu ihan mukava tavallinen ihminen. Jotkut tarvitsevat sylkykuppeja tunteakseen itsensä paremmitksi.
Joo. Kyllä lähempi tutustuminen on tarpeen ja muiden mielipiteet voi nollata.
Rikollismielinen pysyköön loitolla.
Beng
Mun oli pakko peruttaa. Kiva nainen, kävi meillä, lenkkeiltiin, nautittiin toistemme seurasta.
Minun luona ensimmäiset kolme viikkoa, ei pienintäkään ongelmaa.
Ongelma tuli vasta kun menin ensimmäistä kertaa hänen kotiin, niin likaista asuntoa en ollut koskaan nähnyt, kun lemmenleikkien jälkeen menin suihkuun, niin melkein oksensin, märkiä siivousrättejä, pyyhkeitä ymym.
Se seurustelu loppui siihen. Hän soitti minulle monta kertaa ja ihmetteli onko hän loukannut minua vai mistä on kyse. Ensimmäiseen soittoon vastasin, mutta en kertonut totuutta, muihin soittoihin en vastannut.
Et siis osannut kohteliaasti sanoa, kertoa, tunnustaa ... Kommunikointi on kyllä maailman vaikein laji, mutta kannattaisi edes yrittää. - Nm. Raukkamaista
Ihan itse omakohtaisesti haluan tutustua ihmisiin, joita kohtaan.
Eikä edes ole tuttuja, joiden kanssa harrastettaisiin juoruilua, yleensä omista asioista huastellaan kun tavataan.
Joskus jos ammatti-ihmisiä tarvitsen jotakin kotiini esimerkiksi tekemään, niin siinä tilanteessa olen uomannut, että hyvä kello kauas kuuluu ja silloin tulee noteerattua muitten mielipiteitä.
Ulkonäkö pettää.
Aika useinkin. Tokikin siitä vetää heti johtopäätöksiä ja jos nyt joku ajaa harrikalla ja pukeutuu jengiliiveihin, voi niinkuin olla aika varma, että tyyppi kuuluu rikollisjärjestöön. Mutta eihän se oikein kerro, ties millanen kissafani ja luonnonsuojelija se noin muuten on.
Itellä tahtoo olla vähän vikakin, kun luotan enenpi omiin havaintoihin ja kokemuksiin, kuin ulkonäköasioihin ja juoruihin. Mutta noin loppupeleissä parempi näin, ei ole liikaa ennakkoluuloja ja tollaset toisenkäden "tiedot" ja imagolliset seikat on aika useinkin ihan skeidaa.
Se vaan, menee aikaa tutustua, pitääkin mennä. Monesti ihmiset sen verran kovia näytteleen ja esittään stereotypioita, pintakuvan taakse pääseminen ei helppoa. Kummallista kyllä, yleensä idiootit tunkee ekana frenkuiksi ja parhaat kamut löytyy siitä taustempana olevasta hiljaisemmasta porukasta. Siks oikeestaan kiinnitän niihin enenpi huomiota, kuin kaikkiin, jotka on tunkemassa heti juttusille.
Asia toisin päin. Meitsin habitus on laisensa ja kyllähän meitsistä juorutaan kaikenlaista. Jokatapauksessa aina löytyy immeisiä, joitten kans tutustuu enenpi ja joitten kans tulee hienosti toimeen. Se taas asia erikseen, kenenkä kans niinkuin ite välittää olla suuremmassa määrin tekemisissä. On ihan ok. jengiä, jotka on kuitenkin täysin yhdentekeviä ja koska kusipäitten osuus ihmiskunnasta on vakio, liiallinen tutustelu ihmisten kans väkiselläkin tutustuttaa myös persereikäihmisiin. Eikä persereikäihmistä voi mitenkään tunnistaa ulkoisten seikkojen perusteella.
Nojoo, mä olen aika epäileväinen, vaikka ennakkoluulotonkin. Lähinnä suhtaudun niin, kiva ylläri tutustua tolokun ihmisiin, persereikiin nyt törmäilee aivan liian usein.
