Käytin n.16v kissaani eläinlääkärissä tarkastuksessa ja verikokeiden mukaan sillä oli lievä anemia.
Muut arvot olivat moitteettomat laajassa verenkuvassa jonka halusin tutkittavan.
Lääkärin mukaan anemia voi olla iän tuomaa eikä se vaadi mitään toimenpiteitä.
Mietin kuitenkin voisiko jokin ruokavalio tai erityisruoka vahvistaa kissani muuten hyvää terveyttä.
Syötän kissalleni raakaruokana kananfilesuikaleita ja viljaporsaansuikaleita sekä annan sian munuaisia joka toinen kuukausi neljän munuaisen kuurina.
Munuainen on sen herkkuruokaa ja ainoa mitä se syö niin että sitä ei voi antaa niin paljon kuin se itse sitä haluaisi.
Kuivaruokana se syö Friskies napsuja joita ostan eri laatuja vuoronperään.
Niitä se syö päivittäin vain reilun 2dl vaikka tarjolla sitä on kupeissa aina.
Pivittäin se syö myös Latz märkäruokapussin joka pitää olla kastikepohjainen sillä hyytelöversioita se käy vain lipasemassa muutaman kerran ja jättää loput kuppiin.
Myös kastikepohjaiset se jättää kuivumaan jos niitä tarjoaa useamman päivässä.
Jos joku hoksaa miten lisäämällä tai muuttamalla voisi ruokavalion muuttaa niin että anemian saisi katoamaan niin ottaisin mielelläni ohjeita vastaan.
Vanhan kissan ruokavalio
3
239
Vastaukset 3
- Anonyymi
Minä vaihtaisin nuo Friskies napsut lemmikkikaupoista saataviin seniorikissojen napsuihin. Löytyy useampaa merkkiä.
- Anonyymi
Minä jättäisin nappulat kokonaan pois. Täynnä turhia hiilareita, voivat aiheuttaa virtsakiviä ja hammasongelmia. Tai jos et halua kokonaan jättää pois, vaihtaisin laadukkaaseen ja lihapitoiseen merkkiin enkä pitäisi jatkuvasti tarjolla.
Vaihtaisin myös märkäruuan laadukkaaseen, vastoin muiden uskomuksia se ei ole lainkaan kalliimpaa ruokaa tai mitään "gurmeeta". Märkäruokaa valittaessa olisi hyvä katsoa, että se sisältäisi vähintään 70% lihaa ja ei viljoja/sokereita. - Anonyymi
Friskies, ja Latz?
Ai kissan ruokaa?
Tutkippas noiden raaka-aineluettelo. Katsopas sitten kissan purukalusto, minkälaisen ruuan syömiseen se on tarkoitettu.
Eipä ihme että on anemia. Ollut jo tuolla safkalla pitempään.
Annathan ihan oikeaa kissalle sopivaa ruokaa, että jaksaa vielä. Se oikea kissanruoka koostuu lihapitoisista tarpeista. Ei viljoista joiden seassa on pikkuisen lihaa... Selittikö tohtori mitä sinun kuuluu nyt tehdä? Haet lihaa kaupasta. Vaikka tilaat netistä kunnon ruokia zooplussalta tai jostain.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1791672
Muistakaa pojat tämä.
Mies joka haluaa naisen, löytää keinon. Ei epäröi eikä hämmennä. Tekee kaiken eteenne.107859En ehkä onnistu siinä
Kovasti minä yritän näyttää kauniilta, vain sinua varten, mutta en taida onnistua siinä.58735Muhun rakastuu kaikki naiset, mut mä en rakastu niihin
Mun vaatimustaso on 10+ Mut mua tavottelee 7+ naiset207634- 133608
Mitä mieltä olet?
Miehestä jolla ei ole yhtään kaveria, ei facebookissa eikä livenä ja hän harrasta ja tekee kaiken yksin. Onko vähän outo89595- 48556
Pahoin pelkään nainen
että pidät minua epäempaattisena, itsekeskeisenä, narsistisena ja kylmänä ihmisenä. Oletko koskaan ajatellut, että minus50548- 37536
Viesti jonka haluaisit lähettää...
hänelle. Onko jokin pieni tunniste jonka vain te tiedätte. Onko naiselta miehelle tai toisinpäin, joku joku päivämäärä15510