Eli ongelma ilmenee otsikosta.
Taloyhtiö on uusi, ja alusta asti on ollut ongelmia roskisten kanssa: ne on kokoajan täynnä. Isännöitsijän mukaan meidän pienen taloyhtiön jätekulut on isommat kuin tuplaten isommassa taloyhtiössä normaalisti. Pelkästään jätekulujen vuoksi taloyhtiö teki tuhansien eurojen tappion, ja vastikkeita oli pakko nostaa, jotta miinusmerkkinen talous käännetään.
Nyt sitten on selvinnyt syy jäätäviin jätekuluihin: saman kadun varrella asuvat omakotitalojen asukkaat tuo roskansa meidän jätesäiliöihin. Itse olen nähnyt näin käyvän kahdesti, ja ilmoitin siitä isännöitsijälle. Taloyhtiön kokouksessa ilmeni, että asian on muutkin asukkaat huomanneet, ja jätesäiliöiden (Molok) lukitsemista selvitellään. Asukkaiden mukaan roskia tuodaan useammasta omakotitalosta.
Mielestäni naapureiden toiminta on varastamista. He maksattavat jätekulunsa meidän talonyhtiöllä. Toiminta on jatkuvaa ja sitä tekee useampi kuin yksi naapuri. Yhden naapurin tiedän, koska näin hänet kun hän hienosti lajitteli jätteensä meidän jätesäiliöihin.
Mitä tässä voi muuta tehdä kuin pikaisesti saada jonkinlainen lukitus jätesäiliöihin?
Saman kadun omakotitalojen asukkaat tuo roskat luvatta meidän taloyhtiön roskiksiin
17
2191
Vastaukset
- Anonyymi
Noin vaikeasti käsiteltävästä asiasta voi tehdä vaikka toisen aloituksen?
- Anonyymi
Hei!
Nyt en ymmärrä. Tämä on minun ensimmäinen kirjoitus tänne palstalle. Vai oliko tästä samasta aiheesta jossain jo juttua. Jos oli, niin en ole huomannut.
Yst. ap - Anonyymi
meillä loppui moinen perseily kun roskavaja laitettiin lukkoon
- Anonyymi
Valitettavasti meillä ei ole vajaa, vaan Molok säiliöt on aidattu kevyellä puurakenteisella aidalla.
Ilmeisesti uutta korkeampaa aitausta ei voi rakentaa, ja saada siitä sellaista, että sen saisi lukittua. Ainoa vaihtoehto taitaa olla hankkia jostain lukot säiliöihin.
ap
- Anonyymi
Juu näin tekee omakotitalo väki!
Eipä ole uutta ei vaadita ei roskien lajittelua kuten asuntoyhtiöissä pitää olla energia, pitää lasi , pitää olla metalli, pitää olla boi , pitää olla pahvi ,, kaikkiin jätteisiin astiat mutta omakotiasujilla samalla kadulla ei mitään väliä ja esimerkiksi kun haravointijäte viedään kunnan metsään kun pienemmän tulotasona asukkaiden rivitalo-olosuhteissa elävät hankkii jätelavat ja kuljetukset mutta omakotiasuja saa tehdä mitä vaan , se on todella outoa.- Anonyymi
Kyllä omakotiasukkaita koskee ihan samat kierrätysvelvoitteet kuin asunto-osakeasukkaita. Ero on vaan siinä että taloyhtiöissä pöntöt on omassa pihassa, kun taas omakotiasukkaat kuljettaa kierrätyskelpoiset jätteet (omalla kustannuksellaan) ilmaisiin kierrätyspisteisiin jotka on joskus kaukanakin.
Sekajätettä kukaan ei voi laillisesti viedä minnekään maksutta joten tästä jokus seuraa aloituksessa kuvattua toimintaa.