=DW=
Mutta mitä se kertookaan teikäläisestä, että pidät joitakin ihmisiä pershläpinä? - Nm. Jatka ajatusta
Elämä on opettanu, on parempi olla varautunu ja ottaa ihmisestä enemmän selvää kuin olla hyväuskoinen,
niin paljon on pettymysksiä elämän varrella tullut,
tiedän, on olemassa oikeitakin luotettavia inhimillisiä
ihmiselle ihimen ihmisiä,
joten täysin luottamus ei ole menny,
mutta jokaiseen tuntemattomaan pitää suhtautua ensin varuksella,
" moni kakku päältä kaunis, silkkoa sisältä "
Ainakaan en muodosta käsitystä ihmisestä minkäänlaisten juorujen perusteella, koska juoruilijoiden juoruilut voivat olla merkki juoruilijoiden suppeasta näkökulmasta. Silloin harvoin, kun haluan tutustua johonkin ihmiseen, jututan häntä itseään.
Niinpä. Vielä jos juoru on ikävänsävyinen kohteelleen.
On noihin törmännyt, silloin tulee ajatus miten juoruilija kertoo enemmän itsestään.
Nykytilassa ei ole ollut tarvetta tutustua uusiin ihmisiin, vanhoilla mennään.
Melko lyhyellä juttutuokiolla haistaa yleensä ihmisestä aika paljon.
Mulkut ja tärkeilijät heivaan pois.
Kun tapaan tuntemattoman ihmisen ensimmäistä kertaa, niin kiinnitän huomioni hänen silmiinsä.
Sanotaanhan, että silmät ovat sielun peili ja tuohon sanontaan uskon.
Minulle on aivan yhdentekevää, mitä toiset hänestä puhuvat, eivätkä heidän mielipiteensä vaikuta minuun juuri nimeksikään.
Ulkoisella olemuksella ei ole mitään merkitystä mielipiteeseeni, enkä edes tajua, miten se siihen vaikuttaisi.
Anteeksi pyydellen laitan musalinkin.
https://www.youtube.com/watch?v=aSXjSMSaX10
kylmätotuus
Kiitos linkistäkin, en tiedä miksi pyydät anteeksi.
Minua ne ei haittaa
ap
No minulle tuli heti mieleen vanha juttu yli 40 vuoden takaa. Opiskeluaikoinani samaan oppilaitokseen tuli meitä muita tyttöjä hieman vanhempi eronnut nainen. Hyvän näköinen, hieman arka, mutta huomiota herättävästi pukeutunut. Kaiketi tyypillinen kiusaamusen kohde. Yksi ystävistäni alkoi pommittaa negatiivisia kommenteja hänestä ystävilleen(?). Mustamaalatessaan kehonkieli ja ilmeet olivat aika. .. runsaita.
Heräsi kysymys, että miksi. Asuimme tämän uuden 'kummajaisen' kanssa samassa opiskelija-talossa. Oli ihan 'pakko' eräänä lauantai-iltspäivänä maennä lainaamaan teepusseja häneltä. No, jäin teelle, ja ystävystyimmekin. Tapaus kertoi paljon siitä mustamaalaajasta, jonka vehkeilijän mieli paljastui myöhemmin minulle ja myös monelle muulle.
Epäsiisteys on kyllä ikävä asia. Minulla on varsin herkkä hajuaisti. Jos hiukset ovat pesemättömän näköiset ja vaatteet liksiset, en halua tutustua paremmin. Toki niihinkin voi olla inhimillinen syy, jota pitäisi ymmärtää. Tuttujen ihmisten kohdalla en ole niin nirso, jos tiedän, mistä tämä johtuu. Yhteisöllisyydessä asiota ymmärretään, mutta ulkopuolinen jää ongelmineen ulkopuolelle.
Siisti, puhdas, hyvinnpukeutunut nainen. Hyvä sängyssäkin, pesullakin kävi ennen lemmenleikkejä, jotta sain käydä jokaisen neliömetrin huolella läpi.
Mutta niin epäsiisti koti, niin kauheassa kunnossa.
Jos hänessä oli oikein neliömetrejä, niin eihän hän millään jaksanut niiltä siivota. Se homma kun on varsin fyysistä. - Nm. Hah