Pelasin pihalla pikkuveljien kanssa ja ase ei yhdessä vaiheessa ase ei enää ampunut vaikka lippaasa oli kuulia luulin että akku on tyhjä latasin mutta ei sönkään jälkeen ampumut avasin rataslaatikon ja käytin rattaat irti ja kasasin takaisin mutta senkään jälkee ei ampumut olen vaihtaa myös suuttimen uuton mutta sekään ei auttanut.
Auttakaa mua pls
Miksi airsoft ase ei ammu
2
165
Vastaukset 2
- Anonyymi
Tuli vähän samanlainen tilanne vastaan toissapäivänä. Kaikki vaikutti olevan kunnossa mutta pyssy ei inahtanutkaan kun veti liipaisimesta. Akkukotelon kannen ollessa auki, näki että joka kerta kun veti liipasimesta, vilkahti punainen valo kaksi kertaa mutta tosiaan mitään muuta ei tapahtunut. Googletin asiaa ja löysin vinkin, että moottorin johto voisi olla irti...
...ja toden totta, niinhän se olikin. Eli kun avasin kahvan pohjan niin näki heti, että musta johto roikkui irrallaan. Moottorista oli irronnut kontaktikieleke kokonaan ja jäänyt liittimen sisälle. Minulla oli ylimääräistä johtoa, joten kuorin semmoisen 5cm pätkän molemista päistä paljaaksi ja kiinnitin toisen pään sormin kierittämällä moottorin miinunapaan. Toiseen päähän kolvasin kiinni sen irronneen kontaktikielekkeen. Kieleke ei tahtonut pysyä liittimessä, joten yhdistämisen jälkeen vahvistin liitoksen vielä pienellä palalla sähkömiehenteippiä.
Tuon operaation jälkeen pyssy toiminut kaksi päivää (=useamman tunnin) peleissä ihan normaalisti.
Eli, kannattanee tarkastaa vielä ainakin, että moottorin johdot on kiinni. - Anonyymi
Pitääkö ääntä?
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1011643
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmella
Henkilöauto ajoi puuhun Suomussalmen torin laitamilla. Poliisi epäilee tutkivansa tapausta. Silminnäkijä391185Kattoikkuna puuttui - vai puuttuiko sittenkään?
Tönölään ei saatu mökkejä, kun kattoikkunasta oli pula. Näyttää konkurssihakemus tulleen kuitenkin 31.8., joten kattoikk23960Petteri A-studiossa: "Ihmiset ovat alkaneet saada töitä" ..mitä vitt..
Missä todellisuudessa toi Orpo oikein elää, Suomen työttömyys 2000-luvun ja EU/OECD-maiden korkein tuplat niiden keskita170796Kajaanissa on kadoksissa 27vuotias nainen.
Poliisin tiedoteessa on ,että 1.9.2026 katosi kajaanissa 27vuotias nainen. Kuva löytyy ja tiedot pituudesta ,iästä yms.13750Nythän todellisuus on kuitenkin se
että miehen täytyy tehdä miehen työ. Olla mies. Naisen täytyy tehdä naisen työ. Olla nainen. Voimme puhua pehmeitä ja200695- 46689
Kuka oli kuskina
Volvo suistunut päin koivua torin laidalla? Oliko vauhtia liikaa vai sairaskohtaus vai humala?13657- 33590
Mies sun käytös satutti...
Mahdatko sitä ymmärtää...😔 Olisipa kaikki mennyt hyvin. Vaikea tästä on enää mitään ihanaa rakentaa.39588