Huorakoulu, osa 1

MaximusZacharius

Olen tällainen aika tavallinen lukiossa oleva varsin sievä tyttö, joka on luokkansa priimus ja muutoinkin varsin suosittu kaveripiirissä. Ehkä olen hieman leuhkakin joskus, mene ja tiedä, mutta se on aika yleistä kaltaisilleni kaiken saaneille tytöille. Perheeseeni kuuluu äitini ja hänen uusi mies, vaikka ovathan he olleet naimisissa jo useamman vuoden. Oikeasta isästä en juuri tiedä mitään, tokkopa äitinikään tietää hänen edesottamuksistaan. Poikaystävää minulla ei ole, toisaalta en minä mikään kokematon neitsytkään ole, sillä olin tapaillut vanhemmiltani salaa erään ystäväni isoveljeä. Suhteesta ei tullut kuitenkaan mitään, hän ei ollut sittenkään sovelias minunlaiselleni.

Oli perjantai ja äitini oli yötöissä, kuten sairaanhoitajille on monesti tyypillistä. Isäpuoleni oli sen sijaan jo kotona ja hän suunnitteli saunailtaa vietettäväksi ystäviensä kanssa. Ilmaisin hyväksyvästi kantani tätä ajatusta kohtaan, sillä olivathan miehet aikaisemminkin olleet saunomassa alakerrassa minun katsellessa ylhäällä televisiota. En vaivannut siis mieltäni ajatuksella sen kummemmin, vaan keskitin ajatukseni illan televisiotarjontaan. Miehet tulisivat seitsemältä, joten ehtisin itsekin käydä saunomassa ennen isäpuoleni ystävien saapumista. Olin toisaalta hieman ihmeissäni saunaillan ajankohdasta, olihan nämä juhlat olleet yleensä tyypillisemmin lauantaisin, mutta ehkä miehet halusivat olla rauhassa, olisihan huominen äitini vapaapäivä.

Suuntasin askeleeni alakerrassa sijaitsevaan saunaosastoon, jossa huomioni kiinnittyi uuteen televisioon, johon oli liitetty DVD-soitin. Mietin syytä laitteiden läsnäoloon, mutta en kuitenkaan lähtenyt spekuloimaan sen kummemmin niiden tarkoitusperää. Riisuuduin huolettomasti ja avasin vaaleita, pitkiä hiuksiani sitoneet hiuslenkit. Tapojeni mukaisesti olin ottanut alusvaatteeni pois jo huoneessani ja olin pukeutunut siis vain kylpytakkiin. Heitin takin televisiota kohti suunnatun tuolin selkänojalle ja suuntasin askeleeni saunan lämpöön. Kello oli noin kuusi, joten minulla olisi runsaasti aikaa peseytyä. Otinkin kunnon löylyt, jonka jälkeen suihkuttelin pitkään ja hartaasti. Valuvan veden läpi olin kuulevinani ääniä, mutta sen täytyi olla mielikuvitukseni tuotetta, tulisivathan miehet saunomaan vasta seitsemäksi.

Kuivatessa kiinteää ja ainakin omasta mielestäni seksikästä vartaloani, olin vakuuttunut että pukeutumistiloista kuului ääniä. Äänet muistuttivat kovaäänistä rakastelua, mutta aina väliin kuuluneet lausahdukset olivat aivan selvästi saksaa. Olin hieman hämilläni, mutta uskaltauduin kuitenkin astua ulos suihkuhuoneesta tarkoituksenani kaapata kylpytakkini ja poistua huoneeseeni mahdollisimman nopeasti. Oven takana minua odotti kuitenkin järkytys: isäpuoleni vieraat olivat jo saapuneet ja jotta shokkini olisi täydellinen, totesin heidän olevan täysin alastomina katseet tiiviisti suunnattuna uuteen televisioon. Nostin katseeni kohti kuvaruutua ja totesin miesten katselevan todella rietasta pornoa; siinä selitys rakastelun äänille. Elokuva oli todellakin erittäin rohkeaa materiaalia, jossa nuorta naista pantiin joka reikään useamman miehen toimesta. Vaikka tilanne oli absurdi ja hieman pelottavakin, en kyennyt liikkumaan tuon vangitsevan näyn ulottumattomiin. Olin jopa hieman kiihottunut, sillä eihän tällainen tytöntyllerö näe montaa kertaa tanakasti seisovia aikuisten miesten kaluja sekä livenä että kuvamateriaalina.

