Syrjäytyminen murrosiässä (12-18 v)

Anonyymi

Olen 17-vuotias, syksyllä 18 täyttävä nuori"mies" ja tilanteeni on lyhyesti kerrottuna seuravaanlainen.

Ala-asteen lopulla vaikutin vielä sosiaalisen elämäni puolesta suhteellisen normaalilta. En ollut mikään kovis tai koulun suosituin poika, mutta en myöskään läheskään ujoimmasta päästä. Kavereita löytyi 6. luokalla useampia sekä koulusta että koulun ulkopuolelta ja oikeasti hyviä sellaisia, tasavertaisia ja reiluja kavereita joiden kanssa vietti mielellää aikaa aina kun pystyi.

Kun siirryin yläasteelle ja lapsuudesta nuoruuteen kaikki kuitenkin muuttui ja nopeasti. 7. luokalla uudessa koulussa en saanut käytännössä enää ensimmäistäkään kaveria. Sen sijaan minua alkoi vaivata kuin tyhjästä ilmestynyt ihmispelko ja arkuus, joka alkoi nopeasti myös kasvaa. Putosin nopeasti sosiaalisen hierarkian pohjimmaiseksi ja sitten täysin ulkopuoliseksi. Sen sijaan että olisin nauttinut sosiaalisuudesta kuten "pienempänä" olin tehnyt aloin vältellä sitä. Rupesin aina koulussa odottamaan että päivä päättyy ja pääsen sulkeutumaan kotiin yksin tietokoneen äärelle. Koin myös koulussa pari todella nöyryyttävää tilannetta, vaikka varsinaista kiusaamista ei ollutkaan, ja minusta alkoi tulla se luokkamme ns. kummajainen.

8. luokan loppuun mennessä olin jo sulkeutunut täysin niin etten käytännössä puhunut koulussa enää sanaakaan kenellekään opettajia lukuunottamatta. 9. luokalla rupesin vieläpä lintsaamaan tunteja sieltä täältä koska ei yksinkertaisesti enää huvittanut tulla "hylkiönä" paikalle. Sain silti tasaisen hyviä numeroita kokeista ja kaikki tehtävät palautettua joten sitä katsottiin läpi sormien. Ja yläasteen päätyttyä hain suorinta tietä aikuislukioon jossa ei tarvitse olla tekemisissä muiden nuorten kanssa. Siellä opiskelen nytkin.

Aikaisempina vuosina olen elänyt vähän päivä kerrallaan enkä ole jostain syystä ajatellut asioita laajemmin, mutta nyt viimeisen vuoden aikana olen hyvin vahvasti herännyt miettimään elämääni ja sitä että minulla ei taida olla kaikki aivan kunnossa. Yksinäisyyden ja ulkopiolisuuden tunteet ovat alkaneet piinata jatkuvasti enemmän ja samalla on alkanut ilmaantua masennuskausia jolloin olo on todella synkkä.
Minkäänlaista normaalia nuoruutta johon kuuluisi esim. kaveriporukat ja ikätoverien kanssa vietetty aika, ihmissuhteiden opettelu tai vaikkapa vastakkaiseen sukupuoleen tutustuminen en tosiaankaan ole kokenut eikä sellausta ole näköpiirissä. Edellisestä kerrasta kun olen ollut kasvotusten ja viettänyt aikaa ikätoverini kanssa on kirjaimellisesti melkein kolme vuotta, se tapahtui 2018 entisen kaverini rippijuhlilla johon minut oli kutsuttu.
Olen käytännössä kuin ylikasvanut pikkulapsi, avuton, arka ja ihmisiä pelkäävä. Just mietin että alan olla siinä iässä että muut nuoret alkavat nyt parin vuoden sisään aikuistua, muuttaa pois kotoa, käyvät armeijan, valmistuvat ylioppilasksi, jne. Minä taas olen pudonnut "kelkan" kyydistä jo yläasteen alussa ja sen jälkeen muiden nuorten maailma on ollut aina vain vieraampi ja kaukaisempi. Jo pelkästään tämä asia mietityttää että onko noin monen vuoden eristyksen jälkeen enää mahdollista "liittyä" luontevasti normaalien ihmisten joukkoon.
Minkälaisia ajatuksia nämä "settini" herättävät? Kuinka todennäköistä on että tällainen sosiaalisesti epäonnistunut ihminen voi 18-vuotiaana "parantua" ja saada vielä kokea jonkinlaista normaalia nuoruutta josta on tähän mennessä jäänyt sataprosenttisesti paitsi? Kuinka hyvät ennusteet on normaaliin, onnelliseen elämään ylipäätään?

