Nyt siis Iisakki Kiemunkia epäillään raskaista talousrikoksista SCC keisissä. Mies hihkuu ensimmäisenä, että" absurdia, oikeudellisia perusteita ei ole, odotan jo että syyttäjä vapauttaa minut kaikesta" Näinköhän käy, kun Kiemunkilta vaadittiin satojen tuhansien korvauksia aiheuttamistaan vahingoista, huusi Kiemunki suureen ääneen," vääryys huutaa taivaisiin asti". Huuto kuitenkin vaihtui vaikeroinniksi, kun Hovioikeuskin katsoi, että vahinkoja oli Kiemungin toiminnan osalta aihetunut miljoonien edestä, ja vouti odottelee nyt omiaan. Jos ja kun kiemunki tuomitaan näistä raskaista rikoksista, kysymys kuuluu; voiko sairaanhoitopiirin viestintäjohtaja jatkaa vielä virassaan?
Kiemunki kiipelissä
Anonyymi
4270
0Äänestä
Muut lukivat myös
Ketjusta on poistettu 3 sääntöjenvastaista viestiä.
Odottaa vastausta
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 42
Vanhimmat
Katkeruutesi huutaa taivaisiin asti. Menisit jonnekin juttelemaan tästä.
Poliisin tiedote on raskasta luettavaa demari Iisakki Kiemungin osalta. Nyt puhutaan vakavasta rikosepäilystä. Kiemunki Sunny Car Centerin hallituksen jäseneä on rikostutkinnassa epäiltynä useammasta rötöksestä, lista on uuvuttavan pitkä.
- törkeä petos
- törkeä petoksen yritys
- törkeä velallisen epärehellisyys
- törkeä kirjanpitorikos
- törkeä väärennös
No, jotkain laittomuuksia on varmasti täytynyt tapahtua, kun Sunny Car Centerin kassasta katosi rahaa teille tietymättömille yli 6 miljoonaa euroa. Luulisi, että firman toimitusjohtajalla ja hallituksen jäsenillä vähän polttelee jalkojen alla. Tutkinnan edellinen syyttäjä määräsi rikostutkinnan laajennettavaksi. Mitähän kaikkea mahtaa vielä paljastua lisää.
Tapaus on kesken mutta PersGäry on jo tuomittu mutta odotellaan jatkoa.
Voidaan sanoa perustellusti, että paha saa palkkansa
En usko että Kiemunki olisi syyllistynyt yhtään mihinkään. Ritskun kanssa on varmasti ollut hankala hoitaa asioita jotka on hoidettava. Ehkä kyse jostain tälläisestä. Voisivat jo lopettaa tämän ajojahdin.
Poliisikin ihan vaan huvikseen tiedottelee tämmöisiä pikku suhmurointeja.
Viialan puskaradio hoitaa kyllä tiedotuspuolta kautta koko Suomen
"En usko että Kiemunki olisi syyllistynyt yhtään mihinkään. Ritskun kanssa on varmasti ollut hankala hoitaa asioita jotka on hoidettava. Ehkä kyse jostain tälläisestä. Voisivat jo lopettaa tämän ajojahdin."
Kiemunkia varoiteltiin usealta suunnalta aikoinaan osakeyhtiön hallituksen jäsenyyden mukanaan tuomista vastuista, mutta kaveri ei selvästikään ole ihan järjen jättiläinen, koska jo googlettamalla löytyy näitä aika yksiselitteisesti. Jos on niin, ettei Kiemunki pystynyt valvomaan Ritaluoman toimintaa yhtiössä, tai ei ymmärtänyt mikä hänen rooteliinsa hallituksessa kuuluu, jokainen järkevä henkilö olisi eronnut välittömästi tuossa kohtaa tehtävistään yhtiössä.
Nyt hän näyttää ottavan jo etukäteen tuomarin roolia, katsoessaan, ettei laillisia perusteita syyttämiseen löydy. Tuntuu kyllä sille, että tässä on kyseessä toisinto vahingonkorvausten osalta, jossa kaveri ilmoitti siinäkin, että kauhea vääryys on tapahtunut. Vasta Hovin jälkeen ääni muuttui hieman kellossa, eikä vääryydestä ollut enää tietoakaan. Jo maallikkokin voi tuohon vahingonkorvaus- asiaan todeta, ettei oikeusoppineilla ollut yksinkertaisesti muuta mahdollisuutta, kuin tuomita Kiemunki Ritaluoman ohella vahingonkorvauksiin, ja jo pelkästään miljoonien siirrot epämääräisiin kohteisiin ulkomaille, joita ei ole voitu verifioida, signaloivat selkeästi lopputuloksen. Mutta ei, Kiemunki ei koskaan anna periksi, eikä koskaan voi myöntää tehneensä mitään virhettä, no se lienee tietenkin inhimillistä. Siinä on vain heikkoutena, ettei koskaan opi mitään
Sittenhän teitä on kaksi.
Ennen sanottiin *Kaikki tiet vievät Roomaan* !
Voi olla hyvinkin että entisaikoina jossa elettiin, ei teitä tarvittukaan niin paljoa kun käveltiin ja liikuttiin pienimmissä tarpeissa kuin nykyään!