Lukkoonhan ne säiliöt täytyy laittaa, ei kai tuo muuten lopu. - Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Kyllä omakotiasukkaita koskee ihan samat kierrätysvelvoitteet kuin asunto-osakeasukkaita. Ero on vaan siinä että taloyhtiöissä pöntöt on omassa pihassa, kun taas omakotiasukkaat kuljettaa kierrätyskelpoiset jätteet (omalla kustannuksellaan) ilmaisiin kierrätyspisteisiin jotka on joskus kaukanakin.
Sekajätettä kukaan ei voi laillisesti viedä minnekään maksutta joten tästä jokus seuraa aloituksessa kuvattua toimintaa.
Lukkoonhan ne säiliöt täytyy laittaa, ei kai tuo muuten lopu.OK-köyhäilyn kantava idea on, että "asumiskulut vain tonni vuodessa". Tällä pitäisi kattaa lämmitys, verot, kunnossapito. Päivänselvä juttu, ettei onnistu ilman pientä fuskua.
Taannoin asuin kerrostalokämpässä pientaloalueen laidalla. Aina keväisin sieltä pientaloalueelta tuli jengiä ihan jonossa marssien, työtäen täyteen puutarha- yms. jätettä lastattuja kottikärryjä kohti puistoa. Vastakkaiseen suuntaan kulki tyhjien kottikärryjen virta.
OK asukkaille voi myös vihjata, että keittiöremontin ym. jälkeen helpoiten vanhoista kalusteista pääsee eroon kun lastaa ne peräkärryyn ja käy kippaamassa lähimmälle bussipysäkille. Peräkärryhän on kaikilla, sitä tarvitaan ilmaisten polttopuiden (tyhjiä kuormalavoja) keräilyyn.
- Anonyymi
Ei kun sinne suoraan sanomaan että ette halua maksaa heidän jätteistään latiakaan, niin tein itse eräälle kunnanvuokratalon asukkaalle, kehoittamalla viemään kirjahyllynsä paketit ja jätteet omaan roskikseensa ja sain ikuisen vihamiehen aika helposti siitä,
että hän töppää ja on laiska , minulle tulee siitä paskanmaine,?.- Anonyymi
Olen huomannut että ”naapurin roskikseen vaan”-käyttö opetetaan perheiden nuorillekin ja samoin lumenntyöntö naapurin pensaiden päälle.
Voisiko joku viranomainen tai lakia tunteva neuvoa miten menetellä tällaisessa yksityisyyden loikkauksessa? Vai löytyisikö kunnalta tai seurakunnalta vapaaehtoisia siirtämään lumiläjät ja roskakassit takaisin naapuritontille. Tällainen 80 v vanhus ei oikein kykene palauttamaan joka päivä tulevia määriä lähtökohteeseen… - Anonyymi
Voisivat viranomaiset osallistua niiden ”välinpitämättömien” kasvatukseen kun eivät roskaajien vanhemmat ole kyenneet ja jakaa vaikka vuosittain roskislaatikoiden omistajille ja heidän lähiasukkailleen lain sisältöä asiasta!
- Anonyymi
Jokaisella asuinkiinteistöllä on oltava jätesopimus, juuri sekajätteen kuljetusta varten.
Säästöä ei kyllä synny sillä, että jäteauto tyhjentää tyhjää säiliötä, kun roskat on viety muualle. Kannattaa selvittää, että kaikilla on voimassa oleva sopimus.. muuten tulee selittämistä kyllä..- Anonyymi
OK köyhäilijät ja pienet rivitaloyhtiöt säästävät valitsemalla pienimmän mahdollisen jäteastian ja pisimmän mahdollisen tyhjennysvälin. Turha maksaa turhasta, kun puutarhajätteet voi kipata kaupungin maille, roskapussit tiputtaa naapuriyhtiön jätekatokseen ja ongelmajätteet roudataan vähin äänin metsään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
OK köyhäilijät ja pienet rivitaloyhtiöt säästävät valitsemalla pienimmän mahdollisen jäteastian ja pisimmän mahdollisen tyhjennysvälin. Turha maksaa turhasta, kun puutarhajätteet voi kipata kaupungin maille, roskapussit tiputtaa naapuriyhtiön jätekatokseen ja ongelmajätteet roudataan vähin äänin metsään.
