Ilmasto, talouskasvu, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja rauha edellyttävät Euroopassa voimakkaampaa yhteistä päätöksentekoa.
Perin harva eturivin poliitikko pyrkii tällä hetkellä profiloitumaan eurooppalaisena valtiomiehenä. Vision puute voi toki olla omaa näköharhaani, kaipuuta uuteen Jacques Delorsiin, uuteen Paavo Lipposeen. Mutta tiedän suurin piirtein, mikä on Emmanuel Macronin visio EU:sta. Suomalaisten poliittisten johtajien suuri EU-linja on minulle jokseenkin hämärän peitossa.
Toki viimeisin eurooppapoliittinen selonteko sai minut mielihyvän valtaan. Onhan se ihanaa, että olemme niin tinkimättömästi hyvän ja kauniin puolella, ympäristöarvoja ja yhteiskunnallista tasa-arvoa edistämässä. Tätä minä myös aikoinaan peräänkuulutin, kun elimme aikaa, jolloin poliittinen keskustelu täyttyi ”pilareista” ja muusta EU-jargonista: että eurooppapolitiikka olisi normaalia politiikkaa: siinä ovat kaikki ne sisällöt, joista muutenkin väittelemme.
Tarvitsemme vakavaa keskustelua EU:n rakenteista ja hyvistä vanhoista käsitteistä, kuten subsidiariteettiperiaatteesta ja kompetenssikompetenssista. Millä askelilla olemme valmiit syventämään integraatiota? Mitkä yhteiset ongelmat vaativat ratkaisukseen liittovaltiorakenteita, voimakkaampaa yhteistä päätöksentekoa?
Olen valmis harppomaan kaikilla mahdollisilla askelsarjoilla kohti aitoa liittovaltiota. Ilmasto, talouskasvu, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja rauha kaipaavat yhteisiä ratkaisuja. Uskon ratkaisujen avainten löytyvän vapauden prinsiipistä: ihmisten, tavaroiden, palveluiden ja pääomien liikkumisen vapaudesta.
Kansallisvaltion suvereniteetti on aina ollut valtio-opillista science fictionia, ja haavekuva itsenäisyydestä on ollut impotentti, vailla kykyä toimeenpanna tavoitteita todeksi. Emme voi saavuttaa tavoittelemiamme hyviä asioita ilman yhteistä päätöksentekoa muiden kanssa.
Itsenäisyys ja suvereniteetti ovat todellisuudessa toimintakykyä. Tätä kapasiteettia on vain EU:lla, ja liittovaltiona sen kapasiteetti olisi nykyistä parempi. Vahva eurooppalainen liittovaltio voisi olla toimija, joka puolustaa maailmassa sekä liberaalia demokratiaa että suurten ongelmien ratkaisua solidaarisesti.
Pännii, kun EU-keskustelua käydään kuin pikku-Trumpit: Suomi ensin -lähtökohdasta. Suomi ensin -ajattelu uhkaa vakavasti unionin kykyä puolustaa meille tärkeitä arvoja ja intressejä. Vieläkään en ole toipunut traumasta, jonka Suomen epäsolidaarinen uhittelu eurokriisin hoidossa aiheutti.
Toivon, että Suomi osaa olla rakentava voima osana eurooppapoliittista valtavirtaa ja ilmoittaa mitä haluamme, ei mitä vastustamme.
Siinä tietysti auttaisi, jos itse kullakin olisi hieman eritellympi eurooppapoliittinen visio kuin yleinen EU-myönteisyys tai -kielteisyys. Liittovaltio antaisi sitten tulevaisuudessa turvaa itse kunkin jäsenmaan vaalien myrkyttämää hurmakansallismielisyyttä vastaan.
On selvää, että nykyinen jäsenmaiden kirjo vaatii suurta neuvottelutaitoa tunnistaa ne herkkyydet, joiden yli ei voi kulkea jyrällä. On vaikea uskoa, että oikeusvaltioperiaate ja jakamattomat ihmisoikeudet kukoistaisivat nykyistä paremmin Euroopassa, jossa ei olisi halua kulkea yhdessä eteenpäin.
Liittovaltiota kohden on toki monella tapaa kuljettu Suomen EU:hun liittymisen jälkeen. Meillä on yhteinen raja ja raha. Vaikka Suomi valitettavasti ei ole Naton jäsen, olemme kuitenkin kaikin puolin yhteensopivia ja siten kykeneviä toimimaan myös eurooppalaisessa turvallisuusjärjestelmässä. Emme ole suuri este yhteiselle ulkopolitiikalle, sen tiellä on monen muun maan itsetunto.
