"Ryöstörikoksissa maahanmuuttajataustaiset alaikäiset yliedustettuna"

Anonyymi

Helsingin päärautatie­asemalla tapahtunutta puukotusta edelsi suukopu – alaikäisten seurue lähti seuraamaan uhria alikulku­tunneliin
24-vuotias henkilö sai surmansa puukotuksessa. Poliisi on ottanut kiinni kuusi alaikäistä henkilöä. "Ryöstörikoksissa maahanmuuttajataustaiset alaikäiset yliedustettuna".
Nuorisojoukko ajautui uhrin seurueen kanssa "mitättömään suukopuun
– Kuulustelut ovat vasta alkamassa, joten en toistaiseksi täsmennä tätä tarkemmin. Rooleja vasta selvitellään, Larkio sanoo.

Poliisi ei vielä ota kantaa siihen, onko epäilty tekoväline virkavallan hallussa. Larkio huomauttaa, että erilaisten astaloiden mukana kuljettaminen ja niiden käyttäminen tuntuu poliisin tekemien havaintojen mukaan olevan nykyisin varsin herkässä etenkin ulkomaalaistaustaisten nuorten keskuudessa.

Poliisi on ilmaissut asiasta huolensa aiemminkin, muun muassa viime vuoden lopulla.

Lisää aiheesta: Poliisi Helsingin ongelmanuorista: Yhä useampi kantaa teräasetta – "Ryöstörikoksissa maahanmuuttajataustaiset alaikäiset yliedustettuna"
Poliisi pyysi tiistaina keskipäivällä julkaisemassaan tiedotteessa vihjeitä epäillyn henkirikoksen mahdollisesti nähneiltä silminnäkijöiltä.

– Toistaiseksi emme ole saaneet ulkopuolisilta ilmoituksia havainnoista, Larkio kertoi MTV Uutisille noin kello 12.15 aikaan tiistaina.

49

67

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Rautatieassalla parveilevat laumottain, etsien sopivaa käännettävää tai rullattavaa rahanpulaansa. Viidakon lait ovat käytössä näillä syvän etelän kasvateilla, joilla veitsi povessa vakiona. Vaarallinen paikka.

      • Anonyymi

        No eikö järjestyksen valvonta toimi?.Kyllähän pikku retaleet pitää kuriin saada ja jos ei puhe auta ,niin sitten suora selkäsauna, se on ennenkin tehonnut ja tehoaa tänäkin päivänä.Muuten on vaarassa ,että ihmiset yleensä alkavat pitää aseita mukanaan ihan henkensä turvana.


    • Anonyymi

      Maan hallitseva taho on näköjään onnistuneesti ajanut politiikkaa jossa steriilin desinfioidusti maahantulijoiden lasten koulutuksessa vältellään tiedonjakamista siitä millaisia oppeja varsinkin aikaisemmin on pyritty kasvavalle polvelle opettamaan. Esim. Jeesuksen opetukset (mm. "Minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te myös samoin heille") alkavat olla pannassa tosin myös nousevalta kantaväestöpolvelta mikä sitten helpottaa mukavasti vapautunutta itsensä toteuttamista koulukiusaamisessakin, niin kuin olemme voineet havaita, ja näin varmaan vast'edeskin jos ei oikeasti tehdä muutoksia kasvatus- ja koulutuspolitiikassa.

      • Anonyymi

        Kirjoitit juuri niin kuin olen ajatellut ja tuntenut, mutta en ole saanut sanoiksi.


