Kokemuksianne sopivasta vieroitusiästä?

Tervehdys!

Ihan kahdesta maalaiskisun pennusta on ollut kyse.
Mutta luovutusikä askarruttaa todella!

Tahtoisin että kisut saisivat kunnollisen "lapsuuden" (pentuuden?;) mutta niin, että hyvä sosiaalistumisikä minuun, uuteen emäntään ei menisi sivusuun..

Olen yrittänyt selvitää kirjoista ja netistä.. rotukissojen kohdalla puhutaan aina vähintään 12 viikosta, toisaalta jossain kissaoppaassa sanottiin, että 7-8 viikkoisen pennulla olisi paras, muistaakseni "sosiaalistumisikä".

Siitähän tulee kamala ristiriita!! Jos kissa tarvitsee emoaan ja muita pentuja 12 viikon ikään, jäänkö ulkopuoliseksi, jos paras noin 7-8 viikon herkkyysikä menee ohi!?

Olen kuullut että liian varhain vierotettu pentu saattaa esim. imeskellä villamattoja tms. Sekään ei ok..

Eli!! Millaisia kokemuksia teillä on! Jos on voinut seurata eri-ikäisinä luovutettuja kissoja ja millaisia niistä on tullut, olisi tosi kiva kuulla.

Tietysti joka kissa on oma tapauksensa, mutta varmasti jotain yleislinjoja ja ohjenuoria löytyy..

Leimaantuiko useampi viikkoisena tullut kissa vielä sinuun?

Roikkuuko liian varhain vierotettu aina jalassa..?

Toivon niin kovasti, että nämä tulevat pennut saisivat vankan "psyken" ja hyvän kontaktin emäntään! Mutta omakohtaista kokemustietoa ei vielä ole.

Kiitos näkemyksistäsi & kokemuksistasi! :)
6563
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 6

Vanhimmat

Hei!

Olet ilmeisesti hankkimassa kahta pentua, mikä on mielestäni aina parempi kuin yksi ja yksinäinen kissa. Meillä on nyt kolme kissaa, mutta useammastakin on kokemusta. Nykyään täysin sisällä viihtyvä emämme on synnyttänyt kaksi pentuetta makuuhuoneeseemme, mutta se itse, kuten myös kollimme samasta pentueesta, näki ihmisen ensimmäisen kerran noin kolmen viikon ikäisenä.

Kissalle on tärkeää, että se saa tutustua pentuna lajitovereihinsa. Riittävän harjoituksen toisten kanssa pärjäämiseen kissa on yleensä saanut siinä 12-16 viikon iässä, riippuen luonteesta. Liian aikaisin vieroitettu kissa ei ole yleensä aikuisena ainakaan vieraita ja uusia kissoja kohtaan yhtä sopeutuvainen ja sosiaalinen kuin hyville "kissojen tavoille" emon ja sisarusten opettamana oppinut yksilö.

Kissan suhteessa ihmiseen on tärkeää että pentu varttuu emonsa mielestä turvallisessa paikassa, turvallisten ihmisten luona ja että pentu tottuu päivittäisiin ihmiskontakteihin. Näin kasvatettu pentu hyväksyy aikuisena vaikka kuinka monta hoitajaa omakseen, vaikkakin yksi on yleensä ylitse muiden. Tärkeintä kissalle on siis että se on ollut turvallisessa ja hellässä sylissä ennen sinua. Useampi hoitaja juuri tuossa herkässä iässä, mikä muistaakseni kissalla on noin 2-8 viikon kohdalla, on lukemani mukaan eduksi. Kissa ei siis käsittääkseni leimaudu olleenkaan samoin tiettyyn henkilöön kuten koira, vaan jos kaikki käy hyvin ja oikein ennen luovutusikää, kissa hyväksyy luovutuksen koittaessa kenet vain rauhallisen ja sitä itseään kohtaan kohteliaan ihmisen. Älä siis ota ainakaan alle 12 viikkoista kissaa, vaan ota hyvin hoidettu pentu rakastavasta kodista.

