Kuula-aseet

Lapsi

Eli olen 13v. poika. Haluaisin saada äitini antamaan minulle luvan ostaa airsoft-aseen, paremmin tunnettuna kuula-aseena. Olen yrittänyt perustella hänelle vaikka miten, että esimerkiksi silmänpuhkeamisen vaaraa ei ole, koska kuula-aseilla leikittäessä/pelatessa käytetään suojavarusteita, kuten maskeja tai suojalaseja. Hän on antanut minun ostaa jo jousiviritteisen pistoolin, mutta haluaisin ostaa paremman aseen, koska olen hyvin kiinnostunut aiheesta. Hän on myös perustellut tätä negatiivista suhtautumistaan sillä, että kuula-aseilla on aika paljon hintaa. Itse olen jo säästänyt jonkin aikaa, ja nyt minulla on säästöissä tarpeeksi rahaa sellaisen ostamiseksi. Eli haluaisin kerätä tämän otsikon alle kommentteja asiasta ja jos joku tietäisi lastenkasvatuksen asiantuntijan sähköpostin, sellainen olisi myös erittäin tervetullut!

232

44922

    Vastaukset

    Anonyymi (Kirjaudu / Rekisteröidy)
    5000
    • tarja

      harrastaisit sitä sielää valvotuissa oloissa ts. paikassa missä on myös vanhempia henkilöitä ja sinulla on jo rahatkin hommattu niin minä en näkisi syytä miksei näin voisi olla.
      Voisithan luvata että äitisi saisi pitää asetta niinä aikoina kun et ole siellä harjoittelemassa omissa jemmoissaan.Näin ollen hän saisi rauhan ettet omine aikoinesi olisi "pahan teossa" sen kanssa.
      Itseasiassa itse olen harmitellut kun me asumme niin kaukana lähimmästä tämän lajin harrastamisesta että 12v poikamme ei pääse tähän mukaan.
      Minusta siinä opitaankin jotain,elikkä harrastamista oikeilla varusteilla,tiimityöskentelyä ka jonkinlaista kurinalaisuuttakin.

      • MUTTA

        Luontoon (metsiin ja pelloille), kaduille ja pihoille jää tästä kuula-aseharrastuksesta miljoonittain muovikuulia, jotka eivät koskaan häviä eivätkä kai ole ihan terveellisiäkään esim. jos joku lintu niitä nappaa suuhunsa (linnuthan syövät pieniä kiviäkin ruokansa hienontamiseksi). Ja päiväkotien pihoillakin niitä on, pienimmät konttaajat saattavat luulla karamelleiksi. Olen monen vuoden ajan lapsieni kanssa keräillyt kuulia
        milloin mistäkin, meillä on monta lasipurkillista
        säästössä odottamassa, että keksimme niille jotakin uusiokäyttöä, mutta muuten olen sitä mieltä, että harrastus roskaa ympäristöä. Toivottavasti ajattelet asiaa tältäkin kantilta.
        Voi tuntua pieneltä seikalta, mutta pienistä teoistahan on aina aloitettava.

      • Lapsi
        MUTTA kirjoitti:

        Kuula-aseisiin saa luontoon hajoavia kuulia, mutta niiden saanti ei ole yhtä helppoa kuin tavallisten, ja ne ovat myös hieman kalliimpia. Ja jos näitä löytyy puistoista jne., eivät niiden ampujat ole olleet oikeita harrastajia, koska pelit ovat aina metsissä, tarkoitusta varten rakennetuissa halleissa tai suljetuilla alueilla, niinkuin Tarja taisi mainita. Ja kiitos jo näistä kommenteista, ja lisää kaivattaisiin!

      • MUTTA
        Lapsi kirjoitti:

        Minä tarkoitin pieniä (n.1/2 cm halk.), pyöreitä kovasta muovista valmistettuja kuulia, joita pojat
        ikään katsomatta ampua räiskivät missä ja milloin
        vain. Ja juuri näitä kuulia olemme eniten keränneet
        (yllätyskö?) metsästä, eivätkä ne ikinä itsekseen
        maadu! Onko softaus jokin eri harrastus kuin näiden
        muovikuulien ammuskelu? Ammutaanko siinä sellaisilla
        värjäävillä kuulilla? Mistä ne maatuvat kuulat on
        tehty?

        Maatuvat kuulat on tehty seoksesta, jonka reseptejä en kyllä tiedä. Ne ovat silti tarpeeksi kestäviä aseen laukaistavaksi. Ja tämä värikuulilla ammuskelu on todellakin aivan eri asia kuin softaus. Ja vielä näistä kuulista, niitä on sekä maatuvia että tavallisia. Itsekkin olen näitä tavannut, ketkä ammuskelevat niitä ympäriinsä. Minusta tuntuu, että he eivät ymmärrä juuri näitä asioita, joista mainitsit.

        Mistähän tuo nimi sitten on peräisin? Jos kovilla
        kuulilla kuitenkin ammutaan, niin mitä softia siinä
        on? Kuvittelen, että ne värjäävät kuulat ovat jotakin kuin koipalloja ja lätsähtävät osuessaan mukavasti - sitä minä sanoisin softaukseksi, mutta
        minähän olenkin pihalla kuin lumiukko näissä asioissa!

      • tiedustelen
        Lapsi kirjoitti:

        Kuula-aseisiin saa luontoon hajoavia kuulia, mutta niiden saanti ei ole yhtä helppoa kuin tavallisten, ja ne ovat myös hieman kalliimpia. Ja jos näitä löytyy puistoista jne., eivät niiden ampujat ole olleet oikeita harrastajia, koska pelit ovat aina metsissä, tarkoitusta varten rakennetuissa halleissa tai suljetuilla alueilla, niinkuin Tarja taisi mainita. Ja kiitos jo näistä kommenteista, ja lisää kaivattaisiin!

        ...miksi olisi OK ammuskella metsissä kuulilla, jotka jäävät ikiajoiki maastoon? Metiä pitää suojella samoin kuin sielleä elävää linnustoa, joista varmasti monet kiinnostuvat kuulistanne.
        Pelistä en tiedä mitään enkä muustakaan keskustelunne aiheesta, mutta muovitavaraa eivät metsät kaipaa!

      • nimestähän
        MUTTA kirjoitti:

        Mistähän tuo nimi sitten on peräisin? Jos kovilla
        kuulilla kuitenkin ammutaan, niin mitä softia siinä
        on? Kuvittelen, että ne värjäävät kuulat ovat jotakin kuin koipalloja ja lätsähtävät osuessaan mukavasti - sitä minä sanoisin softaukseksi, mutta
        minähän olenkin pihalla kuin lumiukko näissä asioissa!

        tuo kai tullee

        "airsoft guns"

        t. nimim. lintulauta

      • wirni
        MUTTA kirjoitti:

        Luontoon (metsiin ja pelloille), kaduille ja pihoille jää tästä kuula-aseharrastuksesta miljoonittain muovikuulia, jotka eivät koskaan häviä eivätkä kai ole ihan terveellisiäkään esim. jos joku lintu niitä nappaa suuhunsa (linnuthan syövät pieniä kiviäkin ruokansa hienontamiseksi). Ja päiväkotien pihoillakin niitä on, pienimmät konttaajat saattavat luulla karamelleiksi. Olen monen vuoden ajan lapsieni kanssa keräillyt kuulia
        milloin mistäkin, meillä on monta lasipurkillista
        säästössä odottamassa, että keksimme niille jotakin uusiokäyttöä, mutta muuten olen sitä mieltä, että harrastus roskaa ympäristöä. Toivottavasti ajattelet asiaa tältäkin kantilta.
        Voi tuntua pieneltä seikalta, mutta pienistä teoistahan on aina aloitettava.

        on olemassa maatuvia kuulia!!!!!!!!!!!!!!

      • wirni
        MUTTA kirjoitti:

        Mistähän tuo nimi sitten on peräisin? Jos kovilla
        kuulilla kuitenkin ammutaan, niin mitä softia siinä
        on? Kuvittelen, että ne värjäävät kuulat ovat jotakin kuin koipalloja ja lätsähtävät osuessaan mukavasti - sitä minä sanoisin softaukseksi, mutta
        minähän olenkin pihalla kuin lumiukko näissä asioissa!

        englanniksi kuula-pyssy on "airsoft ball gun koska ilmakivääri on "high power air gun"!

      • 10+
        wirni kirjoitti:

        englanniksi kuula-pyssy on "airsoft ball gun koska ilmakivääri on "high power air gun"!

        Englanniksi ''high power air gun''=Korkeavoimainen Ilmakivääri''.Air rifle on Ilmäkivääri englanniksi.''Airsoft Weapon'' on yksi monista vaihtoehdoista vastineelle Kuula-Ase,kivääri,Jne.

      • POIKA 95
        MUTTA kirjoitti:

        Minä tarkoitin pieniä (n.1/2 cm halk.), pyöreitä kovasta muovista valmistettuja kuulia, joita pojat
        ikään katsomatta ampua räiskivät missä ja milloin
        vain. Ja juuri näitä kuulia olemme eniten keränneet
        (yllätyskö?) metsästä, eivätkä ne ikinä itsekseen
        maadu! Onko softaus jokin eri harrastus kuin näiden
        muovikuulien ammuskelu? Ammutaanko siinä sellaisilla
        värjäävillä kuulilla? Mistä ne maatuvat kuulat on
        tehty?

        MAATUVAT KUULAT ON TEHTY MUOVIN JA BIO SEOKSEN YHDISTELMÄSTÄ JOTKA MAATUVAT AIKANAAN.

      • Jussi_
        MUTTA kirjoitti:

        Mistähän tuo nimi sitten on peräisin? Jos kovilla
        kuulilla kuitenkin ammutaan, niin mitä softia siinä
        on? Kuvittelen, että ne värjäävät kuulat ovat jotakin kuin koipalloja ja lätsähtävät osuessaan mukavasti - sitä minä sanoisin softaukseksi, mutta
        minähän olenkin pihalla kuin lumiukko näissä asioissa!

        Kai se tulee siitä, että tavallinen ilmakivääri ampuu metallia ja nämä soft-pyssyt niihin verrattuna pehmeitä muovikuulia. Ilmakiväärillä voi tappaa, soft-pyssyllä korkeintaan aiheuttaa silmävaurioita.

      • Jussi_
        POIKA 95 kirjoitti:

        MAATUVAT KUULAT ON TEHTY MUOVIN JA BIO SEOKSEN YHDISTELMÄSTÄ JOTKA MAATUVAT AIKANAAN.

        Polyeteeni on elintarvikemuovia, joka hajoaa luonnossa, joskin hitaasti.

      • axrfftgh
        MUTTA kirjoitti:

        Luontoon (metsiin ja pelloille), kaduille ja pihoille jää tästä kuula-aseharrastuksesta miljoonittain muovikuulia, jotka eivät koskaan häviä eivätkä kai ole ihan terveellisiäkään esim. jos joku lintu niitä nappaa suuhunsa (linnuthan syövät pieniä kiviäkin ruokansa hienontamiseksi). Ja päiväkotien pihoillakin niitä on, pienimmät konttaajat saattavat luulla karamelleiksi. Olen monen vuoden ajan lapsieni kanssa keräillyt kuulia
        milloin mistäkin, meillä on monta lasipurkillista
        säästössä odottamassa, että keksimme niille jotakin uusiokäyttöä, mutta muuten olen sitä mieltä, että harrastus roskaa ympäristöä. Toivottavasti ajattelet asiaa tältäkin kantilta.
        Voi tuntua pieneltä seikalta, mutta pienistä teoistahan on aina aloitettava.

        ON NIITÄKIN KUULIA MITKÄ HAJOAA LUONNOSSA.

      • softaaja from heinola
        Lapsi kirjoitti:

        Kuula-aseisiin saa luontoon hajoavia kuulia, mutta niiden saanti ei ole yhtä helppoa kuin tavallisten, ja ne ovat myös hieman kalliimpia. Ja jos näitä löytyy puistoista jne., eivät niiden ampujat ole olleet oikeita harrastajia, koska pelit ovat aina metsissä, tarkoitusta varten rakennetuissa halleissa tai suljetuilla alueilla, niinkuin Tarja taisi mainita. Ja kiitos jo näistä kommenteista, ja lisää kaivattaisiin!

        niin jotkut ostaa niitä aseita vain siksi että voivat ampua lintuja ja ihmisiä( siis vanhoja mummeleita) olen itse nähnyt

      • kuulari fani

        minulla on 500noin eúron kuula sniper sillä menee ihon läpi se voi ollaa vähän liian vaarallinen lapsille

      • LOOL
        kuulari fani kirjoitti:

        minulla on 500noin eúron kuula sniper sillä menee ihon läpi se voi ollaa vähän liian vaarallinen lapsille

        LOL NOOB ET NÄKÖ JÄÄ TIE MITÄÄ KULA ASEIST

      • LOl0l0lol+
        kuulari fani kirjoitti:

        minulla on 500noin eúron kuula sniper sillä menee ihon läpi se voi ollaa vähän liian vaarallinen lapsille

        Ei kuule varmana ole ku et osaa es kirjottaa, tollasel pennul tuski mitää on

      • rane
        POIKA 95 kirjoitti:

        MAATUVAT KUULAT ON TEHTY MUOVIN JA BIO SEOKSEN YHDISTELMÄSTÄ JOTKA MAATUVAT AIKANAAN.

        tiedättekö mistä saa maatuvia kuula aseen kuulia ois kiva tietää mulla itellä on hyvä ase

      • heps!

