Jopa parikymmentä senttiä lunta viikolla maan koillisosaan ja maa valkoiseksi aina Etelä-Suomea myöden lupaa ilmatieteenlaitos.
Lunta tulee ja takatalvi
9
127
Vastaukset
- Anonyymi
Onneksi on vielä nastarenkaat alla niin ei ole mitään hätää.
- Anonyymi
Keskiviikkona ja torstaina sataa lunta. Suksia ei kannata viedä vielä varastoon eikä renkaita vaihtaa.
- Anonyymi
Ei jää ainoaksi lumikuuroksi. Ennen juhannusta saamme vielä -10 asteen pakkaset ja 20 cm lunta.
Juhannus vietetään koleassa 8 asteen lämmössä ja yöllä on hallaa.
Tämän vuoden mustikankukat tulevat paleltumaan, myös nevamarjan kukat paleltuvat.
Ainostaan puolukka säilyy ja saadaan puolukoita.
Varhaisperunoista on turha haaveilla juhannuksena.
Muina vuosina olisi varhaisperuna jo kasvamassa, mutta ei tänä vuonna.
Mansikan kukat kärsivät myöskin kylmästä keväästä.
Pari viikko sitten ennustettiin, että kevät on peruttu, koska kesä tulee vauhdilla.
Ei ole kevättä peruttu, eikä tule kesä vauhdilla.
Silloin hellekesänä, jolloin aurinko paistoi jatkuvasti ja oli tukalat yöt, silloin oli tähän aikaan 20 asteen lämpötiloja.
- Anonyymi
Joulu on taas musta, hah hah haaa!!!...
- Anonyymi
Tulee tulee, demokratia on täydellinen eksytys.
- Anonyymi
Vähän jo lunta tuiskuttaa. Pitääköhän vaihtaa taas renkaat?
- Anonyymi
Jaajaa ja siihenkös heräsit?:) eipä näytä vieläkään lunta satavan maa on ihan vihreä ja kesäkumeilla mennään Linglongeilla ihan uusilla Saksasta tilasin kun ei saanu suomesta 205 60 16" kyllä kelpaa ajella
- Anonyymi
Onko ne kiinalaiset rattaat? Täältä keskisuomesta tulossa ja pyryttää.
- Anonyymi
Ei tule
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Kunnissa - siis myös kaupungeissa - viihtyvät ovat kommunisteja
Nehän ovat osa yhteiskunnan tuottamia instansseja, joista on vain haittaa veronmaksajille ja yrittäjlle, kuten ollaan ve203031Järkevä ehdotus: reilun 8 miljardin euron veronkorotukset
Nykyinen hallitus on päästänyt valtion tulopuolen rappeutumaan, vaikka varallisuutta on Suomessa enemmän kuin koskaan. U572061Iski taas katumus kun en jutellut sun kanssa
Silloin kun halusit. Mutta en enää voi sille mitään, en saa muutettua sitä hetkeä..1791886SDP todellisuudessa pahin pettäjä koskaan - se syyllistyi valtiopetokseen 1918
kun aloittivat kapinan maan laillista valtiojärjestystä vastaan. Punaiset saivat tukea Neuvosto-Venäjän bolsevikeilta,1191841Miksi vasemmisto ei vastusta ulkomaisen halpatyövoiman maahantuontia
joka heikentää suomalaisten duunarien työmarkkina-asemaa ja rasittaa Suomen julkista taloutta? Vasemmistolla ideologin901513- 751068
Miksi kaikki avioeronneet miehet eivät kunnioita naisia?
Niin. Miksi avioeronneet miehet kohtelevat huonosti naisia, jotka lähestyvät heitä? Tämä on kokemuksen rintaääntä. Tämä2021031Martina Aitolehti murtui Erikoisjoukoissa Matias Petäistön käsittelyssä - Tästä oli kyse
Yksi Erikoisjoukot-kauden julkkiskisaajista on yrittäjä ja hyvinvointivalmentaja Martina Aitolehti. Aitolehti on pärjän11998- 19918
- 62908