Toisella keskustelupalstalla otettiin esille seuraavanlainen ongelma:
"Lakimiehet toimivat aika ajoin sekä valtion palveluksessa, että ovat
oman yhtiönsä palveluksessa palkollisena tai osakkaana. Lakimiehen
palkkion maksaa aina viimekädessä valtio, joten lakimiehen etu ei
ole tehdä valtion vastaisia päätöksiä, koska tällöin joutuisi valtion
edustajien epäsuosioon.
Juttuja ei käsitellä oikein, ei ollenkaan tai sitten ne käsitellään
väärin".
Asianajaja saa palkkionsa kokonaan valtiolta, kun asiakkaalle on myönnetty maksuton oikeudenkäynti.
Valtion ollessa vastapuolena (pot.vakuutuskeskus) juttu junaillaan(ainakin joskus)käytännössä niin, että häikäilemättömän puolueellisen tuomarin avustuksella lopullinen maksumies tehdäänkin
jutun kantajasta/uhrista(näytöstä huolimatta).
Tässä maassa on jotain todella sairasta!

Vastaukset
Vanhimmat
Ei vielä vastauksia
Aloittaja odottaa vastauksia. Kerro oma näkemyksesi ensimmäisenä.