12

69

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • Anonyymi

      Ihan hyvät on ennusteet normaaliin elämään... mitä se normaali elämä sitten onkaan. Olet mukava ihminen, et kiusaa ketään. Osaat älykkäästi analysoida elämän tilammettasi ja vaiheita, jotka johtivat nykyiseen yksinäisyyteen.
      Vähän kerrallaan annat elämääsi tulla sinua kiinnostavaa tekemistä. Siinä samalla tulee niitä ihmissuhteitakin kuin varkain.

    • Anonyymi

      On hyvä että olet pohtinut asioita ja olet vielä nuori. Itselläni ei ollut lapsena ja nuorena kavereita.Olen joutunut selviytymään yksin. Olin 30 kun havahduin että kaipaa itselleni kavereita.Siihen asti olin selviytynyt yksin ilman sosiaalista kanssakäymistä. Olin ollut koulukiusattu 13 vuotta putkeen niin luottamus ihmisiin oli mennyt. Mutta noin 30 vuotiaana otin riskin ja aloin etsimään netistä kavereita. Niistä muutamista jotka löysyin niin kaksi on säilynyt ystävinä. Joskus sitä toivois että olis enemmän,mutta tavallaan olen tyytyväinen näihin kahteen jotka on olleet elämässäni 12 ja 15 vuotta. Ajattelen niin että laatu korvaa määrän.

    • Anonyymi

      Omakohtainen nuoruuden tarinani on samanlainen, iltalukiota myöden.

      35 vuotta iltalukion jälkeen, kaiken mentyä tuohon asti pieleen, aloin pyörtyilemään ja sain itse selvitettyä että minulla oli vakava raudanpuute.

      Kiitos vaan terveydenhoitojärjestelmälle, jonka palveluita yritin 26 vuotta käyttää selvittääkseni ongelman. Tarjottiin SSRI lääkkeitä ja terapiaa.

      En sano että sinulla on sama ongelma, mutta jos joskus alat asiaa enemmän selvittämään, on tämä juttu sulle kuitenkin kerrottu. Minä koitin yksin asiaani selvittää noin 25 vuotta, enkä saanut mitään vinkkiä, mihinkään suuntaan, edes alan ammattilaisilta.

    • Anonyymi

      Samanlainen nuoruus kuin minullakin. 7. luokalla kaikki muuttui täysin. Olen epäsosiaalinen hylkiö. Vähän kuin moe simpsonissa. Ei auta edes itsemurhapuhelinkaan. Juopotellessa on sattunut ja tapahtunut kyllä. Naisiakin näkynyt mutta ei se ole oikeaa elämää vaan kuin unta. Töitä ollut välillä 10 v aikana. Lukio ja Amis pohjina. 36 v olen ja yksinäinen ja elämään kyllästynyt. Toivottavasti sulla menee paremmin tähän ikään tultaessa.

    • Anonyymi

      Tämä on nyt sitä, kun kaverit ja mieluiten paljon kavereita on elämän ainoa tarkoitus tai ainakin hyvin korkealle arvostettua.

      Olisiko mitään järkeä siinä, että käy koulunsa, tekee työnsä ja tulee toimeen itsensä kanssa eikä tuhlaa energiaansa tyhjään kavereitten kanssa haahuiluun?

      Olet hyvin nuori, aikuistut vähitellen ja löydät ihan oman polkusi. Sopiva elämänkumppanikin voi olla vierelläsi milloin tahansa tai juuri silloin kun sitä vähiten odotat. Kaveriporukoilla ei ole siinä mitään osaa.

      • Anonyymi

        "Olet hyvin nuori, aikuistut vähitellen ja löydät ihan oman polkusi. "

        Entä jos hän on sairas ja nämä oireet on sairauden ensioireita, silloin jää todennäköisesti polut löytämättä.


      • Anonyymi

        "Tämä on nyt sitä, kun kaverit ja mieluiten paljon kavereita on elämän ainoa tarkoitus tai ainakin hyvin korkealle arvostettua.

        Olisiko mitään järkeä siinä, että käy koulunsa, tekee työnsä ja tulee toimeen itsensä kanssa eikä tuhlaa energiaansa tyhjään kavereitten kanssa haahuiluun?"