Kun meidän emäkissamme teki ensimmäisen pentueensa sänkyymme, eikä kukaan pentuetta ja emoa sängystä hätistänyt edes yöksi pois, pennuista tuli niin ihmisrakkaita ja seurallisia, että se on ollut ihmetyksen aihe kun tapaamme kisuleittemme nykyisiä omistajia. Pennut siis tottuivat ihmisiin.

On myös erittäin tärkeää, että kissanpentu on terve, sillä kivut tai huono kunto voivat saada kissan kuin kissan, saatikka sitten pennun, eristäytymään ihmisestä ja muista kissoista.

Vielä kerran. Sosiaalistumisikä ei kissalla tarkoita samaa kuin koiralla leimautuminen omistajaansa. Meidän niin seurallinen emäkissamme eli ensimmäiset neljä kuukauttaan oman emänsä ja sisarustensa kanssa ulkona, tutustuen niin pellon hiiriin kuin kissarakkaaseen naapuritalon isäntään, eikä sen kiintymys ja kiinnostus minua kohtaan ole ainakaan sen vähäisempää kuin olisi liian aikaisin vieroitetun ehkä vähän ulalla olevan hermostuneen kissan. Tosin pidimme porukalla pentueesta hyvää huolta ja leikimme kisuleitten kanssa siitä lähtien kun emä kantoi ne nurmikolle meidän vahdittaviksi.

Joskus kissanpentu on todella villi, eikä tottele edes emäänsä, jolloin emä kiinnittää huomiota pentunsa kasvatukseen tätä erityisesti ohjaamalla ja ojentamalla. Pentu oppii, ettei leikissä saa purra liian kovaa. Emä esim. ojentaa poikkeuksetta pentua joka saa leikissa toisen pennun äännähtämään kivusta. Näin pentu jota emä on kasvattanut voi olla kohteliaampi myös sinua kohtaan, eikä sinun tarvitse koettaa tehdä mahdotonta, eli koittaa kasvattaa itse ilman aikuista kissaa apunasi pienestä pennusta hyvätapaista, ja myös lajitoverit hyväksyvää aikuista kissaa. Kissa oppii käyttäytymisen perusteet vain toiselta kissalta - pentuna. Sinulle jää aikaa rakentaa suhdetta kissoihisi koko niiden loppuelämän ajan, mutta kissaemän kanssa et voi kilpailla kasvatuksessa, niin hyvä ja hellä, mutta myös napakka ja väsymätön kasvattaja se on.

Tuosta villasta ja imeskelystä. Meillä imeskellään ja nuollaan kaikenlaista kuitua. Salaatit ja ruoho ovat suosikkeja ja voittavat kyllä villamatot, kunhan näitä kasviksia vain viitsii kasvattaa ikkunalla. Jos kissa paremman puutteessa syö villaa liikaa, sen suolisto voi jopa tukkeutua. Villa on usein muutenkin houkuttelevaa kissan mielestä, muutenkin kuin vain nisän korvikkeena pentuna.

On hienoa jos viitsit ottaa kaksi kissaa samasta pentueesta, sillä joku sanoi ihan viisaasti joskus, että kissan paras ystävä on toinen kissa - tuolla ne taas kaulakkain nojatuolissa meidänkin tiikerit nukkuvat ja välillä heräävät öiseen kirmaukseen...

Myös aikuinen kissa kun sen tuo uuteen kotiin, kiintyy hyvin uusiin ihmisiin ja arki sujuu mallikkaasti, kunhan kissan pentuvaihe on ollut hyvä. Suosittelen lämpimästi hiukankin mukavuudenhaluisemmalle aikuista kissaa, sillä pennun kasvattaminen ei ole aina kovin mukavaa, eikä pennusta kasvattamasi kissa ole ollenkaan välttämättä sen enempää "sinun kissasi" kuin aikuisena luoksesi tullut kissa. Aikuisen kissan luonne on ottaessasi kissaa selvillä, pennusta voi tulla mitä vain. Lisäksi kissa hylätään helposti, joten eläinsuojeluyhdistyksestä löytää helposti hyvän - todella hyvän - kissan, jonka rokotuksista ja leikkauksesta on huolehdittu!

