Mersu-uutinen.

Maksan sulle tonnin jokaisesta rekisterissä olevasta startattavasta W 116 mallisesta vuosiluvusta piittaamatta 2 donaa handuun, joten ryhdyppä rikkaaksi arvottomien autojen kauppiaana, sata arvotonta mersua = sata tonnia.

Anonyymi kirjoitti:

Maksan sulle tonnin jokaisesta rekisterissä olevasta startattavasta W 116 mallisesta vuosiluvusta piittaamatta 2 donaa handuun, joten ryhdyppä rikkaaksi arvottomien autojen kauppiaana, sata arvotonta mersua = sata tonnia.

Lue lisää

Totuustarkkaile kuitenkin saatko yhden tonnin tai kaksi tonnia, tarkkaile sitä seuraava viikko.

Anonyymi kirjoitti:

Maksan sulle tonnin jokaisesta rekisterissä olevasta startattavasta W 116 mallisesta vuosiluvusta piittaamatta 2 donaa handuun, joten ryhdyppä rikkaaksi arvottomien autojen kauppiaana, sata arvotonta mersua = sata tonnia.

Lue lisää

Millä sä maksat ja mitä teet niillä savossa?

Jaahas Senssu ja oikein mielenkiintoista nyt tämä, että mikä nyt on relevanttia ja mikä ei.

Ehkä muistan väärin - korjannet väitteeni jos näin on - että sinun kitaran muotoisen hammaslääkärisi varakas appiukkosi on Vietnamin veteraani, Et cetera. Mielenkiintoista nyt on kuulla, että hän on myös ollut taksikuski. Eikä mikään ihan tavallinen taksikuski. Eihän toki tavallinen taksikuski kurvaile W 116 ässä mesellä, eihän.

Hassua kuinka sinulle aiemmin oli tämä S mersu perhesyistä erittäin tärkeä ja arvokas, mutta ei enää, Thaimaassakaan.

Minun jo edesmennyt isäukkoni ei ollut mikään Olavi Virta. Roudari kuulemma oli. Muistan että joskus isäukkoni näytti minulle mustavalkoisen valokuvan ja kysyi, että tiedätkös poikani ketä tässä valokuvassa on. Minä vastasin niin rehellisesti kuin pieni poika vain osaa vastata, suurinpiirtein näin - Mosse, iskä ja joku hupiukko.

En enää ikinä nähnyt tätä kuvaa, enkä ole tätä kuvaa tai vastaavaa löytänyt, en sukuni arkistoista, enkä muistakaan arkistoista.

Myöhemmin. Teini ikäisenä, kun olisin halunnut kitaran. Kaikilla kavereillani oli. Isäni ei minulle tällaista suonut, ei edes sitä sallinut, että olisin kaveriltanani lainatun kitaran kotiini tuonut.

Tuona teiniaikoina minusta kai lopulta kehkeytyi urheilija ja myöhemmin kamppailulajien moninkertainen mestari ja mestarien valmentaja.

Isäni, vaikka urheilija itsekin oli, ei koskaan ehtinyt nähdä, mihin asti poikansa pääsi.
Varusmiespalveluni olisin voinut suorittaa ns. urheilujoukoissa Lahdessa - tai missä se nyt olikaan se toinen vaihtoehto ”sähkötekniikkaa amiksessa hyvin oppineiden joukko-osastossa”.
Näihin osastoihin olisin päässyt, mutta onnekseni minut valittiin palvelemaan Uttiin.
Utin ajastani, varusmiehenä, minulla on sellainen outo muisto, että siellä oli aika vaikeaa kurssikavereillani saada harjoittelu vapapaita vaikka he olivat ikäluokkansa huippuja. Minä puolestani sain, vaikka vuosi pari jo sitten suksisauvansa nurkkaan oli heittänyt isäni, keskinkertainen yleisurheilija ja hiihtäjä. En vieläkään tiedä sitä, että oliko minua väheksynyt isäni ehtinyt vinkata pojastaan, että kattookahan, tästä voi vielä tulla vaikka mitä, vai olivatko isäni kaverit huomanneet jo tämän.

Ura urheilija aukeni, tai jatkui, sitten intin jälkeen. Opiskelut siinä sivussa onneksi myös. Työ ja menestys. Ulkomaiden ihmeellisyys. Avioliitto ja ero.

Autoja. Niitä on ollut ja mennyt. Aika vitun tehokkaita ja kauniita sellaisia, jota tavan duunari ei ikinä olisi Suomessa voinut saavuttaa. Mulla sinänsä ei ole mitään tavallista suomalaista duunaria vastaan, päinvastoin, pelkkää kunnioitusta, mutta kun Suomessa nyt on vaan ollut nämä verokäytännöt.

Heh heh... se mikä laulaen tulee, se viheltäen menee, taitaa pitää paikkansa kohdallani.

Ai niin, se kitara ja Mosse. Olin aivan unohtaa.

Minulla ei vieläkään ole koskaan ollut omaa kitaraa.

Autoista jo kerroinkin. Minulla on vieläkin tuolla tallissa auto.
Sellainen auto, että kun sen pikkupoika näkee kadun toisella puolella, niin hän hulluna repii äitiään kädestä ja huutaa - katso katso katso äiti!
Sellainen auto mikä on tarkoituksella pysäköity kirjaston taakse varjoon, mutta silti saa isänsä kädestä pitelemän pienen pojan kompuroimaan polvensa auki ja... itkemään.

Mulla uusiovaimo on ja kaikkea. Paitsi se Mosse. Vähän olen katsellut -älkää kertoko vaimolleni - salaa, että jos jostain löytyisi se oikea Mosse.

Z

PS. Relevantein elefantti lienee se hissinorsu, jonka se mahtuu, sinne mihin kulloinkin pitääkin.