      • miumau m16
        kuulari fani kirjoitti:

        minulla on 500noin eúron kuula sniper sillä menee ihon läpi se voi ollaa vähän liian vaarallinen lapsille

        jep jep. minunkin pitäisi hommata sellainen oikein kunnon kivääri, esim. dragunov. minulla on mp5 sähkö m16 sähkö ja beretta pistooli jousi

      • LOL oot ite.
        LOOL kirjoitti:

        LOL NOOB ET NÄKÖ JÄÄ TIE MITÄÄ KULA ASEIST

        se on hyvin mahdollista. minun m16 menee iho rikki. siis veri naarmuille. Tee paidan läpi

      • Cullin
        kuulari fani kirjoitti:

        minulla on 500noin eúron kuula sniper sillä menee ihon läpi se voi ollaa vähän liian vaarallinen lapsille

        Ei vittu, mitkään airsoft aseet eivät läpäise ihmisen kehoa, EI MITKÄÄN!

      • no minä
        MUTTA kirjoitti:

        Luontoon (metsiin ja pelloille), kaduille ja pihoille jää tästä kuula-aseharrastuksesta miljoonittain muovikuulia, jotka eivät koskaan häviä eivätkä kai ole ihan terveellisiäkään esim. jos joku lintu niitä nappaa suuhunsa (linnuthan syövät pieniä kiviäkin ruokansa hienontamiseksi). Ja päiväkotien pihoillakin niitä on, pienimmät konttaajat saattavat luulla karamelleiksi. Olen monen vuoden ajan lapsieni kanssa keräillyt kuulia
        milloin mistäkin, meillä on monta lasipurkillista
        säästössä odottamassa, että keksimme niille jotakin uusiokäyttöä, mutta muuten olen sitä mieltä, että harrastus roskaa ympäristöä. Toivottavasti ajattelet asiaa tältäkin kantilta.
        Voi tuntua pieneltä seikalta, mutta pienistä teoistahan on aina aloitettava.

        voi käyttää biokuulia

      • vitu paska
        kuulari fani kirjoitti:

        minulla on 500noin eúron kuula sniper sillä menee ihon läpi se voi ollaa vähän liian vaarallinen lapsille

        no oo ooto vähän leija asees kaa vittu ei oo hienoo jos on tollane ase taidat olla itekki aika kakara ku tollee sitä hehkutat -.-

      • airsoft man
        Jussi_ kirjoitti:

        Kai se tulee siitä, että tavallinen ilmakivääri ampuu metallia ja nämä soft-pyssyt niihin verrattuna pehmeitä muovikuulia. Ilmakiväärillä voi tappaa, soft-pyssyllä korkeintaan aiheuttaa silmävaurioita.

        jussi_ on oikeassa minulla itsellä on ilmakivääri sain 9 vuotiaana niin enköhän saa airsoft asetta piste

      • salamipappa
        kuulari fani kirjoitti:

        minulla on 500noin eúron kuula sniper sillä menee ihon läpi se voi ollaa vähän liian vaarallinen lapsille

        mulla onkin vittu miljardin sinko jolla voin räjäyttää koko maailman, mutten viitsi. =///

      • 11v poika
        MUTTA kirjoitti:

        Luontoon (metsiin ja pelloille), kaduille ja pihoille jää tästä kuula-aseharrastuksesta miljoonittain muovikuulia, jotka eivät koskaan häviä eivätkä kai ole ihan terveellisiäkään esim. jos joku lintu niitä nappaa suuhunsa (linnuthan syövät pieniä kiviäkin ruokansa hienontamiseksi). Ja päiväkotien pihoillakin niitä on, pienimmät konttaajat saattavat luulla karamelleiksi. Olen monen vuoden ajan lapsieni kanssa keräillyt kuulia
        milloin mistäkin, meillä on monta lasipurkillista
        säästössä odottamassa, että keksimme niille jotakin uusiokäyttöä, mutta muuten olen sitä mieltä, että harrastus roskaa ympäristöä. Toivottavasti ajattelet asiaa tältäkin kantilta.
        Voi tuntua pieneltä seikalta, mutta pienistä teoistahan on aina aloitettava.

        kuulat hajoavat kyllä ajan kanssa luontoon ja monet käyttävät bio kuulia

      • proairsoft lapsi 11v
        MUTTA kirjoitti:

        Minä tarkoitin pieniä (n.1/2 cm halk.), pyöreitä kovasta muovista valmistettuja kuulia, joita pojat
        ikään katsomatta ampua räiskivät missä ja milloin
        vain. Ja juuri näitä kuulia olemme eniten keränneet
        (yllätyskö?) metsästä, eivätkä ne ikinä itsekseen
        maadu! Onko softaus jokin eri harrastus kuin näiden
        muovikuulien ammuskelu? Ammutaanko siinä sellaisilla
        värjäävillä kuulilla? Mistä ne maatuvat kuulat on
        tehty?

        öö minun kaupungissa ainakin saa ihan halpahallista sellaisia maatuvia kuulia 12g että 20g ja vielä 25g kuulia ja kyllä vain ne maksaa vähemmän kun ne ei maatuvat.Ja aina kannattaa ostaa laadukkaita kuulia semmoisia jossa ei ole saumaa keskellä koska muuten ne voi hajota aseen sisään ja hajottaa koko aseen (KOKEMUSTA ON) Ja maasta kerättöjäkään ei saa ampua uudelleen koska ne ovat likaisea voi olla halkeamia ja ihan muuten vaan rikki. minulla on 4 kuula asetta ja kyllä tiedän nämä hommat. tässä pari edullista ja hyvää asetta.hinta luokat (16e-220e) 16e jos on tarjouksia ja läjtee yli 80m sek niin on jo hyviä mutta kiinalaisvalmisteisia esim MARUI aseita ei kannata ostaa jos siellä ei erikseen lue että cybergun tai että nämä on laadukaitta ja jos et ole varma voit katsoa vaikka youtubesta videoita niistä aseista.
        http://www.proairsoft.com/acatalog/Kev_ttarjous__Cybergun_edulliset_haulikot.html

      • 14 vuotta
        MUTTA kirjoitti:

        Luontoon (metsiin ja pelloille), kaduille ja pihoille jää tästä kuula-aseharrastuksesta miljoonittain muovikuulia, jotka eivät koskaan häviä eivätkä kai ole ihan terveellisiäkään esim. jos joku lintu niitä nappaa suuhunsa (linnuthan syövät pieniä kiviäkin ruokansa hienontamiseksi). Ja päiväkotien pihoillakin niitä on, pienimmät konttaajat saattavat luulla karamelleiksi. Olen monen vuoden ajan lapsieni kanssa keräillyt kuulia
        milloin mistäkin, meillä on monta lasipurkillista
        säästössä odottamassa, että keksimme niille jotakin uusiokäyttöä, mutta muuten olen sitä mieltä, että harrastus roskaa ympäristöä. Toivottavasti ajattelet asiaa tältäkin kantilta.
        Voi tuntua pieneltä seikalta, mutta pienistä teoistahan on aina aloitettava.

        oletkos kuullut sellaisista eko-kuulista. ne hajoavat luontoon melko hyvin... enkä ole huomannut että kukaan kaduilla kuula aseitten kanssa huitoisi.... Softaus on hyvä harrastus jos on kiinnostunut aseista
        ja tiimi pelistä. 12-13 v. on hyvä ikä aloittaa softaus. Itse sain ensinmäisen aseeni 12 v. (Beretta pistooli)
        ja sitten seuraavan aseeni vuotta myöhemmin muistaakseni. (UZI konepistooli) Antais nyt vaan lapsensa harrastaa sitä lajia mistä tykkää ;)

      • 14.v
        Cullin kirjoitti:

        Ei vittu, mitkään airsoft aseet eivät läpäise ihmisen kehoa, EI MITKÄÄN!

        airsoft aseet voivat läpäistä ihon. EI SENTÄÄN MITKÄÄN MARKETIN HALPPIS ASEET! Kovan luokan airsoft aseet voi läpästä ihon jos ampuu läheltä ilman mitään suojaavaa vaatetta helposti! Ihme runettaja sinäkin... "HAHAH NOOB!!!" lapsellista käytöstä jos vois sanoo :P

      • VemppuOnNyt
        Jussi_ kirjoitti:

        Kai se tulee siitä, että tavallinen ilmakivääri ampuu metallia ja nämä soft-pyssyt niihin verrattuna pehmeitä muovikuulia. Ilmakiväärillä voi tappaa, soft-pyssyllä korkeintaan aiheuttaa silmävaurioita.

        Oikeastaan ne kuulat eivät ole kokonaan muovia.Ne ovat oikeastaan valmistettu riisistä.Siihen on sitten vain lisätty muovikerros.Biokuulissa on sellaninen kaava, joka ns. sulattaa kuulan, jottei jälkiä jää.

        T:Airsoft Aloittelija:D

      • VemppuOnNyt
        softaaja from heinola kirjoitti:

        niin jotkut ostaa niitä aseita vain siksi että voivat ampua lintuja ja ihmisiä( siis vanhoja mummeleita) olen itse nähnyt

        Tykkään ammuskella kavereitten kanssa metässä, mutta ei ne nyt varmaa ikuiseksi ajaksi sinne ne kuulat jää.Kyllä mä ainakin airsoftaan ihan huoletta normikuulilla siellä.Mieti ny vähä.Joku heebo tulee 700 vuode pääst kattomaa:"Oho! Mitäs valkoisia pieniä kuulia täällä makailee?" "Ne on varmaan niitä kun ennen vanhaan joku 700 vuotta sitten oli leikkisotaa jota sanottiin "Airsoftaamiseksi".Nii... ne uppoo maahan tai sit muuten vaan katoo sit jonkin ajan päästä.

      • black ops
        proairsoft lapsi 11v kirjoitti:

        öö minun kaupungissa ainakin saa ihan halpahallista sellaisia maatuvia kuulia 12g että 20g ja vielä 25g kuulia ja kyllä vain ne maksaa vähemmän kun ne ei maatuvat.Ja aina kannattaa ostaa laadukkaita kuulia semmoisia jossa ei ole saumaa keskellä koska muuten ne voi hajota aseen sisään ja hajottaa koko aseen (KOKEMUSTA ON) Ja maasta kerättöjäkään ei saa ampua uudelleen koska ne ovat likaisea voi olla halkeamia ja ihan muuten vaan rikki. minulla on 4 kuula asetta ja kyllä tiedän nämä hommat. tässä pari edullista ja hyvää asetta.hinta luokat (16e-220e) 16e jos on tarjouksia ja läjtee yli 80m sek niin on jo hyviä mutta kiinalaisvalmisteisia esim MARUI aseita ei kannata ostaa jos siellä ei erikseen lue että cybergun tai että nämä on laadukaitta ja jos et ole varma voit katsoa vaikka youtubesta videoita niistä aseista.
        http://www.proairsoft.com/acatalog/Kev_ttarjous__Cybergun_edulliset_haulikot.html

        PROAIRSOFT LAPSI 11V ! TIEDOKS VAA ET MARUI ON JAPANILAINEN JA ERITTÄIN LAADUKAS KUN TAAS TOI SUN CYBERGUNNIS ON KIINALAISVALMISTEISTA KRÄÄSÄÄ JA NOI SUN 16E HAULIKKOS MENEE RIKKI TOSI NOPEESTI! ITTELLÄNI ON SÄHKÖTOIMINE JOKA AMPUU 114M SEK JA ERITTTÄIN NOPEA FIRERATE SE ASE ON G&G VALMISTAJAN GR16 CARBINE COMBO

      • black ops
        LOL oot ite. kirjoitti:

        se on hyvin mahdollista. minun m16 menee iho rikki. siis veri naarmuille. Tee paidan läpi

        AIRSOFT ASEET EIVÄT AMMU IHON LÄPI!!! TOLLASET ******************** HUIJARIT PITÄS TAPPAA MAAN PÄÄLTÄ!!! PS OOTKO 7V PENTU

      • Tuke, myös 11v
        black ops kirjoitti:

        PROAIRSOFT LAPSI 11V ! TIEDOKS VAA ET MARUI ON JAPANILAINEN JA ERITTÄIN LAADUKAS KUN TAAS TOI SUN CYBERGUNNIS ON KIINALAISVALMISTEISTA KRÄÄSÄÄ JA NOI SUN 16E HAULIKKOS MENEE RIKKI TOSI NOPEESTI! ITTELLÄNI ON SÄHKÖTOIMINE JOKA AMPUU 114M SEK JA ERITTTÄIN NOPEA FIRERATE SE ASE ON G&G VALMISTAJAN GR16 CARBINE COMBO

        Noniin noniin. Rauhoitutaanpas nyt :D Marui on parhaita merkkejä airsoftin parissa, ja cybergun samoin. Sitäpaitsi aseen lähtönopeus ei merkkaa mitään. Vaikka kuinka ois 110 m/s niin jos kuula lähtee sivulle, ei sillä osu :D

      • double eagle

        mull on double eaglen pumppu-haulikko ja se on kiinalainen ja kestäny jo kaks vuotta!

      • konssnip
        MUTTA kirjoitti:

        Minä tarkoitin pieniä (n.1/2 cm halk.), pyöreitä kovasta muovista valmistettuja kuulia, joita pojat
        ikään katsomatta ampua räiskivät missä ja milloin
        vain. Ja juuri näitä kuulia olemme eniten keränneet
        (yllätyskö?) metsästä, eivätkä ne ikinä itsekseen
        maadu! Onko softaus jokin eri harrastus kuin näiden
        muovikuulien ammuskelu? Ammutaanko siinä sellaisilla
        värjäävillä kuulilla? Mistä ne maatuvat kuulat on
        tehty?

        l96ai snipu on paras!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!!

      • trlolo
        wirni kirjoitti:

        englanniksi kuula-pyssy on "airsoft ball gun koska ilmakivääri on "high power air gun"!

        ja taas niitä natiaisia jotka pyörivät youtubessa katselemassa "high power airgun" hypetystä... huoh!