    • Anonyymi

      Kaksi tämänpäiväistä YLEn uutista suoraan lainattuna. Liittyisivätkö toisiinsa :
      1)
      "Poliisi tiedotti tapauksen osapuolten olevan ulkomaalaistaustaisia.
      Larkion mukaan poliisi kertoi henkilöiden taustasta, koska etenkin ulkomaalaistaustaisten nuorten on havaittu pitävän mukanaan erilaisia astaloita.
      – Kyllä kantasuomalaisetkin aseita ja astaloita kantavat mukanaan, mutta niiden käyttö on ulkomaalaistaustaisilla herkemmässä. Näitä tapauksia on ollut useita viime aikoina, eli kysymys ei ole yksittäistapauksesta, Larkio arvioi."
      -------------------------------
      2)
      Tutkijat uskovat löytäneensä nyt uuden salaisen aseen. Kyseessä on 267 tunnepohjaiseen reagoivuuteen, itsehillintään ja itsetietoisuuteen vaikuttavaa geeniä, jotka löytyvät vain nykyihmisistä. 267 geenin evoluutiota vertaillaan tutkimuksessa simpanssien, nykyihmisen DNA:n ja Euraasiasta ja Euroopasta löydettyjen sukupuuttoon kuolleiden neandertalinihmisten muinais-DNA-löydösten välillä.
      Nämä 267 geeniä vastaavat Lehtimäen mukaan lähes kaikista periytyvistä temperamentin ja luonteenpiirteiden vaihteluista.
      – Havaitsimme, että itsetuntemuksen säätelyverkossa simpanssit olivat alkeellisimpia, siinä välissä olivat neandertalinihmiset ja eniten näitä geenejä oli modernilla nykyihmisillä, Lehtimäki kertoo Ylelle. Simpanssi on tutkimuksen mukaan 3-5-vuotiaan ihmisen tasolla. Neanderitalinihminen taas oli luovuudessa Lehtimäen mukaan simpanssin ja nykyihmisen välillä.

    • Anonyymi

      Hgin rt-asemalla on puukotettu mies kuoliaaksi. Porukka ollut asialla, eikä motiivia ole. Ei kerrota mikä on tappajan tausta.

    • Anonyymi

      Muistan aina, kun steissin tunnelit -68 aukesi ja siellä urakalla aloimme pyöriä. Koulussa maikat varoitteli kyseiseen paikkaan menemästä, mutta sinne me kimmat vaan menimme. Siellä aina tapahtui ja jännää oli.

      Silloinkin oli kaikenlaista tappeluvälinettä mukana ja minullakin skeklu vyössä roikkui, kunnes kiellettiin teräaseita näkyvästi pitämään.

      Kaikenlaista steissillä tapahtui ihan kantasuomalaistenkin keskuudessa ja silloinkin siellä pyörivät ne vähäiset muunmaalaiset, jotka tiensä meidän perähikiäämme olivat tiensä löytäneet.

      Jaa-a, kuinkahan moni senaikaisesta porukasta vielä on hengissä?

      • Anonyymi

        Vitun kusipäät noinko onnetonta on itsensä kunnioitus kun tarpeeksi kaun pelkää jotakin, niin sitten alkaa vihaamaan,aivan sairasta meininkiä.Tuollaiset reuhakkeet pitäsi olla vielä äidin helmoissa eikä puukkojen kanssa liikkua ihmisten ilmoilla.Ja poliisille valtuudet tutkia nuoriso joukkojen vaatteet ja taskut ,helppo juttu kun pidätetään tarkastuksen ajaksi ja jos aseita löytyy .niin eikun syyte ja syy on teräaseen mukannaa pitäminen vahingoitamis ja murhaamis tarkoituksessa.Lakia kehiin muuten ei asiat korjaannu lässyttämälä ei näköjään tule parannusta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vitun kusipäät noinko onnetonta on itsensä kunnioitus kun tarpeeksi kaun pelkää jotakin, niin sitten alkaa vihaamaan,aivan sairasta meininkiä.Tuollaiset reuhakkeet pitäsi olla vielä äidin helmoissa eikä puukkojen kanssa liikkua ihmisten ilmoilla.Ja poliisille valtuudet tutkia nuoriso joukkojen vaatteet ja taskut ,helppo juttu kun pidätetään tarkastuksen ajaksi ja jos aseita löytyy .niin eikun syyte ja syy on teräaseen mukannaa pitäminen vahingoitamis ja murhaamis tarkoituksessa.Lakia kehiin muuten ei asiat korjaannu lässyttämälä ei näköjään tule parannusta.