Onnea uudelle ystävyydelle!

Äänestä
  • minulle oli sanottu että kissan siasi ottaa 7-8 viikkoisena ja otinkin sitten oman pikku kaverini kun hän oli 7vk. ei minkäänlaisia ongelmia ollut, kissani ei maukunut yhtään ja viereenikin tuli nukkumaan heti ensimmäisenä yönä, kainalooni käpertyi heti. aamulla velä oli siinä samassa paikassa mihin oli nukahtanut.
    sen olen huomannut että kissani on aivan liian kiinni minussa, mitään en saa tehdä ilman sitä, eikä se kyllä minua haittaakkaan.
    pentuna rupesi 'lutkuttaan' minun hiuksia ja ihmettelin mistä on kyse. nyt kissallani on oma viltti mitä 'lutkuttaa' illalla ennen nukkumaan menoa. ei meillä ainakaan ole minkäänlaisia ongelmia ollut vaikka kissa on otettu liian nuorena perheeseeni. toki on parempi kun antaa olla kauemmin emon kanssa :)

    Äänestä

  • Hei!

    Kiitos vastauksestasi!

    Jätin miettimään sanojasi:

    " On hienoa jos viitsit ottaa kaksi kissaa samasta pentueesta, .....
    välillä heräävät öiseen kirmaukseen... "


    eli tuo viitsit, sana..

    Millaista pennun kasvatus on!?
    Vaatiko se koko ajan vahtimista?

    Asun yksin ja joudun myös opintojen takia olemaan poissa ja lukemaan/olemaan tietokoneella kotona.

    Onko epärealistista, että olisi kaksi pentua kodissa samanaikaisesti?

    Tulisiko siitä katastrofi?

    Vai pitäisivätkö ne seuraa toisilleen?

    Vai onko se sitä, että yhtä vahdit ja toinen tekeekin pahojaan jossain silmänulottumattomissa!? ;)


    Totta, että aikuinen kissa varmasti olisi helpompi.. Olen alustavasti luvannut ottaa yhdet pennut, mutta tuloon olisi vielä viikkoja aikaa, joten vielä ehtii miettiä uudelleen. Suloisiahan ne ovat!!

    Olen tosi iloinen, jos tuota hämmennystäni voisi tosiasioilla vähän kirkastaa! :)

    Kiitos!!

    Äänestä

12 viikkoa on vierotusaika. Älä ota sitä ennen. Ja kaksi kissaa on parempi (paras ottaa samasta pentueesta) jos vielä olet poissa paljon. Mutta vaikka on kaksi ne vaatii paljon ihmisseuraa ja vieraitakin ihmisiä tottuakseen ihmisiin(ettei heti juokse piiloon).

Kun ottaa kaksi kissaa niillä on lajitoveriseuraa. Ja vieroituskin sujuu helpommin. Itsellä ei muita ongelmia vieroituksessa paitsi toinen kissoistani (poika) imi mun sormea aika usein ja hampaat ja kynnet mukaan lukien... Nyt kissani ovat jo melkein kolmivuotiaita ja eräänä päivänä kun olin ollut yön kotoa poissa tämä poju imee lutkutti mun sormia pitkästä aikaa mut ei käyttänyt enää hampaita eikä kynsiä, olin aika liikuttunut.

Olen huomannut että mun kissoilla on ihan uskomaton "sanavarasto" ja ne juttelee mullekin tosi paljon. Ja muutenkin ei omatunto soimaa jos ne joutuu olee yksin välillä.

Kahdessa kissassa on tietenkin enemmän menoja, hiekkaa ja ruokaa kuluu enemmän, kaksinkertaiset lääkärimaksut jne... Myös riehuu yöllä... Mutta itse olen saanut hyvin nukuttua jos ovi makuuhuoneeseen on kiinni tai jos käytän korvatulppia. Ja tietenkin pitää kaksi kissaa kouluttaa, mutta on se sen arvoista. niiden puuhailua mukavaa katsella ja persoonia kuinka ne ovat niin erilaisia. Ja mun ovat vielä harvinaisen kilttejä (tosin varmaan johtuu topakasta koulutuksesta) ja ihmisrakkaita. Ja varsinkin toinen kissani(tyttö) on varsinainen sylikissa.