      • ::Ak-47::

        Joo siis kannatan. mun mielest lapset sais harrastaa softaust jos se pysyis sallituil alueil eikä missään kaupungil tai kavareitaan ampumas

      • wercfkkhjhtrkkjj5465
        MUTTA kirjoitti:

        Luontoon (metsiin ja pelloille), kaduille ja pihoille jää tästä kuula-aseharrastuksesta miljoonittain muovikuulia, jotka eivät koskaan häviä eivätkä kai ole ihan terveellisiäkään esim. jos joku lintu niitä nappaa suuhunsa (linnuthan syövät pieniä kiviäkin ruokansa hienontamiseksi). Ja päiväkotien pihoillakin niitä on, pienimmät konttaajat saattavat luulla karamelleiksi. Olen monen vuoden ajan lapsieni kanssa keräillyt kuulia
        milloin mistäkin, meillä on monta lasipurkillista
        säästössä odottamassa, että keksimme niille jotakin uusiokäyttöä, mutta muuten olen sitä mieltä, että harrastus roskaa ympäristöä. Toivottavasti ajattelet asiaa tältäkin kantilta.
        Voi tuntua pieneltä seikalta, mutta pienistä teoistahan on aina aloitettava.

        ai muka uusio käyttöä osta kaasutoiminen kuula ase ja ammune.

      • Mieti -.-
        black ops kirjoitti:

        PROAIRSOFT LAPSI 11V ! TIEDOKS VAA ET MARUI ON JAPANILAINEN JA ERITTÄIN LAADUKAS KUN TAAS TOI SUN CYBERGUNNIS ON KIINALAISVALMISTEISTA KRÄÄSÄÄ JA NOI SUN 16E HAULIKKOS MENEE RIKKI TOSI NOPEESTI! ITTELLÄNI ON SÄHKÖTOIMINE JOKA AMPUU 114M SEK JA ERITTTÄIN NOPEA FIRERATE SE ASE ON G&G VALMISTAJAN GR16 CARBINE COMBO

        11v ipana joka arvostelee kaikkia mahollisia tuotteita Japanilaisvalmisteisten ja Kiinalaisvalmisteisten tuotteiden välillä -.- Melko lapsellista. Olen ite jo ammattikoulussa ja harrastan vieläki Airsoftia. Aseena mulla on semmonen sähkökäyttönen Thompsoni :D

      • kokenu
        Tuke, myös 11v kirjoitti:

        Noniin noniin. Rauhoitutaanpas nyt :D Marui on parhaita merkkejä airsoftin parissa, ja cybergun samoin. Sitäpaitsi aseen lähtönopeus ei merkkaa mitään. Vaikka kuinka ois 110 m/s niin jos kuula lähtee sivulle, ei sillä osu :D

        mun ak -47 lähtee 170m sek viritin ite ja toimii täydellisest

      • Bilsan tunnilla kuunnell
        MUTTA kirjoitti:

        Luontoon (metsiin ja pelloille), kaduille ja pihoille jää tästä kuula-aseharrastuksesta miljoonittain muovikuulia, jotka eivät koskaan häviä eivätkä kai ole ihan terveellisiäkään esim. jos joku lintu niitä nappaa suuhunsa (linnuthan syövät pieniä kiviäkin ruokansa hienontamiseksi). Ja päiväkotien pihoillakin niitä on, pienimmät konttaajat saattavat luulla karamelleiksi. Olen monen vuoden ajan lapsieni kanssa keräillyt kuulia
        milloin mistäkin, meillä on monta lasipurkillista
        säästössä odottamassa, että keksimme niille jotakin uusiokäyttöä, mutta muuten olen sitä mieltä, että harrastus roskaa ympäristöä. Toivottavasti ajattelet asiaa tältäkin kantilta.
        Voi tuntua pieneltä seikalta, mutta pienistä teoistahan on aina aloitettava.

        No ei ne linnut niitä kiviäkään sulata

      • ajattele1

        no kuula aseisiin saa luonnossa hajoavia kuulia jotta ajattele sitä

      • 112345
        MUTTA kirjoitti:

        Luontoon (metsiin ja pelloille), kaduille ja pihoille jää tästä kuula-aseharrastuksesta miljoonittain muovikuulia, jotka eivät koskaan häviä eivätkä kai ole ihan terveellisiäkään esim. jos joku lintu niitä nappaa suuhunsa (linnuthan syövät pieniä kiviäkin ruokansa hienontamiseksi). Ja päiväkotien pihoillakin niitä on, pienimmät konttaajat saattavat luulla karamelleiksi. Olen monen vuoden ajan lapsieni kanssa keräillyt kuulia
        milloin mistäkin, meillä on monta lasipurkillista
        säästössä odottamassa, että keksimme niille jotakin uusiokäyttöä, mutta muuten olen sitä mieltä, että harrastus roskaa ympäristöä. Toivottavasti ajattelet asiaa tältäkin kantilta.
        Voi tuntua pieneltä seikalta, mutta pienistä teoistahan on aina aloitettava.

        on olemassa kuulia jotka maatuvat

      • Airsoftaaja15000
        proairsoft lapsi 11v kirjoitti:

        öö minun kaupungissa ainakin saa ihan halpahallista sellaisia maatuvia kuulia 12g että 20g ja vielä 25g kuulia ja kyllä vain ne maksaa vähemmän kun ne ei maatuvat.Ja aina kannattaa ostaa laadukkaita kuulia semmoisia jossa ei ole saumaa keskellä koska muuten ne voi hajota aseen sisään ja hajottaa koko aseen (KOKEMUSTA ON) Ja maasta kerättöjäkään ei saa ampua uudelleen koska ne ovat likaisea voi olla halkeamia ja ihan muuten vaan rikki. minulla on 4 kuula asetta ja kyllä tiedän nämä hommat. tässä pari edullista ja hyvää asetta.hinta luokat (16e-220e) 16e jos on tarjouksia ja läjtee yli 80m sek niin on jo hyviä mutta kiinalaisvalmisteisia esim MARUI aseita ei kannata ostaa jos siellä ei erikseen lue että cybergun tai että nämä on laadukaitta ja jos et ole varma voit katsoa vaikka youtubesta videoita niistä aseista.
        http://www.proairsoft.com/acatalog/Kev_ttarjous__Cybergun_edulliset_haulikot.html

        Et taida tietää mitään. Ensinäkin Marui on japanilainen ja maailman johtava aisoft valmistaja ainoa miinus on kallis hinta mutta laadukas. japanissahan tehdään hyvät autotkin.

      • Airsoftaaja1500
        Airsoftaaja15000 kirjoitti:

        Et taida tietää mitään. Ensinäkin Marui on japanilainen ja maailman johtava aisoft valmistaja ainoa miinus on kallis hinta mutta laadukas. japanissahan tehdään hyvät autotkin.

        Hyvähän mun on11 vuotta myöhemmin kirjottaa

      • toivottavasti-tiedät
        rane kirjoitti:

        tiedättekö mistä saa maatuvia kuula aseen kuulia ois kiva tietää mulla itellä on hyvä ase

        tradesoftista niitä saa.

      • tiedks-vaa
        vitu paska kirjoitti:

        no oo ooto vähän leija asees kaa vittu ei oo hienoo jos on tollane ase taidat olla itekki aika kakara ku tollee sitä hehkutat -.-

        totta.

      • Ron1
        LOOL kirjoitti:

        LOL NOOB ET NÄKÖ JÄÄ TIE MITÄÄ KULA ASEIST

        Jos haluut oppia kirjoittamaan "Näköjää" eikä "Näkö jää" niin kannattaa mennä kouluun. Ja jos et osaa laittaa hyvää nimeä muuta, kuin "LOOL" niin minä oletan että olet 12v. pikkupoika joka juuri sai puhelimen, läppärin tai tabletin. Niillä kolmella esineellä voi tehdä muutakin, kuin tulla haukkumaan toisen kuula-ase tietoa.

      • Anonyymi
        MUTTA kirjoitti:

        Luontoon (metsiin ja pelloille), kaduille ja pihoille jää tästä kuula-aseharrastuksesta miljoonittain muovikuulia, jotka eivät koskaan häviä eivätkä kai ole ihan terveellisiäkään esim. jos joku lintu niitä nappaa suuhunsa (linnuthan syövät pieniä kiviäkin ruokansa hienontamiseksi). Ja päiväkotien pihoillakin niitä on, pienimmät konttaajat saattavat luulla karamelleiksi. Olen monen vuoden ajan lapsieni kanssa keräillyt kuulia
        milloin mistäkin, meillä on monta lasipurkillista
        säästössä odottamassa, että keksimme niille jotakin uusiokäyttöä, mutta muuten olen sitä mieltä, että harrastus roskaa ympäristöä. Toivottavasti ajattelet asiaa tältäkin kantilta.
        Voi tuntua pieneltä seikalta, mutta pienistä teoistahan on aina aloitettava.

        Biohajoavia 🙃

    • tarja

      harrastamista niille tarkoitetuilla alueilla.
      En missään leikkipuistoissa eikä kaduilla.
      Käsittääkseni ne on metsäalueita tai ainakin ne on olleet joista olen nähnyt esim. telkkarissa koosteita.
      Sitä en kyllä osaa sanoa miten siellä on järjestetty tämä kuulien keräys,luulisin että asialle tehdään jotain harrastuksen yleistyttyä viimeistään.
      Toki harrastuksessa kuin harrastuksessa on omat puolensa suuntaan ja toiseen.

    • mielestään

      tosi mukava kuulla, että 13v. poika on näin asiallinen. Voisit sovia äitin kanssa, että heti kun rikot yhteisiä sääntöjä tämän lain asioistaan, niin et voi ennä harrastaa. Minun mielestään jos kerran olet itse kerannyt rahat ja kiinnostunut jostakin muusta, kun pelkäästään henkailusta, niin olisi mukava jos äitin kanssa löytäisitte jonkin keskitien sovia asioista ja tietenkin hoita asiat kun sitten sovitte.

    • Lapsi

      Äitini myös vastustaa kaikkea mahdollista sotaan ja aseisiin liittyvää, ja on ilmeisesti päättänyt estää minulta tämän harrastuksen kyseisestä syystä. Ja airsoft-aseiden hintaakaan hän ei tunnu tajuavan. Ne ovat yleensä tuotu Japanista ja Taiwanista, joka ei silti tarkoita, että ne olisivat tehty huonosti. Jo tästä koituvat postikulut voivat olla lähes 100e, vaikka itse ase maksaisi vähemmän. Alan liikkeet tosin tilaavat tuotteensa isoissa sarjoissa, joten postimaksuissa säästyy rahaa. Silti tämä on huomattava seikka. Laadunvalvonta on huippuluokkaa, erityisesti alan suurimmalla valmistajalla, Maruilla. Aseet tehdään käsin, joka tietysti lisää hintaa. Mutta silti, äitini mielestä hinta tuntuu naurettavalta, koska hänen mielestään kuula-aseet ovat leluja, joita ne eivät todellakaan ole. Ne ovat harrastusvälineitä, joiden pitää kestää kovaa käyttöä. Ja vielä yksi asia, miksi hän ei anna minulle lupaa ostaa tällaista asetta: Hän luulee, että minä jättäisin aseen lojumaan nurkkaan tai kaapinpohjalle muutaman käyttökerran jälkeen.

      • 6 lapsen isä

        Kerroppa äidillesi, että suurin osa, käytännössä kaikki meistä nelikymppisistä miehistä on lapsena leikkinyt sotaa. Siitä huolimatta suht järkeviä meistä on tullut :-)

        Ei kai tuo "sota" harrastus ole sen huonompi/vahingollisempi kuin skeittaus ja maksaahan välineetkin saman verran. En itse näe mitään järkevää syytä, miksi et asetta voisi hankkia ja harrastusta aloittaa.

        Jos pelkona on innostuksen loppuminen ja aseen jäänti kaapi pohjalle, jos noin kävisi, voihan sen aseen myydä.

        Sitten on vielä oikein raaka konsti, mitä en kylläkään suosittele tekemään:

        Sanot äidillesi, okei ei asetta, käytän sitten rahani tupakkaan ja kaljaan, oletko nyt tyytyväinen. :-)

        Korostan vielä, tuo viimeinen konsti oli tosiaankin tarkoitettu vitsiksi, noilla ostoskeskuksien nurkilla roikkuu ihan tarpeeksi ongelmanuoria ilman sinuakin.

        Toivotaan että pääset haluamasi harrastuksen pariin, hyvää jatkoa sinulle.

      • mä vaan

        sano äitels et miltä siitä tuntuis jos se olis halunnut harrastaa jotain josta piti oikein kovasti ja joka maksaa jonkin verran ja olis voinut kerätä oikein rahaa harrastusta varten, vaikka olis voinut ostaa kaikkee turhaa, esim: karkkii. ja sit olis kielletty. ei se ois kivaa. ja jos alkaisit ostaa karkkii ja kaikkee herkkuja ja lihoaisit 100kg ja lojuisit vaan kotona. ps. voit käydä tääl sivul siel on paljo tost lajista ja aseita ja varusteita. niin ja lähetä viesti mulle et onnistuko osotteeseen [email protected] niin ja jos sul on mese niin lisää mut, toi sama ossa. =)

      • Antti antti antti

        Jos haluut aluksi halvan aseen osta http://www.savenmaa.fi kaupasta sillä siellä on halpoja mutta ihan ok aseita sillä voi esim ampua sarja tulta maksava ase on 69 Euroa joten kerro siitä äidilles ja kun kiinnostut enemmän niin osta Maruin aseita vaikka Pro Hobysta!