        Niinkuin, mihin ei tule ”parannusta”?

        Ihme juttua kuusikymppiseltä. Mihin pyrit?


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Vitun kusipäät noinko onnetonta on itsensä kunnioitus kun tarpeeksi kaun pelkää jotakin, niin sitten alkaa vihaamaan,aivan sairasta meininkiä.Tuollaiset reuhakkeet pitäsi olla vielä äidin helmoissa eikä puukkojen kanssa liikkua ihmisten ilmoilla.Ja poliisille valtuudet tutkia nuoriso joukkojen vaatteet ja taskut ,helppo juttu kun pidätetään tarkastuksen ajaksi ja jos aseita löytyy .niin eikun syyte ja syy on teräaseen mukannaa pitäminen vahingoitamis ja murhaamis tarkoituksessa.Lakia kehiin muuten ei asiat korjaannu lässyttämälä ei näköjään tule parannusta.

        Mitä kiroilet? En ole koskaan steissillä mitään pelännyt. 13vuotias olin, kun siellä pyörimään aloin.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Niinkuin, mihin ei tule ”parannusta”?

        Ihme juttua kuusikymppiseltä. Mihin pyrit?

        Mihinkä pyrin mieti ,jos et tiedä.


    • Anonyymi

      On jo monessa eri medioissa kirjoitettu näistä maahanmuuttajataustaisista vaarallisista jengeistä jotka toimivat pääkaupunkiseudulla.

    • Anonyymi

      Ovatko rasistit tyhmiä? Kyllä.
      Uusi tutkimusväite: heikko älykkyysosamäärä vahvistaa ennakkoluuloja

      Kanadalainen professori uskoo, että yksinkertaiset arvot auttavat niitä, joille arki on vaikeaa.

      Yleistykset ovat vaarallisia - ja ennakkoluulot. Tuore kanadalainen tutkimus iskee suomalaisittainkin tulenarkaan aiheeseen ja vihjaa, että älykkäät ihmiset ovat avarakatseisempia kuin vähemmän älykkäät, mikä on totta.

      • Anonyymi

        Suvakin pahin virhe on pitää niitä vaaleanpunaisia "suvakkilaseja" maailman menoa katsellessaan? Ei näe eikä kuule, ja täällä jaksaa "kehuskella" sillä nk. "älyllään"


    • Anonyymi

      Ovatko rasistit tyhmiä? Kyllä.
      Uusi tutkimusväite: heikko älykkyysosamäärä vahvistaa ennakkoluuloja

      Kanadalainen professori uskoo, että yksinkertaiset arvot auttavat niitä, joille arki on vaikeaa.

      Yleistykset ovat vaarallisia - ja ennakkoluulot. Tuore kanadalainen tutkimus iskee suomalaisittainkin tulenarkaan aiheeseen ja vihjaa, että älykkäät ihmiset ovat avarakatseisempia kuin vähemmän älykkäät, mikä on totta.

      • Anonyymi

        Kirjoitustesi perusteella , lusikalla on sinulle jaettu älyä!


      • Anonyymi

        Faktatieto ja lähde tuollaiseen "tutkimukseen". Jos ei löydy, niin on silkkaa huuhaata ja valhetta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Kirjoitustesi perusteella , lusikalla on sinulle jaettu älyä!

        Persurasistin kommentti. Tietäähän tuon asian ilman tutkimustakin.


      • Anonyymi

        Mitä kaikkea ne "rasistit" vastustavatkaan täällä Suomenmaassa:

        Koski kuitenkin huomauttaa, että kokonaisuutena nuorten rikollisuus on ollut laskussa pitkän aikaa.

