Tarinani on liian pitkä tänne kirjoitettavaksi, joten yritän esittää asiani ytimekkäästi. Sain esikoiseni liki 10 vuotta sitten ja jäin hyvin pian yksin lapsen kanssa. Pitkäaikaissairauteni takia jouduin kyttäämisen kohteeksi. Asiakkuus päättyi siihen, kun lapsi kiireellisesti sijoitettiin laittomin perustein 6 kuukauden ikäisenä ja siitä lopulta isälleen vasten omaa tahtoani.
En ole nähnyt lastani omasta päätöksestäni sen jälkeen kun hän täytti vuoden. Elämäni sain aikoinaan kuitenkin kuntoon ja uusi parisuhde on löytynyt. Kumppani ei koko totuutta eikä tarinaa menneisyydestä tiedä eikä se olekaan hänen asiansa. Mulle tehtiin vähän aikaan sitten ennen kuin tapasin kumppanini sterilisaatio, sillä päätin traumani takia, että omia lapsia en enään halua kantaa. Syitä monia ja niitä en lähde avaamaan.
Adoptiossa tuskin tulen menestymään, vaikka kertoisin viranomaisille, että lapsi vietiin pois laittomin perustein. Olen tutkinut vuosien varrella vuokrakohdun mahdollisuutta ulkomailla, sillä Suomessa sitä toimintaa ei tueta. Sterilisaatiota en lähde purkamaan, sillä mulla meni sen saamiseen aikaa 5 vuotta.
Miten lastensuojelun entinen asiakkuus tulee vaikuttamaan tulevaisuudessa lapsen hankintaan? Joudunko uudelleen asiakkaaksi, vaikka en käyttäisi julkisia palveluja? Oletteko te uudelleen perheen uuden kumppanin kanssa perustaneet saaneet millaista kohtelua odotuksen ja sen jälkeisen jakson aikana?
Entinen lastensuojelun asiakkuus ja perheen perustaminen
6
936
Vastaukset
- Anonyymi
Itse sain myös lapsen, esikoisen, 10 vuotta sitten vuonna 2011. Olin alusta asti yksinhuoltaja. Kun lapsi oli 3-vuotias, minulle tapahtui hyvin traumaattinen asia ja syvän masennuksen ja ahdistuksen vuoksi jouduin psykiatriselle osastolle. Lapsi meni siksi aikaa asumaan isovanhemmille (minun vanhempani) jotka asuivat samalla paikkakunnalla. Molemmat olivat vielä täysillä työelämässä (nykyään isä jo eläkkeellä) joten lapsi jatkoi tutussa päiväkodissa jne.
Lasun asiakkuus tuli koska kyllähän sinne ilmoitettiin sairaalasta jne. Minä olin sairaalassa 4kk. Lapsi sijoitettiinkin virallisesti mummolaan, vaikka olin sitä vastaan. Vanhempani olivat valmiita auttamaan minua ja tukemaan sitä että lapsi saisi asua luonani. Mutta tämä ei sopinut, vaihtoehdoksi annettiin sijoitus johonkin perheen ulkopuolelle. Niinpä lapsi jatkoi asumistaan mummolassa. Itse palasin saikulta töihin vuoden päästä siitä kun olin joutunut sairaalaan. Avohuollon sijoitus oli vaihtunut siihen että isovanhemmat olivat oheishuoltajia. Yhteensä lapsi asui heillä kaksi vuotta. Toimitin lausuntoja terveydentilastani sossuille, en ollut mielisairas vaan kyseessä oli ollut akuutin trauman aiheuttama asia.
Lapsi oli noin 5,5v kun muutti luokseni ja siitä vuoden kuluttua asiakkuus lasuun lopetettiin.
Tapasin miehen, aloimme seurustelemaan. Myöhemmin muutimme eri paikkakunnalle ja sain toisen lapsen kun esikoinen oli 9v. Kuopus on nyt vuoden ikäinen. Missään ei ole näkynyt entinen lasun asiakkuus.
Kannattaa, jos mahdollista, muuttaa toiselle paikkakunnalle. Mutta ei saman kuntayhtymän alueelle. Tai ainakin entisellä asuinpaikkakunnallani oli kolmen muun kunnan kanssa yhteinen terveydenhoito- ja sosiaalipalvelukuntayhtymä. Eli kaikissa näissä kunnissa näkyisi tiedot.