Tutulla on 5 -viikkoisena vieroitettu kissa ja se oli harvinaisen hankala tapaus varsinkin pentuna ja vieläkin jos mä olen kylässä ja istun jossain sohvalla niin tämä kissa yrittää pomottaa et se on mun paikka... ei kyl onnistu mun kanssa sellainen.

Mutta kyl aikainen vieroitus saattaa aiheuttaa luonne ongelmia eli kannattaa pysyä siinä 12 viikossa ja malttaa odottaa.

Kissa voi elää noin 20 vuotiaaksi. kun ottaa kissan tai kaksi kannattaa miettiä hyvin tarkkaan. Mä en valehtele. koulutus on rankkaa ja kädet oli mul aika kauhean näköiset kun mun kissat olivat pentuja. Mutta nyt kun ajattelee niin vaikka oli rankkaa oli se sen arvoista.

Mun toisella kissalla on astmakin ja se vaatii jatkuvaa kortisonilääkitystä ja lääkärikustannukset on satoja euroja ollu vuoden sisällä.

Mutta kaikesta huolimatta en luopuisi niistä! ja olen onnellinen että otin ne.

Mun kissat osaa myös istua käskystä. Ne istuu aina ennen kuin saavat ruokaa..

Minulla on siis tyttö ja poikakissa, leikatut. Silti välillä poju raiskaa tyttöä, mikä ei ole mukavaa. Ja menenkin väliin koska tyttö ilmiselvästi kärsii. Nyt ne on alkanut ottaa pahemmin yhteenkin. Varmaan tyttö pistää hantiin raiskausyrityksiä. Siksi suosittelisin kahta tyttöä. Voi ottaa tietenkin kaksi poikaakin, mut mä ottaisin tytöt jos nyt olisin hankkimassa kissoja. Pojille voi tulla reviiritappeluita helpommin mutta leikkaamalla ne vähenee. Ja muuten kin kannattaa aina leikata ellei halua pentuja.

Itselläni on todettu astma ja jatkuvaa sairasteluani selvitetään. Toivon vaan ettei johdu kissoistani. En haluaisi luopua niistä :(. Hilseallergia testi on tehty verikokeella enkä ollut allerginen. Olen kyl asunut homeisessa talossa mistä luultavasti minä ja kissani molemmat astma saatiin....

Äänestä
  • lisäys vielä edelliseen että kyllä ne kissat raapii ja kannattaa hankkia raapimispuu mut aina vaan sekään ei auta. Mun toinen kissa raapii puuta aika uskollisesti mut toinen ei raavi...

    Sitten voi tietenkin yrittää vesipullokoulutusta tai käyttää kissakarkotteita ja raapimispuuhun kissanminttua. Tapetit oli kans kissojeni mielestä mukava raapimiskohde. Enää ei mulla tapetteja olekaan.

    Onhan ne sellaisia riiviöitä, mutta silti rakastan kissojani.

    Syö kukkia, eli mulla ei ole kukkia. Sen sijaan kasvatan välillä niille ruohoa.

    Kyllähän ne aikaa vaatii mut kyllä ne toisillekin seuraa pitää.

    Myös kissani välillä haisee kun en ole vieläkään löytänyt täydellistä kissan hiekkaa...
    täytyy vaan siivota tarpeeksi usein mut olen kipeä jatkuvasti ja jaksaminen on rajallista. Ei oikein joka toinen päivä jaksa vaihtaa hiekkaa kokonaan kun on kuumetta.

    Mutta kyl kaikki on sen arvoista mitä kissoilta saa. Seuraa, uskollisuutta, rakkautta ja tunnetta siitä että hoivaa suloista pientä eläintä joka ei ilman minua pärjäisi.