      • Joku
        6 lapsen isä kirjoitti:

        Kerroppa äidillesi, että suurin osa, käytännössä kaikki meistä nelikymppisistä miehistä on lapsena leikkinyt sotaa. Siitä huolimatta suht järkeviä meistä on tullut :-)

        Ei kai tuo "sota" harrastus ole sen huonompi/vahingollisempi kuin skeittaus ja maksaahan välineetkin saman verran. En itse näe mitään järkevää syytä, miksi et asetta voisi hankkia ja harrastusta aloittaa.

        Jos pelkona on innostuksen loppuminen ja aseen jäänti kaapi pohjalle, jos noin kävisi, voihan sen aseen myydä.

        Sitten on vielä oikein raaka konsti, mitä en kylläkään suosittele tekemään:

        Sanot äidillesi, okei ei asetta, käytän sitten rahani tupakkaan ja kaljaan, oletko nyt tyytyväinen. :-)

        Korostan vielä, tuo viimeinen konsti oli tosiaankin tarkoitettu vitsiksi, noilla ostoskeskuksien nurkilla roikkuu ihan tarpeeksi ongelmanuoria ilman sinuakin.

        Toivotaan että pääset haluamasi harrastuksen pariin, hyvää jatkoa sinulle.

        Minä harrastan jääkiekkoa ja se on paljon paljon kalliimpaa kuin airsoft.
        Kun ostaa uudet varusteet ja maksaa kausi maksut rahaa menee vuodessa 2-5 tuhatta euroa.

        Mutta kun kerralla ostaa laadukkaan kuulaasee.
        Vaikka muita varusteita ja pukuja (Hinta olisi alle 500e),joskus tarvitsee aseen huoltaa ja ostaa lisää kuulia mutta muuten airsoft on hyvin halpa harrastus. Jääkiekko on paljon vaarallisempaakin.
        Juuri tämän päivän harjoituksissa rikoin polveni 4 kertaa ja olen 13v.
        Olen ollut kahdessa leikkauksessa polven takia.Monet muutkin paikat hajoavat siinä.Joten kun airsoftissa käyttää suojavarusteita ei voi kuin nilkka metsässä nyrjähtää. Tosin senkin voi estää käyttämällä pitkävartisia kenkiä.

      • ostat sen helvetin

        vehkeen?!

        Mitähän äiteesi mahtaa jos ostat sen?
        Hirveä itku pienestä asiasta.

      • miumau m16

        siis airsoft ei ole sota peli vaan harrastus. ja kyllä hyvän aseen saa 100 E. keskisellä myydään rynnäkkö kivääreitä 113 E.

      • KeSsUxX
        Joku kirjoitti:

        Minä harrastan jääkiekkoa ja se on paljon paljon kalliimpaa kuin airsoft.
        Kun ostaa uudet varusteet ja maksaa kausi maksut rahaa menee vuodessa 2-5 tuhatta euroa.

        Mutta kun kerralla ostaa laadukkaan kuulaasee.
        Vaikka muita varusteita ja pukuja (Hinta olisi alle 500e),joskus tarvitsee aseen huoltaa ja ostaa lisää kuulia mutta muuten airsoft on hyvin halpa harrastus. Jääkiekko on paljon vaarallisempaakin.
        Juuri tämän päivän harjoituksissa rikoin polveni 4 kertaa ja olen 13v.
        Olen ollut kahdessa leikkauksessa polven takia.Monet muutkin paikat hajoavat siinä.Joten kun airsoftissa käyttää suojavarusteita ei voi kuin nilkka metsässä nyrjähtää. Tosin senkin voi estää käyttämällä pitkävartisia kenkiä.

        ""Mielummin minulta leikattaisiin polvi kuin menettäiusin näköni" Eli en tarkoita että airsoftissa menettää mutta siinä voi mennä... Kehotan lukemaan aina käyttö ohjeet sillä maskit ei kestä pakkasta ja joillakin on hampaita särkynyt kuten myös jää kiekossa... Ja pahimmilaan saatat kuolla kuulista kun toinen ampuisi sarjaa maskiin ja lävistäisi ja sitten silmänki niin osuisi aivoihin... ja posket ovat myös vaarassa mutta totta puhut jääkiekko on kallimpaa minä olen harrastanut 4 vuotta airsoftia ja mennyt vähän yli 1000e

      • HaHaHHa

        Milläkohän äiti päästää sut armeijjaan jos ei aseista tykkää? kysynpähän vaan! Voit vaikka kysyä äitiltäs:D

      • jonneuu

        Jos sun äidin mielest ne on leluja niin minkä takii sitä pelottaa et silmä menee puhki??? eihän leluill mee silmä puhki.... Mut nää ei ooo lelui

    • Yksi äitee

      Oma kolmetoistavuotiaani aloitti softausharrastuksensa pienellä käsiaseella. Säästi sitten rahaa ja pienen vastustuksen jälkeen annoin luvan ostaa sähkötoimisen kiväärin. Vastustukseni johtui aseen kalleudesta. Hyvin ja huolellisesti on kuitenkin aseensa hoitanut. Harrastuksena mielestäni ihan ok. Tuntitolkulla ravaamista metsässä, raitista ilmaa, kavereita, ryhmähenkeä, kurinalaisuutta. Mieluummin softaamassa kuin istumassa pelikoneen vieressä. Toivottavasti saat äitisi suostuteltua!!

      • Kannattaja

        Mä oon harrastanut softii noin 3v ja se on paljo hauskempaa ku pelaan jotai paskaa mv2 jost kaverit
        jauhaa jatkuvast.

      • Mw2=Scheibee
        Kannattaja kirjoitti:

        Mä oon harrastanut softii noin 3v ja se on paljo hauskempaa ku pelaan jotai paskaa mv2 jost kaverit
        jauhaa jatkuvast.

        Milleen osaat lukea ajatuksia? Mull on sama tilanne.Kaverit vittu jauhaa vaa jostai et Codi rulettaa ja mw2:ses sain just intervertion urbanin.Iha outoo touhuu.Airsoft on terveellistäkin, koska siinä saa liikuntaa.En usko, että mw2:sesta saa liikuntaa sen enempää ku ravaa jääkaapil ja takasi.Itte just toivon joululahjaks Cybergun AK-47s ja yks kamu hankkii G&G Carbinen ja yks kamu taas Ak-47 Tactical.Täl hetkel mu molemmil kamuil o Smith&Wesson M3000 pumppis ja mull o jousitoimine beretta.Ne sillo tällö sanoo mu asetta leluksi ku m/s ei ole parhaimmasta päästä, mutta aseeseen ei ole vikoja lainkaan ilmetynyt.Yks mu kamu jo valittaa siitä, että pumppis tukkoutuu joskus.

        PS.>Proairsoftist ei tarttee ain ostaa.Mun yks kamu on jo 1,3v harrastanu softaamista ja sillä on noin 20 asetta, joista 1 on proairsoftista.

    • Lapsi

      Nyt minä sitten vihdoin ja viimein sain ostaa sen aseen. Kiitos kaikille viesteistä!

      • jotuni

        Aika kamalaa ajatella, että jo lapset opetetaan sotimaan. "Ryhmähenkeä" tarvitaankin kun suoritetaan seuraava hyökkäys luonnonvarojen varastamiseksi.

        Minusta ase on aina ase ja suunniteltu tappamaan.

      • tää saattais vähä auttaa

        en huomannut et sää olit saanut luvan. eli toi mun viesti oli hyödytön. voit käyttää tota mun ehdottamaa konstii johki muuhun ostokseen.

      • poika 2

        täällä 11w poika joka kaltoin kohdellaan. olen ajatellut kuula asetta jo kuukauden ja silloin vanhemmilleni kävi se että ostaisin kuula-aseen mutta eilen he sanoivat että jos sattuisi jotain he olisivat vastuussa ja heitä jo huolestuttaase että jos takamukseen osuu niin on jo hyvin kauheaa. help me! miten saisin itselleni kuula-aseen

      • noobsoftaaja
        jotuni kirjoitti:

        Aika kamalaa ajatella, että jo lapset opetetaan sotimaan. "Ryhmähenkeä" tarvitaankin kun suoritetaan seuraava hyökkäys luonnonvarojen varastamiseksi.

        Minusta ase on aina ase ja suunniteltu tappamaan.

        jos ite saisit sähkö toimisen kuularin olisit varmaa vähintää 2 kertaa viikossa softaamassa. kuulari on ihan eri asia kuin oikee ase.

      • hardyzboys

        onnee lapsi

      • amateur-airsoft
        poika 2 kirjoitti:

        täällä 11w poika joka kaltoin kohdellaan. olen ajatellut kuula asetta jo kuukauden ja silloin vanhemmilleni kävi se että ostaisin kuula-aseen mutta eilen he sanoivat että jos sattuisi jotain he olisivat vastuussa ja heitä jo huolestuttaase että jos takamukseen osuu niin on jo hyvin kauheaa. help me! miten saisin itselleni kuula-aseen

        mul on sama ongelma meillä on 2 sähkötoimista airsoft asetta, mutta sittenku yritin kysyy iskältä että saanko softata näillä, niin iskä totes ``et saa näähän vois tappaa`` sit mä sanoin et mä voisin ite ostaa laadukkaan maskin mut ei siltikään. Pliis voisko joku kertooo että näis aseissa ei oo vaaraa jos on laadukas maski

      • airsofter 69
        amateur-airsoft kirjoitti:

        mul on sama ongelma meillä on 2 sähkötoimista airsoft asetta, mutta sittenku yritin kysyy iskältä että saanko softata näillä, niin iskä totes ``et saa näähän vois tappaa`` sit mä sanoin et mä voisin ite ostaa laadukkaan maskin mut ei siltikään. Pliis voisko joku kertooo että näis aseissa ei oo vaaraa jos on laadukas maski

        sano isukilles et jos on laadukas maski sun muut suoja varusteet nii airsoft on todella hyödyllinen ja hauska harrastus ja siitä ei ole vaaraa silmille ja muillekkaan ruumiin osille

      • konssnip
        jotuni kirjoitti:

        Aika kamalaa ajatella, että jo lapset opetetaan sotimaan. "Ryhmähenkeä" tarvitaankin kun suoritetaan seuraava hyökkäys luonnonvarojen varastamiseksi.

        Minusta ase on aina ase ja suunniteltu tappamaan.

        toi on paskaa voi jumalauta toi on paskaa!!!!!!!!airsoft ase ei todellakaan tapa!!!!!!!! jälkee jääny pupun ########### #####

      • haista paska kusiaivo
        jotuni kirjoitti:

        Aika kamalaa ajatella, että jo lapset opetetaan sotimaan. "Ryhmähenkeä" tarvitaankin kun suoritetaan seuraava hyökkäys luonnonvarojen varastamiseksi.

        Minusta ase on aina ase ja suunniteltu tappamaan.

        Saatanan pöljä. Kokeile kerran softaamista ja nauti.... Vai ootko täys Stadilainen kusiruikku joka ei muusta tiiä kuin shoppailusta???!! Ja lapset sotimaan!! Suomen maata ei ole kertaakaan syytetty lapsisotilaiden kouluttamisesta ja saatana niiden sotapalvelusta! Ja luulitko että 7-15 vuotiaat alkaisivat pelata vain sotaa ajatellen!!!!???? PASKANMARJAT!!!! JA PASKAT luonnonvaroista! JA RYHMÄHENKI EI tarkoita että sitä käytetään pöljyyksiin.
        Ja ne perkeleen kusipää mukulat jotka kylillä kiertelee tekemässä pöljyyksiä saavat luvan haistaa helvetin pitkän paskan.

      • Ron1

        Kuules nyt poika, olet itse aika paska ihminen jos et kunnioita toisen ihmisen mielipidettä. En itsekkään ole samaa mieltä jotunin kanssa, mutta silti anna ihmisille oma mielipide niin kuin sinullekkin annetaan. kiitos. :)

      • Ron1
        konssnip kirjoitti:

        toi on paskaa voi jumalauta toi on paskaa!!!!!!!!airsoft ase ei todellakaan tapa!!!!!!!! jälkee jääny pupun ########### #####

        Anna toisille mahdollisuus pitää omat mielipiteet.

    • skirow

      ostat vaan ja pidä piilossa

      • aksu

        eiks toi 13v poika saanu jo ostaa???
        aineski musta

    • yjtyj

      jos ajot akku tai kaasukäyttöistä kannattaa ne hakea viron puolelta sillä sieltä saa esim akku käyttöisiä konepistooleja noin 30 eurolla laatukaan ei ole mitään ihan paskaa vaan aseet ovat ihan kiinassa/japanissa valmistettu

      • 123456789mp5

        tuota,,minulla oli virosta ostettu,,, ehm,,No en muista sen nimeä mutta joku Paska se oli. hajosi 6 käyttökerran jälkeen!

    • POIKA 95

      KUULA ASEELLA EI SAA KOHDISAATÄHTINTÄ ELÄIMIIN TAI SELLAISIIN IHMISIIN JOILLA EI OLE SUOJA VÄLINEITÄ.JOS JOKU SANOO ETTÄ HÄNTÄ HÄIRITSEE/PELOTTAA NIIN TÄYTYY VAIHTAA REVIIRIÄ TAI MENNÄ KOKONAAN KOTIIN JA SELLAISILLA PAIKOILLA MISSÄ SOFTAUS PAREMMIN TUNNNETTU SANA ON KUULA ASE SOTA ON KIELLETTYÄ NIIN SELLAISILLA EI SAA SOFTATA/LEIKKIÄ KUULA ASEILLA.
      HARRASTAN ITSE KUULA ASE LEIKKEJÄ KLAANISSA PAREMMIN TUNNETTU SANA ON RYHMÄSSÄ

      PS:EI KANNATA OSTAA VIELÄ LAPSENA OIKEEN KALLISTA KUULA ASETTA

      • Lapsi

        Ei millään pahalla, mutta kannattaisi käyttää pieniä kirjaimia ja tehdä vähemmän kirjotusvirheitä. :)

      • tietoa kaippaava

        haluisin tietää et onko tuurissa kuulaaseita... kyllähän kaikki tietää tuurin/keskisen/ison kyläkaupan?! tarttisin tietoooooooooooooo! olisin kiitollinen,jos joku auttas...