Mutta uudella paikkakunnalla ei näy. - Anonyymi
Meiltä on lapsi huostaanotettu ja nyt olemme hankkimassa uutta. Lääkäri sanoi tekevänsä lastensuojeluilmoituksen ja nyt pelkäämme todella paljon sitä, että uusikin lapsi viedään heti sairaalassa. Olemme kuitenkin juuri miettineet sitä, että minä menisin kirjoille jollekkin toiselle paikkakunnalle jos toinenkin uhataan viedä.
- Anonyymi
Mulla esikoinen huostassa ja kaks nuorempaa kotona.aikamoiseen mankeliin jouduin kun keskimmäistä aloin odottamaan, mutta selväksi olen tehnyt että nuoremmista en luovu.nyt ikää heillä 8 ja 9.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Mulla esikoinen huostassa ja kaks nuorempaa kotona.aikamoiseen mankeliin jouduin kun keskimmäistä aloin odottamaan, mutta selväksi olen tehnyt että nuoremmista en luovu.nyt ikää heillä 8 ja 9.
Uusi lapsi sitten vietiin vaikka luvattiin, että katsotaan ensin miten tulemme toimeen. Siihen ei annettu edes mahdollisuutta. Mahdoton sitä lapsen viemistä oli estää kun sosiaalityöntekijät olivat viemässä lasta vartijoiden ja poliisien voimin.
- Anonyymi
Kyllähän tämäkin viestiketju kertoo valitettavasti sen että eräänlaisessa mafia-valtiossa an sitä eletään. Lapsiperheen vanhemmat joutuvat pelkäämään jatkuvasti että gestapo pomot tulevat ja hakevat lapsen pois. Jotenkin tulee lainsuojaton olo näi lukiessa. Vuodesta toiseen sama rumba. Osa huostoista on tietenkin aivan aiheellisia mutta kyllä joudun toteamaan että huomattava osa tehty aivan mitättömin nperustein.
- Anonyymi
Kyllähän se huonolta adoptio-sossun silmissä näyttää, että olet hylännyt oman lapsesi aikoinaan. Miksi haluaisit uuden lapsen, kun et halua tavata edes esikoistasi? Mihin ajattelit laittaa tämän toisen lapsen, jos ei kiinnosta hoitaa häntäkään? Vanhemmuus ja äitiys ei toimi niin, että kun lapsi lakkaa kiinnostamasta, hänet annetaan pois ja haetaan uusi tilalle kuin jokin kulkukissa eläinsuojelusta.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kela valvoo lasten tilejä.
Tämä isoveli Kela kyttää jopa lasten yli 200,- euron rahat jotka on melko varmasti lahjaksi saatu. Se vaikuttaa perheen2713047Nainen, tervetuloa
Tule luokseni eka vaikka viikoks tai pariksi. Saisin helliä, kannustaa ja tukea sua ja kokata lempi herkkujasi. Pääsisit232584- 1301831
TTK-tähti Saana Akiola paljasti tv-ohjelmassa tapahtuneen ahdistelun
Olisko pitänyt suunnitella ulostulo paremmin? Nyt lehdet soittelevat kaikki 8 läpi ja kuusi sanoo ettei koskenut häntä.201793Elisa laskuttaa jo sähköpostilaskusta erikseen euron
Paperilaskuista on otettu lisämaksua jo ajat sitten, mutta nyt Elisa ottaa euron siitä että lähettävät sähköisen laskun1011541Olisit ollut varovaisempi
Nyt jos minut hylkäät ja et meidän asiasta minulle mitään ilmoita niin ettet edes anteeksi pyydä, niin tiedä että minä e251382Oho! Susanna Laine kohtasi epäonnea lomareissulla Italiassa - Avaa tilannetta: "Vähän sahaavaa..."
Ou nou! Tsemppiä kuitenkin loppulomaan Italiassa, Susanna Laine ja mahdollinen seuralainen! Lue lisää ja katso kuvat:71340Ensitreffit alttarilla Jyrki paljastaa hääyön intiimiasioista kameroiden sammuttua: "Fyysinen..."
Ooo-la-laa… Ensitreffit alttarilla -sarjassa alkaa hääparien välillä ns. tunteet kuumenemaan. Lue lisää: https://www.s21113Väliämme on noin 6 km
Niin lähellä ja niin kaukana. Sinä olet kotona, minä olen kotona. Olet jo unessa. Mutta kun herään, olet jo töissä ja vä91093- 621043