    Äänestä

  • mirri kirjoitti:

    lisäys vielä edelliseen että kyllä ne kissat raapii ja kannattaa hankkia raapimispuu mut aina vaan sekään ei auta. Mun toinen kissa raapii puuta aika uskollisesti mut toinen ei raavi...

    Sitten voi tietenkin yrittää vesipullokoulutusta tai käyttää kissakarkotteita ja raapimispuuhun kissanminttua. Tapetit oli kans kissojeni mielestä mukava raapimiskohde. Enää ei mulla tapetteja olekaan.

    Onhan ne sellaisia riiviöitä, mutta silti rakastan kissojani.

    Syö kukkia, eli mulla ei ole kukkia. Sen sijaan kasvatan välillä niille ruohoa.

    Kyllähän ne aikaa vaatii mut kyllä ne toisillekin seuraa pitää.

    Myös kissani välillä haisee kun en ole vieläkään löytänyt täydellistä kissan hiekkaa...
    täytyy vaan siivota tarpeeksi usein mut olen kipeä jatkuvasti ja jaksaminen on rajallista. Ei oikein joka toinen päivä jaksa vaihtaa hiekkaa kokonaan kun on kuumetta.

    Mutta kyl kaikki on sen arvoista mitä kissoilta saa. Seuraa, uskollisuutta, rakkautta ja tunnetta siitä että hoivaa suloista pientä eläintä joka ei ilman minua pärjäisi.

    Viisi viikkoisena tullutta. Ne pelastettiin ulkoa, mihin ne olisivat menehtyneet muuten. Ei ole ollut luonne ongelmia. Kakaraikä oli aika raisu, mutta niin on kuulemma kaikilla. Juoksemista, leikkimistä, takaa-ajoa, pari kangassohvaa meni, kun raapimispuu ei kelvannut. Ja sisäsiistejä olivat alusta asti. En suosittele liian aikaisin vieroittamista, mutta siitäkin voi selvitä. Ja kissojen pollat on kunnossa varmaan myös siksi, että heillä on toisensa kavereina ja tytär on hoivannut niitä rakkaudella. Kolme kuukautta sitten meille tuli iso koira ja poikakissa otti minulle aluksi nokkiinsa, että mitäs tuommoisen pedon toit. Eilen sama katti roikkui koiran takajalassa puoliksi koiran mahan alla. Näin meillä.

    Äänestä

Kommentoi aloitusta


kissaa harkitseva kirjoitti:

Tervehdys!

Ihan kahdesta maalaiskisun pennusta on ollut kyse.
Mutta luovutusikä askarruttaa todella!

Tahtoisin että kisut saisivat kunnollisen "lapsuuden" (pentuuden?;) mutta niin, että hyvä sosiaalistumisikä minuun, uuteen emäntään ei menisi sivusuun..

Olen yrittänyt selvitää kirjoista ja netistä.. rotukissojen kohdalla puhutaan aina vähintään 12 viikosta, toisaalta jossain kissaoppaassa sanottiin, että 7-8 viikkoisen pennulla olisi paras, muistaakseni "sosiaalistumisikä".

Siitähän tulee kamala ristiriita!! Jos kissa tarvitsee emoaan ja muita pentuja 12 viikon ikään, jäänkö ulkopuoliseksi, jos paras noin 7-8 viikon herkkyysikä menee ohi!?

Olen kuullut että liian varhain vierotettu pentu saattaa esim. imeskellä villamattoja tms. Sekään ei ok..

Eli!! Millaisia kokemuksia teillä on! Jos on voinut seurata eri-ikäisinä luovutettuja kissoja ja millaisia niistä on tullut, olisi tosi kiva kuulla.

Tietysti joka kissa on oma tapauksensa, mutta varmasti jotain yleislinjoja ja ohjenuoria löytyy..

Leimaantuiko useampi viikkoisena tullut kissa vielä sinuun?

Roikkuuko liian varhain vierotettu aina jalassa..?

Toivon niin kovasti, että nämä tulevat pennut saisivat vankan "psyken" ja hyvän kontaktin emäntään! Mutta omakohtaista kokemustietoa ei vielä ole.

Kiitos näkemyksistäsi & kokemuksistasi! :)

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu