Hallitus on katsonut mistä lie kristalli pallosta, että Kanta-hämeessä korona saapuu 7.5- 31.12 2021 välsenä aikana vasta klo 19 maissa ravinteliin, kun taas Uudellamaalla se tulee sinne jo klo 18.
Pitäisiköhän juhlia.
Ruokaravintolat: sisätiloissa käytössä puolet asiakaspaikoista, sallittu aukioloaika 5–20. Anniskelu sallittu 9–19.
• Anniskeluravintolat: sisätiloissa käytössä kolmasosa asiakaspaikoista, sallittu aukioloaika 5–19. Anniskelu sallittu 9–18. Avin luvalla anniskelun voi aloittaa klo 7 majoituspaikan aamiaistarjoilun yhteydessä.
Jaksetaan vielä vähän
8
71
Vastaukset
- Anonyymi
Onko korona tartuttanut aivosi?
- Anonyymi
Koronapositiivinen baarissa Riihimäellä
Riihimäellä Piletti-baarissa on ollut koronaviruspositiivinen henkilö:
15.5.2021 noin klo 18.00 alkaen sulkemisaikaan saakka
Hän on saattanut altistaa muita ihmisiä koronavirukselle.
Kyseisinä ajankohtana Piletti-baarissa olleita pyydetään tarkkailemaan oireitaan ja välttämään omaehtoisesti tarpeetonta liikkumista muiden ihmisten keskuudessa 14 vuorokauden ajan kyseisestä ajankohdasta sekä erityisen tarkasti huolehtimaan turvaväleistä, käsihygieniasta ja käyttämään maskeja.
Mikäli lieviäkin koronavirukseen sopivia oireita ilmenee (nuha, kurkkukipu, yskä, kuume, lihaskivut, ripuli, päänsärky) pyydetään hakeutumaan herkästi koronavirustestiin, jonne pääsee sähköisesti omaolo.fi -palvelun kautta tai soittamalla päivystyspisteeseen puh. 019 758 5600.
Tiedote on julkaistu 22.5.2021 klo 9.50.
Jarmo Lappalainen
johtajaylilääkäri
Riihimäen seudun terveyskeskuksen ky - Anonyymi
Ei ketään kiinnosta on plörönä, sori siitä
- Anonyymi
No nyt pohtivat paraikaa Brysselissä koko Euroopan laajuista terveyspassia, jossa olisi tieto onko koronarokotettu vai ei. Eli matkustusoikeudella kiristävät ihmisiä ottamaan kokeellisen myrkkypiikin, jonka haittavaikutukset ovat jo moninkertaiset pandemrixiin verrattuna. Puhukaa nyt läheisillenne, ettei kukaan erehtyisi tämän kiristyksen edessä ottamaan rokotetta. Juuri on tullut Amerikasta uutisointia, että rokote on aiheuttanut sydänoireita nuorille.
- Anonyymi
Italian pääministeri sekoilee nyt, että rokotukset vaan pakollisiksi. Kaikista vaan koekaniineja suurlääkeyhtiöiden mengeletesteihin. Sairasta! Tauti josta 99, 98 prosenttia alle 60v. paranee. Jos joku muuten kuvittelee, että nämä rokotukset jäisivät kahteen piikkiin, niin turha luulo. Valtiomme on tilannut lääkeyhtiöiltä jo parin tulevan vuoden on piikit (tark. Valtioneuvosto). Syksyllä kun rokotetut alkavat sairastua immuuniteetin puutteen vuoksi vakavasti ihan normi flunssaan, keksivät viranomaiset juttuja ties minkä maan virusmuunnoksista tästä, koronaviruksesta jota ei ole edes eristetty.
Huolehtikaa ihmiset siitä, että päätätte itsenäisesti omasta kehostanne. Kerran otettua kokeellista rokotetta ei enää saa pois.
https://halturnerradioshow.com/index.php/en/news-page/world/italy-facing-civil-war-as-prime-minister-orders-vaccines-to-be-mandatory-for-all- Anonyymi
Jokainen ihminen päättää omasta kehostaan ja terveydestään, eikä lähde tuollaisten hörhöjen harhaluulojen mukaan elämään.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Jokainen ihminen päättää omasta kehostaan ja terveydestään, eikä lähde tuollaisten hörhöjen harhaluulojen mukaan elämään.
Harhaluuloja on vain urpoilla, jotka luottavat sokeasti lääketurvallisuuteen, jopa kokeellisen rokotteiden kohdalla, vaikka pandemrixit ja talidomidit kertoo karua kieltään. Ja se omasta kehosta päättäminen ei enää ole itsestäänselvyys, kun tyrannit jo Italiassa pakottavat ihmisiä. Meillä vain toistaiseksi kiristetään, matkustamisella etc.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Harhaluuloja on vain urpoilla, jotka luottavat sokeasti lääketurvallisuuteen, jopa kokeellisen rokotteiden kohdalla, vaikka pandemrixit ja talidomidit kertoo karua kieltään. Ja se omasta kehosta päättäminen ei enää ole itsestäänselvyys, kun tyrannit jo Italiassa pakottavat ihmisiä. Meillä vain toistaiseksi kiristetään, matkustamisella etc.
Ehkä se on niin, että perussuomalaisilla ei ole mitään.
Ketjusta on poistettu 1 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 17711208
- 545328
Taas ryssittiin oikein kunnolla
r….ä hyökkäsi Viroon sikaili taas ajattelematta yhtään mitään https://www.is.fi/ulkomaat/art-2000011347289.html462565- 372256
Vanha Suola janottaa Iivarilla
Vanha suola janottaa Siikalatvan kunnanjohtaja Pekka Iivaria. Mies kiertää Kemijärven kyläjuhlia ja kulttuuritapahtumia131781Valtimon Haapajärvellä paatti mäni nurin
Ikävä onnettomuus Haapajärvellä. Vene hörpppi vettä matkalla saaren. Veneessä ol 5 henkilöä, kolme uiskenteli rantaan,431685Tiedän kuka sinä noista olet
Lucky for you, olen rakastunut sinuun joten en reagoi negatiivisesti. Voit kertoa kavereillesi että kyl vaan, rakkautta311320Känniläiset veneessä?
Siinä taas päästiin näyttämään miten tyhmiä känniläiset on. Heh heh "Kaikki osalliset ovat täysi-ikäisiä ja alkoholin v361275Tulemmeko hyvin
Toimeen ja juttuun keskenämme? Luulen, että sopisit hyvin siihen ☀️ympäristöön, paljon kaikkea erilaista.♥️mietin tätä s61096Daniel Nummelan linjapuhe 2025
Kansanlähetyksen toiminnanjohtajan Daniel Nummelan linjapuhe tänään. Rehellistä analyysiä mm. evlut kirkosta ja piispo1121014