Sain takautuvasti omaishoidon tukea 3 kk. Lähetin ennen rahanntuloa omaishoitajan verokortin maksajalle, pidätys% oli 19.
Kun raha sitten tuli tilille oli siitä pidätetty 60%.
Soitin maksajalle ja verottajalle. Ilmoitettiin, että tänä vuonna saan veronpalautuksena pois rahani...kummasti kutistui nuo verottajan viemät sataset kylpemiksi veroehdotukseen.
Onko muille käynyt samoin?
Verottaja vei.
13
983
Vastaukset
- Anonyymi
Samoin kävi minulle kun Omaishoidon tuen maksuluokka muuttui ja sain korotuksen. Oli kyllä aika yllätys kun pankkitilillä oli takautuvien rahojen osuus vähemmän kuin ensimmäinen maksuluokka.
60% lähti täältäkin vaikka verokortti oli vuoden alusta voimassa korotetulla prosentilla.
Veroehdotuksessa palautusta vain satasen luokkaa.
Tämä on niin turhaa touhua.- Anonyymi
Kyllä ne palautukset ovat oikein laskettuja, liikaa maksettu vero palautetaan ja annetaan jopa reilusti suurempi korko rahalle kuin mitä saisi jos ne rahat olisi ollut pankkitilillä. Minullekin tulee useiden satasten palautus elokuussa kun veroa oli pidätetty 60% huomioimatta lisätuloveroprosenttia.
- Anonyymi
Mihin lakiin perustuu tuollainen ryöstö, ai niin omaishoitajilla ei olekaan oikeuksia ainoastaan velvollisuuksia.
- Anonyymi
SDP on junaillut kotihoitotuen.Kuntien tulisi kuntapäätäjien kanssa luoda kotihoidosta "Työ" nimikeen ja maksaa siitä palkkaa ei palkkiota.
Nyky omaishoito palkkio riipuu "hoidettavalle maksetusta toisen asteen hoitotukimaksusta"jotka ovat luokiteltu kolmeen eri luokkaan,
Kunnat eivät maksa omaishoito palkkiota jos hoidettava ei saa vähintään toisen asteen hoitotukea.Toki kunnat voivat päätää palkkion maksuperusteista,edellä mainittu kattaa peruslain riteerit. - Anonyymi
Mitäs rikollinen tekee muuta kuin rikoksia? Siis verottaja.
Aina kannattaa suosia kaikessa käteismaksua ja ilman kuittia. Mitä se minulle kuuluu, maksaako joku toinen veroja vai ei? Sitä varten niillä on urkkijansa. Toisekseen käteisestä ei jää mihinkään merkintää esimerkiksi siitä, ostinko taas leipää vai kaljaa. Ja jos maksun vastaanottaja ei maksa siitä veroa, niin jää rahan kiertokulusta yksi haittatekijä pois: vero. Verohan menee poliittisten rikollisten taskuun, maahan hankittujen loisten (esim. v 2015 keskim. 5833,30 €/kk, verottomana!) luksuselämään ja sortajiemme taskuihin. Ihan Hitlerin malliin, kuten lainaus muualta kertoo:
"Propaganda, ihmisten painostus, syrjintä, syyllistäminen ja sananvapaus on tänäpäivänä Natsi-Saksan tasolla. Korruptoituneet päättäjät ja media julistavat omaa maksettua valhettaan ja ihmiset vaiennetaan.
Uutisissa muutaman pikkukylän luonnonkatastrofeja, tai paikalliset helteet esitetään koko maailman laajuisia ilmiöinä, pelottelu on keino ohjailla ihmisiä.
Valitettavasti tämä on toiminut, hysteria on levinnyt rokoterintamalla ja nyt ilmastonmuutos asiassa.
Suurimmalla osaa ihmisistä on kuitenkin jonkinlaista omaa aivotoimintaa. Käyttäkää sitä."
Haluatko sinä tukea tätä?
Käteisestä luopumisessa on tavoitteena juuri tämä keskeytymätön seuranta. Samoin uusissa peltipoliiseissa; kännykän sijaintiteto ei ole metrin tarkaa niinkuin peltipoliisien video. Ja se sinun taskussasi oleva S-kaupan jäsenkortti luetaan siinä kaupan kassalla vaikka et sitä taskustasi pois ota. Sain todisteen jo vuosia sitten. Samoin luetaan kaikki muutkin korttisi ties missä, ellet säilytä niitä metallisessa suojuksessa, vrt Faradayn häkki.