      • pende
        Lapsi kirjoitti:

        Ei millään pahalla, mutta kannattaisi käyttää pieniä kirjaimia ja tehdä vähemmän kirjotusvirheitä. :)

        minun mielestä softaus on terveellistä... aina parempi kuin sisällä löhööminen tai juominen/tupakointi... suosittelen... :)

      • jugioh
        pende kirjoitti:

        minun mielestä softaus on terveellistä... aina parempi kuin sisällä löhööminen tai juominen/tupakointi... suosittelen... :)

        missä sitä softausta oikeen saa harrastaa ????????saako sitä ihan joka metikössä ???? jos ei niin tiiättekö mitään softauspaikkaa ihan hyrylän keskustan lähellä

      • samaa mieltä
        pende kirjoitti:

        minun mielestä softaus on terveellistä... aina parempi kuin sisällä löhööminen tai juominen/tupakointi... suosittelen... :)

        oon samaa mieltä siinä saa liikuntaa kun joskus joutuu juosta toiseen paikkaan mistä ampua

      • konssnip

        haist

      • Ron1
        jugioh kirjoitti:

        missä sitä softausta oikeen saa harrastaa ????????saako sitä ihan joka metikössä ???? jos ei niin tiiättekö mitään softauspaikkaa ihan hyrylän keskustan lähellä

        Tuusulassa ei oikein ole mitään varattua paikkaa softaukselle, mutta sitä voi esim. kavereiden kanssa harrastaa aika syvällä metsikössä tai hylätyllä alueella jossa ei ole kieltoja. Voit myös itse kysyä poliisilta tai netistä, että voitko varata paikan pienelle ryhmälle, niin luultavasti aina saa jonkun pienen alueen ostettua/varattua hetkeksi. Suosittelen itse kysyä: https://proairsoft.com

    • Hemmo

      Heips sä 13v. poika. Äitis on osittain oikeessa ettei anna sun ostaa semmost kuula-asetta lähinnä siksi, että joku pari vuotta sitten mä oltii kavereitten kuulasotaa tehokkailla yli 100m/s lähtevillä sähkökuulareilla ja muhun osu ranteeseen niin se vuos jo vähän vertakin ja mä jouduin sairaalaan. Mä jouduin oleen siel aika kauankin sen kuularin takii et siks mä sanon sulle, poika et jos saat sitten semmosen kuula-aseen niin älä ammu ketään ihmistä joka ei oo suojautunut niin kuin neuvotaan ja älä uhkaa sillä oli siinä kuulia tai ei valitse vaikka maalitaulu. Ja mä mä oon kohta 15 päättele siis milloin se tapahtu.

      • softaaja from heinola

        no ei mekää olla niin tehokkailla aseilla tai jos jollain on niin tehokas nee otetaa ampuma raja tai ei käytetä sitä asetta

    • juuso

      mustakin pitäisi kyllä sun saada ase osta vaikka sähkökäyttönen pistooli.ruinuu niin paljon ku jaksat ni kyl sä saat sen

    • moi

      oon 10V poika ja mulle on käyny samoin mutta en ole saanut lupaa ostaa asetta mutta meinaan ostaa p99 aseen pro airsoftista!

      • hmm...

        Mäki oon 10 v ja en saa ostaa mut saan ehkä suostuteltua öidin

    • kp poika

      olen itse 11w mulla on sähkö toiminen kuula ase sen lähtö nopeus on 123k/h se on minusta TODELLA vaarallinen allu 10 w

      • .Lapsi

        Iän lyhenne on v, ei w. Kuula-aseiden lähtönopeus mitataan m/s, ei km/h. Niin, se on km/h, ei k/h. Ja tapahtuuko jokaiselle 10 vuotiaana jokin äkkinäinen muutos päässä?

        Ja vielä kerran olen nyt jo 14-vuotias ja olen saanut kuula-aseeni jo aikoja sitten.

        (Joku oli rekisteröinyt nimimerkkini joten jouduin laittamaan sen eteen pisteen.)

      • 10v softaaja

        Itse olen 10v poika ja minulla on kaksi asetta MR-777 ja SIG SAUER SP2022. Ja sulle 11 vuotias poika (en muistanu nimimerkkiis) mä itse sain äitini pitään airsoftii enemmän harrastuksena kuin sotakouluna kun näytin sille semmosen viestin jossa joku toinen ruinuaa samaa asiaa. Minun mielestä ikäsi on aivan hyvä! Itse käytän asettani mm tarkkuusammuntaan. Sano äidillesi että se on harrastus eikä sotakoulu! Ehkä äitisi alkaa pikkuhiljaa ymmärtää toivottavasti saat minkä haluat pärjäile;-)

    • tommi

      jos haluat halvan mutta hyvän aseen osta kwc merkkinen jousi pistooli.se on tosi tarkka maksaa 26e.ja maskikin maksaa 19e sano tuo äidillesi niin kyllä se ostaa.itse tein niin.

      • jos

        jos kuula-aseilla pelaa vain kaveriporukan kanssa ei niin tehokkailla aseilla niin suojamaskia ei edes välttämättä tarvitse(tietenkin kuitenkin suojalasit!!!)itse käytän laskettelulaseja(ne suojaavat hyvin)ja kommando ja tavan pipoa.

      • j0ku
        jos kirjoitti:

        Ei ne niin tarkkoja ole,jos niillä ampuu kauan.Kyllä se alussa ihan hyvä on.Kantomatka lyhenee iän myötä.huom:koskee pääasiassa jousi aseita.

      • 10v softaaja
        jos kirjoitti:

        jos kuula-aseilla pelaa vain kaveriporukan kanssa ei niin tehokkailla aseilla niin suojamaskia ei edes välttämättä tarvitse(tietenkin kuitenkin suojalasit!!!)itse käytän laskettelulaseja(ne suojaavat hyvin)ja kommando ja tavan pipoa.

        Minäkin käytän laskettelulaseja;-)

      • Softaaja 14 vuotta
        10v softaaja kirjoitti:

        Minäkin käytän laskettelulaseja;-)

        Softatessa täytyy aina pitää maski päässä. Laskettelulasit eivät suojaa kunnolla.

    • Jussi_ 31v

      Itse näkisin nämä kuulapyssyleikit hyvänä harrastuksena, jos niitä pelataan sopivalla alueella muita häiritsemättä ja mielellään aikuisen valvonnassa. Ja tietysti suojavarustus kunnossa. Pleikkarin tai tietokoneen ääressä nyhjääminen tekee lapsesta passiivisen ja huonokuntoisen. Kuulapyssyn kanssa kaveria jahdatessa kunto kasvaa ja koordinaatiokyky kehittyy. Ja se on vähintään yhtä hauskaa kuin pleikkarilla pelaaminen.

    • hhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhhh...

      ssss%"¤#"/&#(&/%¤#(¤%&/()&/¤#&%¤

    • miukulo

      makee juttu mut ootko koskaam softannu mä oon mullaon sähkö toiminen mp5a4,m4,haulikko,pistoolijak2,,,,,,,,,,,,,,,,,,,,. missä asut pääset ehkä junnujen suomen parhaaseen joukkueeseen!!!!!!!!!!

      • heh

        heh

    • ............

      Sano sille että esim. Jääkiekko on vaarallisempaa, kuin softaus

      • .Lapsi

        Uskokaa nyt jo, että olen saanut sen kuula-aseen aikoja sitten! Ei tarvitse enään lähetellä neuvoja. :)

      • softaaja....

        Jääkiekko ei ole vaarallisempaa vaan siinä saattaa saada luun murtuman ja jonkun mustelma (itseharrastan jäkist) softauksessa voi lähteä silmä ja näkö loppu elämäks....

    • softaala

      mun vanhemmat antaa ostaa ihan millaisen kuula aseen kunhan maksan sen itse. nytkin olen säästämässä sähkö toimiseen aseeseen ja olen vasta 12v.

      • softaaja....

        mäkin olen 12v ja ostan m16 sähkö toimisen tänä kesänä.

      • softaaja from heinola
        softaaja.... kirjoitti:

        mäkin olen 12v ja ostan m16 sähkö toimisen tänä kesänä.

        ei kannata sitä kun se on niin pitkä ja kannattaa joku mp5 sarjan ase. kun ne on lyhyempiä ja kevyempiä

      • Softaajahullu...
        softaaja.... kirjoitti:

        mäkin olen 12v ja ostan m16 sähkö toimisen tänä kesänä.

        Mäkin ostan tänä kesänä aika arvokkaan PSG-1 tarkkuuskiväärin. Olen säästänyt siihen parisen vuotta ja nyt saan sen! Olen itse 12v.

    • hjj

      sano äitlles pitää olla ainakin yks konepistooli kuulari

      • okkei

        ei helvetti mammat ja mummot!!! airsogt on harrastus siinä missä muutkin
        jos mä ampuisin esim mummoja se ei olis airsoftii
        se olis kiusaamista.mielummin mä 200 euroo pistän softariin ku karkkiin!!!

    • nestori väyrynen

      kannattaa ostaa sähkö ase mp5sd6

    • 10w

      sun äitis anto ostaa mut mun ei vaik perustelin samal taval oo onnellinen

    • Emutus

      (09) 189 4002.. jos ei ole tuo, niin sen löytää poliisinsivuilta :D

      T: Myöskin 13vuotias.

    • Emutus

      Eli siis sun kannattaa soittaa tohon numeroon ja kysellä sieltä niistä laeista ja järjestyssäännöistä. Se on siis poliisinkyselynumero. Mulle ne sanoivat, että siihen ei ole mitään erillistä lakia tai sääntöä. Mutta aina pitää käyttä maskia tai laseja ja teillä pitää pitää pussissa tms., koska poliisille tulee kaikilta idiooteilta koko ajan soittoja aseen hallussa pidosta ala-ikäisellä.... -.-

      T. Myöskin 13-vuotias

    • Airsoft fani

      Minusta kuula ase on uhtä naaraton kuin tyyny, jos käyttää asianmukaisia suojia. Ei ikinä saa ampua tahallaan silmään. Monista paikoista löytää jo alle 100€ maksavia aseita. Minä itse en kauheasti ammuskele kuulia mutta on niitä tullut ammuttua.

    • Pasi

      Kyllä silmäpuhkemisen vaara on. Mä olin kerran airsoftaamassa parhaitten kamujen kaa. Mul kutitti silmästä, ja päätin ottaa lasit pois siks aikaa, kun vähän kynsin silmiä. Ja juuri siinä tilanteessa, sähkökäyttöisen kuula rynnäkkökiväärin luoti osu juuri silmän keskelle: 2 pv Oulun sairaalassa ja kuukausi silmä hoitoa.

      • .Lapsi

        Ensinnäkin, jos sinua osui kuula keskelle silmää ja vielä sähkötoimisesta aseesta, niin sitä silmää ei enään todennäkösesti olisi. Toiseksi, pitäisi olla aika selvää että sitä maskia ei pelin aikana oteta pois. Jos kutittaa niin kamalasti niin huuda peli poikki, kyllä 'parhaat kaverit' varmaan ymmärtää vaikka syy ei niin hääppönen pelin katkasemiseen olisikaan. Oman kokemuksen perusteella sitä maskia ei tarvitse edes ottaa pois jos haluaa silmiä vähän rapsutella, sormet mahtuvat ihan hyvin maskin alle.

      • Pasi
        .Lapsi kirjoitti:

        Kuules, ensinnäkin, jos oisin sanonu et peli keskeytetään hetkeksi, esim kaveriani oltais vaikka justiin ja justiin ampumassa, kun huutaisin, nii sit ku peli alkais, nii heti se ammuttais. Ja ei kuulapyssyt silmää voi puhkaista. Ne on tehty silleen että maksimiissaan tulee vain silmä vamma

      • Pasi.

        Pasi kirjoitti:

        Tota ekaa kommenttias en tajunnu yhtään, silmän puhkeamisesta sen verranettä kyllä niissä teho riittää aivan hyvin.

      • noobsoftaaja
        Pasi kirjoitti:

        Kuules, ensinnäkin, jos oisin sanonu et peli keskeytetään hetkeksi, esim kaveriani oltais vaikka justiin ja justiin ampumassa, kun huutaisin, nii sit ku peli alkais, nii heti se ammuttais. Ja ei kuulapyssyt silmää voi puhkaista. Ne on tehty silleen että maksimiissaan tulee vain silmä vamma

        kyllä se silmä voi puheta vaikka pikku vemppu pistoolilla kaverilta meni jo 1 silmä. että kannattaa hommata kunnon maski tai vähintään isot suojalasit

    • qazqaz

      olen jyri 13v olen tahkonut äidille että saisin kuula aseen mutta epä onneksi hän ei anna ostaa ja syy on että hän pelkaa kun saisin aseen että se menisi tuhmäiluun liittyviin asijoihin vaikka olen takonut että se ei mene ja oman turvallisuuteni pulesta niin minun äitini on sanonut 30 kertaa vieläkin olen yrittä nyt ja en lyovuta vaikka mikä olisi niin se on minun motto toivotan onne niille jokka haluaa aseen vaikka äiti kieltäisi mut muistakaa että äitinne ajatteleee teidän parasta!!!!

