BMW on pilannut Toyotan maineen

bemarilla meinasi mallisto pahasti vanhentua eikä ollut osaamista lähteä uudistamaan ja olivat soittaneet Toyotalle ja pyytäneet apua kehitykseen. Toyota oli ilman muuta luvannut auttaa ja lähettivät Saksaan muutaman suunnittelijan muutamaksi kuukaudeksi suunnittelemaan bemarille uutta urheilu autoa ja lopputuloksena antoivat pienellä maksulla bemarille käyttöön suunnittelupöydällä olevan uuden Supran johon bemari sai suunnitella mittariston. Bemarilla ei ollut oikein varallisuutta kun vanha mallisto ei enää myynyt ja olivat sopineet, että bemari maksaa suunnittelu avun antamalla Toyotalle Diesel moottoreita ja Toyota olihyväkdynyt tarjouksen kun ajattelivat ettei halua laittaa bemaria hankaluuksiin rahallisesti. Kaikista bemarin antamista Diesel moottoreista alkoi esiintymään kansiongelmia joita ei voinut edes korjata vaan koko puoli moottori piti vaihtaa. Toyota vaihtoi nämä kaikki takuuseen vaikka oli bemarin koneita. lopputuloksena Toyota antoi bemarille valmiin auton ja sai maksettavakseen isot laskut bemarin moottoreista ja laadullisen kolauksen. Se oli avunantajan osa eikä bemari ole kantanut vastuutaan Toyotalle, ovat neuvotelleen muutamia kertoja mutta mikäs bemarilla nyt ollessa kun valmis Toyotan kehittämä auto ja Toyota sai maksaa laskut.
398
Äänestä

Muut lukivat myös

Vastaukset 3

Vanhimmat

Toyotan omapojan tuska ja pettymys purkautuu valheisiin ja salaliittoteorioihin.
Menikö ihan koko yö tuo tarinan kehittämiseen, vai oliko lääkityksellä osuutta asiaan?

Äänestä

Myönnät siis että Toyotan maine on mennyttä?

Äänestä

Bemun diesel toyotia ei taida olla liikenteessä ainuttakaan??

Äänestä

Kommentoi aloitusta


Anonyymi kirjoitti:

bemarilla meinasi mallisto pahasti vanhentua eikä ollut osaamista lähteä uudistamaan ja olivat soittaneet Toyotalle ja pyytäneet apua kehitykseen. Toyota oli ilman muuta luvannut auttaa ja lähettivät Saksaan muutaman suunnittelijan muutamaksi kuukaudeksi suunnittelemaan bemarille uutta urheilu autoa ja lopputuloksena antoivat pienellä maksulla bemarille käyttöön suunnittelupöydällä olevan uuden Supran johon bemari sai suunnitella mittariston. Bemarilla ei ollut oikein varallisuutta kun vanha mallisto ei enää myynyt ja olivat sopineet, että bemari maksaa suunnittelu avun antamalla Toyotalle Diesel moottoreita ja Toyota olihyväkdynyt tarjouksen kun ajattelivat ettei halua laittaa bemaria hankaluuksiin rahallisesti. Kaikista bemarin antamista Diesel moottoreista alkoi esiintymään kansiongelmia joita ei voinut edes korjata vaan koko puoli moottori piti vaihtaa. Toyota vaihtoi nämä kaikki takuuseen vaikka oli bemarin koneita. lopputuloksena Toyota antoi bemarille valmiin auton ja sai maksettavakseen isot laskut bemarin moottoreista ja laadullisen kolauksen. Se oli avunantajan osa eikä bemari ole kantanut vastuutaan Toyotalle, ovat neuvotelleen muutamia kertoja mutta mikäs bemarilla nyt ollessa kun valmis Toyotan kehittämä auto ja Toyota sai maksaa laskut.

Anonyymi
5000

Ilmoita asiaton sisältö

  • Sisältää materiaalia, joka on loukkaavaa, herjaavaa, rasistista, uhkailevaa tai ahdistelevaa.

  • Materiaali sisältää nimiä, yhteystietoja tai muita henkilökohtaisia tietoja. Julkisuuden henkilöistä, julkisissa viroissa toimivista ihmisistä sekä yritysten vastuuhenkilöistä saa keskustella työhön liittyen. Myös yksityiselämään liittyvistä asioista voi keskustella siltä osin, kuin niistä on julkisesti kerrottu.

  • Sisältää lapsille haitallista tai heiltä kiellettyä materiaalia. Seksuaalinen sisältö on sallittua aiheeseen tarkoitetuilla palstoilla, joiden ikäraja on 18 vuotta.

  • Lainvastaista sisältöä voi olla mm. yksityiselämää loukkaavan tiedon levitys, kiihottaminen kansanryhmää vastaan, laiton uhkaaminen, alaikäisiin liittyvä seksuaalinen sisältö/grooming, petokset, identiteettivarkaudet, kunnianloukkaukset ja tekijänoikeusrikkomukset.

  • Sisältö ei liity palstan tai keskusteluketjun aiheeseen.

  • Viesti ei ole suomea tai ruotsia (pl. International Forums), se sisältää mainontaa, se sisältää tekijänoikeuksin suojattua materiaalia, se on massapostitus tai jokin muu syy.

Jaa keskustelu