Pitäkää huolta lapsistanne, ettei huumeet vie heiltä jalkoja tai. henkeä!

Anonyymi

"Suomessa on jouduttu amputoimaan raajoja yhä nuoremmilta huumeiden käyttäjiltä tulehdusten ja suonitukosten vuoksi, MTV Uutiset kertoo.

Taustalla on, että opiaattien korvaushoidossa käytettävää Subuxonea ja muita lääkeaineita on käytetty suonensisäisesti. Kun aineita kuitenkin piikitetään, ne aiheuttavat vaurioita verisuoniin ja muualle kehoon.

Nuorten huumeiden käyttö on lisääntynyt viime vuosina ja samalla myös huumekuolemat."

6

1106

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Sininauhasäätiön vertaistoiminnan asiantuntija Juha-Pekka Pääskysaaren mukaan Suomessa huumekuolema ei ole yleensä välitön seuraus yliannostuksesta. Kuoleman uhka tulee, kun hengitys alkaa lamaantua nukkuessa, suonet tukkeutuvat lääkkeistä tai sydän lopulta pettää.

      Pääskysaaren mukaan tämä ero muihin maihin johtuu lääkkeiden yleisyydestä. Suomessa käytetään väkimäärään suhteutettuna päihdekäytössä paljon buprenorfiinia, jota esimerkiksi Subuxone sisältää.

      – Ne ovat huomattavasti yleisempiä kuin ennen, ja nimenomaan nuoret oppivat heti sen lääkkeiden käytön, Pääskysaari sanoo MTV:lle.


      Suomessa on jouduttu amputoimaan raajoja yhä nuoremmilta huumeiden käyttäjiltä tulehdusten ja suonitukosten vuoksi, MTV Uutiset kertoo.

      Taustalla on, että opiaattien korvaushoidossa käytettävää Subuxonea ja muita lääkeaineita on käytetty suonensisäisesti. Kun aineita kuitenkin piikitetään, ne aiheuttavat vaurioita verisuoniin ja muualle kehoon.

      Nuorten huumeiden käyttö on lisääntynyt viime vuosina ja samalla myös huumekuolemat.

      https://www.verkkouutiset.fi/mtv-yha-nuorempien-huumeidenkayttajien-amputaatiot-yleistyneet/#439b70a4

    • Anonyymi

      1980 luvulla itsellä ja miehellä pienipalkkaiset työt ja siitä maksettiin asuntovelka
      18,5% korolla, ruuat,kulkemiset,työmatkat n 8km molemmilla pyöräiltiin kesät talvet imminent plus30 tai pakkasta 30, ihan sama, yhteiskunnalta sai lapsilisää .
      kaikki muu omin avuin säästeliäästi eläen. siihen aikaan ei ollut läppäreitä eikä matkapuhelimia pelkästään lankapuhelin ja pankkikirja jolla nostettiin rahaa, koko ajan oli tieto mitä tilillä eikä sitä ylitelty eikä osteltuosamaksulla joka silloinkin oli kallista. Nykyään ihmiset ELÄÄ YLI VAROJEN OSTAMALLAkaikkea turhuutta velaksi, osamaksuilla vaikka ei yhtään parempia liksoja. moni 30 vuotias velkaantunut moneen eri paikkaan, eletään kuin pellossa, ei opiskella,ei tehdä töitä hillutaan yöt läpeensä ja päivät maataan tokkurassa. ylipainoisia, roskaruuan ja makeiden juomien turvottomia, kuljetaan kädet housuntaskuissa jahousut lököttää kuin paskat housuis,,tatuoituja, lävistyksiä surkimuksia jotka varastelee kaupoista ja myy että saa päihteitä ja alkoholia sekä lääkkeitä saadakseen nupin sekaisin.yhteiskuntamaksaa 17 vuotiaaseen lapsilisää ja sit mennäänv uokralle että yhteiskuntamaksaa vuokrat, perustoimeentuloa ja sen jälkeenkoko loppuelämä menee oleilessa,aina helvetin väsyneenä , tympääntyneenä jakeksitäänjotain älyttömyyksiä jotkatuottaa yhteiskunnalle lisää menoja. jos tähän saumaansattuu vahinko ja tulee leikistä heikki niin siihenkun tarvitaan joku opettamaan huushollin ja lapsen hoitoa kun ei olemitään hajua mistään vaan kämpät on kuin sikaloita ,sekaisin ja pilattu remonttikuntoon