      • softtaus jätkä

        mä sain kuula pumppu-kiväärin 2 päivässä ja 4000kpl kuulia ja maskin . kaks päivää!!! yritä saaha se pyssy.

      • asdasdaadfg

        et ole ainut kuten otsikosta näkyy olen itse 12v olen yrittänyt saada lupaa ostaa asetta mutta tuloksetta olen yrittänyt monella tapaa mutta ei mikään auttanut ei edes että anna ostaa edes joku jousiviritteinen pistooli mutta ei ei ja ei

    • pro softaaja

      no niin minun äitini ei meinannut antaa minun mennä softaaman ensimmäisellä kerralla mutta kun hän näki että se on ihan turvallista hän antaa minun jatkossakin mennä kun kuula osuu takkiin tai housuihin sitä ei yleensä tunne paitsi jos jollain on joku 500 euron kuula sniper joka uppoaa ihoon mutta ne aseet on tarkoitettu jo ammattilaisille jotka käyttävät luoti liivejä kannattaa kokeilla se on hauskaa.

      • hahahaaa

        Repesin teille. Ette tiedä paljon mitään airsoftista : DD googlettakaapas vähän esim "wikipedia airsoft" niin tiedätte jo vähän enemmän tuosta lajista:D

    • joku

      jatka perusteluja kyllä taipuu vähitellen.
      mulla ainakin toimi kun tarpeeks kauan jatkoin...

      • .Lapsi

        Tämä asia on ratkennut jo muutama vuosi sitten, ei tarvitse ihan oikeasti enää niitä kommentteja.

      • noobsoftaaja
        .Lapsi kirjoitti:

        Tämä asia on ratkennut jo muutama vuosi sitten, ei tarvitse ihan oikeasti enää niitä kommentteja.

        voisko joku kertoo mite sais äitin suostutella ostamaa mulle sähkötoimisen mp5/ak74 tai ak47

    • softaaja!

      hei!
      minä olen myös halunnut kuula-aseen mutta vanhempani kieltävät sen koska siinä voi muka mennä silmä(t) puhki mutta käytän maskia tai laseja! Mutta nyt kun saisin ostaa en tiedä minkä ostaisin!kwc:n vai marui jousipistoolin?! en osaa päättää maskin valitsin ja marui:ta aluksi mietin mutta kun kwc on parempi ja kestävämpi... mitä teen?

      • Vai että olisi KWC parempi ja kestävämpi. En oikein usko, itsellä tosin ei ole kokemusta merkistä. Maruihan on alan johtava firma. Toisaalta ProAirsoftissa on aika hyvä tuo KWC:n pistooleiden tarjous, että aloittelijana kannattaisi sitä hyväksi käyttää. Siitä vain valitsemaan mieluisimman näköistä asetta. Jotenkin tuntuu, että pitempipiippuiset pistoolit ovat niitä tehokkaimpia/parhaimpia.

        Vanhemmat on kyllä siinä ihan oikeassa että voi mennä silmät puhki, mutta maskin kanssa niin ei tosiaankaan käy. Tuossa tarjouksessahan on verkkomaski ja kuulia mukana. Kannattaa myös harkita extralippaan ostamista samalla.

      • heps!

        kwc kannataaa

      • !!!!!

        ostappa toi kwc tuntuu jotenkin paremmalta valinnalta.... maruist en kaameesti pidä koska ne menee mäsäks ku softaa...

    • pasi183

      moi kiva kunpa saisit sen aseen t:pasi

    • airsoft fani

      Eli kuka tietää fincoins kuulareita?
      Siis onko ne toimivia ja meneekö ne rikki vaikka osuis puuhun jos olis softaa? ku onjo semmosii tääl 24 että ne ei oo toimivii??

      • avuton!

        AUTTAKAA ! kertokaa että kannattaako tämmönen ostaa ekaksi aseeks !

        MR-733    Well MR-733
        1:1 kopio oikeasta aseesta
        Lähtönopeus: 80 m/s 0,20g kuulilla, mitattu chrony alpha masterilla (asekohtaiset erot mahdollisia)
        paino: 1,9kg
        Pituus: 71-79 cm
        HOP-UP (ei säädettävä)
        Säädettävä perätukki
        kaliiperi: 6 mm
        pakettiin kuuluu:, lipas,etukahva, punapistetähtäin,lamppu paristot mukana, pieni pussillinen kuulia, ruuvimeisseli, kantohihna.
        HINTA 45€

        http://www.fincoins.fi/images/aseet/MR-733.jpg

      • ERROR/VIRHED
        avuton! kirjoitti:

        EI TODELLAKAAN!!!!!! ÄLÄ TEE SITÄ VIRHETTÄ JÄ VÄÄRYYTTÄ, ETTÄ OSTAT MR-733! ÄLÄ IHMINE TEE SITÄ

    • hardyzboys

      fincoinsista saa edullisesti mutta kunto niillä on mikä on.... en näe ongelmaa miks-et saisi "kuulista" koska jos se on harrastuksena esim softaus ja haluut harrastaa sitä.... takuulla parempaa ku tietsikal istuminen ku kamun perässä juoksee ja rällää sinne päi kuulii ... ( xD )
      jos sulla on maskit ja kaikki rahatkin nii mikset sais ostaa sitä asetta... sano että siinä kasvaa kunto ja rupeat harrastaa sitä . jauha sille että sä haluut harrastaa sitä ja sano vaikka että ammut tarkkuutta. sitte vaikka että lupaat käyttää maskei ja suojaliivei ja yms. sano että HARRASTUSKÄYTTÖÖN! toivottavasti oli apuu

    • SLPK

      Orimattilassa on airsoft menet vain virenojan vanhalle tiili tehtaalle vie äitisi sinne
      tai mene sivulle Lahden Airsoft.
      Jos kysyt lisää lähetä tähän sähköpostiin [email protected]

    • lätkä estari

      Mene katsomaan nettiin www.proairsoft.com ni sieltä sähköaseet ni siellä on hyvii mee katton vaikka maruin. ni siellä on kiväärit ja kaikki tämmöttii ite en ennää harrasta ku sain pohkeesta läpi kuulan:(

      • pöllitty törkeästi pks-airs...

        Airsoft on alunperin Japanista liikkeelle lähtenyt replika-aseharrastus, joka on viime vuosina kasvanut Suomessakin varsin varteenotettavaksi harrastusmuodoksi. Itse airsoft-sanalla tarkoitetaan sekä itse harrastusta, että harrastusvälinettä, heikkotehoista muovikuulia ampuvaa asereplikaa. Yleisimmin airsoftista puhuttaessa kumminkin tarkoitetaan näillä replikoilla pelaamista. Puhkupyssy, kuten jotkut harrastajat näitä aseita leikkimielisesti kutsuvat, on siis heikkotehoinen kaasunpaineella toimiva oikeaa ampuma-asetta muistuttava harrastease, joka ampuu 6mm tai 8mm nimellishalkaisijaltaan olevaa kuulaa. Pyssyjen suuenergiat vaihtelevat muutamista kymmenysjouleista noin kolmen joulen tehoihin asti. Normaalin, virittämättömän, peleissä yleisesti käytetyn aseen energian pyöriessä noin 0,7-0,8 joulessa. Tälläinen ase jättää lähietäisyydeltä paljaalle iholle ammuttaessa pienen mustelman. Yleisimmin aseet toimivat jousi/mäntä/sylinteri-kokonaisuudella, jolla puristetaan riittävä määrä ilmaa kuulan taakse, jolloin paine lähettää ammuksen liikkeelle. Nämä jousienergiaan perustuvat aseet voidaan lisäksi jakaa kahteen eri luokkaan. Toisessa luokassa, käsiviritteisissä (vemput), jousi viritetään itse taakse esimerkiksi aseen luistista vedettäen ja liipasinta painettaessa mäntä vapautuu, jolloin ase laukeaa. Sähkötoimisissa aseissa jousen virityksen hoitaa sähkömoottori kellokoneiston avustuksella. Tällöin aseella voi ampua itselataavaa kerta- sekä sarjatulta. Toinen hieman erilainen aseluokka ovat ponnekaasuun perustuvat aseet, eli ns. kaasuaseet. Nämä ottavat energiansa nestekaasusta, joka laajetessaan synnyttää painetta, jolla kuula saatetaan matkaan. Aseiden heikko teho mahdollistaa niiden turvallisen käytön toista pelaajaa vastaan. Kuulat kuitenkin singahtelevat sen verran kovaa, että silmät pitää suojata asianmukaisin suojaimin. Käytännössä tähän käyttöön eivät kelpaa mitkä tahansa suojaimet, vaan lasien täytyy täyttää tietyt turvavaatimukset. Juoksuhauta.net:n silmäsuojainvertailussa on käsitelty asiaa tarkemmin. Airsoft-pelejä voi kuvata vaikka taistelusimulaatioksi, joskin touhu ei yleensä tuon termin vakavuuden asteelle pääse. Yleisesti tarkoituksena on osua vastustajan pelaajaa kuulalla, jolloin osuman saanut poistuu pelistä. Tosin pelivariaatioita on lukemattomia, lipunryöstöstä puolustus-hyökkäyspeleihin ja edelleen vaikka tiedustelupainotteisiin erikoistehtäviin. Lisäksi Suomessa järjestetään pääasiassa kesäisin isompia skenaariopelejä, jotka ovat ikäänkuin juonellisia tapahtumia. Usein skenaariot sijoittuvat taustajuonellisesti johonkin kuvitteeliseen tai aitoon konfliktiin ja pelaajat toimivat kentällä suorittaen erilaisia tehtäviä. Useimmiten homma tosin on lähinnä juoksentelua paikasta a paikkaan b yrittäen osua vastustajaan ja olla itse ottamatta osumaa. Tosin välillä skenaarioissa pääsee kokeilemaan omia rajojaan ja parhaimmillaan tunnelma on kuin astuisit itse aitoon tilanteeseen. Aamuyön hiljaisessa metsässä usvan seassa varovasti hyökkäystasalle etenevän ryhmän mukana kulkeminen on elämys jota on vaikea unohtaa. Suomen lain mukaan airsoft-aseet lasketaan asejäljitelmiksi jonka hallussapitoa yleisellä paikalla säätelee järjestyslaki. Laissa yksiselitteisesti kielletään tälläisen esineen hallussapito ko. alueilla. Tämä seikka asettaa peleihin käytettäville alueille tiettyjä rajoituksia. Käytännössä järjestyslain rajoitus tarkoittaa, että airsoftia saa harrastaa vain alueella, jolle on hankittu erilinen kirjallinen tai suullinen lupa maanomistajalta. Yleisillä paikoilla kuten puistoissa tai talojen pihoilla ilman lupaa pelaaminen on siis kielletty. Tämä on maalaisjärjelläkin ajateltuna täysin perusteltua ja fiksua, sillä edes ammattilainen ei yleensä erota airsoft-asetta oikeasta kuin vasta aivan lähietäisyydeltä. Lisäksi laki määrittelee airsoft-aseen ostoikärajaksi 18 vuotta. Alle täysi-ikäinen tosin voi ostaa aseen huoltajansa luvalla. Yksilöt, yhteisöt ja yritykset pyrkivät ylläpitämään ja hankkimaan lajin harrastamiseen soveltuvia pelialueita ja viime vuosina laillisia paikkoja onkin saatu käyttöön. Pelipaikkojen määrän kehityksessä ollaan tosin vielä huomattavan jäljessä verrattuna alati kasvaviin pelaajamäärin. Kirjoitushetkellä lähes jokaiselta suuremmalta paikkakunnalta löytyy jonkin tasoinen pelipaikka, mutta varsinkin suurten asutuskeskusten alueilla paikat ovat pelaajamääriin verrattuna pieniä ja lukumäärällisesti vähäisiä. Viime vuosina kehitystä on onneksi ollut havaittavissa. Harrastuksena airsoft on osoittautunut liikunnalliseksi lajiksi jonka parista monet erilaiset ihimiset ovat löytäneet vapaa-ajan viettopaikan. Laji yhdistää yhden mielenkiintoisen harrastuksen alle muun muassa liikunnan, luonnossa liikkumisen, jännityksen, ryhmätyöskentelytaidot ja avoimen kilpailuvapaan harrastupiirin jossa varmasti tapaa uusia kavereita. Tekstin kirjoittanut Antti Kauhanen

      • yhdistyksiä
        pöllitty törkeästi pks-airs... kirjoitti:

        http://www.sohva.org/~tune/past/linkit.ph yhdistyksiä eri pakkakunnilta (yleensä foorumeilla peli ilmoitukset) Joistakin paikoista saa myös laina-aseita halvalla Airsoft aiheinen lehti www.softaaja.fi

    • moi moi

      olen samaaa mieltä T:manne26

    • softaajajätkä
      • Ei aseille

        Yritä keksiä itsellesi jokin kunnon urheilulaji, mitä voisit alkaa harrastaa. Ei tuommoinen räiskiminen mitään urheilua ole!

        Ylipäätään kaikki aseharrastukset pitäisi lopettaa tarpeettomina ja haitallisina. Kouluissa tapahtuneet murhat ovat ikävin ääriesimerkki asekiinnostuksen huonoista puolista.

      • Tuosta kiinnostus
        Ei aseille kirjoitti:

        Yritä keksiä itsellesi jokin kunnon urheilulaji, mitä voisit alkaa harrastaa. Ei tuommoinen räiskiminen mitään urheilua ole!

        Ylipäätään kaikki aseharrastukset pitäisi lopettaa tarpeettomina ja haitallisina. Kouluissa tapahtuneet murhat ovat ikävin ääriesimerkki asekiinnostuksen huonoista puolista.

