Kun esille pitää päästä hinnalla millä hyvänsä,kuten pitkäsenkin esittää suurta suruaan entisen avokkinsa pois menon johdosta vaikka taitaa jo olla kolmas karju käytössa .onkohan tämäkään yhdessä olo kovinkaan vahvalla pohjalla kun lapsikin on nykyisen kanssa.
Kyllä julkkisten elämä on vaikeaa.
7
81
Vastaukset
- Anonyymi
Kirjoituksestasi ei pääse jyvälle ketä tarkoitat. Mutta noin yleensä, eipä tulisi ihan ensin mieleen läheisen menetettyään julkistaa kaipuutaan lehden palstalla. Luulen että moni menee korvauksen takia. Mitähän noista maksetaan? Vai olisiko vain julkisuuden takia. Minusta ikävää luettavaa.
Ja vielä oudompaa, kun joku laulaja kuolee, 10 laulajaa julkaisee jonkin tapauksen vainajan kanssa. - Anonyymi
Kun toimittaja kuolee niin koko lehdistö levittää sitä meille jne ikäänkuin meidän pitäisi olla kiinnostuneita heikäläisistä
aivan käsittämätöntä soopaa - Anonyymi
Mitä muuta Pitkäseltä odottaisikaan ,kun muuten ei saa huomiota osakseen.
- Anonyymi
Läheisen menetyksen tuominen palstalle, ei sille ole esteitä.
- Anonyymi
lähinnä säälittäviä nuo hinnalla millä hyvänsä julkisuuteen pyrkivät ja siellä halukkaasti pysyvät ihmiset. media voisi pikkasen hillitä noiden mitään aikaan saamattomien julkkujen palvontaa ja julkisuudessa pitämistä. ovat huonoja roolimalleja nuorisolle, mutta media heistä tuntuu tykkäävän. kaikenlaisia tosi-tv "tähtiä" ynnä muita "mediapersoonia" ja bloggareita suositaan tv-ohjelmissa ja lehdissä, vaikka heillä ei ole mitään aikaansaannoksia eikä usein mitään järkevää sanottavaakaan. tämä on valitettava aikamme ilmiö, jonka en soisi jatkuvan, mutta tuntuu vain menevän päinvastaiseen suuntaa.
- Anonyymi
Nyt on julkkisten BB-talo menossa nelos-kanavalla. Seurasin toista osaa, ihan hauskoja juttuja oli osa keskusteluista.
Monet julkimot ovat aika erilaisia talossa muitten seassa. - Anonyymi
Julkimoissa on myös Persuja,,,Vai oliko se pertsuperso.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
Suomen kansa haluaa Antti Lindtmanista pääministerin
Lindtman on miltei tuplasti suositumpi kuin etunimikaimansa Kaikkonen. Näin kertoo porvarimedian teettämä kysely. http2434203Vain 21% kannattaa Lindtmania pääministeriksi
se on selvästi vähemmän kuin puolueen kannatus, mites nyt noin?1182661Miten löydän sinut
Ja saan sanottua kaiken mitä haluan sinulle kertoa? Ja kuinka kuuntelisit minua sen hetken? Kuinka voin ilmaista sen mit412412Vaikea tilanne
Hieman kolkuttaa omatuntoa, kun on osoittanut kiinnostusta väärää naista kohtaan. En ymmärrä miten toinen on voinut te1161466Yöllinen autolla kaahari Heinolan seudulla
Asukkaita häiriköivän nuoren herran autokaahaus keskustelu poistettu, onko jokin hyvävelijärjestelmä käytössä ?811462- 481189
- 781107
- 45976
- 59973
Julkinen sektori on elänyt aivan liian leveästi yli varojensa!
Viimeisen 15 vuoden aikana julkisen puolen palkat ovat nousseet n. 40%, kun taas yksitysellä sektorilla vain n. 20%. En171941