Sitäpaitsi mitään ongelmajätteitä ei edes tule, koska OK-ladoissa ei ikinä ole asbestia, mitään maalijätteitä tai jäteöljyjä ei tule (nehän voi vaikka polttaa tai haudata maahan).
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
OK köyhäilijät ja pienet rivitaloyhtiöt säästävät valitsemalla pienimmän mahdollisen jäteastian ja pisimmän mahdollisen tyhjennysvälin. Turha maksaa turhasta, kun puutarhajätteet voi kipata kaupungin maille, roskapussit tiputtaa naapuriyhtiön jätekatokseen ja ongelmajätteet roudataan vähin äänin metsään.
Ongelmajätteet saa viedä ilmaiseksi jätteenkäsittelylaitokselle.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
OK köyhäilijät ja pienet rivitaloyhtiöt säästävät valitsemalla pienimmän mahdollisen jäteastian ja pisimmän mahdollisen tyhjennysvälin. Turha maksaa turhasta, kun puutarhajätteet voi kipata kaupungin maille, roskapussit tiputtaa naapuriyhtiön jätekatokseen ja ongelmajätteet roudataan vähin äänin metsään.
Katkera kerrostaloköyhä näkee OK asujan jotenkin kierosti, no toki, sillähän on rahaa, ainakin sen talonsa arvo.. älä ruikuta, osta/rakennuta oma, pääset joukkoomme.. kolhoosoasukki..
- Anonyymi
kameravalvonta on toimiva systeemi, kyltti valvonnasta aitaan, tms. näkyvälle paikalle, ja esim riistakamera kuvaamaan.. tämä on täysin luvallista.
- Anonyymi
Jos laitatte siihen aitaan lukittavan portin, niin tuskin enää aidan yli kiipeilevät roskapusseineen.
Omakotiasukkaan jäteastian tyhjennys Helsingissä maksaa noin 6€ kerta. Ei tulisi mieleenikään naapureiden jäteastioita täyttää, kun nyt hakevat sekajätteet 2 viikon välein.
Tonni vuodessa menee jo kiinteistöveroon Helsingissä.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Nainen kokki autossa kammottavan kuoleman sähköauto-Teslan syttyessä tuleen.
https://www.is.fi/autot/art-2000011652873.html Näin vaarallisia sähköautopalot voivat olla.744999Persuja ei aluevaltuustoissa näy
Ei tunnu persuja paljon paikalliset asiat kiinnostavan, vaan ainoastaan ulkomaalaiset, joku Israel ja Trumpin fanitus.123378Päivän Riikka: Uudenkaupungin autotehdas hiljeni
Näin ne 100 000 uutta pysyvää ei-tempputyötä yksityiselle sektorille tämän hallituksen ansiosta syntyy. Työntekijöille j242690Kerro kaivattusi nimi tai nimikirjaimet
🌠 Tähdenlento! Kirjoittamalla kaivattusi nimen tai nimikirjaimet tähän, saattaa toiveesi toteutua.571747- 471566
Tämmönen höpsö
Höpönassu mä olen. En mikään erikoinen…hölötän välillä ihan levottomia. Tykkäisit varmasti jos olisin siellä sun vieress441346- 941342
Alkuvuodesta poistuu työttömyyskorvaus kaikilta joilla on säästössä rahaa
Tippuu korvaukselta iso määrä työttömiä.2251180Hiljaisuus
Tarkoittaa välinpitämättömyyttä, henkistä väkivaltaa ja kiusaamista. Olet valinnut hiljaisuuden.711025IS Viikonloppu 29.-30.11.2025
Antti Skytältä 3-tasoinen ristikko. Pääkuvassa on harhauttava elementti, mikä saattaa hidastaa myös muiden kuin minun ra53902