Jos haluamme rakentaa parempaa maailmaa vaikkapa strategisesti tärkeällä Aasia-dialogilla, se on pakko hoitaa EU:n kautta. Emme ole Saksan veroinen talousmahti, emmekä Ranskan veroinen sotilasmahti.
Osatkaamme siis toimia heidän kanssaan.
Perin harva eturivin poliitikko pyrkii tällä hetkellä profiloitumaan eurooppalaisena valtiomiehenä. Vision puute voi toki olla omaa näköharhaani, kaipuuta uuteen Jacques Delorsiin, uuteen Paavo Lipposeen. Mutta tiedän suurin piirtein, mikä on Emmanuel Macronin visio EU:sta. Suomalaisten poliittisten johtajien suuri EU-linja on minulle jokseenkin hämärän peitossa.
Toki viimeisin eurooppapoliittinen selonteko sai minut mielihyvän valtaan. Onhan se ihanaa, että olemme niin tinkimättömästi hyvän ja kauniin puolella, ympäristöarvoja ja yhteiskunnallista tasa-arvoa edistämässä. Tätä minä myös aikoinaan peräänkuulutin, kun elimme aikaa, jolloin poliittinen keskustelu täyttyi ”pilareista” ja muusta EU-jargonista: että eurooppapolitiikka olisi normaalia politiikkaa: siinä ovat kaikki ne sisällöt, joista muutenkin väittelemme.
Tarvitsemme vakavaa keskustelua EU:n rakenteista ja hyvistä vanhoista käsitteistä, kuten subsidiariteettiperiaatteesta ja kompetenssikompetenssista. Millä askelilla olemme valmiit syventämään integraatiota? Mitkä yhteiset ongelmat vaativat ratkaisukseen liittovaltiorakenteita, voimakkaampaa yhteistä päätöksentekoa?
Olen valmis harppomaan kaikilla mahdollisilla askelsarjoilla kohti aitoa liittovaltiota. Ilmasto, talouskasvu, sosiaalinen oikeudenmukaisuus ja rauha kaipaavat yhteisiä ratkaisuja. Uskon ratkaisujen avainten löytyvän vapauden prinsiipistä: ihmisten, tavaroiden, palveluiden ja pääomien liikkumisen vapaudesta.
Kansallisvaltion suvereniteetti on aina ollut valtio-opillista science fictionia, ja haavekuva itsenäisyydestä on ollut impotentti, vailla kykyä toimeenpanna tavoitteita todeksi. Emme voi saavuttaa tavoittelemiamme hyviä asioita ilman yhteistä päätöksentekoa muiden kanssa.
Itsenäisyys ja suvereniteetti ovat todellisuudessa toimintakykyä. Tätä kapasiteettia on vain EU:lla, ja liittovaltiona sen kapasiteetti olisi nykyistä parempi. Vahva eurooppalainen liittovaltio voisi olla toimija, joka puolustaa maailmassa sekä liberaalia demokratiaa että suurten ongelmien ratkaisua solidaarisesti.
Pännii, kun EU-keskustelua käydään kuin pikku-Trumpit: Suomi ensin -lähtökohdasta. Suomi ensin -ajattelu uhkaa vakavasti unionin kykyä puolustaa meille tärkeitä arvoja ja intressejä. Vieläkään en ole toipunut traumasta, jonka Suomen epäsolidaarinen uhittelu eurokriisin hoidossa aiheutti.
Toivon, että Suomi osaa olla rakentava voima osana eurooppapoliittista valtavirtaa ja ilmoittaa mitä haluamme, ei mitä vastustamme.
Siinä tietysti auttaisi, jos itse kullakin olisi hieman eritellympi eurooppapoliittinen visio kuin yleinen EU-myönteisyys tai -kielteisyys. Liittovaltio antaisi sitten tulevaisuudessa turvaa itse kunkin jäsenmaan vaalien myrkyttämää hurmakansallismielisyyttä vastaan.