        – On kuitenkin pieni joukko pudokkaita, joihin ei mikään interventio tunnu purevan. Niissä porukoissa ei ole tavoitteena saada ylioppilastutkintoa vaan tulla ammattirikolliseksi, hän sanoo.

        Kosken mukaan yhtenä seikkana korostuu epäiltyjen maahanmuuttajatausta. Poliisi kuitenkin toteaa, että tästä pitäisi pystyä puhumaan avoimesti ilman, että ongelmat yleistetään koko vieraskielisen väestön ongelmiksi.

        – Tästä puhuessa on aina se vaara, että ilmiötä yksinkertaistetaan liikaa, sillä porukoissa on usein ihmisiä erilaisista taustoista. Toisaalta tietyiltä alueilta lähtöisin olevien maahanmuuttajataustaisten nuorten miesten yliedustus rikostilastoissa on fakta. Sen kieltäminen olisi turhaa, hän toteaa IS:lle.

        Niin se vaan menee. Ja suvakin mielestä kaikki on aivan ok.


    • Anonyymi

      Maan hallitseva taho on näköjään onnistuneesti ajanut politiikkaa jossa steriilin desinfioidusti maahantulijoiden lasten koulutuksessa vältellään tiedonjakamista siitä millaisia oppeja varsinkin aikaisemmin on pyritty kasvavalle polvelle opettamaan. Esim. Jeesuksen opetukset (mm. "Minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te myös samoin heille") alkavat olla pannassa tosin myös nousevalta kantaväestöpolvelta mikä sitten helpottaa mukavasti vapautunutta itsensä toteuttamista koulukiusaamisessakin, niin kuin olemme voineet havaita, ja näin varmaan vast'edeskin jos ei oikeasti tehdä muutoksia kasvatus- ja koulutuspolitiikassa.

    • Anonyymi

      MIksi niiden annetaan kulkea aseet mukanaan ,eikö tuo jo kuulu poliisin toimiin riisua aseista jo lain perusteella mikä nyt kiikastaa ,että sitä ei saada kuriin ja toimimaan.Muuten on jokainen kadulla kulkija vaarassa ,eikö tämä jo ole riittävä syy karsia aseet julkisilla paikoilla,Ihme lässytystä.Halooooooooooooooooooo!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!.

    • Anonyymi

      Poliisille on annettava sellaiset keinot ,että voi otaa aseet pois julkisilta paikoilta.Muuten tosiaan jokainen hengen vaarassa.

      • Anonyymi

        Nykyisin ei voi tehdä massatarkistuksia ulkomaalaistaustasilta, koska se on jotain syrjintää tai mitä lie. Poliisi ei saa huolehtia valtaväestön turvallisuutta - stana.

        Kuka tahansa voi joutua silmittömän väkivallan uhriksi. On sentään vielä sumutteita, jotka ei vaadi lupia.


      • Anonyymi

        Eikö olisi parempi estää moisten maahanmuuttojengien olemassa olemiset kokonaan?


    • Anonyymi

      On se nennyt malliinsa kun pikkupennuilla on puukot mukana kaupungilla.

      • Anonyymi

        ”Malliinsa!” Mikä on se pimiö, missä olet kasvanut?


      • Anonyymi

        Pikopäät pitävät jo kouluissa veitsiä mukana, nyt teinit pyörivät asemalla saalistaen .


    • Anonyymi

      Nuorista ja jengeistä ja väkivaltateoista on kirjoitettu paljonkin. Alla vain muutama esimerkki.

