Siltarumpupolitikko Lintilä Maassa maan tavalla

Akkutehtailija Lintilä , sanoi kun omalle valtiosihteerilleen 650 000 euron ”eläkeviran” antoi. Tiilikainen sai palkinnon uhrautumisestaan keskustan hyväksi.

Rahapalkan päälle tulee vielä professorin arvonimi.

GTK:n pääjohtajaksi oli tälläkin kertaa useita erittäin päteviä hakijoita, joilla oli hyvät tai erinomaiset edellytykset viran hoitamiseksi.

Lintilän papereissa Tiilikainen oli paras mies tehtävään. Parempi kuin GTK:n pääjohtajan sijaisena toimiva Saku Vuori, GTK:n operatiivisena johtajana toimiva Olli Breilin tai pörssiyhtiö Outotecin entinen teknologiajohtaja Kari Knuutila.

GTK:n pääjohtajavalinnassa painotettiin hyvää henkilöstöjohtamista, mutta hyvästä pelisilmästä ei puhuttu mitään.

Eikä siitä, miten Tiilikainen nosti Metsähallituksen pääjohtajaksi opiskeluaikaisen kaverinsa Pentti Hyttisen, joka joutui lähtemään Pohjois-Karjalan maakuntaliitosta johtamiseensa liittyvien ongelmien takia.

Tiilikainen sai keskustan eduskuntaryhmältä ministerille harvinaisen kirjallisen varoituksen ja lopulta Hyttinen joutui lähtemään Metsähallituksesta samasta syystä kuin edellisestä työpaikastaankin – toki 200 000 euron erokorvaus taskussaan.
6102
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Nimitysmuistio paljastaa: Kimmo Tiilikainen valittiin GTK:n pääjohtajaksi ohi kokeneempien hakijoiden

Elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk) valitsi Geologian tutkimuskeskuksen pääjohtajaksi oman valtiosihteerinsä Kimmo Tiilikaisen (kesk). Tiilikaisella oli vähemmän johtamiskokemusta kuin kahdella muulla kärkihakijalla.

Tiilikaisen ja Vuoren haastatteluihin osallistui myös elinkeinoministeri Mika Lintilä (kesk), joka esitteli pääjohtajan nimityksen valtioneuvostolle.
Tiilikaisen osalta tilanteessa on myös ripaus komiikkaa, sillä syksyllä häntä ei kelpuutettu kotikuntansa Ruokolahden kunnanjohtajaksi.

Tiede- ja kulttuuriministeri Annika Saarikko pani myös syksyllä valtiosihteerinsä vaihtoon. Jari Partaselle (kesk) osoitettiin ovea, ja Saarikko nosti tilalle eduskuntaryhmän pääsihteerin paikalta Anna-Mari Vimparin (kesk).

Huonosti ei käynyt Partasellekaan. Hallitus junaili Partaselle äskettäin paikan Suomen edustajaksi Lontoossa toimivaan Euroopan jälleenrakennus- ja kehityspankkiin (EBRD) ensi syksystä alkaen. Edut hommassa ovat hyvät, eikä työn määräkään kuulemma päätä huimaa.

Tiettävästi johtokunnan jäsenen vuosipalkka on noin 200 000 euroa, eikä sitä veroteta käytännössä juuri lainkaan.

Äänestä

Vaasan veri ei vapise mutta Lintilän puntti alkaa tutista.

Äänestä
  • tuo lintiliä kuuluis turvenevalle traktorin rattiin,luultavasti meneekin kun on tarpeeksi soosannu eduskunnassa

    Äänestä

Kemin ikävät asiat ei Lintilää kiinnosta, olis Vaasalta pois.

Äänestä
  • lintilä on sipilän ikuinen agentti,vaasalla kävi tuuri kun kaivos on saarnamiesten vahvoilla alueilla keski-pohjanmaalla. big boss sipilä antoi käskyn toimia...lintilä on vain marionetti

    Äänestä

  • Anonyymi kirjoitti:

    lintilä on sipilän ikuinen agentti,vaasalla kävi tuuri kun kaivos on saarnamiesten vahvoilla alueilla keski-pohjanmaalla. big boss sipilä antoi käskyn toimia...lintilä on vain marionetti

    Tyypillistä kepun suhmurointia tämä luomuviljelijä tiilikaisen nimitys. Oksettavaa kepun kieroilua niinkun muutkin kepulaisten touhut. Nyt saarikko ajaa koko Suomen sekaisin tyhmällä öykkäröinnillään. Ei ole päässä mitään muuta kun hiuksia.

    Äänestä

Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

Akkutehtailija Lintilä , sanoi kun omalle valtiosihteerilleen 650 000 euron ”eläkeviran” antoi. Tiilikainen sai palkinnon uhrautumisestaan keskustan hyväksi.

Rahapalkan päälle tulee vielä professorin arvonimi.

GTK:n pääjohtajaksi oli tälläkin kertaa useita erittäin päteviä hakijoita, joilla oli hyvät tai erinomaiset edellytykset viran hoitamiseksi.

Lintilän papereissa Tiilikainen oli paras mies tehtävään. Parempi kuin GTK:n pääjohtajan sijaisena toimiva Saku Vuori, GTK:n operatiivisena johtajana toimiva Olli Breilin tai pörssiyhtiö Outotecin entinen teknologiajohtaja Kari Knuutila.

GTK:n pääjohtajavalinnassa painotettiin hyvää henkilöstöjohtamista, mutta hyvästä pelisilmästä ei puhuttu mitään.

Eikä siitä, miten Tiilikainen nosti Metsähallituksen pääjohtajaksi opiskeluaikaisen kaverinsa Pentti Hyttisen, joka joutui lähtemään Pohjois-Karjalan maakuntaliitosta johtamiseensa liittyvien ongelmien takia.

Tiilikainen sai keskustan eduskuntaryhmältä ministerille harvinaisen kirjallisen varoituksen ja lopulta Hyttinen joutui lähtemään Metsähallituksesta samasta syystä kuin edellisestä työpaikastaankin – toki 200 000 euron erokorvaus taskussaan.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu