Lajin harrastajamäärä on kasvussa, aivan kuten koko Suomessa, ja heittopaikoille on ilmestynyt yhä enemmän myös nuoria. Ei siis ole ihme, että Kajaanin frisbeegolfradat Lehtikankaalla ja Vimpelinvaaralla ruuhkautuvat ajoittain.
Olosuhdepuolelle on nyt tulossa kohennusta. Kaupungin kolmas täysimittainen frisbeegolfrata on suunnitteilla Seppälän Impilinnan tuntumaan.
Työn alla on myös lajin uuden erikoisseuran perustaminen Kajaaniin. Kahtena viime kesänä paikallista harrastustoimintaa ja viikkokisoja on pyörittänyt kajaanilainen lajiaktiivi Juho Heikkinen .
RATASUUNNITTELUN Seppälään tekee DiscGolfParkin Pasi Koivu , yksi lajin tunnetuimmista ammattilaisista Suomessa. Hänen on tarkoitus aloittaa työt heti lumien sulettua.
Juho Heikkinen kertoo, että Seppälän radan oli alun perin tarkoitus olla pelattavissa jo loppukesästä.
– Valmistumisen aikataulu riippuu nyt siitä, miten paljon pitää tehdä muun muassa puuston kaatoa, Heikkinen sanoo.
Jo olemassa olevista täysimittaisista radoista Lehtikangas soveltuu hyvin myös aloittelijoille, kun taas Vimpelinvaara on heittäjille todella haastava.
Heikkinen sanookin, että Kajaani on jäänyt mopen osille lajikulttuuriin olennaisesti kuuluvassa frisbeegolf-matkailussa. Näin siksi, että Vimpelinvaaran rata ei riittävästi houkuttele muualta tulevia sen paremmin kisoihin kuin päiväreissuillekaan.
Seppälään suunnitteilla olevaa 18-väyläistä Heikkinen kuvailee haastavaksi mutta silti miellyttäväksi heitettäväksi.
MONISTA muista lajeista poiketen frisbeegolfia on voinut harrastaa korona-aikana lähes normaaliin tapaan. Se on lisännyt ruuhkaa heittopaikoilla.
Kun Heikkinen alkoi järjestää matalan osallistumiskynnyksen viikkokisoja Kajaanissa nelisen vuotta sitten, mukana oli enimmillään reilut parikymmentä frisbeegolfaajaa. Viime kesänä kävijämäärä ponnahti selvään nousuun, ja heittäjiä oli parhaimmillaan 45.
Heikkistä ilahduttaa erityisesti se, että nuoria harrastajia on tullut lajin pariin paljon. Viikkokisoissa naisille ja alle 15-vuotiaille on nykyään omat sarjansa, minkä on tarkoitus madaltaa osallistumiskynnystä.
Juuri tällä hetkellä kiekot lentävät Kajaanissa vain harrastus- ja treenimielessä. Uuden viikkokisakauden avaus odottaa vielä koronarajoitusten hellittämistä ja Vimpelinvaaran rataolosuhteiden kohentumista talven jäljiltä.
– Kysyntää tähän liittyen on kyllä ollut jo kovasti, Heikkinen kertoo.
Suomen Frisbeegolfliiton kilpalisenssin kaudelle 2021 hankkineita on Kajaanissa kymmenkunta. Heikkinen uskoo määrän lisääntyvän, kunhan koronarajoitukset hellittävät.
Hän itse avaa kilpailukautensa tänä viikonloppuna Siilinjärvellä, ja muutama muu kajaanilainen tekee saman Ylivieskassa.
FRISBEEGOLF on Kajaanissakin ympärivuotinen laji. Kahtena viime talvena Vimpelinvaaralle on tehty talvirata, jossa väylät ovat hieman lyhyemmät kuin kesäisin.
Näillä lumilla heittäjiä oli ennätyksellisen paljon, Heikkinen iloitsee. Kajaanissa oli tarkoitus alkaa järjestää viikkokisoja myös talvella, mutta korona sotki suunnitelmat. Sen sijaan Vimpelinvaaralla pyöri 16 heittäjän reikäpeliliiga.
Lähiajan tavoitteet paikallisilla lajiaktiiveilla ovat selvät.
– Satsaamme siihen, että saamme uuteen seuraamme paljon jäseniä, junioritoiminta ja ratojen talkookunnostus pyörivät ja että kilpapuolellekin löytyy lähtijöitä viikkokisojemme kautta, Heikkinen maalailee.
– Tulevaisuudessa meidän on tarkoitus järjestää Kajaanissa myös isompia kisoja.
Frisbeegolfin ympärillä on nostetta Kajaanissa.
18
2349
Vastaukset
- Anonyymi
ilmankos se koko vimpeli on sotkettu roskilla ja tyhjillä energiajuomatölkeillä yms. mäyräkoiranpahvikuorilla. loppu nuoriso käy sitten syömässä hese moskaa laskettelukeskuksen pihassa ja roskaavat siellä.
- Anonyymi
On tosi mahtavaa että lajiin on näin paljon kiinostusta laji vielä halpa harrastaa
- Anonyymi
Hyvä ja terveellinen harrastus. Liikuntaa tulee mukavasti kun kiertää radan.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä ja terveellinen harrastus. Liikuntaa tulee mukavasti kun kiertää radan.
Joo muutama kilometri kävellen...mukana helvetisti mässypaskaa ja kaljaa ja sokerilimpparia. Sitten kaikki vielä levitellään sinne pitkin metsää.
- Anonyymi
Anonyymi kirjoitti:
Hyvä ja terveellinen harrastus. Liikuntaa tulee mukavasti kun kiertää radan.
Suurin osa ryyppää samaan aikaan.
- Anonyymi
Polut on täynnä roskia ja purkkeja just tämän porukan jäljiltä. Harrastus itsessään on hyvä mutta porukalla on epäurheilijamaisia tapoja.
- Anonyymi
Juurikin näin. ala-aste ja ylä-aste ikäisiä nuoria myös kevään tullen näkyy hengailevan ja kokoontuvan vimpelin urheilukentän katsomoon talviteloilla vielä oleville korkeushyppypatjoille löhöilemään harva se ilta siellä roskataan ja huudetaan ja särjetään paikkoja ja räijetään. näkyypähän ihan juopottelemaankin alaikäiset tulevan sinne. Katsomon "ulkokuntosalin" päässä särjetään ja syydetään levypainoja pitkin seiniä ja huudetaan ja mesutaan. Ymmärrän kyllä jos sinne tultais treenaamaan niitä pahimpia paineita pois ja urheilemaan ja kuntoilemaan,mutta näkyy siitäkin tulleen nuorison hengailu ja juopottelupaikkakin kevään tullen. frisbeegolf radan varret ja urheilukatsomo on täynnä energijuoma tölkkejä,mäyräkoiran pahvikuoria ja muuta roskaa täynnä. Hyväharrastus kun aika ihmiset oppisi olla roskaamatta ja pelaisivat sitäkin peliä selvinpäin. Urheilukenttä ei ole mikään nuorisotila tai hengailu ja juopottelupaikka vaan sinne tullaan sitten harrastamaan jotakin urheilua tai kuntoilemaan. ja siellä roskat niihin isoihin harmaisiin roskalaatioihin niitähän siellä on monta.
- Anonyymi
Millon kajaanin uusin rata impilinnan ympärille valmistuu.
- Anonyymi
Kun kaupungin toimista on kyse niin ei ikinä. Liikuntasektorilta lämpimikseen mukavia lupauksia.
- Anonyymi
Onhan tuo nyt ihan kiva kesäinen laji ja voi ottaa vähän bissee samalla.
- Anonyymi
Tainnu tämähi homma unohtua kokonaan
- Anonyymi
Nykynuoria kiinnostaa kaikenlaiset paskajutut. Ennen mentiin töihin ja päivät olivat niin pitkät ettei niiden jälkeen hilluttu. Nykyään on joutilasta ukkoa akkaa lorvimassa pitkin toreja ja metsiä. Päälle sotketaan. Voi perkele että olisi Kekkoselle hommia !
- Anonyymi
Millon tulee se uus rata
- Anonyymi
Onkohan tuota uutta rataa ikinä tulossa
- Anonyymi
Sitten kun talkoissa on enemmän kuin 5 tekijää.
- Anonyymi
Milloin tulee frisbeegolfhalli jottei tarvitse ulkona harrastaa?
- Anonyymi
Menkää töihin ettei tarvitse harrastaa ja saatte rahaa elämiseen.
- Anonyymi
Ihan älytöntä haaskausta.
Ketjusta on poistettu 0 sääntöjenvastaista viestiä.
Luetuimmat keskustelut
- 1263078
Timo Soini tyrmää Tynkkysen selitykset Venäjän putinistileiristä
"Soini toimi ulkoministerinä ja puolueen puheenjohtajana vuonna 2016, jolloin silloinen perussuomalaisten varapuheenjoht2671255- 1011241
Nainen voi rakastaa
Ujoakin miestä, mutta jos miestä pelottaa näkeminenkin, niin aika vaikeaa on. Semmoista ei varmaan voi rakastaa. Miehelt791051Sulla on nainen muuten näkyvät viiksikarvat naamassa jotka pitää poistaa
Kannattaa katsoa peilistä lasien kanssa, ettet saa ihmisiltä ikäviä kommentteja.651046Kalateltta fiasko
Onko Tamperelaisyrittäjälle iskenyt ahneus vai mistä johtuu että tänä vuonna ruuat on surkeita aikaisempiin vuosiin verr121010- 30956
IS Viikonloppu 20.-21.7.2024
Tällä kertaa Toni Pitkälä esittelee piirrostaitojansa nuorten pimujen, musiikkibändien ja Raamatun Edenin kertomusten ku50937Ikävöimäsi henkilön ikä
Minkä ikäinen kaipauksen kohteenne on? Onko tämä vain plus 50 palsta vai kaivataanko kolme-neljäkymppisiä? Oma kohde mie42904- 44816