Miten lapset sopeutuu..

Itsellä ei lapsia, mutta kumppanini 10-vuotias lapsi ajoittain vihaa minua, ajoittain pitää minusta paljon... Lapsella on hyvin ristiriitaiset tunteet minua kohtaan, johtuen ihan kumppanini valehtelusta lapselleen. Hän kieltää sen mitä lapsi aistii. Hän ei halua tunnustaa lapselleen totuutta. Vaikka lapsi on huomannut asian, ja kysynyt äidiltä ihan suoraan onko tämä lesbo. Mutta äiti sanoo että että tämä vain kuvittelee ja tämän tulisi lopettaa oitis semmoiset paskapuheet. Äidin valehtelu on aiheuttanut pojalle vain ongelmia. Jos kumppanini kertoisi totuuden, tyttö voisi käsitellä asian ja jatkaa eteenpäin tiedostaen tosiasiat. Uskon että hän voisi kapinoida alkuun rankastikkin vastaan, mutta ajan kanssa hyväksyä. Koska hyväksyyhän hän nytkin minut suurimman osan ajasta omien epäilyjensä keskellä. Nyt hän pitää äitään lesbona sekä valehtelijana...Ja kuitenkin epäilee omia vaistojaan vaistota asioita. Mielestäni kumppanini tekee väärin. Hänen tulee kertoa totuus tai sitten unohtaa minut. Unohtaisin hänet jos voisin...Jos jollain vinkkejä tai ohjeita niin ovat kovin tervetulleita. Olemme seurustelleet jo 6 vuotta.

Minä luulen, että se, miten aikuiset käsittelevät oman suhteensa ja miten he mieltävät oman identiteettinsä, ratkaisee sen mitä perheen sisällä ja osittain ulkoapäinkin lapsiin heijastuu ja millainen perhekulttuuri vinoon perheeseen muodostuu.

Edellinen naisystäväni oli melko julistavaa sorttia ja minun oli muutaman kerran suorastaan käveltävä hänen ylitseen. En hyväksy, että lapseni valjastetaan yhden naisen sotaan erilaisuuden hyväksymisen puolesta. Itseni ei nimittäin ole juurikaan tarvinnut taistella olemassaolon oikeudesta, ei perheen sisällä - se ei kertakaikkiaan tule kuuloonkaan - mutta ei pahemmin ulkopuolellakaan. Kärhämää oli lasten ja exän välillä tiuhaan, kun tämä tuppasi olemaan muutenkin äkkijyrkkä ja tarkka arvostaan.

Asumme nykyisen tyttöystävän kanssa yhdessä eikä mitään ongelmia ole ollut. Pötköttelemme sohvalla ja toinen on vielä sen lajin hömppä, että juttelee estotta kaikki mieleen tulevat asiat. Suukottelemme ja nojailemme jatkuvasti. Lasten kysymyksiin vastataan asiallisesti, mutta eivätpä he paljoa kysele, ilmeestä voi päätellä, että tykkäävät, kun äiskällä ja varaäiskällä näyttää olevan hauskaa. Pikkuisin pyrkii aina väliin ja roikkuu mielellään tyttöystävän lahkeessa. Suuri kiitos pitää hänelle antaa, kun on niin taitava lasten kanssa. Huumorintajuinen ja joustava, ja riittävän kärsivällinen.

Minä olen tietoisesti ottanut sellaisen asenteen, että olen tarpeeksi tyhmä olemaan huomaamatta suhteessani mitään kummallista. Eikö muka kaikki ihmiset olekaan lesboja? Ainakin kaikki ihmiset varmasti tahtoisivat suukotella tyttöystävääni, kun se on NIIN ihana. Ja jos joku tuijottaa tai naapurin lapset kyselee, niin me selitetään mielellään, että se on meillä siksi, kun se on kaikista kivoin ja paras kokki ja sillä on niin hyvät vitsit ja ME TYKÄTÄÄN SIITÄ.

Ongelmia meillä on kyllä ollut muualla maailmassa, vakaviakin, mutta niidenkään kohdalla en suostu myöntämään, että lesbous olisi syy, en muuta kuin poliisille (siihenkin on joskus jouduttu turvautumaan). Sattuuhan sitä muillekin, että rattijuoppo törmää tai joku heittää lumipallon ikkunaan ja se hajoaa... kyllä virkavalta hoitaa semmoiset jutut. Me tytöt otetaan lisää jäätelöä.