      Nuorisojengi puukotti 15-vuotiasta poikaa
      https://www.paivanlehti.fi/nuorisojengi-puukotti-15-vuotiasta-poikaa-kukaan-puistossa-olleista-kymmenista-nuorista-ei-kerro-mitaan/

      Veriteko Alepan edustalla Vallilassa: 16-vuotias poika pidätetty – poliisilla on useita epäiltyjä
      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/8fb99267-2d02-4324-908e-234c09ceee0b

      50 nuoren katujengi hakkaa lapsia ja nuoria Helsingissä
      https://www.iltalehti.fi/uutiset/a/2014100718726415

      Katujengi hakkaa lapsia ja nuoria Itä-Helsingissä
      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/poliisi-vahvistaa-katujengi-hakkaa-lapsia-ja-nuoria-ita-helsingissa/4388862

      • Anonyymi

        Omalipoika R vangittiin tänään rautatieaseman puukotuksesta.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Omalipoika R vangittiin tänään rautatieaseman puukotuksesta.

        Uhri oli samaa maata.


    • Anonyymi

      Voi raukkoja.

    • Anonyymi

      Ikävää,. kyun ei voi edes "rasismin" syyksi tuota puukotusta laittaa - ulkomaalaisia niin tekijä kuin uhrikin. Suvaitsevaiselle perin vaikea paikka, koska ei millään tuota saa suomalaisten viaksi.

    • Anonyymi

      EU-komissio haluaa vastuun siirtolaisten palautuksista pois jäsenmailta – Frontex poistamaan kielteisen turvapaikkapäätöksen saaneet
      https://suomenkuvalehti.fi/jutut/ulkomaat/eurooppa/euroopan-komissio-siirtaisi-paavastuun-siirtolaisten-palautuksista-frontexille-kielteisen-turvapaikkapaatoksen-saaneet-halutaan-pois/?shared=1181428-b1824154-500

      "vuonna 2019 noin puoli miljoonaa ihmistä sai kielteisen turvapaikkapäätöksen EU-maissa, mutta heistä vain 142 000:n arvioidaan todella lähteneen takaisin. Lähtijöistä ainoastaan noin kolmannes eli noin 47 000 poistui EU:n alueelta vapaaehtoisesti. Paineet palautusten tehostamiseen ovat merkittävät."

    • Anonyymi

      Mamuilla oltava lupa kunniamurhaan.Lakia muutettava sekä sama oikeus ihmisillekin.

    • Anonyymi

      Normaalia toimintaa tieyistä euroopan ulkopualelta muuttaneille,nirri pois.

    • Anonyymi

      Nytten luulisi tyhmempienkin Suamalaisten ymmärtävän. Voit tulla murhatuksi kauppareissulla tai koskavin VARAUDU.

      • Anonyymi

        No, mutta ovat sitten kotoutuneen Euroopan väkivaltaisimpaan maahan. Suomalaiset itsessään ovat väkivaltaisia.


    • Anonyymi

      Ovatkohan ne niitä, haitta maahanmuuttajien jälkeläisiä, joilla ei Suomessa ole tulevaisuutta ja lähtevät esiensä maalle, kuten israelilaiset palasivat.

    • Anonyymi

      Miten niin yli . He ovat 100% .

    • Anonyymi

      Suomessa on isompiakin ongelmia, kuten henkisesti sairastuttavaa rakenteellista ja systemaattista rasismia. Suomessa Europaan synkimmät tilastot. Persut syyllisiä

      • Anonyymi

        En ole nähyt paljonkaan rasismia ympärilläni.


    • Anonyymi

      Onhan noita muitakin tapahtumia. Tässä on toinen esimerkki.

      Nuorisojengi puukotti 15-vuotiasta poikaa
      https://www.paivanlehti.fi/nuorisojengi-puukotti-15-vuotiasta-poikaa-kukaan-puistossa-olleista-kymmenista-nuorista-ei-kerro-mitaan/

      Lisäksi on paljon muutakin.

