uuden isän kanssa vai jääkö kersat entisen isän luokse? Miten sovitte asian, annoitteko naisen ex miehen päättää vai päätittekö uuden isän ja naisen kanssa?
Eikö ole hullua jos lapset ei muista uutta isiä? Minusta olisi. Meillä on niin, ettei lapset tule onnittelee mua, kun heidän isä ei anna, kun kuvittelee ,että lapset tykästyy minuun, no niin siinä on käynyt, mutta ei ole mun vika, että nainen halusi mut lastensa isiksi.
Nainen tekee kakun mut en oo varma tuoko lapset mulle lahjoja. Yleensä ei, kun nainen sanoi ettei hänen kuulu lahjoja mulle ostaa, musta kuuluisi, kuitenkin kasvatan hänen lapsiaan kun aina ovat täällä.
On kyllä hankalia, huomaa että ovat isänsä kasvattamia, ei mitään käytöstä ja arvostusta minuun kohtaan, tuskin tunnen heitä. Ei puhu mulle vaikka kuin yritän opettaa puhumisen taidon.
En oikeesti tiedä näistä lapsista mitään, mutta kasvatan heitä omalla tavalla, mutta eivät ymmärrä.
Isäinpäivänä olisi kiva kun onnittelisivat minua saavutuksistani ja ahkeruudesta, ja siitä että ylipäänsä ovat meillä. Ei ole kiva olla isäpuoli, mutta pakko olla, en voi jättää heitä oman onnensa nojaa, jonkun on pidettävä heistä huolta ja opetettava ja komennettava, ja se olen minä.
Juhlitteko isäinpäivää
Anonyymi
1
122
Vastaukset
- Anonyymi
et ole sinä - eikä ole mitään vanhaa/ uutta isää- lapsen oma isä päättää!!!
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kansalla on oikeus tietää miksi persut pettävät
Koko kulunut hallituskausi on kysytty persuilta, minkä vuoksi he ovat pettäneet käytännössä jokaisen vaalilupauksen, ain597474Venäjän armeijan evp-upseeri: Armeija surkeassa tilassa, jonka läpäisee kaiken kattava
valehtelu. Venäläiset alkaneet pohtia julkisesti maan todellisia tappioita. Z-bloggari ja 3. luokan kapteeni (evp.) Mak1232906- 1421746
Kansalla on oikeus tietää mikä on SDP:n talousohjelma jolla maan talous
saadaan nousuun? Miksi puolue piilottelee sitä, vai eikö sitä ole? Tähän asti olemme vaan saaneet kuulla hallituksen ha651639Ammattiliitto 900 euroa/vuosi - Työttömyyskassa 72 euroa/vuosi
Ammattiliitosta eroamalla voi säästää jopa 800 euroa vuodessa. Mitä enemmän tienaat, sitä enemmän maksat liitolle. Esim1151448Miten voit olla niin tyhmä
että et tajunnut että sua vedätettiin? Tietäisitpä miten hyvät naurut on saatu. Naiselle1671384- 1291116
- 73817
Kyriake=Kirkko
Kirkko, Kyriake Kirkko-sana tulee kreikankielen sanasta Kyriake=Herran omat, Kristuksen omaksi kastettujen suuri joukko47802- 51707