Yhtäkkiä tunsin kädet lanteillani, jotka pakottivat pyyhkeen lattialle. En tiennyt kuka takanani oli, mutta huomasin hänen työntävän minut keskelle lattiaa, aivan miesten katseiden alle. Tajusin miehen olevan isäpuoleni parhaan kaverin, mutta isäpuoltani ei taasen näkynyt missään. Laskin miehiä olevan kahdeksan, kaikkien elinten sojottaessa uhmakkaasti pystyssä. ”Pappasi lähti kaljanhakureissulle. Nyt pidät tyttö suusi kiinni ja teet niin kuin käsketään. Ja tästä ei sitten parane kertoa kellekään”, isäpuoleni kaveri virkkoi ja alkoi kouria kovakouraisesti rintojani ja persettäni. ”Katsokaahan pojat millainen teinilutka tässä on. Niin on tiukkaa tavaraa… Jumalauta, huorahan on ajellut pillukarvansakin pois!”. Totta, olin sheivannut itseni vain päivää aikaisemmin, se kun oli eräänlainen muotivillitys meidän teinityttöjen keskuudessa. Olin häpeissäni ja tajusin jo nyt olevan selvää, että miehet aikoivat panna minua kuin alhaisinta ja likaisinta huoraa.

”Polvillesi, perkeleen huora!”, kuului kova ja määrätietoinen komento. Tottelin kiltisti, mitäpä muutakaan olisin voinut tehdä, olihan miehillä paitsi fyysinen niin myös henkinen yliote. Miehet alkoivat tunkea elimiään rajusti suuhuni vuoron perään ja huorittelivat minua mitä rumimmin termein. ”Ime sitä munaa, saatanan horo”, tivasi eräs miehistä ja yritin parhaani mukaan toteuttaa annetut käskyt. Mies painoi päätäni voimalla itseään kohti ja suorastaan repi kosteita hiuksiani naiden samalla imevää suutani. Melko nopeasti tunsin lämpimän suihkun kurkussani ja ymmärsin miehen lauenneen nieluuni. ”Niele kaikki, senkin pieni huora!”, mies ärjyi ja niin, Jumala minua auttakoon, myös tein. Saatuani enimmät spermat nieltyä, toinen miehistä pakotti minut melko kovasti kontalleni huoneessa sijaitsevalle sohvalle. ”No niin pojat. Nyt saatte panna neitsytpyllyä, astutaan tämän huoran perse oikein huolella”. Yritin vastustella, en halunnut kalua peppuuni, vaikka eri olosuhteissa olisin siihen saattanut suostuakin. Miehet eivät kuitenkaan välittäneet ininästäni, vaan ensimmäinen kyrpä alkoi porautua neitseelliseen takapuoleeni.

Vartalossani aaltoili kipu, mutta samalla tunsin myös jollain tasolla sairasta mielihyvää. Olin aivan märkä ja pillustani valui mahlaa noronaan. Peppuni vastusteli miehen työntöjä, mutta ankaran ja kovakouraisen työntymisen tuloksena suoleni antoi pikku hiljaa periksi. Mies aloitti muitta mutkitta rajun rynkytyksen ja laukesi lähes heti. Tunsin sperman täyttävän peppuni, mutta en ehtinyt tehdä mitään, kun uusi kalu asettui jo tiukalle reiälleni. Seuraava mies oli hieman kestävämpää sorttia, mutta kukaan miehistä ei kestänyt kauaa teinipyllyni ahnasta ja äärimmäisen tiukkaa hyväilyä. Kaikkien miesten laskettua lastinsa suoleeni, minun käskettiin lähtevän lätkimään. Miehet vannottivat vielä pitämään suuni kiinni, johon lupauduin hieman kakistellen. Päästyäni yläkertaan isäpuoleni tuli minua vastaan kysyen joko hänen kaverinsa ovat tulleet. Nyökkäsin arasti ja sanoin meneväni huoneeseeni.