On selvää, että nykyinen jäsenmaiden kirjo vaatii suurta neuvottelutaitoa tunnistaa ne herkkyydet, joiden yli ei voi kulkea jyrällä. On vaikea uskoa, että oikeusvaltioperiaate ja jakamattomat ihmisoikeudet kukoistaisivat nykyistä paremmin Euroopassa, jossa ei olisi halua kulkea yhdessä eteenpäin.
Liittovaltiota kohden on toki monella tapaa kuljettu Suomen EU:hun liittymisen jälkeen. Meillä on yhteinen raja ja raha. Vaikka Suomi valitettavasti ei ole Naton jäsen, olemme kuitenkin kaikin puolin yhteensopivia ja siten kykeneviä toimimaan myös eurooppalaisessa turvallisuusjärjestelmässä. Emme ole suuri este yhteiselle ulkopolitiikalle, sen tiellä on monen muun maan itsetunto.
Jos haluamme rakentaa parempaa maailmaa vaikkapa strategisesti tärkeällä Aasia-dialogilla, se on pakko hoitaa EU:n kautta. Emme ole Saksan veroinen talousmahti, emmekä Ranskan veroinen sotilasmahti.
Osatkaamme siis toimia heidän kanssaan.
Vastaukset 13
Vanhimmat
Meneekö tollo halla-aholaisten kaaliin
Herkullisen erinomainen kirjoitus.
Aloitus minun makuun vaikka en kuulu tähän ikäsarjaan.
EU ei ole täydellinen kuitenkin riittävän hyvä arvojen puolesta.
EU on eturintamassa hoitamassa Pariisin ilmastosopimusta esinerkillään muulle maailmalle.
Pertikki
Kirjoittaako joku meistä vakioista noin pitkästi. Onko vaalipuhe. Varmaan hyvä vaan en jaksa lukea, liian paljon sanoja, sanoi Putouksen Pönttö. Stressaa kun pitäisi löytää äänestettävä. Katsoin paikalliset ehdokkaat. Toivotonta, enkä äänestämättä ole jättänyt koskaan.
Äänestän moraalisinta, kansainvälisintä ehdokasta... Sattumoisin ehdokkaani löytyi Vihreistä.
Minäkin koska luonnossa on ihanaa, etenkin puhda alkuperäinen jossa samoilla tiettömällä tiellä.
Persussuomalainen luonto on rotupuhdas kaatopaikka
Tuo nainen treenaa vaggginaansa nostelemalla sillä ketchup-pulloja. Vihreä.
Jo oli idiootti kimpussa.
Kertoi sen telkkarissa kaikelle kansalle
https://anna.fi/ihmiset-ja-suhteet/kolumnit/rosa-merilaisen-kolumni-seksi-paras-lantionpohjalihastreeni
Toisten seksuaalisuus ei kuulu natsipersuille pätkän vertaa.
Kun luki aloitusta,niin tuli mieleen YYA-ajan Suomi.
YYA oli Suomen politiikan kulmakivi, joka sen kyseenalaisti, niin oli neukkujen vihollinen.
Ei Suomi niin tyhmä ole, etteikö ole suunnitelmaa varulta, jos EU hajoaa.
Mikä kumma tässä Suomessa, että pitäisi olla menemässä kaikkein intomielisimpien vouhottajien mukana menemässä milloin itään, milloin länteen, ilman minkäänlaista kritiikkiä.
Suomi on EU.ssa niin kauan kun EU on kasassa, tuskin EU on sadan vuoden päästä enää, mutta sitä ei olla me näkemässä.
Eu on kielellisesti ja maantieteellisesti liian hajanainen, että mitään pysyvää ja tiivistä liittoutumaa siitä tulee . Entinen Jugoslavia on hyvä esimerkki, miksei entinen Neuvostoliitto.
Onko EU.ssa rahan voima suurempi liima kun NL.ssä ja Jugoslaviassa aseiden voima.
Mitään yhteistä kulttuuri-pääomaa EU- mailla ei ole, kielistä puhumattakaa.
Siitä Suome on lähdettävä, jos Suomi joutuu ongelmiin, niin Suomi saa selvitä yksin.
Persu on niin idiootti ettei hahmota kokonaisuuksia
Mitähä tuokin poloinen yrittää sanoa. Taitaa kokoaisuudet olla hakusessa vastaajalle21.00.
Perus-Suomalaiset on lapsellisia ja pyrkivät vaikuttamaan lapsellisiin äänestäjiin.
Nykyinen näytelmä eduskunnassa on irvokasta ja lapsellista.