Läpi historian köyhyyttä ja sortoa.
Tänään eivät jaksaa enää ja ovat herraksi.
Vajavaisuus teki mestareiksi.
Romaanit kärsineet paljon, että eivät jaksa enää
Anonyymi
6
175
Vastaukset
- Anonyymi
Näin on. Hyvä
- Anonyymi
Olkoon herroiksi, kunhan kunnioittaisivat lakeja sekä maan tapoja.
- Anonyymi
Nooh eipä Veijo Baltzar ainakaan herroiksi enää ole, vaikka Seiskan jutussa oli kaunis nuori blondi kainolassa.
- Anonyymi
Ei voi olla plonti Veijolla! Kaaleet on tummia!
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Ei voi olla plonti Veijolla! Kaaleet on tummia!
Kyllä sillä nuori piukka blondi ainakin kuvan perusteella mukana oli; olivat kuulemma ostoksilla.
- Anonyymi
Omituinen heimo rantautunut Suomen kamaralle?
Ketjusta on poistettu 2 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Maatalous- ja yritystuet pois, työeläkevaroilla valtion velka pois
Suomi saadaan eheytettyä kädenkäänteessä, kun uskalletaan tehdä rohkeita ratkaisuja. Maatalous- ja yritystuet ovat hait223017- 392617
Mies mä oon ihan helppo
Miehelle johon oon ihastunut. Olen harvoin ihastunut, mutta suhun olen. Ei tarvitse kuin pyytää, niin...381473- 841350
- 631241
Mies olen aika erakko nykyään
Vanhentunutkin olen muutamana viime vuonna parikyt vuotta. Kun en ennenkään kelvannut, niin tuskin nytkään kelpaan. Lisä40999Lavroville taitaa olla jo ikkuna raollaan?
Lavrovin syytä välttää korkeita paikkoja ja ikkunoiden läheisyyttä.Ettei vain keikahda ikkunasta pihalle.124893- 32806
Ylen johdon hulppeat bonukset alkavat taas
Suora kopio Iltalehdestä: "Asiasta kertoo Iltalehdelle Ylen hallituksen puheenjohtaja Matti Apunen. Mitä tulospalkkioi28656Skenaario
Elämä ja kuolema ovat merkillisin nyytti olevaisuutta. Mutta kun kumpaakaan ei ole, syntyy lapsuksia, joita korjaamaan59621