Isoveli tietää sinusta paljon enemmän kuin sinä itse! Ja kun riittävästi annat aihetta, käy sinullekin Ilja Janitskinit! - Anonyymi
Käykää ihmeessä kannattamassa tätä aloitetta https://www.kansalaisaloite.fi Lakialoite LA 16/2019 vp on tärkeä kaikille, koska ikääntyminen ja avuntarve koskettavat jossakin vaiheessa meitä kaikkia. Korvaus omaishoidosta on muutenkin liian pieni, joten tämän tukeminen on miltei kansalaisvelvollisuus. Omaishoidontuen PITÄÄ tulla verottomaksi. Tämä on nyt kiinni omasta aktiivisuudestamme!
- Anonyymi
joku kysyi onko lakia.Kyllä on laki omaishoidon tuesta.Löytyi googlesta muutamassa sekunnissa.
- Anonyymi
Mutta sitä lakia saa kunnat tulkita miten haluavat.
- Anonyymi
Kunnon palkka, töissä24 h joka päivä.
- Anonyymi
Saako omaishoidossa kotitalous vähennystä?
- Anonyymi
Jos verokortti on varmasti toimitettu ajoissa palkanlaskijalle on se vain palkanlaskijan moka ja se pitää korjata. Jos ei ole toimitettu, niin sitten menee 60%.
- Anonyymi
Kyllä ne liikaa pidätetyt verot saa takaisin ja vieläpä korkoa sille enemmän kuin saisi pankista.
- Anonyymi
Aina parkumassa rahaa. Ennen hoidettiin omat omaiset, ei hoitopalkkioista puhettakaan. Nyt kun siitäkin maksetaan yhteisistä varoista, se ei enää riitä.
Verottaja ottaa aina tuloista verot. Omaishoidon tuen myötä saajan kokonaistulot yksinkertaisesti kasvavat ja verotus kovenee kuten aina tulojen lisääntyessä. Pienistä tuloista maksetaan veroa hyvin pieni prosentti tai ei ollenkaan. Isoista tuloista maksetaan veroa iso prosentti. Omaishoidon tuki on saajalle selvää rahatuloa, ei mikään ylimääräinen veroton palkinto.
Jos vero tuntuu liian isolta, omaishoidon tuki kannattaa jättää pyytämättä ja ottamatta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
IL - Patteriauto syttyi parkkihallissa Tampereella - 50 autoa LUNASTUKSEEN!
"Palon aikaan parkkihallissa oli 90 autoa, joista noin 50 tuhoutui palossa korjauskelvottomiksi. Lisäksi palo vaurioitti21523130Polttomoottoriauto tulessa parkkihallissa Tampereella
Pystyy näkemättä jo sanomaan, koska sähköautoissa ei ole palavia nesteitä lainkaan. Ihme ettei polttomoottoriautoja ole10217790SDP palauttaa Suomen kansalle kulta-ajat
Hyvinvointivalto on pääosin SDP:n ja osin myös Maalaisliiton rakentama. Hyvinvointivaltion ylläpito edellyttää oikeude30515519Persut JYTKYTTÄÄ ylös, ohi kepun! +2,1 %
Persut palasi kolmen suurimman joukkoon ja on matkalla kohti kevään 2027 eduskuntavaalivoittoa. Sosialistit ovat syöksy15310695Älkää vassarit kuvitelko, että Marinin kulta-ajat palaavat
Vaikka demarit voittaisivat seuraavat vaalit, se ei palauta Marinin taskut-täyteen-kelasta-aikaa takaisin, ei voi eikä h1189620Ja jälleen uusi latauksessa olleen sähköauton palo! Nyt Keravan Prisman parkkihallissa.
IS 3.10.2025 Latauksessa ollut sähköauto syttyi yöllä tuleen Keravan Prisman parkkihallissa, Keski-Uudenmaan pelastusla378231Sanna Marin saa ylistystä Hillary Clintonilta
Jos joku ei tiedä kuka tämä rouva Hillary Clinton on, niin kerrottakoon "fun fact", eli hän on se keneltä Donald Trump348203Johtuuko vasemmistolaisten inho kristinuskoa kohtaan heidän islamin uskostaan?
Tätä jäin pohdiskelemaan.2376752Gallup, PS:lle JÄRISYTTÄVÄ nousu, SDP suurin laskija
https://yle.fi/a/74-20186114 PS kovaa vauhtia nousemassa ennen 2027 vaaleja suurimmaksi puolueeksi. Nyt mennään jo etua2046406Ohhoh. Kokoomusvirkamiehen mukaan Suomessa ei ole työttömyyskriisiä
Kun kokoomuksen johtama hallitus epäonnistuu täydellisesti talouspolitiikassaan, niin aikaisemmin erittäin pahaksi määri365983