      • Anonyymi

        Olen samaa mieltä kuinka nuoret nykyään on ihan surkimuksia suurin osa eikä luultavasti pärjää aikuis elämässä. Mutta addiktio on monilla huumeisiin niin kova että ei auta muuta kun varastaa, monet kyllä oppivat jossain vaiheessa että se ei ole fiksua. Jos et ole ollut kamakoukussa niin et voi mitenkään tietää millaista se on, lopettaminen vaatii kovaa työtä. itse olen vain 18vuotias mutta olen käynyt läpi huumehelvetin ja sanon sen että kama on pahinta mihin voi ikinä koskea.


    • Anonyymi

      Nuoruus voi olla yksinäistä ja kurjaa, mutta kyllä sitä kannattaa elää siististi ja fiksusti kolmekymppiseen.

      Monella onni löytyy 10 v kärsimyksen jälkeen, jos on vielä terve , eikä ole pilannut elämäänsä huumeilla tai rikollisuudella.

      • Anonyymi

        Aikuisten pitäisi vaatia lapsi kotiin 20.00 ja nuori noin 21.00. silloin kun koulu a on huomenna.

        Muulloinkin pitäisi tietää missä oma lapsi liikkuu.
        Suurin vaara juuri sellaisilla kun ei ole veljeä, ei siskos , tai he ovat 3 vuotta tai enemmän eri ikäisiä.

        Monella alkaa iltaisin varsinkin pimeän aikaan ulkona olemisesta kaikki huono, ajautuvat huonoon seuraan.
        Valitettavasti moni tajuaa kun maailman pahuudet on jo lapsen vieny.

        Sellaisista lapsista ei sitten vanhanakaan saa turvaa , kun vanhempien askel heikkenee.

        Vanhusten olotilat ovat hyvin heikot, jos oma lapsi ei pidä heidän puoltaan.


    • Anonyymi

      Ei tarvi olla huume, viina ja kalja vie alta 50 vuotiaita rollaattorin käyttäjiksi ja muutamia jopa vanhainkotiin 70-90 v kavereiksi.

    Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin

      Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http
      Maailman menoa
      277
      4722
    2. Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi

      se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?
      Maailman menoa
      134
      3050
    3. Miten löydän sinut

      Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit
      Ikävä
      45
      2941
    4. Miksei Björn Wahlroos jaa rahaa köyhille?

      Esimerkiksi Nordean tiloissa? Vai tuovatko ne köyhät hiekkaa marmorilattioille ja siksi ei pysty mursunviiksi pystyyn k
      Maailman menoa
      41
      2911
    5. Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla

      Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?
      Heinola
      77
      1826
    6. Vaikea tilanne

      Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te
      Ikävä
      106
      1694
    7. Jouluksi miettimistä: kuka tai mikä valmistaa rahan?

      Nyt kun on ollut vääntöä rahasta ja eritoten sen vähyydestä, niin olisi syytä uida rahan alkulähteille, eli mistä se syn
      Maailman menoa
      28
      1531
    8. Milloin kaivatullasi

      .. on nimipäivä?
      Ikävä
      64
      1471
    9. Kehtaisitko näyttäytyä

      kaivattusi seurassa?
      Ikävä
      97
      1322
    10. Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!

      Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En
      Maailman menoa
      227
      1222
    Aihe