Väittämäsi että *Sittenhän teitä on kaksi* on täysin valetta ja tuulesta tempaistu, absurdi väittämä koska todellisuudessa teitä on miljoonia, on vesiteitä, rautateitä, moottoriteitä, kyläteitä ja vaikka mitä !
En kyllä yhtään ymmärrä mitä järkeä on tulla väittämään jostain kahden tien olemassaolosta, pientä rajaa sentään höpinöissäkin! ;))
Kyllä siinä varmasti unettomia öitä vieteään hikisissä lakanoissa piehtaroiden.
Ihan hyvin uni maistuu aurinkoisessa floridassa kun laittaa air conditioner päälle.
Kas Gary on taasen Key Westissä. Sano Ritskulle terveisin kun otatte yhdessä aurinkoo.
Kas, Lobotoitu Kokdem-Trollo on taasen Pertulla latauksessa. Sano hälle Persuilta terveisin kun otatte yhdessä aivohoitoa.
Voiks ton poliisin tiedotteen lukea jostain? Tosta Kiemungista sen verran, mies luulee olevansa muita viisaampi kun lukee facebook kirjoituksia. Olis aivan ihanaa jos oikeus tapahtuisi ja Kiemunki ja Ritaluoma joutusivat maksaan kunnon korvaukset.
Kiemungin työnantajan vastuulle nuo korvaukset pitäisi laittaa maksuun.
Miksi? Kiemunkihan itse ahnehti valtaa.
Ken Kiemuran palkkaapi, se kiemuran velat blokkaapi. Sanonta Sata-Hämeestä vai mistä se oli ?!? Naapurin koira plösäytti melkoiset kiemunkit tien poskeen, sitä naapuri meni koskeen...hyppäämään.
Samaa mieltä. Sairaahoitopiirin tulee maksaa Kiemunkin velat. Persuna tätä vaadimme
Älkää peljätkö. Kiemunki on tähänkin saakka maksattanut lukuisat ja lukuisat SCC oikeudenkäyntien kulunsa valtiolla eli veronmaksajien piikkiin. Kaveri on maksukyvytön ankerias. Ei taida 100 tonnia riittää Kiemun asianajajien palkkioihin.
Näin on
Tavallaan maksaakin. En usko että kyseisessä firmassa mitään erillistä kovapalkkaista tiedotuspäällikköä edes tarvittaisiin. Tartuntalukujen ilmoittaminen twitterissä lienee päivän duuni, ellei sekin ole delegoitu jollekin.
Missä tällainen tiedote on?
Häsä torstaina
Nolottaa Garyn tuomio SCC casessa mutta niin tekee myös Persuilla. Ei puhuta enää talousnerosta.
Kuka lienee tuo gary, mutta kiemunki on kyllä ansainnut Hämeenlinnan tyhmimmän tittelin
Tarkoitat tietysti Gary ansainnut tyhmimmän tittelin. Ei uskonut omiin varoituksiin ja sai tuomion ja pakkolähdön pois.
Viskikin maistui.
Niin tosiaan kari sai parin sadan sakot ja kiemungilla on satojen tuhansien korvausvastuut ja nyt uhkaa syyte törkeistä talousrikoksista, että kumpikohan se tyhmä nyt olikaan
Nämä demarit on mainoita Hämeenlinnassa. Aina huijattuina oikeudessa. Hallipäällikkö yritti vielä oikeudessa itsekin valittaa kun kookauppias myi sille kasan katsomolautoja sadalla tonnilla. Onnää hauskoja veikkoja. Ei voi muuta sanoa.
Pitäisikö kuntien olla yksityisten omistajien omistuksessa? Tuntuu siltä että nämä vaalit tuovat päätöksentekoon lähinnä ihmisiä joita kiinnostaa vain esillä olo ja ilmaiset edut. Viisauden laita onkin sitten ei ole osastoa.
Tule kuule ite päättämään.
Ei ole vaikeeta. Siellähän saa aina ohjeet siiytä miten ryhmä äänestää. Niitä kun noudattaa, niin hyvin menee ja päätä silitetään.
Asiasta toiseen. Korruptioepäilyissä uiva isännöitsijätoimisto Reim. Vieläkö luotatte, vai sanommeko irti ?
Ei kannata nää epäilyt on vaan jotain vassareiden häiriköintiä. Kommareiden juttuihin ei pidä ylireagoida.
Mutta voiko sairaanhoitopiirin viestintäjohtaja jatkaa vielä virassaan ja hoitaa virkaansa Ojoisten Työsiirtolasta toimien esimerkiksi 2-3 vuoden ajan?
Merkintä rikosrekisteriin lisää katu-uskottavuutta ja antaa viestinnälle syvempää kaikupohjaa.
Etätyö on muotia.
Syyttäjä päättää poliisin esitutkinnan perusteella. Joskus voi käydä niin ettei syytteeseen ole aihetta esitutkinnan perusteella.
Tuskin nytkään on. Samat jutut käydään läpi monta kertaa. Absurdia!!
Joskus joo, mutta ei tällä kertaa.
Kiemura, kyselepä apua näiltä
https://virkamafia.fi/henkiloluettelo/