        "Räiskiminen" ON hyvä harrastus! Itse en ole aloittanut mutta laji vaikuttaa mielenkiintoiselta. Ja kouluammuskelut johtuvat pääasiassa syrjimisestä! Liikuntaa lajissa tulee paikan vaihtamisessa ja pelityylistä riippuen liikkumisesta. Ja onhan laji paljon parempi valinta ämwee kolmoselle.

    • arttu air softaaja

      mulle on ostettu jousitoiminen rk 57 mutta haluaisin akkutoimisen aseen siis kuularin jos olisi mahdollista niin ostaisin nemesiksestä kuula-aseen voit lähettää mulle sähköpostii tähä osotteesee [email protected]

    • 123456789mp5

      kummalista että toisten ei anneta ostaa hvää kuula-asetta.olen vasta 9v minulla on jo seuraavat sähkökäyttöiset kuula-aseet-maruin M16a1,m4a1,ak47,ja Mp5-a4

      • ei ainakaan homo

        onko nyt kova olo kun omistat kaikki maailman aseet mulla on m84 beretta sähköllä toimiva

    • crisu101

      Jos haluut kuula aseen nii kannattaa vinkuu sitä nii paljo et kyllästyy ja antaa sen ja kattokaa mielumin
      proairsoft.com

    • eqe

      joo harrastan mäki softausta ja ei siin mikään silmä puhki mee

      • dsaasaggads

        Mummot hiljaa ja lukekaa:

        - Softaus on eri asia kuin kuulien ampuminen. Softaamisessa ihmiset ampuvat toisiaan muovikuulilla, kun taas kuulien ampumisessa pikkupojat pelottelevat kukkahattutätejä puistossa lelupyssyillä. Softaamisessa käytettään "kunnon" sähköasetta, mutta pikkupojat ja neidit käyttävät pienitehoisia kuulapyssyjä.
        Kuulan osumahan ei juurikaan satu, jos on oikeat varusteet.
        - Biokuulat hajoavat luontoon, muovikuulat eivät. Jos olette huolestuneita näistä muovikuulista päiväkodin pihalla, ei hätää! Ne voi huoletta laittaa suuhun. Kaverini kanssa me syömme näitä kuulia ihan hyvin vuoksi, vaikka eivät maistukkaan millekkään.

      • Tuketusta vaan

        Ammu ittees silmään ja tuu sit sanoo uudestaan...

    • Noloa touhua

      Mun siskonpoika on 9vee ja se saa ampua kuulapistoolilla. Aika noloa, jos ei saa ampua kuula-aseella 13-vuotiaana.

      • mattikainen

        Tuo on vitun nolo harrastus, menkää leikkimään sitä sotaa oikeilla aseilla, pellet. Itellä on aseita (joo ihka oikeita) kaapis... veän lättyyn jokasta joka osottaa mua millän tahansa aseella vaikka ois vesipyssy, tai no ensin varotan tietysti :) aseet ei oo leikkikaluja. P.S se ei tee teistä yhtään parempia sotilaita tai edes parempia rynnäkkökivääriampujia kuin esimerkiksi counter striken pelaaminen...

      • Tuketus
        mattikainen kirjoitti:

        Ensin siis sanot että menkää leikkimään oikeilla aseilla, sen jälkeen sanot ettei aseet ole leikkikaluja. Kehotat leikkimään aseella, joka ei sinunkaan mielestä ole lelu :D

    • 10v airsoftaaja

      oon ite 10v pas**t sen mulle on väliä antaako äiti ostaa kun isä antaaaa ja äiti joskus jA sitä paitsi mitä he***tin
      vahinkoja niillä saa aikaseks kun on maski tai lasit pääässsäääääää

    • swat softari

      Jos äitisi ajattelee et ei halua sinun ostavan parempaa asetta, niin näytäpä hänelle sun varusteet ja käy vaikka netistä kattomassa parempia varusteita. Ja itsehän sä sen aseen kuitenkin ostat...

    • vt13

      Itselläni on sama juttu.Oon parikertaa päässy peleihin mut en oo saanut asetta vaik oisin ite ostanu.Kaverit käy softaamas paikoissa jos on aina valvoja. Ei siinä mittään tapahu se on ihan turvallista.Tunnen yhen pitäjän se on ihan mukava se pyysi minun vanhemmat kattomaan että se on hauskaa ja turvallista

    • riku.lollo

      mä oon kyl ite kateelinen kun te saatte ostaa ees kuula aseita mä en ite enään saa ostaaa
      kun mun kamu rikko mun kuularin mut mite saan mun äitin suostuu antaa mun ostaa kuularin

      • 12345678910121314151

        1. kannattaa sanoo miks muut saa ostaa
        2.sano että ostat turva varusteet myös
        3.älä osta aluksi mitään isoa vaan pieni

      • patter

        viisasta

    • Pelkoa

      Hei vain, serkkuni sain aseen ja paljon kivoja ammuskeluja hänellä olikin kaveriporukan kanssa. Sattui vain niin että joku porukasta päättikin olla pitämättä suojalaseja ja serkkuni ampui häntä silmään ja kesti muutaman viikon ennenkuin silmä parani, poika oli vähällä menettää näön silmästään. Ehkä äitisi pelkää juuri sitä mitä voi tapahtua.

    • 12345678910121314151

      olen itsekkin halunnut ostaa kuula aseen halvalla ja löysin semoisen paikan misstä voi ostaa kuula aseita halvalla ikäni on 10.v ja paikka mistä ostan kuula aseeni on Airsoft aseet seon kiva harrastus.

      • Ju.Le

        Ketju muuttunut paskaksi(katso edellistä vastausta ja arvioi). Asia puitu läpi moneen kertaan.

        Lukekaa läpi, jos ette saa vastausta teette uuden aiheen.
        Easy?

    • amateur-airsoft

      Hei Mistä saisin halvan,kestävän ja laadukkaan sähkötoimisen pistoolin. Voiko joku laittaa linkkiä tai jotain

      • gtasanttu

        pro airsoft on maailman paras kuula ase kauppa... siellä aseet on kohtuun hintasii ja tosi laadukkaita...mä osti omanikin sieltä ja on kestänyt tosi hyvin eikä oo vikoja näkynyt.

      • toppe kertoo kaiken

    • gtasanttu

      mä oon 9v ja mun vanhempia ei haittaa vaikka mä harrastan kuula sotaa...
      mulla on sähkö kuula ase ja vanhemmat antaa mun ostaa 2 toisenlaitasta asetta ihan kohta kun mulla on tarpeeks rahaa... mä sain ainakin mun vanhemmat suostumaan mun kuula sota harrastukseen että kinusin vähän välii että voitteko te ostaa mulle kuula aseen kun ei oo muuta tekemistä... ja sitten esim minä juttelin mutsini kanssa ja kerroin sille että kuula sota on hyvää liikuntaa kun siinä saa juosta metässä. koita tätä tyylii...saattaa toimii = D
      toivottavasti musta on apuu!!!!!!

    • jooou

      onko ak-47 jousikäyttöinen sarjatuli ase? siis cybergunin? proair softista?

      • ei ole

        jousikäyttöiset, eli vemput eivät ole sarjatuliaseita, eli joudut lataamaan aina ampumisen jälkeen

      • kunnon softaaja

        voi vitun idioottiii

    • SoftiBoyh

      Sain itse haulikon. Myyn sen kaverille ja ostan Cybergun Thompsonin. Pienellä vinkumisella sain aseen. Airsoft on yhtä vaarallista kuin lenkkeily, jos pitää asianmukaisia varusteita. Kaikille kenellä on äiti/isä ongelma: Lainaa asetta kaverilta ja pyydä heidät katsomaan
      Kerro että se on terveellistä ja hauskaa andrenaliini urheilua.
      On hauskempaa kun tietokoneella olo!

    • seppo taalasmaa

      Onko se vaikea ymmärtää että laittaa vaan suojalasit päähän ja se on siinä.
      Niin ei tuu haavereita (ainakaan niin pahoja).

    • tosi seikka

      lol : kuulari fani !!!! säälittävä paska puhe, ei kuula aseen kuulu mennä ihon läpi eihän sillä tee sitte mitään se on vaan kallis ilmakivääri !!! norm. hinta ilma kivääril on joku 150 e joten mitä järkee ostaa joku 500 e kuula ase joka menee (mukamas ) ihon läpi ??? enkä kyllä usko että niin tehokasta kuula asetta valmistetaan että menee ihon läpi !

    • Softaaja............

      niin mikään airsoft ase ei mene ihosta läpi paitsi jos ei ammu piippu kiinni ihossa niin sitten se voi mennä läpi mutta eipä ole mennyt itsellä vielä kuulat ihosta läpi ja en usko että niin tehokkaita arisoft aseita etes harrastus käyttöön koska siitä tulisi vaan sano mista aseiden myyjille/kaupoille.

    • softifanittaja

      kuula aseet on ihan turvallisii jos käyttää maskii ja niin tehokkait kuuliksii ei oo jotka menis ihon läpi ja oon 11v ja mul on g36c,m1911 ja mosberg ibolt.!

    • 2339jjj22

      tietääkö joku mistä saisi halpoja sähkökäyttösia aseita tai sähkökäyttösiä pistooleja muualta kun proairsoftista

      • aloitelija 12

        ei ei mistään muualta kannata ostaa kaveri osti fincovnista ja ampu 100 kuulaa ja ase paskana

    • 71q7

      mun autoon ampuvat viritetellä softiksella hauleja ja käytiin pihalla rankka keskustelu isä mukana. mutta eivätpä antanu omaan autoon testata. no ei siinä korvauksia haettu. poliisiasiahan tuo ois ollu.

    • 9v KESRSAAA!

      hei pro airsoft lapsi 11v asutko pietarsaares ku myydään bio hajoavia kuulia halppikses

    • kymppi v

      ooon nyt 10v ja sain viime vuonna smith & wesson m300 pupparin ja hyvin on toiminu ei maksanu ku 20e ja lähöt 100m/s ei oo vääristelty netissä itte mittasin kans
      tänä kesänä uus ase ostoon

    • -.-

      Ette näytä järin paljon tietävän harrastuksesta. Kuula-ase voi mennä ihon läpi, jos kyseinen henkilö on virittänyt aseita/asetta tarpeeksi. Tiedoksi henkilöille, jotka väittävät Maruin aseita paskoiksi, asia ei todellakaan ole näin sillä Maruin aseet ovat laadultaan korkea luokkaisia, tosin kiina aseita saa halvemnalla (omistan kaksi) riski on myös hajoamisen kannalta huomattavasti suurempi.

    • Lapsi ja ase

      Opettele suomen kieli, hyvä poika.
      Mitä tarkoittaa lause:
      "Kuula-aseet eli olen 13v. poika."

      Muu tekstisi tuntuu kovin ylikypsältä 13-vuotiaan kirjoittamaksi, ja sitä suuremmalla syyllä on oikeus moittia tuota alotuslausetta.

      Mitä tulee kuula-aseisiin, niin viime päivienkin tapahtumien valossa on mielestäni arveluttavaa opettaa lapsi ampuma-aseiden käyttöön.

    • Turhaa touhua

      Eilen oli uutinen isästä, joka ampui lapsiaan kuula-aseella. Se kun ei vahingoita!
      Olisitko halukas maalitauluksi?

      Kaikki aikuisetkaan eivät ole tarpeeksi varovaisia.

    • Leena-85

      Harrastuksia on paljon kivempia ja järkevämpiäkin, kuin kuula-aseet. Ne voi olla myös vaarallisia. Teillä, joiden äidit ja isät ei anna niitä ostaa, on asiat hyvin ja hienot vanhemmat. Hyvä äiti tai isä ei taivu lapsen vinkumisen edessä. Itse aikuisena en antaisi lasten käyttöön tällaisia leluja. Sitten kun täyttää 18, ja päättää itse asioistansa niin voi niitä ostella jos ne vielä sitten kiinnostaa.

    • tiesittekö

      Tiesittekö että Cybergun on ranskalainen yritys

    • naku pelle

      vittu ostakaa lapselle hyvä ase ja maatuvaa kullia

    • edu

      mistä saa kuula aseita

      • softaaja

        proairsoftista saa halvalla laadukkaita kuula-aseita itte oon ostanu melkein kaikki omat kuula aseet sieltä

    • ....

      minä odotaisin..
      vanhempi jos antaa sellaisen aseen joka ei kuulu 13v käteen, vanhempasi joutuu vastuuseen jos jotain vakavaa tapahtuu..
      ikävä asia, johon kaikki joutuu kohtaamaan että täytyy odottaa ja kehnommilla aseilla harjoitella..
      puhun ihan suoraan vastuusta ja se ei riitä vaikka osaisit huolehtia kaikessa mutta riski on liian suuri koska vanhempasi kantaa vastuusi ja turvallisuutesi
      laillisesti...

    • softaaja

      softaus on hyvä laji ku oon itte harrastanu sitä noin 5v nii kannattaa alottaa

    • HuHHuH

      ei ollu ku varmaan viis viestiä missä ei raiskattu ittiään perseeseen jollain mitä on isojen poikein suusta kuultu ja taas näkkyy tuo etelä-suomen kerman totaalisen tyhjän päivänen uhoominen. Siis järki kätöseen naskit ja mietitään ne turvalliset välimatkat siihen ampumisseen, on muuten ihan varma nakki jos läsäytän sua metrin taikka lämepääki paljaaseen nahkaan niin se on ihan sama kuin paska se vehje on niin kipiää se tekkee ja sitte vielä asia erikseen nuo tehas viritetyt. Nappuloille vemput ja neki honkkarin parhainta mahollista p****aa ellei sitten ole sitä käsittelyä opetettu erikseen.