Asettuessani sängylleni tunsin kuinka spermaa valui takapuolestani lakanoille. Minut oli merkitty, alistettu ja nöyryytetty pahemman kerran. Koulun kaunein, älykkäin ja suosituin tyttö oli ollut kiltti, pikku huora isäpuoleni kavereille. He olivat ottaneet sen mitä olivat halunneet, pienen peppuni neitsyyden, vieläpä kahdeksan miehen voimin. Ajatellessani näitä sekavia ajatuksia huomasin yllätyksekseni masturboivani, ja hetkessä sain räjähtävän orgasmin. Olin täydellisen häpeissäni, minut oli otettu väkisin ja nyt onanoin ajatellen tuota sanoinkuvaamatonta kokemusta. Nämä ajatukset päällimmäisenä vainuin uneen.

14

16874

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • hoitsu

      Sairaanhoitajan yövuoro alkaa illalla noin klo 21 aikaan (harvoin muuhun aikaa, oli paikka mikä hyvänsä), joten äiti olisi kyllä ollut kotosalla vielä 18 - 19 aikaan illalla...

      • ...mutta mistäs tiedät oliko äiti töissä vai ei? Tämä oli siis tyttären olettamus. Kiitokset kuitenkin tarkkaavaisesta ja kriittisestä lukemisesta.


      • Diocletianus
        MaximusZacharius kirjoitti:

        ...mutta mistäs tiedät oliko äiti töissä vai ei? Tämä oli siis tyttären olettamus. Kiitokset kuitenkin tarkkaavaisesta ja kriittisestä lukemisesta.

        En haluaisi olla pilkun viilaaja, mutta kiinnitin itse huomiota erääseen epäkohtaan. Siis itse novellissa sanottiin, että päähenkilö oli lukiossa luokkansa "priimus" ja aina paras kaikessa. Yleensä menestys koulumaailmassa edellyttää korkeaa päättelykykyä ja kehittynyttä tarkkaavaisuutta, joten ei ole kovin todennäköistä että tyttö ei olisi huomannut näin selvää virheellistä tietoa. Siis se ei ole kovin todennäköistä.


      • meni lukio hyvin
        Diocletianus kirjoitti:

        En haluaisi olla pilkun viilaaja, mutta kiinnitin itse huomiota erääseen epäkohtaan. Siis itse novellissa sanottiin, että päähenkilö oli lukiossa luokkansa "priimus" ja aina paras kaikessa. Yleensä menestys koulumaailmassa edellyttää korkeaa päättelykykyä ja kehittynyttä tarkkaavaisuutta, joten ei ole kovin todennäköistä että tyttö ei olisi huomannut näin selvää virheellistä tietoa. Siis se ei ole kovin todennäköistä.

        mutta minulla ei siltikään ole hajuakaan sairaanhoitajien työajoista...


      • Diocletianus
        meni lukio hyvin kirjoitti:

        mutta minulla ei siltikään ole hajuakaan sairaanhoitajien työajoista...

        Mutta katsos sinä et esiinny tässä novellissa. Kai on aivan selvää että sairaanhoitajan tytär tietää oman äitinsä työvuoroajat? Minä ainakin uskoisin niin, järkikin sen sanoo. Ja mitä lukion käyntiin suhteessa sairaanhoitajien työaikoihin tulee, niin sairaanhoitajien työaikojen tietäminen tosiaan ei edellytä lukion oppimäärää, mutta kyse onkin -kuten edellä selitin- kontekstista (asiayhteydestä.) Muuten ihan jees novelli.


