SVL tai Soldiers of Odin väittäisi ajavansa eläkeläisen asiaa tai yleensä
kansalaisten asiaa ?
Entä Suomen Sisu ?
kansalaisten asiaa ?
Entä Suomen Sisu ?
Turvaa tilisi vahvistamalla puhelinnumerosi. Voit silloin palauttaa unohtuneen salasanan tekstiviestillä.
Ketjusta on poistettu 4 sääntöjenvastaista viestiä.
Näihin keskusteluihin ei ole vielä vastattu. Ole ensimmäinen.
Vastaukset 16
Vanhimmat
tottakai uskoisin, kuten uskon persujenkin lupaukset!
Soini pystyi kääntämään takkinsa, ei ollut toista mahdollisuutta.
Älä naurata. Ei kukaan uskoisi tietenkään eikä kukaan usko Suomen Sisuunkaan,
paitsi PS:n äänestäjä.
Miten jotakin äärijärjestöä voisi kiinnostaa eläkeläiset missään mielessä
muuten kuin huijata äänet niiltä vaaleissa. saadakseen itselle pätäkkää.
Reippaitten ulkoilmasta pitävien nuorten miesten järjestystä pitävä organisaatio.
Perussuomalaisten ja natsien yhteystoiminnan ympärillä on vallinnut käsittämätön hiljaisuus
On mielenkiintoista nähdä, milloin uskalletaan mediassa vihdoin rikkoa suomalaisen poliittisen keskustelun tabu, eli sen myöntäminen, että perussuomalaisilla on
suoria yhteyksiä uusnatsitoimintaan.
Perussuomalaisten ja natsien yhteystoiminnan ympärillä on vallinnut käsittämätön hiljaisuus
On mielenkiintoista nähdä, milloin uskalletaan mediassa vihdoin rikkoa suomalaisen poliittisen keskustelun tabu, eli sen myöntäminen, että perussuomalaisilla on
suoria yhteyksiä uusnatsitoimintaan.
Tappaisi itseni ennen kuin äänestäisin persuja, onneksi voi tehdä arvo valintoja.
Kaikki ala-arvoiset aloitukset ovat rasistipersujen tekemiä.
Yrittäkäämme tulla immuuniksi niille ja ohittaa ne joka kerran.
Ilman vastakaikua jääminen on rasistiselle infantiilille kaikkein pahinta.
Marin vaatii tiederahoja isis-naisten elämän rahoitukseen. Suomen yliopistojen rehtorineuvosto UNIFI ry:n mukaan opetus- ja kulttuuriministeriö julkisti tänään suunnitelmansa leikata tieteen rahoitusta merkittävästi. ”Olemme tyrmistyneitä ja äärimmäisen pettyneitä.”
Persujen kaverittuhoavat lasten elämää.
Miksi poliisi ei puutu tarmokkaammin ?
https://seura.fi/asiat/tutkivat/nain-uusnatsit-varvaavat-taas-alaikaisia-suomessa/
Suomalaiset uusnatsit värväävät taas lapsia riveihinsä. Alaikäisiä houkutellaan mukaan juutalaisvihaa uhkuvaan yhdistykseen, tekemään jännittäviä hommia aikuisten puolesta.
Persujen puolue Suomen sisu on yksi järjestöistä. Onko mukana ?
Persuiilla on oma radikalisoitunut etnonationalistinen nuorisojärjestö.
Kansallissosialistinuoret – niminen (eli natsinuoret) ryhmittymä, on jonkinlainen uusnatsien lapsi- ja nuorisojärjestönä.
Lapsiin kohdistuvaa natsitoimintaa on myös katupartioinnistaan tunnetun Odinin soturit -järjestöllä.
Persuilla on oma natsi-nuorisojärjestönsä
https://www.hs.fi/politiikka/art-2000006418231.html