    • skin vs airsoft snip
    • Teuvonccef

      Mun mielestä on kyllä kauheaa että on tollanen harrastus jossa vaan sotketaan luontoa. Siellä vaan muovikuulat kasaantuu pinoiksi. :(

    • lassi laakkonen

      etsisin myös jotain pistoolia että voin testata harrastusta mutta äiti ei anna

    • M4A1 TIETOA, KIITOS

      Onko kenelläkään teistä tietoa tästä http://proairsoft.com/acatalog/info_PROM4A1.html M4A1 combo aseesta mitään tietoa, minulla kun olisi tarkoitus ostaa tämä. Tai onko kenelläkään tietoa paremmasta, saman/halvemman hintaisesta aseesta?

      • spurdo spärde

      • the best

      • Colt ampuu 12g
        spurdo spärde kirjoitti:

        ihan hyvä ase aloittelijalle, tässä hieman halvempi vaihtoehto jossa parempi lähtönopeus http://proairsoft.com/acatalog/info_180710.html

        Nii, mutta colt ampuu kevyempii kuulii!
        M4A1 ampuu 20g Colt ampuu 12g
        Eikä kaikki riipu vain lähtönopeudesta. M4a1 combon mukana tulee sitäpaitsi paljon hyödyllisiä tarvikkeita!

    • ---

      Cybergun Galil SAR Full Metal
      Lipaskoko - Magazine capacity 430 kpl (pcs)
      Pituus - Length 850 mm
      Paino - Weight 3890 g
      Lähtönopeus - Initial bullet speed 120 m/s
      Akkukoko - Battery (sisältyy) AK(8,4V)
      Hinta: €299.00

      Määrä:

      kannattaako ostaa ekaks aseeks?
      Cybergunin täysmetallinen Galil SAR on laadukas ja vankka ase, jossa on metallinen rataslaatikko teräsrattaineen. Aseessa on säädettävät etu- ja takatähtäimet sekä vankka metallinen taittoperä. Tehokkaan aseen energia on 1,3 joulea, jolla kantama on noin 60m ja tulinopeus 780-850 kuulaa/min. Aseessa on 430 kuulan hicap lipas ja säädettävä hopup. piipussa on 14mm kierteet äänenvaimentimelle.

      Pakkaus sisältää: Ase, lipas, puhdistuspuikko, käyttöohje, CE-hyväkytty laturi (8,4V/250mA), 1100mAh NiMh AK-akku.

      • hahhaaa

        paskan marjat kunnon ampujaksi tulee hyvällä ilmakolla ilman kiikaria, mitä sä tossa änärillä teet sillä on sama vaikutus kun lintulaudalla amishondassa.

      • Ismo laitela

        ei kannata

    • kieltoon kaikki näkö

      en tiä mutta ihmettytti jyväskylän poliisin (sarjassa) suhtautminen alaasteikästen kuulaaseiluun kaupungissa. aseet kalashnikovin näkösiä. että kuinka vanha pitää olla että tämä kynnys kovenee? sanohan nuo että menkää ees ihmisten silmistä pois. mutta sitten on näitä jotka räiskiii ohikulkevia autoja ja vasta sitten poliisille kerrottunako he ottavat asian käsiiinsä.

      • poika1

        onko sulla kuula ase???

      • Naamiocraft751
        poika1 kirjoitti:

        onko sulla kuula ase???

        ime isäs munaa poika1

    • poika1

      tiädätkö miten vanhemmat voi ostaa kuula aseen

    • Lompso

      Sama juttu vanhemmat ei anna ostaa.Äiti kyllä antaa mut iskä ei iskä sano et se menee poliisi-asemalle kysymään että onko tämä ihan jäkevää ja mun kaverin isältä kysymään missä hän ampuu hänen snipullaa.Olen ostamassa tutota ak-47 kirjotan toho alle jos se on iha huono http://www.proairsoft.com/acatalog/info_120913.html

    • Carpathian

      Itse aloitin airsoft harrastuksen 14 vuotiaana, tällä hetkellä olen 22 ja sanon suoraan että skidi sais suosiolla odotella muutaman vuoden lisää.

    • Muistoja kuula-aseista

      Olin 9v kun kohtasin ensimmäisen kerran kuula-aseen. Sen jälkeen olen halveksinut Kuula-aseita aina. Minkä takia? No olin kaverini luona ja hänen isoveljensä vihasi häntä. Olimme rauhallisesti ulkona tarmpoliinilla ja sitte se isoveli tuli ja yritti ampua minua kuula-aseella minä pystyin paeta häntä ja onnistuin (Tapaturma sattui sopivasti sunnuntaina) tapaturman jälkeen olen vältellyt poikaa.
      Joten en suosittele kenellekkään Kuula-aseilla ampumista en edes sinulle. Olisi turvallisempaa jos keksisit turvallisemman harrastuksen.

    • Vitun homo paska

      täältä ostakaa www.airgundepot.com

      • lole

        vitun hyvä paikka

    • oote kaikki urpoi

      kyl ne osaa ite sojtaa ja on olemassa myös bio kuulia jotka maantuvat

    • 12v

      KUULKAAS TYYPIT

      Teillä saattaa olla joku 500e sinko mutta mulla on yksi pieni 10v. vanha isoveljen pistooli saan käyttää sitä mutten ostaa uutta.

    • Vanha harrastaja

      Airsoft on erittäin hyvä harrastus. Se kehittää suunnistamis vaistoa, tiimityöskentelyä sekä se on hauskaa yhdessä oloa.

      Huomautan etteivät airsoft aseet ole leluja!
      Silmäsuojaimet on oltava AINA taistelukentillä ollessa. Jo tehottomampi asekkin voi tehdä pysyvän silmävamman/sokeuden.

      Itse aloitin airsoftin ollessani 13-vuotias. Ensimmäinen aseeni taisi olla ihan perus jousitoiminen pistooli. Katsoin miten harrastus kiinnostaa ja sitä myötä siirryin entistä (parempiin?) aseisiin ja varusteisiin.

      Kun pelejä järjestettiin oli aina oltava hyväksytyt silmäsuojaimet ( testiksi ammuttiin ryhmämme henkilön tehokkaimmalla aseella 1 metrin päästä). Jos lasiin tuli lommo tai ne menivät kokonaan säpäleiksi, ei ollut peleihin sinä hetkenä mitään asiaa. Muista aina ostaa hyväksytyt airsoft silmäsuojaimet! Hylättyinä laseina voisin mainita : laskettelu lasit ja laboratorio lasit.

      Eli kuhan jokainen pitää huolen turvallisuudestaan, mielestäni airsoft on oivallinen ja kehitttävä harrastus.

    • moikaikkiuu

      Sweet! I've just received my free minecraft giftcode!

      >> Minecraftcodes.info

    • jonnebis
    • paskapuhepois

      Tuli mieleen tuosta kun muutamat sanoivat että kuula uppoaa ihoon jos tehokas ase. Tilanne on tämä. Rajoitusten mukaiset aseet eivät tee niin pahaa jälkeä paitsi hyvin vierestä, itselläni kokemus kun sain selvästi tehokkaammasta aseesta poskeen osuman. Osumakohdasta tuli verta. Mutta tämä onkin harvinaista. Eli jos mennään tietyissä tehorajoissa, niin mitään vaaraa ei ole.

      Vaikka tämäkin jo lienee toistoa, airsoft on turvallista, mikäli aseita käytetään oikein. Ja silmäsuojaimet on ehdoton. Ja tässäkin järki käteen, vain laadukkaat suojaimet jotka kestävä tehokkaammankin aseen aiheuttaman osuman. Vanhempien tulee valvoa ja opastaa lastansa aseen käytössä, käsitellä sitä kuin oikeaa tuliasetta, airsoft ase ei ole lelu. Ja varsinkin pelipaikoilla, vanhempien tulee opastaa aina nuoria. Ja tätä on nähnyt yhdistysten peleissä aina, mikä on hienoa :) suurin vaara lienee siinä että mennään pienellä kaveriporukalla pelailemaan jonnekkin metikköön. Jos ei ole mukana vastuuntuntoista ja fiksua henkilöä joka muistuttaisi suojaimista, voi tapahtua mitä tahansa. Järki käteen tässäkin! Ja lopettakaa se paskapuhuminen tyyliin "mulla übersinko jolla own44 k41kki ih4 kybäl." Kieliasua voisi myös moni huolitella, vaikka tämä onkin suomi24.fi

    • "joku"

      Softaa vaa

    • Softaaja 18v

      Hei, olen 18 v poika ja olen harrastanut softausta nyt pari vuotta, mulla oli joskus sama ongelma aseen oston kanssa kuten teillä ja pääsin aloittamaan harrastuksen vasta kun olin muuttanut omilleni, vanhempien mielestä se on vain rahan tuhlausta leluihin. Minulle ei ole ikinä sattunut mitään mustelmia isompia vahinkoja, suosittelen käyttämään softaukseen tarkoitettuja laseja/ritilämaskia, laskettelu/crossilasit eivät ole softaukseen hyviä ja jos käyttää muita laseja, on ne hyvä testata ampumalla niihin n.1/2m päästä.(älä ammu tehokkaalla aseella 2m ketääm pelaajaa lähempää, huuda esim.laukaus) ja itse käytän bollen ampujan laseja. minusta 14-15v olisi sopiva ikä aloittaa tämä harrastus koska nämä alle 14v "naskit" eivät osaa sääntöjä tai mukautua peliin. Harrastuksen kun aloittaa, voi sen tehdä halvemman puoleisessa aseella ja puvulla ja kun kehittyy niin voi kehittää myös asetta ja pukua. Nämä ovat minun näkemyksiä tästä harrastuksesta, olen erittäin kiinnostunut tästä ja jatkan sitä niin pitkään kuin pystyn. Ps. Kuopioon on ilmeisesti tulossa tämän vuoden aikana suhkot iso rakennettu pelialue.

    • homo7

      ei mullekkaan anneta ostaa kuula pyssyjä älä itke

    • Puiston naapuri

      Kertokaas tyhmälle, että eikös alaikäisten kuula-aseleikki ilman täysi-ikäisen valvontaa luvattomassa paikassa ole totaalisen kiellettyä. Tonttimme vieressä oleva puistoalue tuntuu olevan varsinainen suosikkipaikka. Olen kehottanut kavereita siirtymään esim metsään kauemmas asutuksesta ja ovat ilmeisesti näin toimineetkin, mutta aina silloin tällöin ovat yrittäneet palata puistoon. Viimeksi lupasin tilata oikein poliisit, jos ei lopu ja silloin se auttoi. Uskaltaa naisväkikin ja kotieläimet liikkua ulkona pihatöissä ilman, että saa pelätä, että tulee kuula silmään tms. Aseet ovat oikean näköisiä ja pelaajilla itsellään on suojalasit jne. Olen ihmetellyt, että järkipuhe ei auta. Ja olisihan poliisilla (kai) tärkeämpääkin tekemistä kuin pikkupoikien paimentaminen?

    • Jytky torttu

      Kävin äsken kakalla, kunnon biopommit losahteli pönttöön.

    • Ron1

      Kuuntele nyt minun vastaus ainoastaan kiitos, kuula aseen voit ostaa minkölaisen vain, olkoon 50-150m/s sillä ei ole mitään väliä kunnes sinulla on suojavarusteet, kivunsietokyky ja vahva tahto niin voit ostaa "vahvan" kuula aseen. Sinun äitisi on oikeassa, kun pelkää puolestasi, voit sanoa hänelle, että "ei se tapa". Suosittelen harrastuksen aloituksen aseista kiinnostuneille ja yli 10- vuotiaille.

    Ketjusta on poistettu 11 sääntöjenvastaista viestiä.

    Luetuimmat keskustelut

    1. Baaritappelu

      Hurjaksi käynyt meno Laffassa. Jotain jätkää kuristettu ja joutunu teholle...
      Kokkola
      57
      5770
    2. Tappo Kokkolassa

      Päivitetty tänään Iltalehti 17.04.2024 Klo: 15:23..Mikähän tämä tapaus nyt sitten taas on.? Henkirikos Kokkolassa on tap
      Kokkola
      26
      3657
    3. Miksi tytöt feikkavat saaneensa orgasmin, vaikka eivät ole saaneet?

      Eräs ideologia itsepintaisesti väittää, että miehet haluavat työntää kikkelinsä vaikka oksanreikään, mutta tämä väite ei
      Sinkut
      224
      1875
    4. Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti

      Poliisit vaikenee ja paikallinen lehti ei kerro taposta taaskaan mitään. Mitä hyötyä on koko paikallislehdestä kun ei
      Kokkola
      28
      1762
    5. Mitä ihmettä

      Kaipaat hänessä
      Ikävä
      94
      1212
    6. MAKEN REMPAT

      Tietääkö kukaan missä tämmöisen firman pyörittäjä majailee? Jäi pojalla hommat pahasti kesken ja rahat muisti ottaa enna
      Suomussalmi
      30
      1167
    7. Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille

      Itämaisesta filosofiasta kiinnostuneille. Nämä linkit voivat auttaa pääsemään niin sanotusti alkuun. https://keskustel
      Hindulaisuus
      284
      939
    8. Kuntoutus osasto Ähtärin tk vuode osasto suljetaan

      5 viikkoa ja mihin työntekijät, mihin potilaat. Mikon sairaalan lopetukset saivat nyt jatkoa. Alavudelle Liisalle tulee
      Ähtäri
      49
      937
    9. Välillä käy mielessä

      olisiko sittenkin ollut parempi, että emme koskaan olisi edes tavanneet. Olisi säästynyt monilta kyyneleiltä.
      Ikävä
      74
      877
    10. Mulla on kyllä

      Järkyttävä ikävä sua. Enkä yhtään tykkää tästä olotilastani. Levoton olo. Ja vähän pelottaa..
      Ikävä
      35
      848
    Aihe