      • pilkunviilaja... not
        Diocletianus kirjoitti:

        Mutta katsos sinä et esiinny tässä novellissa. Kai on aivan selvää että sairaanhoitajan tytär tietää oman äitinsä työvuoroajat? Minä ainakin uskoisin niin, järkikin sen sanoo. Ja mitä lukion käyntiin suhteessa sairaanhoitajien työaikoihin tulee, niin sairaanhoitajien työaikojen tietäminen tosiaan ei edellytä lukion oppimäärää, mutta kyse onkin -kuten edellä selitin- kontekstista (asiayhteydestä.) Muuten ihan jees novelli.

        On tuo kyllä aikamoista pilkunviilausta... Siis minä olin lukiossa luokkani priimuksia mutta kuinka ollakkan en tiennyt äitini/isäni työvuoroista... Ei se ole niin tärkeää, joten siihen ei kiinnitä huomiota... Joten siis komenttia voisi kyllä pistää jostain muusta kuin näin toisarvoisesta... :)))


    • Kevät ja lukio on aina hämmentävä yhdistelmä. Hyvin kirjoitettu ja nokkela nuoli. Hyviä yksityiskohtia. Hienoa että on näitä useampiosaisia novelleja.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Lukioiden taso vaihtelee suuresti paikkakunnittain, itsekin kerran "luokan priimus" tittelistä nauttineena voin vakuuttaa, että eipä siihen paljon tarvittu. Silti tiesin kyllä hyvin milloin äitini ja isäni oli töissä ja missä.. Mitä tulee titteliin niin, taakka se oli sekin, kaiken muun päälle kaiken muun päälle.

    • Anonyymi
    • Anonyymi

      Tässähän otetaan teininarttua oikeen kunnolla ja hyvä niin :)

    • Anonyymi

      Tuollainen kimppateininarttu olis kyllä kiva joskus kokea🔥

      • Anonyymi

        Niimpä ;)


    • Anonyymi

      H­­e­i! Ku­­­ts­­um­me sinu­­t kä­­ym­ään u­­­ude­ss­­a chatis­sa! Mei­­tä on yl­­­i miljoona! 👉 https://seksi24.online/H/Z1v1T1

    Ketjusta on poistettu 6 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. En usko et meistä tulee jotain

      Se ei kuitenkaan estä toivomasta et tulisi. Toivon et voitas suudella ja se sais asioita loksahtamaan paikoilleen. Jutel
      Ikävä
      10
      3170
    2. Kuvaile itseäsi

      Kaivatullesi, niin että hän sinut tunnistaa.
      Ikävä
      117
      2214
    3. Eini paljastaa nuorekkuutensa salaisuuden - Tämä nousee framille: "Se on pakko, että jaksaa!"

      Discokuningatar Eini on täyttänyt upeat 64 vuotta. Lavoilla ja keikoilla nähdään entistä vapautuneempi artisti, joka ei
      Suomalaiset julkkikset
      43
      1624
    4. Huomenta keskipäivää

      Kivaa päivää mukaville ja söpösille. 🐺🫅❤️☕☀️
      Ikävä
      260
      1408
    5. Oletko koskaan katunut kun

      elämäsi tilaisuus jäi käyttämättä? 💔
      Ikävä
      76
      1112
    6. Olen J-mies

      Jos kerrot sukunimeni alkukirjaimen, ja asuinpaikkakuntani. Lupaan ottaa yhteyttä sinuun.
      Ikävä
      47
      941
    7. Sinusta näkee että

      Kaipaat paljon.
      Ikävä
      55
      904
    8. Ei sitten, ei olla enää

      Missään tekemisissä. Unohdetaan kaikki myös se että tunsimme. Tätä halusit tämän saat. J miehelle. Rakkaudella vaalea na
      Ikävä
      77
      900
    9. Haluaisin ottaa sinut syleilyyni mies

      Olet suloinen...
      Ikävä
      44
      815
    10. Rahtari s salmi

      Onkohan jutussa perää että kylän tyhmin rahtari on palanut ratista
      Suomussalmi
      8
      795
    Aihe