      Uudentyyppinen jengi laajan huumetutkinnan kohteena – tätä tarkoittaa Mantaqa-jengin nimi
      https://www.mtvuutiset.fi/artikkeli/uudentyyppinen-jengi-laajan-huumetutkinnan-kohteena-tata-tarkoittaa-mantaqa-jengin-nimi/8152716

      Onko Suomi Ruotsin tiellä? Näin ulkomaalaiset rikollisjengit pyörittävät huumekauppaa Suomessa
      https://www.iltalehti.fi/kotimaa/a/bca39593-10d7-40a1-830f-9e6a29daf2ca

      Suomessa on perheitä, joissa lapsille näytetään terroristijärjestöjen propagandavideoita
      https://www.hs.fi/politiikka/art-2000007716864.html

    • Anonyymi

      Tämäkin aloitus persun, tarkoitus lietsoa vihaa ja rasismia ihmisten mieliin miksi kun perussuomalaiset ainoa puolue joka on suomalaisten puolella.
      Maahanmuuttajat pois suomesta.

      Siksi kun persut haluaa suomen pois eeuusta jotta elämä kohentuisi, verotus alemmaksi, bensan alemmaksi, Halla-aho työllisyydestä, jokaiselle hyvin palkattua työtä, oikeesti sanoi suomeen lisää kannattavaa työtä, oikein tämä ohjeeksi työministerille..kannattavaa työtää lisää miksi aiemmat työministerit ei ole tätä hoksanneet !

      • Anonyymi

        Ovatko nuo lehdet myös "persuja" kun kirjoittavat noista asioista? Jotkut näkevät persuja ihan kaikkialla.


      • Anonyymi

        Sellaiset henkilöt todellakin pois, jotka eivät halua elää ja olla täällä länsimaista elämäntapaa, arvoja ja periaatteita noudattaen.


      • Anonyymi

        Hmm..Sveitsi teki eräänlaisen "Svixitin" joka kertoo monissa maissa vallalla olevan suhtautumisen EU:n politbyroon toimintaan.


      • Anonyymi
        Anonyymi kirjoitti:

        Hmm..Sveitsi teki eräänlaisen "Svixitin" joka kertoo monissa maissa vallalla olevan suhtautumisen EU:n politbyroon toimintaan.

        Löytyykö jostakin faktatietoa kyseisestä "Svixitistä"?


    Ketjusta on poistettu 5 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Kyllä suoraan

      Sanottua vi.tu.taa. Miksi en toiminut silloin. Sama kun olisi heittänyt smagardin menemään.
      Ikävä
      75
      2300
    2. Voisitko nainen kertoa mulle

      Tykkäätkö sä musta, vai unohdanko koko jutun? Mä en viitti tulla sinne enää, ettei mua pidetä jonain vainoajana, ku sun
      Suhteet
      175
      1781
    3. Perustele miksi hän ei

      Ole sopiva sinulle
      Ikävä
      162
      1639
    4. Miehelle naiselta

      Ajattelen sinua aina, en jaksa enää. Ja luulin, että pidit minusta, mutta silloin olisit tehnyt jotain. Mutta sinä et te
      Ikävä
      50
      1402
    5. Oisko jii-miehelle jollakin asiaa

      Jos vaikka on jäänyt joku asia sydämen päälle.
      Ikävä
      90
      1398
    6. Iäkkäät asiakkaat ärsyttävät kaupoissa

      Miksei Kela järjestä palvelua, jolla toimittaisivat ostokset suoraan ikäihmisille? https://www.is.fi/taloussanomat/art-
      Maailman menoa
      296
      1271
    7. Olen syvästi masentunut

      En oikein voi puhua tästä kenenkään kanssa. Sillä tavalla että toinen ymmärtäisi sen, miten huonosti voin. Ja se että mi
      Tunteet
      136
      1133
    8. Miksi sinulla, nainen

      On niin negatiivinen asenne minuun ja yleensäkin negatiivinen käsitys?
      Ikävä
      113
      1083
    9. Mikä oli nainen

      Paras yhteinen hetkemme niistä pienistä ja vähäisistä.
      Ikävä
      75
      1062
    10. Nainen, millainen tilanne oli

      kun huomasit ihastuneesi häneen oikein kunnolla. Missä tapahtui ja milloin
      Ikävä
      55
      958
    Aihe