        Ihmiset ovat läpeensä sosiaalisia eläimiä ja taitaa olla yksi maailman ilmiselvimpinä pidetyistä tosiasioista että toimivat sosiaaliset kontaktit ovat välttämättömiä hyvinvoinnillemme. Jos otetaan kaksi ryhmää ihmisiä joista toisilla on ympärillään vakaat sosiaaliset piirit, hyviä ystävyyssuhteita ja toimiva parisuhde ja toisessa ryhmässä taas kroonisesti yksinäisiä, perheettömiä miehiä joiden elämän sisältönä on lähinnä kissan ulkoilutus ja yksinäiset yökävelyt niin ei taida olla mitään epäselvyyttä siinä kumman ryhmän jäsenet tuntevat elämänsä keskimäärin enemmän onnelliseksi, merkitykselliseksi ja elämisen arvoiseksi ja kumpaan ryhmään kuuluminen taas kulkee käsi kädessä mielenterveysongelmien, masennuksen, alkoholismin ja itsemurhien kanssa.
        Toki aina voi kertoa sellaista tarinaa missä kaveripiiri, perhe, jne on vain turha statussymboli ja pinnallista "menestymistä" ja yksinäisenä voi olla oman itsensä herra ja nauttia pienistä asioista mutta minusta tuonkaltainen puhe kuulostaa täysin älyttömältä ja lähinnä täydellideltä määritelmältä sanalle itsepetos.
        Ei sillä etteikö määrä tietenkin korvaisi ehdottomasti laadun minunkin mielestäni.

        -AP


    • Anonyymi

      Tuossa iässä kavereita voi löytää koulusta,harrastuksista,työpaikalta. Ellei näistä, niin netistä esim kaverihaku.net. Kun lähdet jatko opintoihin niin muuttamalla opiskelija asuntoon jossa useampi samassa kämpässä. Kommuunityyppisiä asuntoja on myös vähän vanhempana tarjolla. Ja harrastuksia vois olla vaikka lautapelikerho, seurakunnan toiminta, bändikerho,partio, retkikerho. Tai kysy kaveria SPR n nuori nuorelle-toiminnan kautta. Voit toki itsekin ilmottautua srp n toimintaan vapaaehtoisena.

      • Anonyymi

        Ei kai se ongelma ole kavereiden löytäminen, siellähän niitä ihmisiä on koulussa vaikka kuinka paljon.

        Ongelma taitaa olla, tai itseasiassa seuraus ongelmasta taitaa olla se, ettei ole halua olla ihmisten kanssa.

        Ja miksei ole halua olla ihmisten kanssa? Sitä en tiedä, hormonaalinen epätasapaino, jokin sairaus?

        Ihminen tuppaa eristäytymään kun ei ole hyvä olla itsensä kanssa.


    • Anonyymi

      Mietityttää tuo aloittajan kuvaama muutos uuteen kouluun siirryttyään.
      Ei siis kiusattu mutta putosi kuitenkin jostain syystä porukan ulkopuolelle?
      Omaehtoista eristäytymistä; halu päästä omaan yksinäisyyteen koneen ääreen.

      Jotain tuossa kyllä on, ja mielestäni olisi syytä hakeutua terapeutin puheille.
      Kuitenkin tuntuu kärsivän tilanteestaan, silloinhan on syytä hakea apua!
      Myös tulevaisuutta ajatellen tuo on katastrofi, eihän elämäänsä noin voi elää, tai ainakaan mielekästä elämää.

      "Ihminen tuppaa eristäytymään kun ei ole hyvä itsensä kanssa" sanoo edellinen ja niin taivahan tosi on.

      • Anonyymi

        "mielestäni olisi syytä hakeutua terapeutin puheille"

        Tottakai, päässähän se on oltava se ongelma jos ihmisellä on jotenkin paha olla.

        On aloitettava välitön mielialalääkitys että tämä kaveri ehditään vielä saamaan eläkkeelle ennenkuin täyttää 30.


    • Anonyymi

      Aloittaja kuvaili nuoruuteni melkolailla yksi yhteen. Itse en ihan noin paljoa syrjäytynyt vielä tuossa vaiheessa mutta käyrä jyrkkeni melko vauhdilla kun ikää tuli lisää. Ei sitä nyt sitten enää muuta toivo kuin vastakkaisen sukupuolen kosketusta. Siitäkin jäin paitsi. Toivottavasti teet asiallesi jotain, vaikka väkisin. Näin ei ole hyvä elää.

    Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Eronnut Kirsi Alm-Siira vitsailee "jäätävistä silmäpusseista" - Yöllinen valvottaja on tässä!

      OMG, nyt on kyllä söpö yöllinen valvottaja. Kummatkin on kyllä aikamoisia nappisilmiä täytyy sanoa: https://www.suomi24.fi/viihde/eronnut-kirsi-alm-si
      Kotimaiset julkkisjuorut
      26
      4428
    Aihe